Suomi neito ja Urhosedän perintö

Julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 27.4.2014

Suomineito, huonolla itsetunnolla varustettu hiukan urpo ja ressukka, sai 1980-luvulla valtavan perinnön Urhosedältä. Suomineito sai perinnöksi maailman parhaan telakkateollisuuden, metsäteollisuuden, oman keskuspankin ja rahan, omat energiayhtiöt ja niiden jakeluverkon, maailman parhaat fosfaattivarat ja valtavasti Suomineidolle tuottavia muita yrityksiä. Sekä valtavasti uusia hienoja ”kavereita” ympäri maailmaa, tämän perinnön turvin. No nämä uudet ”kaverit” eivät olleetkaan oikeita kavereita, vaan olivatkin Suomineidon ”kavereita” vain siksi jotta Suomineidolta saataisiin putsattua koko valtava Urhosedältä saatu perintö!

Nyt 2010-luvulla tämän hiukan urpon ja ressukan Suomineidon koko valtava Urhosedältä saatu perintö on lähestulkoon siirretty näille Suomineidon uusille ja hienoille ”kavereille”! Telakkateollisuus, metsäteollisuus, energiayhtiöt ja valtavat määrät Suomineidon omistamia yrityksiä, on siirtynyt murto-osalla omaisuuksien kokonaisarvosta, Suomineidon uusille ”kavereille”. Sekä Suomineito on velkaantunut näille uusille ja hienoille ”kavereilleen” heidän neuvoillaan, siten että Suomineidon lastenlapsetkin joutuvat maksamaan velkaa orjatyöllä!

Se mikä Suomineidolla on vielä omaisuudestaan jäljellä, ovat maailman puhtaimmat vedet ja valtavat metsä- ja turveomaisuudet. Jota niitäkin ollaan yksityistämässä tämän vuoden syksyllä ja sen jälkeen koko Suomineidon Urhosedältä saama perintö on tuhlattu ja myyty huomattavaan alihintaan Suomineidon uusille ”kavereille”!

Ja jos maailman tilanne menee oikein pahaksi, jätetään Suomineito susille, ilman minkäänlaista apua näiltä uusilta ja hienoilta ”kavereiltaan”!

Siinä iltasatu hiukan urposta ja ressukasta Suomineidosta, joka ei osannut pitää huolta valtavasta Urho Sedältä perinnöksi saadusta omaisuudestaan ja käyttää sitä oman maansa ja kansansa hyväksi. Perinnöksi saadun omaisuuden varastivatkin Suomineidon hölmöyden takia hänen uudet ja hienot ”kaverinsa”, sekä velkaannuttivat orjaksi Suomineidon jälkeläisetkin useaksi sukupolveksi!

Tarinassa on tietenkin lukuisia nyansseja, eikä koko tarina tähän blogikirjoitukseen edes mahtuisi, mutta miten on mahdollista että 1980-luvulta lähtien valtion johto on ollut samanlaista urpoa ja reppanaa? Ja eikö nyt Suomineidon olisi viimeistään sanouduttava irti uusista hienoista ”kavereistaan” ja alkaa toimimaan oman maansa ja kansansa hyväksi? Ennenkuin viimeisetkin Suomineidon Urhosedältä perinnöksi saadut omaisuudet on myyty murto-osalla omaisuuksien kokonaisarvosta ja Suomineidon jälkeläisille jää perinnöksi vain raiskattu maa ja valtavat velat!

Hiukan taiteilija-apurahoista

Julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 22.4.2015

Törmäsin eräällä taidepalstalla kyseiseen taiteilijaan ja siellä kerrottiin hänen saaneen tälle vuodelle 24000€ apurahaa.

https://www.google.fi/search?q=marjatta+holma&newwindow=1&espv=2&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=e9k3VeiOMMGfyAPu8oHQBg&ved=0CBsQsAQ&biw=1093&bih=514&gws_rd=cr

Törmäsin myös kyseisen taiteilijan teoksista tehtyyn taidearvosteluun, jonka on tehnyt taidekriitikko ja näyttelykuraattori Timo Valjakka. (Ote Taidelehti/HS)

”Näitäkin tarvitaan: maalauksia, jotka eivät esitä mitään ja joiden ainoa aihe on maalaustapahtuma itsessään, paksun tumman maaliaineen levittäminen pitkin kankaan kaksiulotteista pintaa, melkein sen reunasta reunaan. Vain kapea marginaali, kappale maalauskangasta, kertoo mitä kaikkea on levitetty ja miten.

