YK apuun terroristeja tukevaa hallintoamme vastaan

YK on määrännyt ulkomaisiin sotiin lähtevät kansalaiset laittomiksi jo 2014 ja YK on linjannut, että se voi käyttää jopa voimatoimia, jos jokin valtio antaa kansalaistensa lähteä ulkomaille sotimaan.

https://yle.fi/uutiset/3-7490667?utm_source=facebook-share&fbclid=IwAR2cCe7Qr1LPOBMw7vJTrwELXvnYlYgD4QvcIzmdVXIJ0cAyeps9t3jKrP0

Meidän Eduskuntamme ja Hallituksemme ovat tienneet, että isisin terroristijärjestöön on lähtenyt useita maamme kansalaisuuden saaneita sotimaan ulkomaille. Eduskuntamme ja Hallituksemme ovat siis toimineet vastoin YK:n määräyksiä ja näin Eduskuntamme ja Hallituksemme tulisi saattaa vastuuseen YK:n edesauttamana. Koska oman maamme poliisi, jonka tulisi asia tutkia YK:n määräysten mukaisesti, on poliittisesti johdettu, eikä tee työtään asianmukaisesti.

Eli Suomen kansalaisena pyytäisin nyt YK:lta toimia Eduskuntamme ja Hallituksemme saattamista vastuuseen siitä, että nämä instanssit ovat antaneet maamme kansalaisten lähteä terroristijärjestöön sotimaan ulkomaille. Useat maamme kansalaiset antavat täyden tukensa asialle ja jos YK oikeasti toimii omien määräystensä mukaisesti, niin maamme hallinto, joka on vastuussa asiasta, tulisi samantien laittaa vastuuseen.

Odotamme pikaisia toimia YK:lta, jotta terroristeja tukeva hallintomme saadaan asiasta vastuuseen, aivan kuten YK:n määräykset osoittavat.

Maamme on myös rahoittanut näitä ulkomaille sotimaan lähteneitä terroristeja, muun muassa antamalla heille Kelan kautta julkisia tukia, heidän ollessaan sotimassa terroristijärjestössä ulkomailla. Joka on täysin kestämätöntä, koska asia on YK:n määräysten vastaista.

Kirja: Lahjakkuuden hinta osa 1

                                                                       Esipuhe

Tämä kirja on kirjoitettu pakottavista syistä, jotka tulevat kirjassa esille. Kirjan kirjoittaminen on ollut äärimmäisen tuskallinen, vapauttava, mielenkiintoinen ja luova prosessi, koska se on kirjoittajan ensimmäinen kirja. Ja vaikka kirja perustuukin täydellisiin tositapahtumiin, niin lakiteknisistä syistä ei kirjassa mainituilla henkilöillä ole mitään tekemistä kirjassa mainittujen tapahtumien kanssa. Vaikka kirjassa esiintyvät henkilöt saattavat muistuttaa nimien ja kuvausten perusteella tosielämässä eläviä henkilöitä.

                                                          Aika ennen vuotta 2001

Vuonna 1998 molemmat käteni leikattiin ranteiden kohdalta ja puristusvoima käsistäni aleni niin etten enää kunnolla kyennyt harjoittamaan ammattiani. Olin ollut töissä koristerapparina rappaamassa yhtä Helsingin kaupungin hienointa, Esplanadilla sijaitsevaa Gröngvistin taloa, joka oli täynnä monimutkaisia rapattuja koristeita. Alunperin olin saanut muurarin koulutuksen, mutta urakkamuurarina oleminen oli ollut niin rankkaa työtä, että olin vaihtanut käsiongelmien takia kevyempiin koristerapparin töihin. Tässä työssä olin alani ehdoton huippu, yleisesti näitä töitä tehtiin sapluunoilla, kun minä taas olin erikoistunut käsityöhön ja minulle työmailla jätettiin yleensä vaikeimmat koristeet, ne joita ei sapluunoilla pystynyt tekemään. Ja minulle ei rehellisesti ottaen pärjännyt tässä työssä kukaan alalla oleva, muotoilin käsityönä laastista ihan mitä tahansa. Mutta käteni eivät kestäneet kunnolla tätäkään työtä.

Olin maalannut harrastuksena tai toisena ammattina tauluja noin viisitoista vuotta ja omasta mielestäni olin siinäkin saavuttanut huippuammattitaidon, vaikka olinkin taiteilijana aivan tuntematon. Olin myös aloittanut taidenäyttelytoiminnan samana vuonna kuin käteni leikattiin 1998 ja pidinkin useita näyttelyitä eri puolilla Helsinkiä. Sain myös erittäin positiivisen vastaanoton teoksilleni ja jotkut ihmettelivät teoksiani kovastikin. Myös Rakennuslehti teki minusta ison jutun lehteensä elokuussa 1998, toimittaja oli käynyt näyttelyssäni Oulunkylän kirjastossa ja haastatteli minua siellä. Vuonna 1999 jatkoin näyttelytoimintaa ja sain yhä enemmän positiivista palautetta teoksilleni. Olin molempina vuosina maalannut useita erittäin hienoja teoksia, enkä edes osannut aavistaakaan, minkälaisen vastaanoton ne saisivat tulevaisuudessa.

                                                                     * * * * *

Vuonna 1999 kävi selväksi että joutuisin kouluttautumaan uuteen ammattiin, koska puristusvoima oli alentunut pysyvästi käsistäni niiden leikkausten jälkeen. Jouduin perusteellisiin tutkimuksiin ja haastatteluihin, jotta minulle sopiva uusi ammatti löytyisi. Koska minulla oli rakennusalan muurarin koulutus, minulle ehdotettiin Rakennusinsinöörin koulutusta ja itsekin olin aluksi sillä kannalla. Mutta miettiessäni rauhassa asiaa, päätin etten enää kouluttautuisi rakennusalalle, vaan haluaisin Taidemaalariksi.

Oli myös tullut selväksi ettei vakuutusyhtiö kouluttaisi minua uudelleen, vaan uudelleenkoulutukseni maksaisi Kela. Juttu oli aivan käsittämätön, olin yli kymmenen vuoden ajan valittanut käsieni ongelmia Terveyskeskuksen lääkärille, joka oli hoitanut käsieni ongelmia jännetupin tulehduksena. Olin myös ollut useammankin kerran sairaslomalla jännetupin tulehduksen takia, saman terveyskeskuslääkärin toimesta. Lopulta olin itse pyytänyt käsieni rannekanavaoireyhtymän tutkimista, koska eräällä kaverillani oli ollut samat oireet kuin minulla ja hänellä rannekanavaoireyhtymä oli todettu tutkimuksissa.

Terveyskeskuslääkäri ei ollut meinannut ensin päästää minua millään tutkimuksiin, mutta sitkeillä vaatimuksilla pääsin kuin pääsinkin tutkimuksiin. Ja siellä todettiin keskivaikea rannekanavaoireyhtymä. Terveyskeskuslääkäri oli vielä todennut ennen tukimuksia, että vaikka oireyhtymä löydettäisiinkin, hänen mielestään siihen liittyi jännetupintulehdus. Mutta vakuutusyhtiö ei korvannut uudelleenkoulutustani, koska oireyhtymään ei heidän mielestään liittynyt jännetupintulehdusta. Siis vaikka käsiäni oli hoidettu noin kymmenen vuotta jännetupintulehduksena, ei lääkäri ollut diagnosoinut tätä ja näin uudelleenkoulutukseni jäi Kelan korvattavaksi. Juttu oli kerrassaan käsittämätön, mutta ajattelin sama kai se minulle oli kuka koulutukseni maksaisi, pääasia että asia hoidettaisiin kuntoon.

                                                                         * * * * *

Kesällä vuonna 2000 vanha ystäväni Ane, joka oli rakennusalan yrittäjä, otti minuun yhteyttä. Hänelle oli tarjottu Kasarminkadulta Kirurgista sairaalaa vastapäätä olevaa koristetaloa paikkarapattavaksi, eikä hänellä ollut tekijää kohteelle. Hän tarjosi työtä minulle, vaikka tiesi käsieni ongelmista. Talo oli myös täynnä koristeita ja joka kerroksessa oli erilaisia koristeita, joten työtä oli hankala tehdä sapluunoilla, suurin osa piti tehdä käsityönä ja koska työ sopi minulle erinomaisesti, päätin kokeilla miten työ sujuisi leikatuilla käsillä. Kun viesti kiiri koristerappareiden korviin siitä että olin tekemässä koko talon paikkakoristerappausta käsin, kesän aikana lähes kaikki tuntemani koristerapparit ja osa tuntemattomiakin kävi ihmettelemässä ja ihailemassa koristeiden tekoani. Ane oli myös ostanut minulta teoksen, -Rautatieasema Helsinki-, koska oli ihastunut siihen.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Helsinki-Railway-station-101894293

Taloa oli valvomassa Treuthardin rakennusvalvontayritys ja sen omistaja Lasse Treuthard ihmetteli kovasti koristeiden tekemistäni käsin ja sanoi ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa taitoa tehdä koristeita, vaikka oli valvonut 70-luvulta asti vastaavia töitä. Talon valmistuttua sain työstä valtavat kehut, vaikka työaikaa olikin mennyt käsieni ongelmien takia vaadittua enemmän. Nyt tuli myös selvästi ilmi etteivät käteni enää kestäneet kunnolla edes koristerapparin työtä. Juuri tätä varten olin työn vastaanottanutkin, olin halunnut kokeilla käsieni kestävyyttä.

                                                                          * * * * *

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Market-hall--102066128

Alkusyksystä vuonna 2000 kävi aivan uskomaton juttu. Olin aikaisemmin ottanut postikortteja Helsinki aiheisista maalauksistani ja hankkinut niille muutamia myyntipaikkoja. Hakaniemen Kauppahallissa oli korttejani ottanut myyntiin postikorttikauppias Käyhkö ja hän oli pyytänyt minulta hallista kuvaa. 2000 loppukesästä olin saanut teoksen valmiiksi maalattua ja olin vienyt teoksesta otetun valokuvan postikortteja varten painoon. Odotellessani kortteja, otatin joitakin A-4 kokoisia printtejä hallin kuvasta ja kehystin niistä itse muutaman. Kävin näyttämässä kehystettyjä printtejä Käyhkölle ja hän ottikin muutamia niistä myyntiin.

Muutama viikko tämän jälkeen Käyhkö soitti minulle ja kertoi myyneensä kaikki tuomani printit ja pyysi tuomaan lisää. Ihmettelin tätä, koska printithän olivat menneet suhteellisen äkkiä kaupaksi ja Käyhkö oli puhelimessa kuulostanut jotenkin salaperäiseltä. No kehystin lisää printtejä ja viedessäni niitä hänelle juttelimme niitä näitä hetken. Käyhkö vaikutti vieläkin salaperäisemmältä ja yhtäkkiä hän kysyi, tiedänkö minne ensimmäinen printtini oli mennyt? Ihmettelin kysymystä ja vastasin ettei minulla ole aavistustakaan. Ja nyt Käyhkö vastasi printin menneen vastavalitulle Tasavaltamme Presidentti Tarja Haloselle, maamme ensimmäiselle naispresidentille.

Nähdessään hämmästykseni Käyhkö kertoi koko tarinan. Tarja Halonen oli ollut vuosia hallin vakioasiakas ja kun hänet oli valittu ensimmäisen kerran Presidentiksi vuonna 2000-keväällä, oli hän tehnyt virallisen visiitin Hakaniemen Kauppahalliin saman vuoden syksyllä. Tässä tilaisuudessa hallin toisen kerroksen kahvilaan, oli vihitty Presidentin pyöreä pöytä. Ja hieman ennen tilaisuutta oli hallikauppiaitten Puheenjohtaja miettinyt, että hallikauppiaiden pitäisi antaa Presidentille joku lahja, pöydän vihkimisen yhteydessä. Puheenjohtaja oli kiertänyt koko hallin etsimässä sopivaa lahjaa ja nähdessään kehystämäni printin, oli hän sanonut etteivät kauppiaat sen parempaa lahjaa voineet antaa. Ja näin hallikauppiaat ostivat printin teoksestani ja lahjoittivat sen Tarja Haloselle pöydän vihkimisen yhteydessä. Eli näin ensimmäinen printtini meni suoraan vastavalitulle Tasavaltamme ensimmäiselle naispresidentille ja vielä ihan itse kehystämäni, aivan uskomaton tuuri.

Näitä samoja printtejä myin lähes kaikille hallikauppiaille ja useat ystävänikin, sekä monet tuntemattomatkin ostivat niitä, jutun kiitäessä salamanlailla eteenpäin. Soitin myös Rakennuslehden toimittajalle, joka oli aikaisemmin tehnyt minusta jutun lehteen ja kerroin tapahtuman. Nyt Rakennuslehti teki minusta ja tästä tapahtumasta uuden jutun lehteensä. Lehden toimittaja tuli haastattelemaan minua Kauppahalliin ja varmisti juttuni postikorttikauppias Käyhköltä. Haastattelun jälkeen toimittaja kertoi itsekin seurustelleensa Halosen kanssa nuorena miehenä jonkin aikaa.

Kela ei ollut mitenkään suostunut edes keskustelemaan Taidemaalariksi kouluttautumisesta, eivät pitäneet taiteilijan työtä edes ammattina. Mutta syksyllä 2000, tämän Presidentille ostetun printin jälkeen asia muuttui kokonaan ja jo loppuvuonna 2000, minulle luvattiin että minut koulutettaisiin Taidemaalariksi uudelleenkoulutuksena. Minun piti vain löytää itselleni opiskelupaikka, pyrkiä sinne ja päästä sisään opiskelemaan. Sekä varmistaa että koulu valmistaisi ammattiin ja sieltä saisi tutkinnon, sen jälkeen Kela miettisi maksaisiko koulun.

                                                                   VUOSI 2001

Alkuvuodesta 2001 näin Helsingin sanomissa ilmoituksen Alfa-art taideoppilaitoksesta, joka ilmoitti mainoksessaan valmistavansa Kuvataiteilijan ja Kuvataitajan ammattiin. Koulu oli kolmevuotinen ja sijaitsi Helsingin Pihlajamäessä. Juuri sopivan matkan päästä kotoani, joten ajattelin pyrkiä kouluun. Soitin kouluun ja sovin vieväni teoksiani kouluun, koska kouluun haettiin näytetöillä.

Veinkin sovittuun aikaan teokseni koululle ja samalla koulun Pääopettaja haastatteli minua, ja jouduin myös täyttämään kirjallisen hakukaavakkeen. Juttelimme koulun Pääopettajan kanssa joka osoittautui Eila Ekman-Björkmanniksi ja kerroin hänelle tilanteeni. Sanoin hakevani kouluun uudelleenkoulutuksena ja Kela maksaisi koulunkäyntini, ja että minä en lopettaisi koulua kesken, vaan kävisin sen loppuun. Samalla varmistin että koulu valmisti ammattiin ja sieltä saisi tutkinnon taidealalle, aivan kuten Kelassa oli neuvottu. Pääopettaja varmisti koulun valmistavan Kuvataiteilijan ja Kuvataitajan ammattiin, ja että sieltä saisi virallisen kuvataidealan toisen asteen tutkinnon.

