Kuvataiteen materiaalien muuttuminen

Julkaistu 18.19.2012 Uuden Suomen Vapaavuorossa

Kuvataiteen kohdalla muutokset taiteen arvottamisen suhteen, ovat muuttuneet kokolailla viimeisen sadan vuoden aikana. Myös kuvataiteilijan materiaalit ovat laajentuneet ja nykyään tehdään taidetta materiaaleilla, joita ei sata vuotta sitten ollut olemassakaan.

Mutta on myös materiaaleja, joita on ollut olemassa jo siitä lähtien kun taidetta on alettu tekemään. Ulosteet ja muutkin eritteet ovat olleet olemassa jo ihmiskunnan alkuajoista lähtien, mutta vasta viimeisten vuosikymmenien aikana nämä on tuotu taiteilijan materiaaleiksi. Sata vuotta sitten ei tällaisilla materiaaleilla tehtyjä taideteoksia, olisi edes pidetty taiteena, vaan jonkinlaisena hulluutena.

Nykyään pissa- ja kakkaleikit, kuten sperma ja verikin kuuluvat olennaisena osana nykytaiteen genreä. Kynnenaluslika, silmärähmä, otsahiki, korvavaikut, nenänami ja napanöyhtä ovat varmaan vielä ainoita käyttämättömiä ”eritteitä” nykytaiteen teossa. Näitä käyttämällä taiteilija voisi ponnistaa arvoon arvaamattomaan nykytaiteen kriitikon silmissä, koska kyseessä ovat aivan uudet materiaalit taiteen tekemiseen.

Mielenkiintoinen materiaali olisi myös tupakkamiehen yskökset, kova tupakkamieshän saattaisi sylkeä päivässä parissa nykytaiteen teoksen kuin teoksen.

Myös kyyneleitä voisi kerätä ja pakastaa, ja veistää niistä vaikkapa pieniä patsaita. Tai genitaalialueen karvoitusta voisi käyttää taideteoksen materiaalina. Jos nykytaiteen kriitikot eivät näistä ihastu, voi vaikkapa työntää pensselin perseeseen ja alkaa maalaamaan peilin kautta perinteisesti. Siinä sitä on taiteilijalla työsarkaa ja kriitikoilla ihmettelemistä, ja tietenkin myös tavalliselle, taiteesta mitään ymmärtämättömälle kansalle, taas puheenaihetta nykytaiteesta. Onhan meillä luovilla taiteilijoilla ideoita vaikka muille jakaa, joten ei muuta kuin töihin ja ihmetyttämään nykytaiteen suuria kriitikoita.

Yksityiselle taiteen kuluttajalle, on tietenkin vaikea saada myytyä omia eritteitään taiteena, vaikka olisi osaamistakin takana. Mutta virastojen kelmeän harmaille seinille pölyttymään ja museoiden kellareihin homehtumaan, näitä teoksia mahtuisi vielä roppakaupalla. Siksi taiteen julkista tukemista ei tule lopettaa, pitäähän pissa- ja kakkaleikeillä, kuten muidenkin eritteiden leikkijöillä olla julkinen tuki. Eräs mieleeni tuleva julkinen paikka johon eritetaide sopisi mainiosti näinä aikoina, olisi tietenkin Eduskuntatalon laajat ja avarat seinät. Samalla se kuvastaisi erinomaisesti nykyajan politiikkaa ja Eduskunnassa toimivien arvomaailmaa. Hehän he päättävät taiteen ja kulttuurin julkisesta rahoittamisestakin.