Näitä tarvitaan siksi, että ne muistuttavat meitä yhdestä maalauksen keskeisestä ja jokaiseen maalaukseen sisältyvästä ominaisuudesta, siitä että maalaus ei koskaan ole pelkkä kuva. Se on aina myös esine, todellinen kappale tilassa.

Kysymys on akuutti aikana, jolle on leimallista kaiken läpäisevä virtuaalisuus ja jossa lähes kaiken voi tehdä olematta itse paikalla. Tällaisia maalauksiia tarvitaan muistuttamaan meitä siitä, mikä on todellista. Niillä on ruumis niin kuin meilläkin. Ne on koettava paikan päällä.

Marjatta Holma tekee tällaisia maalauksia. Hän levittää temperaa ja öljyväriä itsensä kokoisille kankaille ja uskoo, että ”jokaisessa käden eleessä on olemassa ihmisen ajattelun muoto.”

Lause antaa eleelle ison tehtävän. Holman ruskeanvihreissä maalauksissa eleitä on kuitenkin paljon, reunasta reunaan. Hitaasti, raskain siivin kuin isot linnut niistä rakentuvat maalaukset nousevat pelkän päiväkirjanpidon yläpuolelle ja kurkottavat kohti jotakin tavallista syvemmän ja tiiviimmän todellisuuden olemusta. Se on aika hyvin maalauksilta, jotka eivät esitä muuta kuin itseään.”

Näin ollen mietin että jos ajattelisin kirjoittaa kirjan, mutta minulla ei olisi minkäänlaista tarinallista ideaa mielessäni, enkä oikein osaisi oikeinkirjoitustakaan tehdä ymmärrettävään muotoon. Mutta minulla olisikin aivan uudenlainen idea. Ajattelin tehdä kirjani vähän kuten nykykuvataiteilijat tekevät kuvalliset taideteoksensa.

Entäpä jos laittaisin satakunta A-4 arkkia kirjoituspaperia lattialle ja sivelisin ne hitaasti kuivuvalla liimalla, ja sen jälkeen pudottaisin irtokirjaimia arkeille? Mitäpä tuumaisi kyseinen Timo Valjakka ja minkälaisen mahdollisen taidearvostelun hän kirjasta tekisi? Voisiko se mahdollisesti mennä näin?

”Näitäkin tarvitaan: kirjoja, jotka eivät kerro mitään ja joiden aihe on pelkkä kirjallisuustapahtuma itsessään, paksujen tummien kirjaimien levittäminen pitkin paperiarkkien kaksiulotteista pintaa, melkein niiden reunasta reunaan. Vain kapea vaalea marginaali, kappale paperia, kertoo mitkä kirjaimet on levitetty ja miten.

Näitä tarvitaan siksi, että ne muistuttavat meitä yhdestä kirjan keskeisestä ja jokaiseen kirjaan sisältyvästä ominaisuudesta, siitä että kirja ei koskaan ole pelkkä luettava tarina. Se on aina myös esine, todellinen kappale tilassa.

Kysymys on akuutti aikana, jolle on leimallista kaiken läpäisevä virtuaalisuus ja jossa lähes kaiken voi tehdä olematta itse paikalla. Tällaisia kirjoja tarvitaan muistuttamaan meitä siitä, mikä on todellista. Niillä on ruumis niin kuin meilläkin. Ne on koettava paikan päällä.

Kirjailija tekee tällaisia kirjoja. Hän levittää paperiarkit, sivelee ne hitaasti kuivuvalla liimalla ja pudottaa irtokirjaimia sattumanvaraisesti niiden päälle ja uskoo, että ”jokaisessa käden eleessä on olemassa ihmisen ajattelun ja olemisen muoto.”

Lause antaa eleelle ison tehtävän. Kirjailijan irtokirjaimilla tehdyssä kirjassa eleitä on kuitenkin paljon, reunasta reunaan. Hitaasti, raskain siivin kuin iso lintu siitä rakentuva kirja nousee pelkän päiväkirjanpidon yläpuolelle ja kurkottaa kohti jotakin tavallista syvemmän ja tiiviimmän todellisuuden olemusta. Se on aika hyvin kirjalta, joka ei kerro mitään ja esitä muuta kuin itseään.”