Seuraavalla viikolla hain teokseni pois koululta ja sain kuulla että minut oli valittu kouluun opiskelemaan. Pääopettaja kertoi että yksi asia oli pistänyt hänen silmiinsä kirjallisessa hakukaavakkeessa. Siinä oli ollut kysymys. Miksi juuri sinut pitäisi valita kouluun opiskelemaan? Olin vastannut kysymykseen olevani ehdottomasti paras hakija! Tämä minun

itsekehuni oli kiinnittänyt pääopettajan huomion ja hän sanoikin haluavansa kouluunsa motivoituneita, itseensä ja mahdollisuuksiinsa uskovia opiskelijoita. Koska heistä saattoi jotain tullakin ja valinneensa minut sen takia. Olin hakutilanteessa katsellut muidenkin hakijoiden teoksia ja mielestäni taso ei ollut kummoinen, se oli ollut myös yksi syy, miksi olin itseäni niin kovasti kehunut kirjalliseen hakukaavakkeeseen.

Ilmoitin asiasta Kelalle ja siellä tutkittiin asiaa hyvin tarkasti. Ensin asiassa oli jotain ongelmia ja jouduin olemaan useita kertoja Kelaan yhteydessä asian tiimoilta. Sieltä kysyttiin moneen kertaan, olinko varmistanut koulun valmistavan ammattiin ja että sieltä saa virallisen tutkinnon taidealalle? Kerroin että olin varmistanut asian itse koulun pääopettajalta, mutta siitä huolimatta jouduin jopa viemään koulun hesarissa olleen mainoksen. Ihmettelin tätä asiaa mielessäni, koska kouluhan oli selvästi mainostanut Helsingin Sanomissa olevansa koulu joka valmisti niin Kuvataiteilijan kuin Kuvataitajankin ammattiin ja pääopettajakin oli kertonut miten koulusta saa virallisen tutkinnon. Jonkun ajan kuluttua sain tietää, että Kela suostui maksamaan koulun ja minulle kerrottiin Kelalta, että olin ensimmäinen joka koulutettiin Taidemaalarin ammattiin uudelleenkoulutuksena. Kyseessä oli kuulemma joku kokeilu ja ihmettelin kovasti asiaa. Olikohan Presidentille ostettu printti teoksestani saanut tämän aikaan, vai mikä ihme minut oli saanut erityisasemaan? Varsinkin kun aikaisemmin Kela ei ollut mitenkään suostunut edes keskustelemaan uudelleenkoulutuksesta Taidemaalarin ammattiin!

                                                                     VUOSI 2001

                                         Ensimmäisen luokan ensimmäinen lukukausi

Koko kesän olin kuntoillut ahkerasti, nostelin puntteja ja yritin vahvistaa käsiäni, kävin kävelemässä kolme-neljä kertaa viikossa kymmenen kilometriä ja kerran viikossa pelaamassa sählyä. Syksyllä kun koulu alkoi, olin elämäni kunnossa. Aloitimme koulun piirtämällä Tuomarinkylän kartanolla maisemia ja tutustuin myös muihin luokkamme oppilaisiin, jotka koostuivat eri ikäisistä oppilaista. Pääosa oppilaista oli naisia ja luokallamme oli vain kaksi muuta miesopiskelijaa minun lisäkseni. Vähän yli parikymppinen Timo Mäkeläinen ja lähellä viittäkymmentä oleva Seppo Nikkinen. Seppo oli huonokuntoinen ja lihava, kulki aina reppu mukana jossa oli tuoli, jolle hän vähän väliä istuutui. Timo taas oli langanlaiha ja luokan pisin oppilas.

Piirsimme kartanon maisemia ja kiertelin välillä katselemassa muiden piirtämistä, eikä taso ollut mielestäni kummoinen ja siksi ajattelin itsekin ottaa alussa vähän rennommin. Mietin ettei ole hyvä näyttää kaikkea osaamista alusta lähtien, vaan piti ensin seurata mihin muut pystyivät ja vasta sitten näyttää sitä oikeata osaamista. Huomasin että kierrellessäni katselemassa muiden piirtämistä, ottivat jotkut oppilaat herneen nenään tästä, vaikka kehuin jokaisen kohdalla heidän piirtämistään.

Luokan vanhin oppilas oli Irja Tikka -lempinimeltään Itikka-, hänen piirustustaitonsa ei ollut kummoinen. Toiseksi vanhin oppilas oli Kaija Hänninen, varmaankin jotain kuudenkymmenen vanha ja Kaija oli kohtalaisen hyvä piirtäjä. Heidän kanssaan tulin alusta lähtien kohtalaisen hyvin toimeen ja Itikka piti kovasti kehuistani, vaikka ei hänen piirtämisessään mitään kehumista ollut. Kaija taas yritti alusta lähtien hieroa lähempää tuttavuutta kanssani ja ehdotteli suhteellisen härskejä alusta asti, jopa aika suoraankin. Eräänä päivänä hän sanoi, että eikö Markunkin pitäisi hankkia joku vanhempi nainen rakastajattareksi koulun ajaksi, siitähän saattaisi olla jopa taloudellista hyötyä.

Tyrmistyin näin suorasta ja härskistä ehdotuksesta, ja jotkut asian kuulleet nuoremmat naiset katselivat Kaijaa ihmeissään. Kysyinkin Kaijalta, onko hän kuullut Hassisen koneen kappaleen -Kulkurin iltakalja-? Jatkoin odottamatta vastausta, että siinä on säkeistö jossa lauletaan, -voit maata blyyshi sohvalla tai komealla miehellä, ei lohtakaan voi pyydystää ahvenvieheellä-. Nyt oli Kaijan vuoro tyrmistyä ja huomasin miten nuoremmat naiset, jotka asian olivat kuulleet, alkoivat ilveilemään ja naureskelemaan jutulle, tosin hieman piilotellusti.

Kaija oli kertonut olevansa miljonääri ja ajelikin hienolla coupe mersulla. Hän oli kertonut olevansa iloinen päästessään miehestään eroon kouluajaksi, oli kuulemma erittäin raskasta olla ukkonsa kanssa yhdessä aamusta iltaan. Heillä oli joku yhteinen yritys, jolla olivat rahansa tehneet. Kaijalla oli myös ainakin kaksi puhelinta, joihin tulvi viestejä pitkin päivää ja ajattelinkin hänen olevan joku senssipalstojen vakioasiakas. Saattoivat ne tosin tulla hänen miljonääriystävättäriltäänkin, joilla ei päivisin ollut muuta tekemistä kuin lähetellä viestejä?

Samana päivänä pääopettaja Eila tuli katselemaan piirtämistämme ja kehui tekemääni piirustusta. Vähättelin itse piirustustani ja silloin Eila sanoi. Sinähän olit se paras. Muistuttaen minua siitä, mitä olin kirjoittanut hakukaavakkeeseen. Asia alkoi naurattamaan minua ja vastasin, no niinhän se olikin. Eilan lähtiessä huomasin miten nyrpeinä jotkut oppilaat olivat Eilan sanomisesta ja eräs oppilas nimeltään Veera Pajulahti tuli kysymään mitä Eila oli tarkoittanut? Kerroin mistä juttu tuli ja huomasin miten tyrmistyneitä jotkut oppilaat olivat, olin siis jo hakutilanteessa kehunut olevani paras. Tämä ei todellakaan miellyttänyt joitakin oppilaita.

Jokaisena päivänä piirtäessämme kartanolla, kulki ohitse ratsastavia naisia ja tyttöjä. Usein kun kohdalla oli sopiva nainen, pyysin heitä pysähtymään ja jäämään malliksi. Yleensä nämä ratsastajat naureskelivat ja ottivat asian huumorilla, ja eräänä päivänä yksi heistä, vaalea kaunotar, jäi juttelemaan kanssani. Hetken juteltuamme, hän kysyi lähtisinkö ratsastamaan jonakin päivänä hänen kanssaan? Kerroin etten ollut ikinä ratsastanut, mutta lähtisin mielelläni kokeilemaan miltä ratsastaminen tuntuisi ja nainen lupasikin jonain lähipäivänä tulla viemään minut ratsastamaan.

Samalla viikolla naista ei näkynyt ja seuraavan viikon maanantainakaan häntä ei vielä näkynyt, ja nyt alkoivat Kaija ja jotkut muut oppilaat piruilla minulle asiasta. Sanoivat ettei nainen tulekaan, oli vain heikkona hetkenään luvannut tulla, sanoivat myös, että kyllä he naiset tuntevat. No lähdin leikkiin mukaan ja sanoin ettei kukaan nainen voi vastustaa tällaista maailmankuulua taidemaalaria ja playboyta, ja että hän varmasti tulee huomenna heti aamusta. Nyt huomasin miten irvailijoiden naamat venähtivät ja he hiljenivät. Olin ollut suustani hieman liian nokkela näille irvailijoille.

Aivan kuin kohtalon oikusta, nainen tuli seuraavana aamuna hakemaan minut ratsastamaan ja nämä kateelliset nyrpistelivät taas neniänsä. Nousin hevosen selkään ja ratsastin laajan kierroksen naisen kävellessä rinnalla. Sattumalta Eila oli tullut samaan aikaan paikalle ja häntä asia näytti huvittavan suuresti. Olin varmasti tehnyt jotain, mitä kukaan muu ei ollut ikinä kouluaikana tehnyt. Kun nousin hevosen selästä, nainen pyysi ennen lähtöään minua käymään tallilla jonakin päivänä ja lupasinkin mennä siellä käymään, samalla hän kertoi missä talli sijaitsi.

Tämä kateellinen Elisa Lindsted, oli saanut muutaman kaverin, joiden kanssa jatkoi kateusharjoituksiaan minua vastaan. Rauni Hulke oli veroviraston työntekijä ja Satu Nenonen oli Imatralta kotoisin oleva parikymppinen nuori tyttö, jolla oli toinen jalka seitsemän senttiä lyhyempi kuin toinen jalka. Huomasin miten he yhdessä alkoivat selkäni takana pelaamaan minua vastaan ja yrittivät saada salaa muitakin mukaan. Eräänä päivänä Elisalla oli koira mukana ja irtiollessaan koira hakeutui luokseni, ja aloin rapsuttamaan koiraa. Elisan huomatessa tämän, hän meni paniikkiin ja sanoi ettei halua minun rapsuttavan koiraansa. No lopetin koiran rapsuttamisen, mutta koira ei millään meinannut lähteä Elisan luokse, vaikka hän miten kutsui. Joten Elisa joutui hakemaan koiransa luotani ja hän joutui laittamaan talutushihnan koiralleen, saadakseen koiran lähtemään mukaansa. Minua asia nauratti.

                                                                          * * * * *

Viimeisellä viikolla kartanolla sattui erikoinen tapaus. Olin ruokatunnilla ajanut Tammiston Hesburgeriin syömään ja odottaessani ruokaa autossani luukulla, huomasin miten vanhan mallin Mercedes benz ajoi pihaan ja kuljettaja katseli minua todella pitkään. En tiedä mikä herätti autossa ja kuljettajassa huomioni, mutta saatuani ruoan, ajoin parkkiin syömään, siten että näin sivupeilistä mersun. Huomasin ettei kuljettaja noussut autosta, vaan istua kökötti autossa, ilmeisesti odottaen jotakin. Syötyäni lähdin ajamaan kartanolle takaisin ja huomasin yllättäen mersun lähtevän perääni. Kääntyessäni kartanolle Mercedes jatkoi eteenpäin ja mietin asiaa, olin aivan varma että mersukuski oli ollut poliisi ja minun perässäni. En vain tiennyt minkä takia? Nyt aloin tarkkailemaan että seurattiinko minua kenties jatkuvasti ja hyvin äkkiä huomasinkin jatkuvan seurannan olevan päällä, ja ihmettelin mistä se johtui?

                                                                         * * * * *

Seuraavalla viikolla koulussa jatkui piirtäminen ja nyt meille tuli vuoroon materiaalipiirustus. Tämä koulu se vasta erikoinen paikka oli, kerrostalon alakerran ahtaat ja pienet toimistotilat oli valjastettu koulun käyttöön ja tilat eivät sopineet mielestäni lainkaan taideopiskeluun. Tätä samaa olin ihmetellyt jo silloin kun hain kouluun, mutta täällä sitä vain opiskeltiin.

Tutustuin myös paremmin muihin oppilaisiin joiden nimet olivat Elina Sarlin, Maria Lundström, Eini Nyyssönen, Veera Pajulahti, Pirkko Kokkonen, Anja Nysten, Disa Mentu ja Johanna Moisio. Maria Lundströmiin olin tutustunut ottaessani hänet kyytin vesisateesta Oulunkylän Neste huoltoaseman kohdalta eräänä aamuna koulumatkalla, kun huomasin hänen seisovan vesisateessa pysäkillä jossa ei ollut katosta. Maria oli luokkamme edustavin nainen, todellinen kaunotar. Maria oli usein tämän jälkeen pyytänyt minulta kyydin koulun jälkeen ja olin heittänyt hänet autollani Maunulaan, jotta hänen ei tarvinnut mennä kahdella bussilla. Maunulasta hän pääsi kotiinsa Haagaan yhdellä bussilla. Disa Mentu, Anja Nysten, Eini Nyyssönen ja Johanna Moisio olivat noin minun ikäisiäni. Disa Mentu ehkä vähän vanhempi ja Pirkko Kokkonen taas minua hiukan nuorempi, ehkä Rauni Hulken kanssa suunnilleen samanikäisiä. Elina Sarlin, Veera Pajulahti ja Maria Lundström olivat reilu parikymppisiä nuoria naisia.

Materiaalipiirtämisessä ajattelin näyttää hiukan todellisia kykyjäni, koska olin tahallani piirtänyt huolimattomasti kartanolla ja oikein nautin päästessäni näyttämään todelliset taitoni. Varsinkin tälle kateelliselle kolmikolle Elisa Lindstedtille, Satu Nenoselle ja Rauni Hulkelle, joiden piirtämistä minä en arvostanut lainkaan. Opettajana meillä toimi päivisin Tuija Hirvonen-Puhakka joka oli minua hiukan nuorempi ja viikoittain pääopettaja Eila Ekman-Björkman kävi katselemassa piirustuksiamme.

Yhtenä päivänä saimme tehtäväksi piirtää punotun korin ja tässä taitoero muihin paljastui karusti. Tuija meinasi pudottaa silmät päästään katsoessaan piirustustani ja sanoikin suurella kunnioituksella. Markku tuo on jotain aivan uskomatonta, että joku pystyykin tuollaiseen suoritukseen. Vastasin Tuijalle ettei tähän ihan joka poika pystykään ja huomasin miten Tuija ei pitänyt itsevarmasta vastauksestani. Samat lähes identtiset sanat oli aikaisemmin Eini sanonut, käydessään katsomassa piirtämistäni. Myös muut oppilaat ihailivat piirustustani, paitsi tämä kolmikko, Satu, Elisa ja Rauni. He pikemminkin kyräilivät kateellisina ja katkerina saamastani huomiosta.

Tuijan ammattitaito oli alusta lähtien herättänyt epäilykseni ja päätinkin kokeilla sitä hieman. Piirsin korista hieman metallisen näköisen ja yllätyin kun Tuija huomasi asian. Hän sanoikin hieman ivalliseen sävyyn, osaanko korjata piirustuksen näyttämään punotulta korilta. Vastasin Tuijalle että helppo homma ja huomasin Tuijan epäuskoisen katseen, hän varmaan kuvitteli että olin piirtänyt sen jo tavallaan yli, niin ettei sitä lyijykynillä enää voinut korjata.

Tuija meni kiertelemään ja katselemaan muiden piirustuksia ja palasi noin kymmenen minuutin kuluttua, jolloin olin korjannut piirustuksen näyttämään taas punotulta korilta. Tuija tuli katsomaan piirustustani ja kysyi ihmeissään, miten sinä Markku tuon teit? Vastasinkin ylpeänä mestarin osaavan mitä tahansa ja huomasin Tuijan taas kiukustuvan ja hän yllyttikin muita oppilaita laittamaan minut yhdessä hiljaiseksi. Tätä Tuijan toimintaa pidin törkeänä, opettaja yllyttää muita oppilaita minua vastaan julkisesti kaikkien kuullen. Myös vanhemmat oppilaat olivat kiinnittäneet huomiota Tuijan sanomiseen ja ainakin Kaija ja Itikka sanoivat Tuijan teon olleen törkeä. No Tuijan ammattitaidossa ei mielestäni ollut mitään kehumista ja itsetuntokin taisi olla ammattitaidon kanssa samaa luokkaa.

Jatkoimme eri materiaalien piirtämistä ja ihmettely piirustustaidostani vain yltyi materiaali materiaalilta. Kaikki kävivät vuorostaan ihmettelemässä piirtämistäni ja huomasin miten Elina, Maria ja Satu tulivat lähelleni piirtämään ja tarkkailemaan, miten oikein tein piirustukseni. Minua asia nauratti ja olin kuin en olisi huomannut asiaa lainkaan. Kävin myös aina kiertelemässä ja katselemassa muiden piirtämistä, samalla kehuen jokaista vuorollaan. Tämä ärsytti näitä kateellisia Satua, Elisaa ja Raunia ja sen kyllä huomasi heidän ilmeistään. Huomasin myös miten vaikeata piirtäminen olikaan Raunin ja Elisan kohdalla, Satu sen sijaan oli kohtalaisen hyvä piirtäjä, vaikka Sadun itsetunto oli mielestäni todella huono. Hänellä ei ollut uskoa tekemiseensä. Vanhemmat oppilaat Itikka, Kaija, Disa ja Johanna pitivät kehuistani ja tulin heidän kanssaan hyvin juttuun, Kaija ja Johanna olivat myös kohtalaisen hyviä piirtäjiä.

                                                                             * * * * *

Poliisin seuranta oli jatkunut joitakin viikkoja siitä kun olin heidät huomannut ja 11.9.2001 alkoi tapahtua. Samana päivänä kun WTC tornit tuhoutuivat, alkoi minun tällä kirjoittamishetkellä yli vuosikymmenen kestänyt helvettini, maamme rikollisen poliisin toimesta järjestettynä. Illalla ystäväni Jone oli käymässä pikaisesti luonani ja lähti hoitamaan jotain asioitaan. Jonkin ajan kuluttua hän tuli takaisin ja kertoi miten hänet oli Mäkelänkadulla pysäytetty jenkkityyliin, usean poliisiauton voimin ja häntä oli jopa osoiteltu aseella. Tarkastettuaan Jonen henkilötiedot, hänet oli päästetty jatkamaan matkaa.

No Jone oli ajanut samantien luokseni takaisin ja jättänyt autonsa hieman pidemmälle lähikaupan luokse ja juossut sieltä meille. Samalla Jone sanoi että hän oli juuri ehtinyt rappukäytävääni, kun pihaan oli ajanut yksi näistä hänet pysäyttäneistä autoista. Katsoimme ikkunastani ja parkkipaikalla seisoi parkissa sininen Toyota Corolla, jossa istui yksi kaveri sisällä. Sanoin Jonelle että varmaan ovat minun perässäni ja päätin lähteä viemään roskia roskikseen. Näin joutuisin kulkemaan parkkipaikalla seisovan Corollan ohi ja jos sisällä istuva kaveri oli siellä minua varten, niin selvitettäisiin asia mahdollisimman nopeasti. Jone piti minua hulluna, mutta tein juuri niin kuin halusin. Takaisin roskikselta kävellessäni kuljin tahallani Corollan vierestä ja näin miten kuski tarkkaili minua kovasti. Käveltyäni Corollan ohi, kuulin miten auton ovi aukeni ja kuski huusi perääni jotain.

Käännyin ja kysyin mitä hänellä oli asiaa, jolloin hän ilmoitti olevansa poliisi ja kysyi henkilöllisyyttäni. Kerrottuani sen, hän sanoi hänellä olevan kiinniottomääräys minusta. Kyselin mitä asia koskee ja hän vastasi että asia selviää poliisiasemalla. Kysyin saisinko hakea kotoani joitain tavaroita, koska minulla ei ollut mukana muuta kuin kotiavaimet? Mutta tätä en saanut tehdä, vaan kaveri laittoi minulle käsiraudat ja lähdimme kohti Pasilan poliisitaloa. Siellä vietin seuraavan yön ilman tupakkaa tai rahaa sen ostamiseen, eikä sieltä kai enää siihen aikaan olisi mitään saanut ostaakaan.

Seuraavana aamuna minua lähdettiin kuljettamaan kohti Hämeenlinnaa, koska juttu kuului Hämeenlinnan poliisille. Onneksi sain puhuttua heidät ajamaan kotini kautta, jotta sain ottaa mukaan tavaroitani ja rahaa. Ajomatkalla sain myös tietää että minua epäiltiin törkeästä huumausainerikoksesta. Poliiseista jotka olivat tulleet hakemaan minua Hämeenlinnaan, huomasi heti, etteivät he mitään tavallisia rivipoliiseja olleet ja jokin aisti varoitti minua heistä.

Huomasin myös että näistä lihavampi oli pomo ja toinen vain autonkuljettaja. Tämä pomomies oli noin ikäiseni, valtavan lihava kaveri ja ajattelin että miten joku on antanut itsensä mennäkään noin huonoon kuntoon jo sillä iällä. Kaveri ei tainnut paljon huolehtia itsestään ja hänen nimekseen paljastui Markku Jovio. Juttelimme Jovion kanssa niitä näitä sen noin tunnin matkan aikana joka kestää ajaa Helsingistä Hämeenlinnaan ja huomasin että yritti hahmottaa jotain kokonaiskuvaa minusta. En ollut kovin paljon ollut poliisin kanssa aikaisemmin tekemisissä, joten heillä ei ollut minusta kattavaa kokonaiskuvaa. Koska olin taiteilija, hän kyseli minulta taiteesta ja yritti ilmeisesti tällä tavoin tutustua minuun hiukan paremmin.

Hämeenlinnassa minulle selvisi asia kokonaisuudessaan. Omistin Elimäeltä Korialta maatilan ja olin vuokrannut sen kesäksi 2000 eräälle puolitutulleni Tapsalle, koska töideni takia en ollut kerennyt tilallani edes käymään kesällä 2000. Tapsa, tämä minun puolituttuni oli kertonut haluavansa olla rauhassa omissa oloissaan ja olin vuokrannut tilani hänelle puoli-ilmaiseksi, koska Tapsa oli luvannut tehdä tilalla pieniä kunnostustöitä. Lisäksi sain vuokran päälle aidan tilani tieosuudelle, aidan jonka haimme Tapsan veljeltä Mäntsälästä. Hän oli purkanut aidan omalta pihaltaan ja istuttanut tilalle kuusiaidan. Aita oli mielestäni juuri oikeanlainen ja peitti hyvin näkyvyyden tieltä tilalleni, ja olin kauppaan erittäin tyytyväinen.

Tapsa oli jäänyt kesällä 2001 Hämeenlinnassa kiinni marihuanan kasvattamisesta, häneltä oli löytynyt siihen aikaan suomen suurin kannabiskasvattamo. Poliisit epäilivät että Tapsa oli edellisenä vuoden 2000 kesän aikana tehnyt samaa minun tilallani ja epäilivät minuakin hommaan osalliseksi. No onneksi minulla oli kotona kirjallinen vuokrasopimus, joka oli tehty Tapsan kanssa ja olin ollut koko kesän töissä Anella koristerapparina. Joten ajattelin asian hoituvan suhteellisen nopeasti, kun nämä seikat tulisivat ilmi.

Jo ensimmäisessä kuulustelussaan Jovio ihmetteli minun huomiokykyäni ja kyseli johtuuko hyvä huomiokykyni siitä että olen taiteilija? En viitsinyt vastata hänelle mitään, mutta tiesin tasan tarkkaa mitä hän tarkoitti. Sitä kun olin huomannut niin helposti tämän seuraajan, silloin kun olin ollut syömässä Tammiston Hesburgerilla ja siitä lähtien muutkin seuraajat. Minua asia enemmänkin nauratti ja pidin seuraajaa todella ammattitaidottomana tunarina. Varsinkin kun oli lähtenyt ajelemaan perässäni Tuomarinkylän Kartanolle ilman valoja! Mutta saattoi myös olla ettei normaali ihminen olisi huomannut seurantaa, kyllähän minulla taiteilijana oli tyylinä tarkkailla ja seurata ympäristön tapahtumia poikkeuksellisen tarkkaan. Olin jo pikkupoikana tajunnut, miten huomasin useita asioita, joihin muut eivät kiinnittäneet lainkaan huomiota.

Kolmen ensimmäisen päivän aikana minua kuulusteltiin useasti tämän Jovion toimesta ja huomasin heti ettei hän pelannut rehellistä peliä, vaan yritti kaikin keinoin saada minut osalliseksi asiaan. Olin myös ottanut yhteyttä kouluun ja selittänyt asiani pääopettajalle. Sovimme hänen kanssaan ettei koulunkäyntiäni katkaista, vaan jatkaisin vapaaksi päästyäni. Painotin hänelle, etten ollut syyllistynyt mihinkään ja asia varmasti hoituisi muutamassa päivässä, kun tulisi ilmi työssäoloni ja kirjallinen vuokrasopimus löytyisi kotoani.

Asuntooni oli tehty kotietsintä ja sieltä oli löytynyt kolme laitonta asetta, jotka olin vuosien varrella ostanut omaksi turvakseni. En koskaan ollut edes kokeillut aseita ja ampunut niillä laukaustakaan, enkä siis edes tiennyt toimisivatko ne. Mutta näiden aseiden takia minut ilmeisesti saatiin vangittua vangitsemisoikeudenkäynnissä, mitään muuta syytähän ei ollut. Vangitsemisoikeudenkäynnissä tapasin myös tutkinnanjohtajan jonka nimi oli Simanainen, pieni hyypiömäinen ja alusta saakka vastenmielisen tuntuinen kaveri, josta paistoi jonkunlainen rottamaisuus.

Nyt kun minut oli saatu vangittua, jatkuivat kuulusteluni päivittäin ja huomasin miten Jovio yritti kaikin keinoin saada minut syylliseksi asiaan. Jovio esitteli Tapsan kanssa tekemääni kirjallista vuokrasopimusta ja kyseli oliko kyseessä se sopimus jonka Tapsan kanssa olin tehnyt. Sopimus oli löytynyt kotietsinnässä, samalla kun aseetkin olivat löytyneet. Sanoin sopimuksen olevan juuri se sopimus jonka Tapsan kanssa teimme ja sanoin myös Joviolle, ettei hän pelaa rehellistä peliä. Koska ei ollut ottanut sopimusta esille vangitsemisoikeudenkäynnissä, vaikka laittomat aseet oli otettu esille. Olin myös varma että jos sopimus olisi otettu esille vangitsemisoikeudenkäynnissä, ei Jovio olisi saanut minua vangittua. Olin siis vangittuna poliisin rikollisten toimien takia ja sanoinkin Joviolle, että jos peli on tällaista, niin kyllä minäkin osaan vastaavaa peliä pelata. Jovio naama punaisena ihmeissään, kyseli mitä tarkoitan ja vastasin hänen huomaavan sen kyllä hyvin nopeasti.

Samana iltana aloin kirjoittelemaan itse keksimiäni tunnustuksia paperille. Tein ensimmäisenä iltana kaksi kappaletta täysin omasta päästä keksimiäni tunnustuksia kannabiksen kasvattamisesta. Kirjoitin miten olimme kaverini Kapen kanssa, -Kape- nimen otin siitä kun vanhempi tyttäreni kutsui opetellessaan puhumaan minua Kapeksi, rakentaneet keskuspuistoon kaksikymmentä 200:n neliön kasvihuonetta. Näistä olimme saaneet satojen kilojen kannabissadon ja kirjoitin miten olimme myyneet sadon Zysse nimiselle miehelle. Zysse oli pienikokoinen juutalaista syntyperää oleva henkilö, jota en sen tarkemmin tuntenut, mutta hänellä oli kuulemma joitakin poliittisia suhteita.

Seuraavana päivänä olin taas Jovion kuulusteltavana ja kuulustelujen jälkeen kun hän vei minut selliini takaisin, annoin hänelle nämä tekemäni tunnustukset. Jovio oli ihmeissään ja kyseli mitä nämä ovat ja kerroin että ne ovat tunnustuksia kannabiksen kasvattamisesta. Sanoin myös että kun hän ei halua kuulla totuutta, niin ajattelin ilahduttaa häntä tunnustuksilla, niitähän hän oli halunnut. Vieressä seisonut sellivartija katseli toimiani ihmeissään ja varmasti mietti että mitähän nyt tapahtuu. Tulin näiden sellivartijoiden kanssa hyvin toimeen ja olin pistänyt merkille että heilläkin oli jotain Joviota vastaan, eivät ilmeisesti tulleet toimeen keskenään.

Illalla jatkoin tunnustusten tekemistä ja mietin itsekseni että mitenhän Jovio oli suhtautunut hänelle antamiini tunnustuksiin, luettuaan niitä. No päivällä Jovio tuli taas hakemaan minua kuulusteluun ja annoinkin samantien hänelle nämä uudet tunnustukseni, jotka olivat vastaavia kuin aikaisemmatkin. Näissä olin rakentanut ystäväni Kapen kanssa kasvihuoneet Paloheinän metsään ja olimme taas myyneet satojen kilojen sadon eri henkilöille, joiden tuntomerkit ja kutsumanimet muistuttivat maamme poliitikkoja ja muita julkkiksia. Nyt Jovio alkoi vaivautuneesti nauramaan näille tunnustuksille ja kysyi pitäisikö ne ottaa vakavasti? Vastasin hänen voivan ottaa ne ihan miten haluaa ja minähän vain halusin miellyttää häntä, koska tosiasiat eivät häntä kiinnostaneet. Jovio kuunteli taas kasvot punaisena ja oli ottavinaan asian huumorilla, vaikka hänestä näki miten vaivautunut hän oli.