Kuulostaisiko arvostelu hassulta ja olisiko kirjan idea täysin naurettava? Kuvataiteessa ne eivät kuitenkaan ole kumpiakaan, vaan niin teokset kuin arvostelukin on alan ammattilaisen tekemiä! Ja ennenkaikkea voisiko kyseisellä kirjan idealla saada 24000€ apurahan, tai voisiko sillä voittaa peräti Finlandia palkinnon?

Väärennettyä taidetta

Suomessa on taas kerran paljastunut suuri taideväärennösjuttu, jota KRP tutkii ja arvioiden mukaan tutkimukset kestävät ensi vuoteen asti. Kyseessä on lähinnä Suomalaisen taiteen väärennöksiä, mutta joukossa on myös Henri Matissen ja Rene Magritten kaltaisten ulkomaalaisten taiteilijoiden teosten väärennöksiä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092820432375_uu.shtml

Väärennettyä kuvataidetta on maailmalla liikkeellä paljon, joidenkin arvioiden mukaan jopa 60% maailmantaiteen mestareiden teoksista on väärennöksiä. Jopa asiantuntijoiden on vaikea erottaa väärennöksiä aidoista maalauksista. Alkuvuonna Ransakalainen taiteen huippuasiantuntija erehtyi pitämään Suomalaisen taiteilijan tekemään teosta Ranskalaisen Fernand Legerin teokseksi. Erikoisen tästä jutusta tekee se, että asiantuntija Irene Hansma on tunnettu juuri Legerin teosten parhaana asiantuntijana.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/ranskassa-taideskandaali-suomalaismiehen-vaarennos-huijasi-huippuasiantuntijan/4758598

On olemassa tapaus jossa Saksalaiselle nykytaiteen asiantuntijalle esiteltiin maalattuja teoksia ja häneltä kysyttiin, kenen maalaamia teokset voisivat olla? Asiantuntijan tutkittua teoksia, hän päätyi tulokseen, että kyseessä on tunnetun nykytaiteilijan, Ernst Wilhelm Nayn maalaamat teokset. Tosiasiassa teokset oli maalannut Saksalaisen Hallen eläintarhan naarassimpanssi Banghi.

Joten voidaankin perustellusti esittää kysymys. Mihin näiden taideasiantuntijoiden asiantuntijuus perustuu? Samoin voidaan esittää kysymys koko taiteen kentälle, miten on mahdollista että esimerkiksi katumaalari Bangkokin kadulta, kykenee maalaamaan melkein kenen tahansa kuuluisan nykytaiteilijan teoksesta kopion, ilman että edes asiantuntijat kykenevät huomaamaan teoksen väärennetyksi? Saatikka että vastaavan pystyy tekemään eläintarhan simpanssi?

Taiteilijana olen sitä mieltä että kuvataide on nostanut liiian helposti pinnalle taiteilijoita, joiden teokset eivät kata muita ansioita kuin helpon väärentämisen ansiot. Taiteen kenttä on aivan kuin hukannut taiteen. Ei edes voisi kuvitellakaan että Michelangelon Daavidin patsaan kaltaisen mestariteoksen voisi väärentää. Jos joku kykenisi veistämään vastaavan marmoriveistoksen, hänen kannattaisi ehdottomasti tehdä se omalla nimellään, eikä alkaa väärentäjäksi.

Nykytaiteen standardit, vertailu ja arvostuksen kohteet, on laskettu niin alas että simpanssikin kykenee väärentämään tunnettujen taiteilijoiden teoksia. Vaikka jo pikkulapsetkin omaavat paremmat kädentaidot kuin simpanssi. Taiteilijana vika ei mielestäni ole taiteilijoissa, vaan näissä taiteen asiantuntijoissa, jotka ovat lastentasontaiteen pinnalle nostaneet.

Myös poliitikot jotka tilaavat omalta lempitaiteilijaltaan esimerkiksi muotokuvia, ilman että taiteilijalla on edes valmiuksia maalata muotokuvia, ovat suuri osasyy standardien alenemiseen. Kyse ei olekaan enää osaamisesta tai taiteellisista ansioista, vaan taide on otettu poliittiseksi pelivälineeksi, jolla poliitikkoja syvimmältä nuoleskelevat samanmieliset taiteilijat nostetaan tapetille ja heille annetaan viralliset ansiot.

Tällaisten asiantuntijoiden ja poliittisten toimijoiden toiminta ei edistä, kehitä tai vie taidetta eteenpäin, vaan tekee siitä pilkkaa ja halventaa taidetta. Ansiot tulisi antaa niille tosiosaajille, joita on kuitenkin määrällisesti vähän taiteilijoidenkin joukossa. Eivätkä ne tosiosaajat välttämättä suostu nuolemaan jokaisen poliitikon kengänpohjia.

Itsensä ympäröiminen samanmielisillä ja samalla tavalla ajattelevilla, on matka keskinkertaisuuteen. Siksi tällaiset poliitikot jotka antavat esimerkiksi muotokuvansa maalattavaksi lempitaiteilijoilleen, joilla ei ole valmiuksia muotokuvien tekemiseen, eivät vain halvenna taidetta, vaan tekevät myös tällaisesta poliitikosta keskinkertaisuuden.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/nain-hiot-alykkyyttasi---warren-buffettin-metodilla/EUMA4Fb9?ref=iltalehti:837c&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal&_ga=1.154955512.150838067.1416567639

Samalla tavalla taiteen virallinen kenttä, joka kuten meidän maassamme koostu samanlailla ajattelevista keskinkertaisuuksista, ei kykene koskaan kasvamaan ulos keskinkertaisuudestaan tai ainakaan niin kauan kuin erilailla ajattelua ei sallita.

Vesivarojen myynti

Tänään olemme saaneet lukea miten Metsähallituksen hallinnoimia vesialueita aiotaan muuttaa liikelaitokseksi. Tässä tulee käymään samalla tavalla, kuin on käynyt niin monelle valtion yritykselle, kansallisvarallisuudelle ja luonnonvaralle jo aikaisemmin. Ensin yhtiöitetään ja sitten se myydään joko kokonaan, osina tai osia, yksityiselle suurpääomalle alle kirpputorihintojen. Kun vesialueet on myyty, menee suomalaisilta suurin ja ehdottomasti tärkein kansallisvarallisuus.

Samaan aikaan kun poliitikkomme ovat myyneet valtion tuottavia yrityksiä, luonnonvaroja ja kansallisvarallisuutta murto-osalla omaisuuksien kokonaisarvosta, ovat poliitikkomme sallineet nimettömän omistuksen. Eli mistä me kansalaiset voimme tietää, etteivät he saa veroparatiisiin prosenttiosuutta, pilkkahinnalla myymästään valtion omaisuudesta?

On tasan kaksi vaihtoehtoa, joko poliitikkomme ovat suurrikollisia tai umpityhmiä ja näin kansalaisena siitä vain miettii, kumpiko vaihtoehto on huonompi tavallisen kansalaisen kannalta?

Valtiollamme oli aikanaan Imatran Voima ja Neste, kaksi valtion yritystä joiden tarkoituksena oli tuottaa kansalaisille ja valtiolle halpaa energiaa. Ministeri Antti Kalliomäki (SDP) päätti yhdistää nämä yritykset ja myydä yhdistetyn yhtiön Fortumin osakkeita pörsissä. Näitä osakkeita myytiin alle kolmasosalla osakkeiden oikeasta arvosta.

Valtiollamme oli myös lannoiteyhtiö Kemira, jonka se myi Norjalaiselle Yaralle. Pääarkkitehtina oli Jyri Häkämies (KOK) ja samalla myytiin Soklin fosfaattikaivokset. Kauppahintana oli 207 miljoonaa, kun omaisuuden oikea arvo oli 30-40 miljardia, joidenkin arvioiden mukaan jopa 70 miljardia. Tässä kaupassa siis myytiin valtion omaisuutta jotakuinkin puolella prosentilla, omaisuuden oikeasta arvosta.

Näitä vastaavia tarinoita riittäisi kerrottavaksi kymmeniä, muutamien vuosikymmenten ajalta. Poliittinen eliittimme on myynyt pilkkahinnoilla valtiollista omaisuuttamme valtavia määriä ja nyt vuorossa ovat vesivarannot. Meidän kansalaisten tehtävänänä olisi nyt yrittää estää tämä toiminta, koska pohjavedet kuuluvat lapsillemme ja lastenlapsillemme. Ja jos niitä aletaan hyödyntämään, pitäisi tulot tulla suomen valtiolle ja tätä kautta kaikkien kansalaistemme hyvinvointiin. Eikä joillekin yksityiselle suuryrityksen osakkaille.