                                                                          * * * * *

Eräänä iltana piirsin mukanani olleilla lyijykynillä kuvan sellistäni ja seuraavana päivänä näytin kuvan sellivartijalle, joka ihastui siihen ja kysyi saisiko hän sen omakseen. Annoin kuvan hänelle, koska tämä vartija oli aina kohdellut minua asiallisesti. Muutama päivä myöhemmin piirsin uuden kuvan sellistäni ja hieman laajemman, nyt kuvassa näkyi sellin ovikin. Taas näytin kuvan toiselle sellivartijalle, joka myös ihastui kuvaan ja pyysi sitä omakseen. Koska tämäkin vartija oli aina ollut asiallinen ja ystävällinen minua kohtaan, annoin kuvan hänelle. Muutama päivä myöhemmin vartija kenelle annoin ensimmäisen kuvan, tuli kysymään miten kuva pitäisi kehystää ja kerroin hänelle että kuva pitäisi ennen kehystystä fiksata. Kirjoitin hänelle antamalleni paperille ylös ”fiksatiivi” ja neuvoin kysymään ainetta taidetarvikeliikkeestä tai kirjakaupasta, ja neuvoin myös miten teos fiksataan.

Muutama päivä myöhemmin nämä vartijat toivat minulle ison kahvin lahjaksi piirustuksista ja olin pahoillani, koska en juonut kahvia ollenkaan ja en ottanut sitä vastaan. Nyt he kysyivät joisinko teetä ja myöntävän vastauksen saatuaan, he hakivat minulle ison kupin teetä. Vartijathan eivät lain mukaan saa tehdä kauppaa vangittujen kanssa, joten jätin koko jutun Joviolle kertomatta, koska hänhän olisi voinut tulkita jutun kaupankäynniksi.

                                                                          * * * * *

No kuulustelut jatkuivat päivittäin ja samoin jatkui minun tunnustusteni teko ja Jovio alkoi saada näistä tarpeekseen. Varsinkin kun niinä päivinä kun minua ei kuulusteltu, annoin tunnustukset sellivartijoille, joiden huomasin nauravan kippurassa lukiessaan niitä. Kerroin heillekin miten Jovio ei tutkinut asiaa rehellisesti, vaan halusi vain tunnustuksia, joita minä sitten ystävällisenä miehenä hänelle soin mielelläni. Vartijat luultavasti pitivät minua hieman erikoisena, eivät varmaan olleet ikinä törmänneet vastaavaan.

Yhtenä päivänä Jovion viedessä minua taas selliini kuulustelujen jälkeen, annoin taas muutamia itsetekemiäni tunnustuksia hänelle ja huomasin oven avaamaan tulleen sellivartijan alkavan naureskelemaan asialle. Jovio taas alkoi punoittamaan ja näin miten raivo nousi hänen kasvoilleen ja hän kysyikin vihaisena korottaen ääntään, miksi ihmeessä sinä teet näitä? Vastasin että kun hän ei totuutta halua kuulla, niin minä ystävällisenä ja mukavana miehenä en halua pahoittaa hänen mieltään, vaan tahdon antaa hänelle sitä mitä hän haluaa, eli tunnustuksia. Nyt Jovio alkoi punoittamaan entistä enemmän ja näin kuinka naama vääntyi entistä enemmän raivoon ja toisessa tilanteessa hän varmaan olisi hyökännyt kimppuuni, mutta nyt sai vaivoin itsensä hillittyä. Minua tosin tuo kiero paksukainen, koostaan huolimatta ei peloittanut lainkaan. Sellivartijaa nauratti entistä enemmän, varsinkin kun oli huomannut Jovion raivostumisen.

Seuraavana päivänä Jovio yritti ovelaa, hän oli selvittänyt kotini sähkölaskut ja oli huomannut sähkönkulutuksen nousseen vuoden 1998 alusta huomattavasti. Hän esitti että olen kasvattanut kotonani kannabista ja siksi sähkönkulutukseni oli lisääntynyt. Nauroin hänelle päin naamaa ja sanoin eronneeni lasteni äidistä 1998 vuoden alussa ja muuttaneeni takaisin kotiini asumaan. Vaikka emme Sarin kanssa koskaan olleet asuneet virallisesti yhdessä, niin tosiasiassa asuin hänen kanssaan useamman vuoden ajan ja oma asuntoni oli ollut tyhjillään. Sanoin Joviolle että olin saanut useana vuonna asuntoni keskikulutuksen tiedot sähköyhtiöltä ja minun kulutukseni oli keskimääräistä pienempi. Halveksien sanoin myös, että hän ei taaskaan tutki asiaa rehellisesti, vaan yrittää vain tehdä minusta syyllisen. Nyt huomasin taas Jovion verenpaineen nousevan ja naaman alkavan punoittaa ja kuulustelu loppui siihen paikkaan.

Olin ollut lähes kaksi viikkoa vangittuna ja uusi vangitsemisoikeudenkäynti lähestyi, ja Jovio yritti kaikkensa, että saisi pidettyä minut vangittuna. Eräänä päivänä hän otti uudestaan sähkölaskuni esille ja kysyi miten hänen pitäisi verrata sähkölaskuja ja kenen kanssa? Sanoin että vertaus tulisi tehdä samankokoisten asuntojen kanssa, joissa asuu ihminen yksin, ja kerroin uudestaan tietäväni etukäteen minun sähkölaskuni olevan keskimääräistä alempi, kuin vastaavissa talouksissa. Kerroin myös uudestaan halveksivani häntä, koska hänellä ei ole haluakaan tutkia asiaa rehellisesti. Nyt Jovio yritti ovelaa ja kysyi haluaisinko vaihtaa tutkijaa, koska en pitänyt häntä rehellisenä? Tajusin heti mitä hän meinaa, yritti näin saada jatkettua vangitsemistani, koska asiaa ei olisi voitu muka tutkia, minun epäluuloisuuteni takia häntä kohtaan.

Vastasin Joviolle, että kun hän on leikkiin lähtenyt ja pakottanut minut leikkikaverikseen, niin leikitään leikki loppuun, enkä missään nimessä halua vaihtaa tutkijaa. Nyt Jovion kasvoille tuli pettymyksen syvä ilme ja minua nauratti, koska tiesin mitä hän jutullaan oli ajanut takaa. Lähtiessämme kuulusteluhuoneesta Jovio yritti matkalla vielä kerran leikkiä ovelaa, hän kysyi miksen tunnustaisi henkirikoksia, koska ne he joutuisivat tutkimaan? Vastasin hänelle että juuri sen takia en niitä tunnustakaan ja näin Jovion ilmeestä hänen olevan vielä pettyneempi, koska tämänkin tarkoitus oli vain yrittää saada keinolla millä hyvänsä vangitsemiseni jatkamista. Itse halveksin jo niin syvästi tätä lihapullaa, ettei mitään rajaa. Hänhän oli kertakaikkiaan niin mätä kyttä kuin olla voi!

No muutama päivä ennen uutta vangitsemisoikeudenkäyntiä minut vapautettiin poliisin toimesta, he eivät siis edes yrittäneet jatkaa vangitsemistani. Tiesivät ettei oikeuslaitos olisi suostunut siihen, koska nyt poliisin olisi pitänyt tuoda kirjallinen vuokrasopimus ja koko kesän työssäoloaikani esille. Jovio oli sopinut Jonen kanssa että hän tulee hakemaan minut Hämeenlinnasta ja yritti näin saada itsensä näyttämään reilulta. Jonehan oli tuonut minulle tavaroita ja rahaa ollessani vangittuna. Tavaroitani luovuttaessa Jovio sanoi minun olevan vapaa kuin taivaan lintu, eikä poliisi olisi kiinnostunut tekemisistäni. Jokin Jovion sanomisessa sai minut mietteliääksi ja epäilemään hänen juttujaan, ja enpä vielä arvannutkaan minkälaisen ajojahdin hän osakseni järjestikään.

                                                                         * * * * *

Jonte tuli hakemaan minut toisen lapsuuden kaverini Jussi H:n kanssa ja matkalla kotiin Helsinkiin kerroin heille vangitsemisestani. Kerroin itse tekemistäni tunnustuksista ja kaverit nauroivat silmät kosteina. Kotiovelle päästyäni huomasin ettei minulle ollut annettu kotiavaimia ja koska Jonella oli puhelimessa Jovion numero, soitin Jonen puhelimella Joviolla ja kyselin mihin hän on hävittänyt kotiavaimeni? Jovio hyvin vaikeana sanoi tuovansa avaimeni puolen tunnin päästä Pakilan Teboilille ja pyysi että Jone hakisi avaimeni häneltä. Hän ei halunnut nähdä minua ja asia sopi minulle erinomaisesti. Samalla mietin mitä hän avaimillani oikein teki, koska ne eivät olleet olleet tavaroideni joukossa? No asia selvisi minulle kyllä jonkin ajan kuluttua.

Kotiin päästessäni soitin kouluun pääopettajalle ja sovin että voisin pitää loppuviikon vapaata ja hoitaa hoitamatta jääneitä henkilökohtaisia asioita ja että tulisin jatkamaan koulunkäyntiäni seuraavan viikon maanantaina. Samalla tutkin kotiani ja huomasin miten makuuhuoneen lukittuun laatikostoon oli murtauduttu ja laatikosto oli rikottu, ihmettelin tätä koska yksi laatikko alempana oli avain lukittuun ylälaatikkoon ja kai sitä olisi voinut käyttää? Ja jos järki ei riittänyt tähän, niin olin ollut noin kaksi viikkoa vangittuna, joten kai siinä ajassa olisi voinut minultakin kysyä avainta laatikostoon, ettei olisi tarvinnut rikkoa toisten tavaroita. Mutta kaipa nämä olivat tottuneet tekemään ihan mitä huvittaa?

                                                                           * * * * *

Koulussa jatkui piirustusjakso ja jotkut oppilaat kyselivät missä olin ollut? Vastasin jotain ympäripyöreätä, koska mielestäni yksityisasiani eivät kuuluneet heille. Opettajat utelivat myös asiasta ja kerroinkin heille kaikki olemassaolevat faktat ja painotin etten ollut syyllistynyt mihinkään. Nyt taas kateus alkoi lisääntymään huomattavasti näiden nuorempien naisten keskuudessa, varsinkin kun en enää pitänyt taitojani piilossa ja vanhemmat oppilaat ja opettajatkin kehuivat avoimesti piirtämistäni. Nyt alkoivat myös ensimmäiset valitukset minua kohtaan. Pääopettaja Eila tuli yhtenä aamuna kouluun ja otti asian esille. Sanoi että jotkut oppilaat olivat valittaneet siitä kun kiersin katselemassa muiden piirustuksia ja kehuin niitä jokaisen kohdalla. Näiden valittajien mielestä kenenkään ei tulisi kierrellä katselemassa muiden piirustuksia ja varsinkaan piirustusten arvostelemisesta ei pidetty. Eli siis näistä kehuista joita olin jokaiselle antanut. Eihän Eila kertonut ketkä olivat näiden valitusten takana, mutta jokainen tiesi siitä huolimatta heidän olevan Sadun, Elisan ja Raunin. Ja nyt Eila kielsi ketään kiertämästä ja katselemasta muiden piirustuksia ja ennen kaikkea sanomasta niistä mitään.

Tämä meni jo aivan naurettavaksi ja tätä kritisoitiin joidenkin muidenkin oppilaiden kuin minun taholtani, ainakin Kaija ja Itikka pitivät tätä hyvin kummallisena, ihmettelivät miten joidenkin piirustusten kehuminen voi johtaa tähän? Sääntö oli voimassa reilun viikon ja aiheutti entistä enemmän kritiikkiä, koska sitä pidettiin vanhempien oppilaiden taholta aivan älyttömänä. Seuraavalla viikolla Eila purki koko säännön ja ajattelin että johan oli naurettavaa toimintaa. Samalla ajattelin että jos kerran kehuja ei saanut antaa, niin aloitetaanpa vähän asiantuntevampi piirustusten arviointi!

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Bank-of-Finland-103283259

Yhtenä päivänä toin kouluun näytille printin maalaamastani Suomen pankin teoksesta, jonka olin saanut valmiiksi hiukan ennen koulun alkamista ja näytin printin Tuijalle. Teos oli kooltaan 120x60cm, olin maalannut sitä yli kolme kuukautta ja teoksesta oli tullut uskomattoman hieno. Tuija katsoi printtiä ja pyysi tuomaan teoksen kouluun nähtäväksi, koska hänen mielestään kuvassa oleva penkki oli samanvärinen kuin etualan koivun tumma väri, vaikka ne maalauksessa olivat eri värisiä. Seuraavana päivänä toin teoksen kouluun ja sen saama vastaanotto oli suorastaan päätähuimaava. Tuija kehuikin teosta erinomaiseksi ja sanoi että Markku sinulla on niin hieno ja omanlaisesi graafinen tyyli tehdä taidetta, että pidä ihmeessä siitä kiinni. Myös muut oppilaat ihmettelivät teosta ja huomasin miten tämän kateusporukan naamat taas vääntyivät kateellisiksi. Satu, Elisa ja Rauni eivät voineet sietää saamiani kehuja, eivät tietenkään, koska eivät itse kyenneet samaan. Iltapäivällä Eila tuli miehensä Sakarin kanssa käymään koulussa. Sakari oli eläkkeellä oleva maalarimestari, joka oli ollut opettajana maalariammattikoulussa. Sakari näki teoksen, Eilan kävellessä toiseen huoneeseen ja ihmetteli kovasti kuka teoksen oli maalannut. Vastasin maalauksen olevan minun tekemäni ja Sakari katsoi minua epäuskoisesti, hänen silmistään paistoi epäluulo ja hän ei selvästikään uskonut teosta minun maalaamakseni.

Eila tuli huoneeseen ja katsoi teostani alkaen kehumaan sitä kovasti, ja nyt Sakarikin alkoi uskomaan teoksen minun maalaamakseni ja myös hän alkoi kehumaan teosta. Sakari kysyi etualan koivun lehdistä, olinko maalannut jokaisen lehden yksitellen ja vastatessani tehneeni lehdet töpöttelemällä isolla pensselillä, hän ei meinannut uskoa kuulemaansa eikä näkemäänsä. Selitin Sakarille ettei niitä kerralla tehty, vaan olin tehnyt ne töpöttelemällä useita kertoja peräkkäin, kunnes olin itse lopputulokseen tyytyväinen. Sakari sanoi minulla olevan aivan uskomaton taito maalata ja nyt vasta kateus alkoikin lisääntymään todenteolla näiden kateellisten puolelta ja minua nauratti asia. Teoshan oli saanut aivan uskomattoman vastaanoton ja se oli liikaa näille kateellisille Sadulle, Elisalle ja Raunille.