Aarnion ja KRP:n valtataistelu huumemarkkinoista

Tällä hetkellä maamme pääkaupungin, Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota vastaan käydään oikeudenkäyntiä. Hän on ollut vangittuna marraskuusta 2013 lähtien. Kesäkuussa 2015 hänet tuomittiin vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen, kahdesta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, lahjuksen ottamisesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Lisäksi hänen epäillään osallistuneen, yhteen suomen suurimpaan huumeiden maahantuontirikokseen, jonka oikeudenkäynti on vielä kesken.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092020382472_uu.shtml

Tänään 20.9.2015 Iltalehdessä olevan uutisoinnin mukaan, samat poliisit jotka ovat mukana Aarnion juttujen tutkinnoissa, ovat myös itse toimineet hyvin epäilyttävästi omissa huumejutuissaan. Syyttäjän mukaan heitä on syytä epäillä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, rikoksesta joihin Aarnion on jo todettu syyllistyneen. Kyseessä on huumeiden kätköpaikkaan liittyvä rikos, jossa poliisin tietämän kätköpaikan pillerihuumeet jätettiin vaihtamatta vaarattomampiin pillereihin, teko on poliisin säännösten vastaista. Samanlainen säännösten vastainen poliisin tietämän huumekätkön huumeiden vaihtaminen, jätettiin tekemättä lehden tietojen mukaan vuotta aikaisemmin KRP:n poliisien toimista.

Julkisuudessakin on arveltu Aarnion ja KRP:n poliiseilla olleen reviirikiista huumemarkkinoista. Siksi Aarnion toimia tutkitaan nyt täikamman tarkkuudella. Eli Aarniolla olisi ollut suomen parhaat markkina-alueet omalle huumetuonnilleen ja KRP on halunnut vallata nämä maan parhaimmat ja tuottavimmat alueet omalle huumetuonnilleen. Nyt julkisuudessa Iltalehden sivuilla oleva uutisointi tukisi tätä teoriaa. Samat henkilöt jotka tutkivat Aarnion tapausta, ovat itse myös törkeiden vastaavien epäilyjen kohteena.

On täysin selvää ettei poliisin laillisuusvalvonta ole pelannut mitenkään, vaan poliisi on saanut vuosikymmeniä toimia täysin rikollisesti, kenenkään puuttumatta asioihin. Näyttäisi myös siltä, että poliisilta on karannut mopo käsistä totaalisesti 2000-luvulla. Tarja Halosen Presidenttiaikana ja poliisista on tullut maan suurimpia rikollisorganisaatioita. Nyt olisikin oikeusvaltion kannalta erittäin tärkeää, että poliisin rikollisuus tutkittaisiin äärimmäisen tarkasti ja sen jälkeen poliisille asetettaisiin ulkopuolinen valvontaelin, kuten demokraattisissa oikeusvaltioissakin on. Jos poliitikot eivät laita kertakaikkista stoppia poliisin rikollisuudella ja hoida poliisin valvontaa länsimaisten oikeusvaltioiden tasolle, on peli menetetty. Silloin on turha puhua minkäänlaisesta länsimaisesta oikeusvaltiosta tänäkään päivänä.

Hiukan maahanmuutosta

Toukokuussa 2015 laulaja Tauski Peltonen ja kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt ilmoittivat julkisuuteen, että jos Venäjä mahdollisesti hyökkäisi Suomeen, he lähtisivät ulkomaille sotaa karkuun. Tähän puolustusvoimat ilmoitti iltapäivälehtien etusivuilla, hakevansa karkurit vaikka ulkomailta sotimaan maansa puolesta. Puolustusvoimien mukaan maanpuolustus ei ole vapaaehtoista, vaan siihen velvoitetaan on lain nojalla.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1431931321137.html

Samaan aikaan 2015 Suomi ottaa ja on ottanut jo vuosikausia vastaan nuoria hyväkuntoisia parhaassa iässä olevia nuoria miehiä, turvapaikan hakijoina sotaa käyvistä maista ja tarjonnut heille pysyvän turvapaikan. Tällä hetkellä syksyllä 2015 näitä nuoria miehiä tulee turvapaikan hakijoina koko ajan entistä enemmän, jopa niin paljon ettei heille riitä enää edes tiloja, vaan heitä majoitetaan hätäratkaisuina jopa kirkkoihin.