                                                                         * * * * *

Timo oli alusta lähtien lyöttäytynyt näiden nuorten tyttöjen puolelle minua vastaan. Ja Elina oli löytänyt poikaystävän Jukasta, joka opiskeli luokkaa ylempänä. Marialla ja Timolla oli ollut hetken suhde, jota Timo yritti kaikin keinoin jatkaa, vaikka Maria ei ollut kiinnostunut Timosta. Timo oli selvästi rakastunut Mariaan, enkä minä sitä ihmetellyt lainkaan. Mariahan oli kuvankaunis nuori nainen. Timoa oli harmittanut Marian minulta pyytämät autokyydit ja sekin osaltaan varmasti sai Timon minua vastaan.

Minun ikäni herätti kaikissa oppilaissa epäuskoa ja he eivät uskoneet minun olevan 38-vuotias, vaan pitivät minua huomattavasti nuorempana, ehkä hyväkuntoisuuteni vuoksi. Jotkut jopa sanoivat minun huijaavan ikäni ja minua asia nauratti. Eräänä päivänä Kelasta soitettiin minulle ja kysyttiin varmistukseksi sosiaaliturvatunnustani, Maria sattui kuulemaan tämän ja sen jälkeen ei tästä asiasta enää keskusteltu. Mutta huomasin miten jotkut vertasivat minua Einiin ja Anjaan, jotka olivat suunnilleen samanikäisiä ja heihin verrattuna näytin varmasti paljon nuoremmalta.

Seuraavalla viikolla kouluun tuli opettajaksi Reijo Saarelainen jonka tunsin jo ennestään, hän oli aikoinaan pitänyt meille kritiikki-iltoja, ollessani Helsingin Taiteilijaseuran harrastepuolella jäsenenä. Hän oli silloin pitänyt teoksiani aivan uskomattomina ja tykännyt niistä kovasti. Muistan hänen kerran kysyneen pilke silmäkulmassa, myynkö teoksiani hyvin? Muistin myös vastanneeni tekeväni taidetta lähinnä omaksi ilokseni, mutta kyllä niillä kauppakin kävi. Tosin olin lisännyt, ettei niillä rikastumaan pääse, koska tekoaika oli liian pitkä suhteessa saatuun hintaan ja Reijoa oli alkanut

naurattamaan. Myös Reijo muisti minut ja sanoi että olet sitten tullut opiskelemaan taidetta. Kerroin hänelle käsieni leikauksista ja että olin tullut opiskelemaan itselleni uuden ammatin uudelleenkoulutuksena Kelan maksamana. Nyt jokin Reijon ilmeessä herätti epäilyksen ja hän katsoi minua hetken kummissaan, kunnes vaihtoi äkkiä puheenaihetta ja alkoi juttelemaan Veeran kanssa, jonka myös tunsi ennestään.

Juttelimme usein taiteesta muiden oppilaiden kanssa, niin opiskelun lomassa kuin ruokatunneillakin ja heti alusta lähtien tietoni taiteesta herättivät niin kiinnostusta kuin kateuttakin. Olin lukenut yli kymmenen vuoden aikana lähes jokaisen taidekirjan niistä taiteilijoista jotka kiinnostivat minua. Kirjastosta löytyi tuskin ainuttakaan taidekirjaa, jota en olisi lukenut.

Eräänä päivänä keskustelimme taiteesta Elinan ja Sadun kanssa ja Elina kysyi onko minulla mitään sellaista teosta, jota en mistään hinnasta myisi. Sanoin ettei ole ja ettei taiteilija voi rakastua omiin teoksiinsa, koska kehitys taiteilijana pysähtyy silloin. Jatkoin etten omien lasteni kuvia tietenkään myisi, enkä tosin ymmärrä kuka niitä edes haluaisi ostaa, mutta muut teokseni ovat myytävissä. Elina ja Satu sanoivat etteivät he näe asiaa samalla tavalla. Ja kun vastasin asian olevan kuitenkin niin, huomasin miten Elina oikein suuttui tästä ja alkoi kinastelemaan asiasta entistä enemmän. Huomasin että asia oli arka paikka Elinalle ja jätinkin sen enempää väittelemättä asiasta. Tosiasia on kuitenkin se, ettei taiteilija voi rakastua omiin teoksiinsa, koska silloin kehitys taiteilijana pysähtyy.

Sattuman oikusta juuri samana päivänä, muutaman tunnin kuluttua Reijon tunnilla, tuli sama asia esille Reijon sanomana. Hän vain esitti asian toisilla sanoilla, mutta tarkoitti aivan samaa kuin mikä oli ollut minun mielipiteeni Elinan ja Sadun kanssa väitellessäni. Sanoinkin Reijolle että minä olen sanonut tuon saman asian niin, ettei taiteilija voi rakastua omiin teoksiinsa, koska silloin kehitys taiteilijana pysähtyy. Reijo katsoi minua ihmeissään ja sanoi että juuri tuota samaa hänkin tarkoitti, muttei ollut osannut muotoilla asiaa niin selväkielisesti ja hyvin kuin minä asian ilmaisin. Ihmettelin etteivät Elina ja Satu alkaneet väittelemään opettajan kanssa asiasta, vaikka muutama tunti sitten olivat kovasti olleet eri mieltä asiasta, minun kanssani väitellessään.

Seuraavana päivänä juttelimme Sepon kanssa ja huomasin Elinan ja Sadun kuuntelevan tarkkaan keskusteluamme sivusta, ja huomasinkin oivan tilaisuuden hieman piikitellä heitä. Sanoin Sepolle hieman kuuluvammalla äänellä ihmetellen, että on se kumma kun jotkut oppilaat väittelevät niin mielellään minun kanssani ja ovat eri mieltä siitä kun väitän ettei taiteilija voi rakastua omiin teoksiinsa, muuten kehitys pysähtyy. Mutta kun sama tulee opettajan suusta, niin kukaan näistä väittelijöistä ei uskalla avata suutaan ja alkaa väittelemään opettajan kanssa. Seppo ja muutama muu jutun kuullut oppilas alkoivat nauramaan ja huomasin miten Elinalta ja Sadulta meni herne nenään, ja he katselivat minua myrskyn merkit silmissään.

Olin suututtanut jo monta oppilasta nokkelalla sanankäytölläni, mutta oli aivan kammottavaa olla aikamiehenä tässä pikkulasten päiväkodissa. Siltä tämä koulu oli vaikuttanut alusta lähtien ja ihmettelin asiaa mielessäni. Kaikista kauheinta oli seurata Sadun lähes itkunomaista piirtämistä ja Elisan jalanpolkemisia ja kiukutteluja kun piirtäminen ei onnistunut mitenkään, samoin kuin Raunin jatkuvaa selän takana valittamista. Rauni oli juuri tyypillinen valtion virkamies, joka paikassa puukottamassa itseään lahjakkaampia selkään. Sillähän sitä valtion viroissa varmaan pärjäsi erinomaisesti, eihän siellä pätevyydellä, osaamisella tai lahjakkuudella ollut mitään tekemistä.

                                                                     * * * * *

Yhtenä päivänä kerroin kesällä tapahtuneen hauskan jutun luokassa kaikkien kuullen. Minulla oli ollut taidenäyttely Munkinseudun Galleriassa ja eräänä lauantaina oli Galleristi kutsunut minut paikalle. Kun olin mennyt Galleriaan, oli siellä paikalla kaveri, joka piirrätti tunnetuilla julkisuuden henkilöillä sikoja ja julkaisi niistä kirjoja. Hän laittoi minutkin piirtämään sian ja sanoi aikovansa julkaista sen jossain tulevassa kirjassa. Hän oli muunmuassa piirrättänyt Ranskan presidentti Jacgues Chiracilla sian, Chiracin käydessä suomessa ja julkaissut sen yhdessä kirjassaan.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/St-Paul-church-in-Helsinki-101889903

Samalla tämä ”sikataiteilija” ihastui teokseeni -Paavalin kirkko Helsinki- ja hetken tinkimisen jälkeen ostikin teoksen itselleen. Samana iltana olimme Jonen, Mikan ja Ramin kanssa iltakaljalla kaupungilla, joille tietenkin kerroin tapahtuman. Rami oli samaan aikaan näyttelemässä miespääosaa Soutustadionilla pyörivässä -Kaunis Veera- näytelmässä. No seuraavana päivänä Rami soitti minulle ja kertoi miten sama kaveri oli tullut Soutustadionille ja laittanut hänetkin piirtämään sian, jonka myös aikoi julkaista jossakin tulevassa kirjassaan.

Rami oli maininnut tälle ”sikataiteilijalle” että ostit eilen Markku Laitisen maalauksen. Kaveri oli ollut todella yllättynyt ja ihmetellyt mistä Rami sen tiesi? Rami kertoi tuntevansa minut hyvin ja kertoneensa miten olimme edellisenä iltana olleet kaljalla kaveriporukan kanssa, johon minä kuuluin ja saaneensa kuulla asian minulta. Nyt kaveri oli hämmästellyt maailman pienuutta ja sattumien oikkuja!

Tarinani herätti valtavan kateuden, varsinkin kun osasin kertoa jutun värittäen sitä sopivasti, sekä kun paikalla oli jopa pääopettaja Eila kuuntelemassa. Eilaa juttu nauratti, vaikka huomasin hänessäkin kateuden siemenen jo itävän. Olin alkanut saamaan liikaa huomiota teoksillani ja piirustustaidoillani muilta oppilailta. Tuijahan oli jo aikaa sitten siirtynyt näiden kateellisten joukkoon, mutta että itse pääopettajakin. No eipä olleet Eilankaan teokset ainakaan omasta mielestäni, sitä mitä olisivat pitäneet olla.

                                                                        * * * * *

Seuraava valituksien aihe oli se että kutsuin näitä naisoppilaita aina muijiksi, kuten ikäisilläni oli tapana naisia kutsua. Olivat taas soitelleet Eilalle iltaisin ja valittaneet itku kurkussa asiaa, ja Eila tuli seuraavana päivänä ottamaan asian esille koulussa. Satu, Elina ja Elisa valittivat siitä kun kutsuin heitä muijiksi, sanoivat että voisivat olla tyttäriäni ikänsä puolesta. No Elisan kohdallahan näin ei ollut, mutta hänhän nyt valitti kaikesta tekemisistäni ja sanomistani. Nyt tämä meni jo aivan naurettavaksi, siis sen sijaan että olisivat suoraan sanoneet asiasta minulle, niin soittelivat iltaisin pääopettajalle ja valittelivat hänelle itku kurkussa. Ajattelin usein että voi näitä ressukoita, tällaista ainestako tässä maassa koulutetaan taiteilijoiksi? 

Eräänä päivänä tuli puheeksi rakennusmiehet, puheenaihe oli valikoitu varmaankin minun muurarintaustani takia. Elisa heitti jonkun vähättelevän jutun heistä ja minä entisenä muurarina aloin puolustamaan kaikkia rakennusmiehiä. Sanoin että alalla on paljon huippuammattilaisia, jotka tekevät erittäin kovaa työtä, kovissa olosuhteissa. Maria sanoi että älähän nyt, kyllähän siellä remppahommissa oli paljon todella hämäräperäistä jengiä duunissa, vai voinko muka väittää toisin. No Maria oli itse ammatiltaan siivooja ja vastasin hänelle sarkastiseen sävyyn. Niin siivoojissahan ei näitä hämärätyyppejä ole ollenkaan töissä, siellähän kaikki ovat varmaan joitain raketti-insinöörejä? Jotkut vieressä olleet ja jutun kuulleet oppilaat purskahtivat nauruun ja Maria vaikeni nolostuneena, eikä asiasta sen koommin puhuttu. No Mariahan pyyteli aina minulta kyytejä koulun jälkeen, ettei olisi tarvinnut mennä monella bussilla ja ehkä hän siksi vaikeni, mutta näin miten asia jäi kaivamaan häntä.

Syyslukukausi kului ja vihastutin entistä enemmän lähes jokaisen oppilaan vuorollaan, nokkelalla sanankäytölläni. Myös Tuija alkoi saada tarpeekseen opetuksen väheksymisestäni, opetuksen jonka koin aivan naurettavaksi ja joka ei mielestäni ollut edes mitään opetusta. Ensinnäkään yhtäkään piirustusta ei saanut tehdä valmiiksi, vaan kaikki piti jättää kesken ja aloittaa seuraava piirustus, ja huomautinkin tästä useaan kertaan. Mutta tämä kuulemma kuului opetukseen, ei ollut tarkoituskaan piirtää valmiita piirustuksia. No lukukausi läheni loppua ja en olisi voinut olla pettyneempi opetuksen tasoon ja kouluun muutenkin. Tuija ei mielestäni hallinnut opettajantyötään lainkaan ja samoin pääopettaja Eilakin varmaan sekoili jo vanhuuttaan, ja puhui välillä ihan mitä sattui. Vaikka täytyy sanoa Eilalla olleen tietoa taiteesta, mutta tämä tieto ei mielestäni vain jotenkin ollut välittynyt hänen omiin teoksiinsa.

                                                                        * * * * * 

Pari viikkoa vapautumiseni jälkeen olimme Jonen kanssa tulossa Mikan luota, joka asui kaupungin keskustassa ja huomasin auton seuraavan meitä. Sturenkadulta käännyttäessä Mäkelänkadulle auto ajoi vieläkin perässämme ja sanoin asiasta Jonelle. Aloimme tarkkailemaan autoa ja Tuusulantieltä Oulunkylään kääntyessämme, auto seurasi meitä vieläkin. Koska vein Jonen ensin kotiinsa käännyin yhden liittymän aikaisemmin, kuin kotiini suoraan ajettaessa ja huomasimme auton jatkavan suoraan eteenpäin. No nyt mietimme olinko nähnyt näkyjä, vaikka yllättävän kauan auto oli meitä seurannut.

Jätin Jonen hänen kotirappunsa eteen ja jatkoin Hirsipadontietä eteenpäin kotiani kohti. Kohdassa jossa Hirsipadontie tekee mutkan, ilmestyi sama auto joka oli seurannut meitä ja ajoi minua vastaan. Auto ei kääntynyt mutkassa, vaan jatkoi eteenpäin Hirsipadonkujalle. Ajaessani autoni parkkiin parkkipaikalleni, huomasin miten sama auto ajoi takaisin Hirsipadontietä erittäin hitaasti ja kuski tarkkaili miten kävelin parkkipaikalta kotirappuuni. Auto oli siis ollut kuin ollutkin juuri meidän perässämme ja kuskin piti olla todellinen amatööri, koska antoi huomata itsensä noinkin helposti, tai sitten tämä oli tahallista psyykkaamista! Tähän tahalliseen psyykkaamiseen viittasi myös se että poliisihan tiesi minun huomiokykyni ja että aivan varmasti huomaan heidän seuraamisensa.

Kerroin seuraavana päivänä jutun Jonelle ja aloin samalla tarkkailemaan seurattiinko minua kenties jatkuvasti, vai mikähän ihme oli taas ollut kyseessä? Seuraavien viikkojen aikana huomasin että minua seurattiin jatkuvasti, Jovio oli siis vetänyt herneen nenäänsä itse tekemistäni tunnustuksista ja siitä miten olin häntä kieroksi poliisiksi haukkunut. Oli varmaan ollut kova paikka, kun sellivartijatkin olivat nauraneet hänelle ja nyt hän näytti miten käyttää valtaansa poliisina. Mutta mitään todellista syytä seurannalleni ei ollut!

Naapurissa asuva Arska oli kertonut miten taloyhtiömme talonmies Seppo, oli ollut poliisien kanssa yli kaksi tuntia asunnossani tekemässä kotietsintää. Vapaaksi päästyäni oli tämä Seppo joka aamu kun lähdin autollani kouluun, parkkipaikalla siivoamassa tai tekemässä jotain muuta. Sama oli joka kerta kun iltapäivisin tulin koulusta ja huomasin hänen selvästi tarkkailevan tekemisiäni ja kulkemisiani. Jos minulla oli jotain kannettavaa autostani kotiini tai toisinpäin, tuli Seppo heti kyttäämään mitä kannoin mukanani. Hämmästelin myös miten hän osasikin olla joka kerta paikalla, vaikka koulustakin lähdin usein eri aikoihin? Kyseessä oli pakko olla juttu, jossa poliisit seurasivat matkapuhelimeni tai autossani olevan seurantalaitteen avulla kulkemistani ja ilmoittivat Sepolle joka kerta kun tulin autolla kotini lähistölle, mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.

                                                                       * * * * *

Itsenäisyyspäivä lähestyi ja oppilaat alkoivat leikillään arvuutella, kenet heistä kutsuttaisiin Linnan juhliin? Nyt kerroin heille hauskan tarinan, joka oli tapahtunut edellisenä vuonna suunnilleen samaan aikaan. Jouduin polvileikkaukseen vuonna 2000 sysyllä Kirralle, jonka vastapäätä olin hetkeä aikaisemmin rapannut koristetalon rappaukset. Mennessäni sairaalaan sisään, olivat lääkärit aivan sattumalta samaan aikaan ihailleet samaa vastapäätä olevaa taloa ja sanoin että talo oli minun rappaamani. Kerroin olevani koristerappari ja taiteilija, joka maalaa tauluja ja esittelin Helsinki aiheisia postikorttejani, joita lääkärit ihailivat ja taisin jopa myydäkin jonkun kappaleen.

No polvileikkauksen jälkeen muistan kun minua vietiin horroksessa vuoteessa hissillä, joko kerrosta alaspäin tai ylöspäin. Satuin heräämään jotenkin horroksesta ja kuulin kun useampi lääkäri jutteli keskenään ja kyseli onko heille jo tullut linnaan kutsu Itsenäisyyspäivän viettoon? Minä horroksessa pää aivan sekaisin nukutusaineesta, liityin keskusteluun mukaan ja sanoin etten ole minäkään vielä saanut kutsua. Nyt lääkärit katsoivat toisiaan ihmeissään, kunnes eräs heistä kysyi. Miksi minut sinne olisi muka kutsuttu? Vastasin että myin Presidentille tekemäni teoksen, tai en minä sitä itse myynyt, mutta Presidentille se vain meni! Nyt lääkärit kiinnostuivat ja kyselivät teoksen aihetta ja kerroin sen olleen Hakaniemen Kauppahallista maalattu kuva.

Tämän jälkeen lääkärit menivät aivan sanattomaksi ja katselivat kummissaan toisiaan. Hehän olivat keskustelleet samanlailla leikillään Linnankutsuista kuin luokkamme oppilaatkin ja yhtäkkiä samassa hississä saattoikin olla henkilö, jolla olisi voinut olla mahdollisuuskin saada kutsu. Tilanne oli hyvin koominen ja minua koko asia ja näiden lääkäreiden ilmeet naurattivat. Varsinkin kun olin pää aivan sekaisin juuri nukutuksesta hiukan heränneenä. Nyt nämä oppilaat jotka olivat keskustelleet linnanjuhlien kutsuista menivät aivan vaikeiksi ja miettivät kovasti juttuani, varsinkin kun jotkut toiset oppilaat nauroivat jutulleni!

                                                                         * * * * *

Syyslukukauden loppuessa meille oli järjestetty Joulujuhlat koulun puolesta Ravintola Ani:sta Hernesaaresta. Istuskelimme iltaa ja juttelimme kaikenlaista taiteesta, koulusta ja muusta. Vastapäätä minua istui Pirkko Kokkonen -Pike- joka oli luokkamme lesbo. Hän asui naisen kanssa ja oli saanut minusta kaljupäästä, homovihamielisen ja rasistisen kuvan, jota viljeli aina tarpeen tullen. Iltaa myöten tulin aikamoiseen humalaan, huonon viinapääni takia. Pöydällä olevasta kynttilästä tuli savua suoraan kasvoilleni ja tulin huonovointiseksi savusta. Ajattelin puhaltaa kynttilän sammuksiin ja ensimmäisellä puhalluksella en saanut kynttilää sammumaan, joten puhalsin uudelleen hieman kovempaa ja nyt kynttilä sammui.

Samaan aikaan Pike otti huikkaa kaljalasistaan, kunnes yhtäkkiä parkaisi ja nousi ylös tuoliltaan. Luulin Piken kaataneen kaljat syliinsä ja aloin nauramaan. Nyt Pike hyökkäsi minua vastaan suullisesti, haukkuen minua kovasti. Samoin Elina ja muutama muu oppilas hyökkäsi minua vastaan sanallisesti ja nyt vasta tajusin, että kynttilää puhaltaessani oli Piken päälle lentänyt steariinia kynttilästä. Pike ja Elina alkoivat syyttämään minua, että olin tahallaan puhaltanut kynttilän steariinit Piken päälle. Myös Elisa oli ilmestynyt paikalle ja yhtyi samaan syyttäjien kuoroon, vaikkei ollut edes nähnyt tapausta, koska oli itse istunut takanani monta pöytää ollessa meidän välissämme. Mutta eihän se Elisaa haitannut, hänhän teki mitä tahansa saadakseen minut syylliseksi ihan mihin tahansa ja tämän tulinkin karvaasti huomaamaan tulevaisuudessa.

Nyt nousin sanomatta sanaakaan ja kävelin narikkaan ottamaan takkini, laitoin sen päälleni ja lähdin ulos kapakasta. Ensin ajattelin mennä Königiin, erääseen keskustan ravintolaan jossa tiesin muutamien tuttujeni viettävän iltaa. Mutta minua äskeinen vitutti niin paljon, että ajattelin kävellä kotiin. Kellokin oli vasta puolenyön nurkilla ja raitis ulkoilma oli saanut minut tuntemaan itseni pirteäksi. Jäähallin kohdalla tunsin kenkien hankaavan kantapäitäni ja käveleminen alkoi tuntua epämiellyttävältä. Minulla oli aivan uudet kengät jalassa ensimmäistä kertaa ja ne eivät olleet vielä muotoutuneet jaloilleni sopiviksi. Ajattelin kuitenkin sinnitellä kävellen kotiin asti, koska kävelemään oli lähdetty. Käpylässä Amerin talon kohdalla molemmat kantapääni olivat jo niin kipeät, että jäin bussipysäkille odottamaan bussia. Mutta kun ohitse kulki vapaa taksi, vinkkasin sen pysähtymään ja ajoin sillä kotiin. Kärsin monta päivää rakkuloista jaloissa ja harmitti kun tuli oltua niin tyhmä että oli pitänyt kävellä kantapäät verille. Olisi pitänyt ottaa taksi jo Jäähallin kohdalla. Ja tähän loppui ensimmäinen lukukausi taidekoulussa.

                                                                           * * * * *

Joululomalla olin yhtenä päivänä siivonnut asuntoni, koska lapseni olivat tulossa seuraavana päivänä kyläilemään, Illalla lähdimme Jonen kanssa Mikalle viettämään iltaa ja olimme siellä aamuyöhön asti. Kotiin tullessani minulle tuli heti outo tunne ja ajattelin että nyt ei joku täsmää. Mennessäni makuuhuoneeseen tajusin heti että asunnossani oli käyty. Olin viikannut vaatteitani ja laittanut ne järjestykseen makuuhuoneen vaatekaappiin, jonka ovi oli aina auki. Huomasin heti että vaatteet eivät olleet samalla tavalla, kuin olin ne päivällä laittanut ja tämä varmisti asian, joku tosiaankin oli käynyt asunnossani poissaollessani. Ajattelin että johan nyt perkele, taideopiskelijaa seurataan jatkuvalla syötöllä ja tehdään vielä salaisia kotietsintöjäkin ja mietin mitähän he kuvittelivat löytävänsä? Kyllä nyt Joviolla heitti pahasti ja toimintahan alkoi olla jo perin juurin sairasta! Nyt tajusin miksi avaimeni olivat jääneet Joviolle, kun minut vapautettiin Hämeenlinnasta, hän oli kopioinut ne ennenkuin oli tuonut ne Jonelle Pakilan Teboilille!

                                                                  VUOSI 2002

                                            Ensimmäisen luokan toinen lukukausi

Vuosi 2002 alkoi koulussa joitakin päiviä vuoden alkamisen jälkeen ja joulujuhlista oli noussut valtava häly, sitä oli varmaan puitu loman aikana oppilaiden kesken. Nyt jotkut vaativat asian käsittelemistä koulussa, pitivät toimintaani joulujuhlissa niin törkeänä. Muun muassa Elisa, Satu, Rauni ja Elina vaativat kovaan ääneen että asia pitää käsitellä koulussa, kun taas opettajat ja Pike olivat sitä mieltä, ettei asiaa tarvinnut käsitellä koulussa. Minä taas halusin avoimen käsittelyn ja nimenomaan heti paikalla, ja niin kävikin että asia käsiteltiin koulussa samantien.

Kokouksessa Elisa syytti minua erittäin törkeästä käytöksestä ja Satu, Rauni ja Elina yhtyivät Elisan syytteisiin. Nyt halusin puheenvuoron itselleni ja kerroin miten asia todellisuudessa meni. Selitin kyseessä olleen pelkän vahingon, joka voi sattua kenelle tahansa kännipäissään. Kerroin myös olevani pahoillani tapahtuneesta ja korvaavani kaikki Pikelle aiheutuneet vahingot, mikäli Piken housut ja takki pitäisi viedä pesulaan pestäväksi steariinin poistamiseksi. Kerroin myös että minun käytökseni, verrattuna esimerkiksi Piken ja joidenkin muiden käyttäytymiseen, oli erittäin korrektia.

Minua nämä Piken ja muiden haukkumiset eivät hetkauttaneet lainkaan, Pikehän oli haukkunut minua iljettäväksi otukseksi ja mietinkin mitenhän hän näki itsensä, jos katseli rehellisesti peiliin ja vertasi itseään minuun? Pikehän asui naisen kanssa, eikä hänen seksuaalinen suuntautumisensa ollut mikään salaisuus. Mietin itse oliko hän vahingossa syntynyt väärään ruumiiseen, jonkinlaisen surkean sattumuksen kautta? Pikehän oli noin 155cm pitkä ja pukeutui erittäin miesmäisesti, maastoasussa lyhyeksi ajellussa ja vaaleiksi värjätyissä pystyissä hiuksissaan ja bootseissaan, hän oli todella koomisen huvittava näky. Ja tällainen tyyppi haukkui minua, joka nyt olin ainakin suhteellisen normaalin näköinen.

Illalla miettiessäni asiaa uudelleen, minua harmitti, koska Elisa joka oli eniten halunnut kokouksen järjestää, ei todellisuudessa ollut nähnyt koko tapausta. Hänhän oli istunut minun selkäni takana, monta pöytää välissämme ja juossut paikalle vasta tapahtuman jälkeen. Ja minun olisi kokouksessa pitänyt ehdottomasti ottaa tämä asia esille.

                                                                         * * * * *

Tämän jälkeen aloimme maalaamaan öljyväreillä erivärisiä harmaita käyttäen, muita värejä ei saanut käyttää. Ja aivan kuten piirustusjaksoilla, alkoi myös maalatessa vaaka kallistua meikäläisen suuntaan. Taitoero muihin oli valtava ja se taas alkoi aiheuttamaan entistä enemmän kateutta, varsinkaan kun minä en enää edes yrittänyt peitellä taitojani, vaan ylpeänä esittelin niitä kaikille. Sadun, Elisan ja Raunin kateus oli silminnähtävissä, samoin kuin joidenkin oppilaiden avoin ihailu, joka vain pahensi tilannetta.

Vanhempien oppilaiden kanssa tulin mainiosti toimeen, etenkin Itikan, Kaijan, Johannan, Anjan ja Disan, joiden kanssa juttelimmekin aina niitä näitä. Myös Piken, Einin ja Marian kanssa juttelimme usein, vaikkakin huomasin Piken ja Einin kohdalla kateuden siemenen sikiävän. Eini molekyylibiologian tohtorina ja ikäisenäni, yritti olla esikuva näille nuoremmille naisille, mutta auktoriteetti ei selvästikään riittänyt. Kun taas Kaija oli noussut selvästi jonkinlaiseksi auktoriteetiksi nuorten naisten keskuudessa. Varmaankin Kaijan varakkuudella oli asiaan huomattava merkitys.

Muutaman viikon päästä Piken autosta oli tyhjentynyt rengas, kun se oli ollut parkissa koulun edustalla olevalla tiellä. Nyt Elisan johdolla tästä alettiin syyttämään minua, että minä olisin käynyt puhkomassa renkaan. Voi jumalauta, tulin joka aamu ensimmäisten oppilaiden kanssa kouluun, monesti jopa ennen opettajia olin koulun ovella odottelemassa ovien avaamista. Kun taas jotkut oppilaat tulivat lähes miten sattuu kouluun ja Pike oli juuri näiden oppilaiden joukossa. Sinäkin aamuna olin tullut huomattavasti ennen Pikeä kouluun ja ollut koko päivän koulussa. Koulussa kävi salaattien ja täytettyjen patonkien myyjä, jolta usein ostin patongin ruokatunnilla ja juuri näin olin tehnyt sinäkin päivänä. Silti näillä hyväkkäillä oli otsaa alkaa syyttelemään minua, Piken renkaan puhkomisesta. Koulu alkoi mennä entistä enemmän naurettavammaksi ja törkeämmäksi. Olin kyllä käynyt muutaman kerran tupakalla koulun ulkopuolella oven edessä päivän aikana ja Elisa varmaan yritti selittää muille, että olin silloin käynyt puhkaisemassa Piken autosta renkaan. Voi hitto mikä juttu! Katu jolla Piken auto seisoi oli täynnä korkeita kerrostaloja, joista näki myös suoraan koulun ovelle ja tielle jolla Piken auto seisoi. Aikamoisen riskin olisin ottanut, mikäli olisin tupakkatauolla käynyt renkaan puhkomassa ja kävellyt siitä suoraan kouluun. Pääasia tässä nyt näytti olevan, että asia saatiin minun syykseni.