Miten on mahdollista että maamme kohtelee oman maan kansalaisia näin erilailla, kuin näitä sotaa käyvistä maista tulevia turvapaikkaa hakevia nuoria miehiä? Jos valtiomme kerran sodan tullessa haetuttaa omia kansalaisiamme ulkomailta asti sotimaan, mahdollisen sodan tullessa, niin eikö valtiomme tulisi palauttaa välittömästi jokainen turvapaikkaa hakeva nuori mies omaan kotimaahansa sotimaan? Miksi laki ei velvoita tähän, jos se velvoittaa samaan oman maan kansalaisten kohdalla?

Suomessa asunnottomuutta on yritetty poistaa useita vuosikymmeniä ja siitä huolimatta viime vuoden 2014 lopussa asunnottomia oli maassamme yli 7100 oman maan kansalaista. Onko kukaan silti kuullut että kirkko avaisi heille ovensa ja tarjoaisi heille yösijan, samalla tavalla kuin näille turvapaikan hakijoille? Kirkkokin siis kohtelee oman maan kansalaisia eri tavalla, kuin näitä turvapaikkaa hakevia nuoria miehiä, jotka tulevat myös erilaisista kulttuureista, eivätkä ole kristittyjä, kuten oman maan kodittomista valtaosa on. Miksi oma kristillinen kirkkommekin kohtelee oman maan kansalaisia erilailla kuin muualta tulleita turvapaikan hakijoita?

Meillä on maassamme Yhdenvertaisuuslaki ja joka asiassa on jo vuosikymmeniä pyritty tasa-arvoon, silti valtiomme ja valtiomme kirkko näyttävät näin räikeää esimerkkkiä eriarvoisesta kohtelusta. Jossa Suomeen syntyneitä oman maan kansalaisia kohdellaan täysin toisarvoisesti. Ei voi kuin kysyä mitä tässä maassa on tapahtumassa ja miksi maan johtajat, niin poliittiset kuin uskonnollisetkin, ovat kääntäneet selkänsä oman maan kansalaisille ja kohtelevat heitä huonommin kuin muualta tulleita vieraisiin kulttuureihin kuuluvia turvapaikan hakijoita? Joista valtaosa on nuoria parhaassa iässä olevia nuoria miehiä!

Toisen maailmansodan aikana Suomi teloitti useita satoja oman maan kansalaisia rintamakarkureina ja nyt Suomi tarjoaa sotaa käyvistä maista lähteneille rintamakarkureille turvapaikkaa. Eli oman maan kansalaisia ollaan oltu valmiita jopa teloittamaan, jos he eivät ole suostuneet osallistumaan oman maan puolustamiseen. Mutta samaa kohtelua ei edes ajatella annettavan niille jotka lähtevät muista maista rintamakarkureiksi. Tämä toiminta ei mahdu oman järjellisen ajatteluni piiriin ja pitää vielä kerran ihmetellä, mitä tässä maassa on tapahtumassa? Näitä sodan aikana oman maan kansalaisten teloituksien oikeudellisia puolia ei ole haluttu myöskään tutkia, monet teloituksista tehtiin ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä kenttätuomioistuimissa.

Omasta mielestäni, valtionjohtomme toiminta täyttää tällä hetkellä valtio- ja maanpetoksen tunnusmerkit täydellisesti. On itseasiassa täyttänyt jo pitkään, jo siitä lähtien kun luovuimme 80-luvulla Presidentti Koiviston aikana omasta keskuspankistamme ja sen oikeudesta luoda yksinoikeudella rahaa, ja annoimme rahanluontioikeuden yksityisille liikepankeilla. Siitä alkoi maamme alamäki ja Presidentti Kekkosen jälkeen maatamme ei ole kuin tuhottu ja vauhti vain kiihtyy. On aivan käsittämätöntä minkälaatuisille poliittisille päättäjille, me kansalaiset olemme antaneet maamme johdettavaksi!