Eini oli omalla tavallaan hyvin koominen nainen ja minua nauratti monesti hänen miehenkipeytensä, joka tuli niin selvästi esille. Hänhän oli noin minun ikäiseni yksin asuva korkeasti koulutettu sinkkunainen. Eini oli ollut Yhdysvalloissa töissä ja jossain taidekoulussakin vuoden ja kehui sillä aina tarpeen vaatiessa. Jenkeissä hän oli joutunut laittoman irtisanomisen kohteeksi ja vienyt asian oikeuteen. Hän oli myös omien sanojensa mukaan saanut irtisanomisesta niin suuret korvaukset, että eläisi niillä loppuikänsä. Silti hän koulun ohessa teki joitakin oman alansa käännöstöitä. Eini oli ollut

myös jonkun IT-miljonäärin kanssa vuosikaudet ja omien sanojensa mukaan elättänyt tätä miestä, ennenkuin hänen firmansa oli alkanut tuottaa. Ja kun firma oli alkanut tuottaa miljoonia, oli hän halunnut Einin kanssa lapsia ja Einin jäävän kotiäidiksi lapsia hoitamaan. Tähän Eini ei ollut suostunut, vaan oli halunnut tehdä omaakin uraa, siksi he olivat eronneetkin ja Eini oli lähtenyt jenkkeihin. Einistä kuitenkin paistoi miten hän kaipasi normaalia parisuhdetta ja perhe-elämää. Monesti hän sanoikin eläneensä elämänsä parasta aikaa IT-miljonäärin kanssa parisuhteessa ollessaan.

Tammikuun loppupuolella sain Rakennusliiton apurahan ja tottakai kerroin siitä koulussa julkisesti niin opettajille kuin muille oppilaillekin. Tämä herätti valtavan kateuden kun opettajat kehuivat minua, koska olin älynnyt hakea apurahaa. Varsinkin tämä kateellinen kolmikko Elisa, Rauni ja Satu, aivan kiehuivat kateudesta ja minua ärsytti tämä noinkin selkeä ja silminnähtävä kateus, vaikka en sitä ulospäin näyttänytkään.

Yhtenä päivänä Elisa taas polki jalkaa ja kiukutteli kun ei saanut maalaustaan onnistumaan ja kävellessäni ohi minua alkoi naurattamaan. Elisa huomasi tämän ja hyökkäsi minua vastaan alkaen komentelemaan minua. Sanoin että pidä sinä ämmä turpasi kiinni, olin alkanut saamaan tarpeekseni tämän naurettavan tyypin jatkuvasta minua vastaan pelaamisesta. Pääopettaja Eila sattui kuulemaan tämän ja sanoi minulle, ettei Markku naisille noin puhuta ja pyysi minua käyttäytymään kunnolla. Vastasin etten pitänyt Elisaa naisena ollenkaan, vaan kateellisena hyypiönä ja jatkoin metsän vastaavan niin kuin sinne huudetaan. Ja jos jonkun pitäisi alkaa käyttäytymään, niin juuri Elisan ja muiden kateellisten selän takana valittajien. Huomasin miten Eilaa alkoi hymyilyttämään, samoin kuin joitakin muita jutun kuulleita. Ja nämä kateelliset eivät taas pitäneet jutuistani, olin aivan liian nokkela suustani. Tämän jälkeen Elisa ei sanonut minulle sanaakaan koko kouluaikana.

                                                                        * * * * *

Seuraavana päivänä tulimme kouluun joidenkin oppilaiden kanssa ja ihmettelimme kun koulun ovi oli auki, mutta ketään ei näkynyt missään, vaikka kello oli jo yli yhdeksän, eli koulun alkamisen. Yhtäkkiä pääopettaja tuli takahuoneesta Elisan, Sadun ja Raunin kanssa. Siellä oli järjestetty kokous minua vastaan ja taas kerran valitettu jostain tekemisistäni. Luultavasti eilisestä sanomisestani Elisalle, siksi nämä olivat tulleet meitä muita oppilaita aikaisemmin kouluun. Eila sanoi minulle että nämä oppilaat olivat halunneet järjestää kokouksen minua vastaan. Sanoin Eilalle samantien etteivät tällaiset kokoukset olleet asianmukaisia ja olin varma että ne olivat myös laittomia. Nyt Eila väitti että hänellä on omassa koulussaan oikeus järjestää ihan minkälaisia kokouksia tahansa ja minulla ei siihen ole oikeutta puuttua. Sanoin Eilalle ettei asia nyt ihan noin mene, kyllä minulla pitäisi olla oikeus saada olla paikalla kun minun asioitani käsitellään.

Eila sanoi näiden oppilaiden pelkäävän minua ja siksi he eivät halunneet minun olevan paikalla kokouksessa. Mietin asiaa hetken ja vastasin hänelle, kuule Eila, ihminenhän voi pelätä vaikka muurahaista, mutta jokainen tietää mistä silloin on kyse, viasta omassa päässä. Eila purskahti nauruun, samoin kuin jutun kuulleet oppilaat. Satu, Elisa ja Rauni olivat käärmeissään sanankäyttöni nokkeluuden suhteen ja heistä näki selvästi miten noloina he olivatkaan. Aina kun joku näistä nuorista naisista yritti laittaa minut hiljaiseksi naurettavilla jutuillaan, minä heitin vitsin joka sai kaikki väkisinkin nauramaan ja sehän se vasta näitä valittajia suututti. Ja kun sitä sattui päivittäin, joskus useitakin kertoja, niin jo lähes jokaisella oppilaalla oli jo jotakin minua vastaan. Lisäsin myös että jokainen näkee minkälaatuisista peloista on kysymys, kateuden peloista lahjakkuuteni suhteen. Kun itse ei kyetä siihen mihin minä, onhan tuon nyt kaikki jo varmasti huomanneet. Nyt Eila ja muut jutun kuulleet nauroivat entistä enemmän ja nämä valittajat menivät entistä enemmän vaikeammiksi ja nolommiksi, jos mahdollista.

Jälkeenpäin juttelimme Eilan kanssa tästä kokouksesta ja sanoin etten pidä tällaisia kokouksia asianmukaisina ja ettei tällaisia kenttätuomioistuimia edes pitäisi pitää, jossa minun asioitani käsitellään ja minua syytellään, niin ettei minulla ole mahdollisuutta saada tietää kuka syyttää ja mistä, eikä puolustautua mitenkään. Eila vastasi että nämä Satu, Rauni ja Elisa pelkäävät minua ja vastasin uudelleen, että ihminen voi pelätä vaikka muurahaista, mutta jokainen tietää missä silloin on vika, se on omassa päässä, eikä sille kukaan mitään voi. Eilaa alkoi taas naurattamaan ja hän sanoikin että päävalittaja näistä oli Elisa ja ei hänen valituksiaan pidä vakavasti ottaa. Eila kertoi myös Elisan olleen edellisenä vuonna iltaoppilaana koulussa ja silloin hän oli syytellyt vanhempiaan kaikista epäonnistumisistaan koulutehtävissä ja elämässään. Eila myös sanoi että hänen mielestään Elisa oli äärimmäisen huonosti kasvatettu.

Nyt vastasin Eilalle että silloinhan kyseessä on krooninen valittaja ja silloin myös tällaisen valittajan juttuja ei pitäisi kuunnella ollenkaan, koska hän laittaa selvästi omat ongelmansa muiden syyksi. Eila vastasi ettei hänen tai koulun velvollisuutena ole kasvattaa ketään uudestaan, olihan kyseessä aikuinen ihminen. Vastasin, aivan kyseessä on aikuinen ihminen, jonka ei pitäisi saada syytellä ketään yhtään mistään, eikä varsinkaan selän takana kokouksissa joissa syytetyllä ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua. Jatkoin vielä että mielestäni tällaiset asiat pitäisi aina käsitellä mahdollisimman avoimesti ja julkisesti, ei aikuisten ihmisten pitäisi saada syytellä muita selän takana. Nyt Eila vaikeni kokonaan ja poistui paikalta.

Tämä uutinen että Elisa oli ollut iltaopiskelijana edellisenä vuonna, yllätti minut, mutta samalla kertoi minulle paljon. Elisa tunsi opettajat ennestään ja siitä siis johtui se että hän oli saanut alusta lähtien valittaa tekemisistäni nimettömänä, ja muutenkin pelata minua vastaan selkäni takana kateuttaan. Siitä myös varmaan johtui se, että opettajat menivät hänen puolelleen, jota muuten vanhemmat oppilaat Kaija ja Itikka kovasti ihmettelivät.

Koska koulu oli mennyt aivan naurettavaksi, aloin entistä enemmän kehumaan itseäni ja tämäkös se vasta ärsytti näitä kateellisia. Varsinkin kun aloin julkisesti opettajienkin kuullen sanomaan, miten suomessa ei saa kehua itseään. Kertakaikkiaan suomessa ei saa sanoa, että hei minä osaan ja hallitsen hommani. Mutta se mitä suomessa saa tehdä, on haukkua ja syytellä muita selän takana raukkamaisesti ja mitä enemmän ja paremmin sen tekee, sen suurempi sankari suomalaisten mielestä on, ainakin tässä koulussa. Tämä sai taas nämä kateelliset entistä enemmän raivoihinsa, varsinkin kun kaikki kuulijat, opettajat mukaanlukien alkoivat nauramaan. Tosin ihmettelin mielessäni mille opettajat nauroivat, hehän osallistuivat toimintaan täysin?!

Yhden maalausjakson aikana saimme tehtäväksi maalata jotakin omaa jokaisen toisen oppilaan teokseen ja kun tuli minun vuoroni maalata Elisan teokseen jotakin, maalasin siihen käden jossa oli keskisormi pystyssä. Tämä herätti suurta paheksuntaa oppilaiden keskuudessa, mutta olin kertakaikkiaan saanut tarpeekseni ja alkanut pitää Elisaa täydellisenä hyypiönä ja minulle oli aivan sama mitä muut ajattelivat teostani. Jumalauta aikuinen yli kolmekymppinen nainen valittelee selän takana kuin keskenkasvuinen pikkutyttö ja järjestelee kokouksia minua vastaan. Kyllä oli perinjuurin kateellinen ja vieläpä oikein lapsellisen kateellinen tyyppi. Eikä minulla ollut mitään estettä näyttää halveksuntaani tuollaiselle tyypille!

                                                                         * * * * *

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Life-arrives-the-planet-earth-101250443

Jakson jälkeen meille tuli opettajaksi Olavi Pajulahti, joka oli luokkamme oppilaan Veera Pajulahden isä. Olavi oli noin kuudenkymmenen ikäinen taidemaalari, joka sai viisitoistavuotista apurahaa, samaan aikaan kun opetti koulussa. Vaikka apurahan tarkoitus on nimenomaan turvata taiteellinen työskentely ja sen ehtonahan oli, ettei mitään muuta työtä saanut tehdä samaan aikaan. Olavi oli kuitenkin aivan eri luokan opettaja, kuin nämä koulun vakituiset opettajat Tuija, Maarit ja Eila, hänellä opettajan homma oli hallussa. Olavin jaksolla toin kouluun omalla ajallani iltaisin ja viikonloppuisin maalaamani teoksen -Elämä saapuu planeetta maahan- ja teoksen vastaanotto oli ollut taas kerran päätähuimaava.

Olavin nähdessä teoksen, hän oli ensin pudottaa silmät päästään ja kysyi ihmeissään olenko tehnyt teoksen joistakin kuulista liimaamalla ne kankaalle. Hän tuli kokeilemaan teoksen pintaa kädellään ja huomasi vasta sitten että teos olikin maalattu. Olavi kysyikin sen jälkeen, millä väreillä olin sen maalannut. Kerroin maalanneeni teoksen akryyliväreillä kankaalle joka oli liimattu kovalevyyn. Olavi ihasteli teosta pitkään ja kehui niin teosta kuin ideaakin mainioksi.

Myös Tuija ihmetteli teosta, niin että pyysi jättämään teoksen kouluun Eilan katsottavaksi. Huomasin kuitenkin Tuijan ilmeessä kateutta, teoksen saaman huomion ja Olavin kehujen takia, vaikka hän kovasti yrittikin peitellä kateuttaan. Olavihan oli korkeassa asemassa virallisella taiteen kentällä ja varmasti Olavin kehut olivat yksi syy kateuteen, ja toiseksi se tietenkin ettei Tuija varmasti itse pystynyt vastaavaan. Tuija kysyikin ilkikurisesti, minkä aioin antaa teoksen nimeksi? Ja kun kerroin teoksen nimen, hän sanoi sen olevan aivan liian mahtipontinen. Vastasin että huipputeoksella pitää olla arvoisensa nimi, ja huomasin miten Tuija jälleen kerran nieli kiukkuansa, olin taas ollut hieman liian nokkela sanoissani. Varsinkin kun oppilaat ketkä tämän kuulivat, alkoivat nauramaan vastaukselleni.

Olavin jaksolla tuli taas hienosti ilmi sananvalmiuteni. Juttelimme taiteesta yleisesti ja joku oppilas kysyi Olavilta väreistä ja sanoi etteivätkö jotkut taiteilijat ole kehittäneet jopa omalla nimellään kulkevia värejä? Minua alkoi naurattamaan ja sanoin että voisihan sitä kehittää vaikkapa Helsingin harmaan ja useat oppilaat hörähtivät jälleen kerran nauruun ja Rauni sanoi idean olevan erinomainen. Jatkoin tietenkin juttua ja otin esille Käpylän keltaisen ja Pasilan punaisen, puhumattakaan Eduskuntatalon paskanruskeasta. Tälle viimeiselle Olavikin alkoi nauramaan ja sanoi että siinä se vasta väri olisikin. Myös Seppo alkoi nauramaan viimeiselle värille, kun taas naisoppilaat olivat tyrmistyneitä ja tässä huomasikin miesten ja naisten huumorintajun eron erilaisuuden erinomaisesti.

Yhdellä Olavin tunnilla sattui hauska tapaus. Olavilla oli tapana esitellä tunneillaan aina omia maalauksiaan ja nyt hän esitteli nuorempana maalaamaansa naisen kuvaa. Esitellessään kuvaa hän sanoi mallina olevan muijan, olevan luokkamme oppilaan Veeran äiti. Nyt aloin nauramaan ääneen ja Olavi ihmetteli mitä nauran. Vastasin hänelle että tämä ”muija” sana on kielletty minulta kokonaan tässä koulussa! Olavi tuskin ikinä käsitti mitä tarkoitin, mutta luokkamme valittajien ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Satu, Elina, Elisa ja muut nuoremmat naiset olivat aivan vaikeina ja katselivat hädissään toisiaan. Heitä harmitti taas kovasti nokkela sanankäyttöni.

                                                                         * * * * *

Maalatessani teosta -Elämä saapuu planeetta maahan- oli käynyt mielenkiintoinen juttu. Olin eräänä iltana piirtänyt käärmeen suussa olevaa maapalloa, minulla oli kirjahyllyssäni maapallokarttalamppu, josta olin ottanut mallia. Illalla piirros oli jäänyt kesken ja ajattelin jatkaa sitä seuraavana päivänä koulun jälkeen. Seuraavana päivänä koulun jälkeen, kun aloitin jatkamaan piirustustani, huomasin miten maapallolampun asento oli muuttunut. Se ei ollut enää samassa asennossa kuin edellisenä päivänä ja itse en ollut 100%:n varmuudella siirtänyt lamppua, eikä se itsestäänkään ollut voinut siirtyä. Eli kotonani oli jälleen käyty tekemässä salainen kotietsintä.

Tämän jälkeen mietin miten voisin saada selville, milloin kotonani aina käytiin poissaollessani. Ulko-oven lisäksi minulla oli väliovi ja sen oikealla puolella ulkoa sisääntullessa oli naulakko. Keksin loistavan keinon miten tarkkailen koska kodissani käytiin. Pujotin naulakosta roikkuvasta takista hihan välioven sisäpuolen ovenkahvaan ja suljin oven varovaisesti. Sisään tullessa kun oven avasi normaalia hiukan nopeammin, näki miten hiha irtosi ovenkahvasta. Jos tuli normaalilla tai normaalia hitaammalla vauhdilla ovesta, ei hihan irtoamista nähnyt. Juttu oli kerrassaan loistava, koska ne ketkä asunnossani kävivät, eivät varmasti huomanneet kikkaani. Ja varsinkin jos he epäilivät jotain ansaa, niin hehän tulivat ovesta mahdollisimman varovasti ja silloin ainakin asia jäi huomaamatta. Kokeilin hihan toimivuuden kymmeniä kertoja ja joka kerta keksintöni toimi ja näin sain selville että kodissani käytiin noin kerran kuukaudessa tekemässä jonkinlainen salainen kotietsintä.

                                                                      * * * * *

Kesken lukukauden, koulu muutti osoitetta. Konalassa teollisuusrakennuksessa katsastuskonttorin yläpuolella olevat tilat, sopivat paljon paremmin taidekoulun käyttöön, kuin Pihlajamäen ahtaat ja pienet toimistohuoneet. Tämä muutto tehtiin minun Jonen pikkuveljeltä Jani K:lta lainaamallani pakettiautolla, jolla ajoin useita kuormia koulun tavaroita aivan ilmaiseksi, enkä saanut opettajilta edes bensarahoja. 

Muuton aikana kävi mielenkiintoinen juttu. Olin juonut koululla aina teetä omasta mukistani, jonka kaikki tiesivät. Ensimmäisen ja toisen kuorman välillä teemukini hävisi oudosti, joku oli heittänyt sen ilmeisesti roskiin. Lähtiessäni ajamaan toista kuormaa, olin juuri juonut teemukistani teetä ja jättänyt mukin ikkunalaudalle. Paikalla olivat olleet Rauni ja Elisa ja olinkin aivan varma että jompikumpi näistä oli tahallaan heittänyt mukini roskikseen, tai hävittänyt sen muuten johonkin. Vaikka en pystynytkään asiaa todistamaan, tuli jälkikäteen aavistus että Eila oli nähnyt tämän tapauksen. Eila meinaan otti asian jälkikäteen esille julkisesti luokassamme ja katsoi samaan aikaan Elisaa ja Raunia, aivan kuin kertoen heille tietävänsä mukini kohtalon. Huomasin myös miten vaikeina Rauni ja Elisa olivatkaan, kun Eila otti tapauksen julkisesti esille.

Koko kevät oli aivan turhaa opiskelua minulle ja vitutus kasvoi päivä päivältä. Yhtään työtä ei saanut edelleenkään maalata valmiiksi ja työaikaa teosten tekemiselle annettiin niin vähän, että katsoin koko opetuksen aivan turhaksi. Sanoinkin useita kertoja opettajille, ettei täällä kukaan edes kerkeä oppimaan mitään, koska kaikki teokset pitää jättää kesken ja aloittaa taas uusi keskeneräiseksi jäävä teos. Eikä kenestäkään keskeneräisten teosten maalaajasta tulisi koskaan valmista taiteilijaa. Sanoin myös että yhden valmiin teoksen maalaamisesta oppii paljon enemmän, kuin sadan keskeneräisen maalaamisesta. Opettajat kävivät koko ajan kuumempina, minun arvostellessani opetusta. Samoin tietoni taiteesta jotka usein ylittivät opettajien tiedot, aiheuttivat jatkuvasti entistä enemmän kateutta opettajien tahoilta.

Kerran kuussa oli kritiikki koulussa ja sinne sai tuoda vapaa-ajalla tehtyjä teoksia. Yhteen kritiikkiin Elina oli tuonut kolme teosta ja Tuija arvioi niitä kaikkien oppilaiden kuullen. Elina, joka niin mielellään maalasi omia kuviaan ja osasi sen varmasti silmät kiinnikin, ei mielestäni kuitenkaan onnistunut muiden muotokuvien maalaamisessa. Nyt hän oli tuonut maalaukset siskostaan, isästään ja jostakin pikkupojasta seisomassa metsämaisema takanaan. Siskon kuva oli tyypillistä Elinaa, kun taas isän kuva oli mielestäni sellainen, että aivan kuin Elina olisi pelännyt malliaan. Tai ei ehkä pelännyt, vaan pikemminkin arvostanut isäänsä niin paljon, ettei uskaltanut käsitellä häntä maalatessa samalla tavalla kuin itseään tai siskoaan.

Pikkupojan kuvassa oli niin selkeä värillinen virhe, kuin olla ja voi. Teos oli lähes kauttaaltaan vihreä, väri suorastaan hyökkäsi silmille, vastavärin puuttuessa kokonaan teoksesta. Metsämaiseman vihreyden lisäksi pojalla oli päällään vihreä paita, mutta Tuija ei ottanut tätä asiaa esille ollenkaan

arvioinnissaan ja ihmettelin asiaa. Kritiikissä oli kuitenkin myös oppilailla mahdollisuus arvioida teoksia ja huomautinkin että vaikka valokuvassa pojan paita olisikin vihreä, minä muuttaisin värin punaiseksi tai ainakin väriin jossa olisi mukana punaista. Elinahan oli kertonut maalanneensa kuvan valokuvasta. Myös Kaija ja Itikka olivat samaa mieltä ja Itikka sanoi meinanneensa itsekin sanoa asiasta. Tuija vaikeni ja katsoi minua vihaisena, varsinkin kun Kaija ja Itikka olivat yhtyneet arviooni. Tosin itse olisin jättänyt pojan paidan vihreäksi ja maalannut taustan metsän punertavaksi, mutta tätä ei ollut aikomustakaan kertoa tälle porukalle.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Old-market-hall-Helsinki-101811471

Seuraava kohtaus josta sain Tuijasta lopullisen vihamiehen itselleni, tapahtui keskeneräistä teostani -Vanha Kauppahalli Helsinki- arvioidessa. Olin tuonut teoksen keskeneräisenä kritiikkiin, koska aikataulun kireyden takia, en kertakaikkiaan ollut saanut teosta valmiiksi.

Teoksesta puuttuivat ihmiset, autot, raitiovaunu ja tuomiokirkon kupolit. Ensin Tuija hyvin itsevarmana otti esille taivaan Ultramariininsinisen värin ja oikaisin häntä että kyseessä on Koboltinsininen. Tuija häkeltyi virheestään, mutta jatkoi ja alkoi kehumaan teostani. Sanoen että oli loistava idea jättää tuomiokirkon kupolit maalaamatta, koska hänen mielestään katsoja itse tulkitsi kupolit omille paikoilleen. Hän sanoi että yleensä teokseni olivat niin valmiiksi tehtyjä, ettei katsojalle jäänyt juuri tulkinnanvaraa ja nyt olin hänen mielestään tehnyt jotain erilaista. Tuijan mielestä kyseessä oli siis tulkinnanvara, vaikka tosiasiassa minulla oli ollut niin kiire, etten ollut kerennyt maalaamaan teokseen kupoleita ja muita. Mietin asiaa hetken ja kysyin Tuijalta. Miten sellainen katsoja, joka ei ole nähnyt kirkkoa luonnossa, tulkitsisi kupolit paikoilleen? Jatkoin että jos olisin maalannut kupolit esimerkiksi ääriviivoin, sellainenkin katsoja joka ei ole nähnyt kirkkoa livenä, osaisi tulkita kupolit jollain lailla paikoilleen. Mielestäni kyseessä oli karsiminen, ei tulkinnanvara. Nyt Tuijalta paloi hihat kokonaan ja hän suorastaan huusi minulle, että vittuiletko sinä Markku hänelle! Vastasin kylmän viileästi, etten vittuile, vaan kyseenalaistan opettajan arvion. Tämän jälkeen Tuija meni naama punoittaen vihaisena takahuoneeseen, otti sieltä takkinsa ja lähti kokonaan koulusta pois. Ja vain siksi, koska taas kerran olin ollut oikeassa ja hän väärässä.

                                                                         * * * * *

Ensimmäisen luokan loppupuolella, meille tultiin ehdottamaan osallistumista ympäristötaidetapahtumaan kesäloman aikana. Itse en halunnut tuhlata kesäloma-aikaani johonkin jonka katsoin ihan turhaksi, joten en edes yrittänyt ilmoittautua mukaan. Sen sijaan Seppo, Rauni ja joitakin muita luokkamme oppilaita osallistui tapahtumaan, samoin kuin jotkut ylempien luokkien oppilaista.

Ensimmäisen luokan ihan lopussa luokallamme oli taidenäyttely Kanneltalossa ja avajaisissa teokseni -Vanha Kauppahalli Helsinki- ja -Elämä saapuu planeetta maahan- saivat suurimman huomion kaikista esillä olevista teoksista. Elisan kaksi kaveria olivat tulleet katsomaan näyttelyä ja kiinnittivät kovasti huomiota teoksiini. Kulkiessaan teosteni ohi, he jäivät ihastelemaan teoksiani ja Elisan tullessa heidän luokseen, huomasin että he kysyivät jotakin teoksistani Elisalta. Nyt huomasin miten Elisa viittasi kintaalla minua kohti ja sanoi selvästi jotain vähättelevää teoksistani. Elisan poistuttua kaveriensa luota, jotka vieläkin ihastelivat teoksiani, huomasin miten he naureskelivat selvästi Elisalle. Olin aivan varma että he olivat huomanneet hänen kateutensa teoksiani kohtaan.

Kanneltalon läheisyydessä oli samaan aikaan ympäristötaidenäyttely ja sen vetäjä oli käynyt katsomassa näyttelyämme jossain vaiheessa. Hän oli kiinnittänyt huomion teoksiini ja kysynyt näyttelyä valvovalta oppilaalta, koska oli minun vuoroni valvoa näyttelyä? Hän halusi tavata minut henkilökohtaisesti. Sain tästä tiedon etukäteen, mutta siten ettei minulle kerrottu kuka oli kyseinen henkilö. Sitten kun oli minun vuoroni valvoa näyttelyä, tuli tämä mies tapaamaan minua. Hän käveli suoraan luokseni, vaikka paikalla oli useita henkilöitä ja sanoi tunnistaneensa heti minut teosten tekijäksi.

Hän kehui teoksiani ja kyseli olenko aina yhtä pedantti ja tarkka teosteni suhteen, enkö ikinä hellitä edes hetkeksi? Vastasin että miksi hellittäisin, olen tehnyt valtavan työn hankkiessani ammattitaidon joka minulla oli ja miksen käyttäisi hankkimiani taitoja kokonaisuudessaan? Nyt tämä ympäristötaiteen vetäjä ei selvästikään pitänyt vastaustyylistäni, mutta jäi kuitenkin juttelemaan kanssani hetkeksi ja pyysi katsomaan vetämäänsä ympäristötaidenäyttelyä läheisellä Mätäojalla. Mutta tämäkin että ympäristötaiteen tapahtumaa vetävä, oli halunnut tavata juuri minut ainoana oppilaana henkilökohtaisesti, aiheutti taas valtavan kateuden näissä valittajissa.

                                                                         * * * * *

Olin syksystä lähtien käynyt kävelemässä lähistöllä olevaa pururataa noin kolme kertaa viikossa viisi kertaa ympäri. Rata oli 1800 metriä pitkä ja kotimatkani kanssa siitä tuli noin kymmenen kilometrin lenkki. Samoin olin kerran viikossa käynyt pelaamassa sählyä ja nostelin jonkin verran puntteja. Olinkin aivan loistavassa fyysisessä kunnossa. Joka kerta kävelylenkillä pururadalla, oli eräässä Itäpakilan mutkassa aina sama punatukkainen nainen ison koiran kanssa. Joka kerta nainen katseli minua pidemmältä erittäin tarkasti ja lähelle tullessani nainen kääntyi joka kerta selin minuun päin, siten etten kunnolla nähnyt hänen kasvojaan. 

                                                                 KESÄ 2002

Eräänä päivänä Jussi H soitti minulle ja kysyi lähtisinkö töihin hänen kanssaan? Hänen kaverillaan oli talo jossa oli varastorakennus muurattavana ja Jussi lupasi tulla apumiehekseni. Jussi oli tietoinen käsieni ongelmista, mutta halusi silti minut töihin, koska minullahan oli aikamoinen maine juuri työjäljen suhteen. Hän oli halunnut kaverilleen parasta mahdollista työjälkeä ja siksi kysyi minua töihin. No suostuin lähtemään töihin hänen kanssaan, eihän työ iso ollut, muutaman viikon homma ja kyllä minä siitä suoriutuisin varmastikin. Työmaa sijaitsi Kirkkonummella, syrjäisen pikkutien varrella.

Tapasimme Jussin kanssa aina aamuisin lähellä olevalla huoltoasemalla, josta jatkoimme yhdellä autolla työmaalle. Jo ensimmäisenä päivänä Jussi huomasi miten poliisit seurasivat meitä. Jussi hätääntyi ja alkoi kyselemään seuraavatko ne sinua vieläkin sen viimevuotisen jutun takia ja vastasin seurannan olevan jatkuvaa. Kerroin myös hänelle salaisista kotietsinnöistä ja nyt Jussi meni paniikkiin. Rauhoitin häntä ja sanoin, etten perkele ole syyllistynyt mihinkään, ja eihän minua vastaan edes viimesyksyisestä ole nostettu edes syytettä, minuthan katsottiin todistajaksi, koska olin omistanut Tapsalle vuokraamani tilan. Jatkoin myös opiskelleeni koko edellisen talven ja sanoin että taisi Jovio vetää oikein kunnolla herneen nenäänsä Simanaisen kanssa, kun eivät saaneet maailmankuulua taidemaalaria ja playboyta kiinni. Taisi ukkeleilta mennä maine ja kunnia, ei tullut mitaleita eikä pokaaleita ja kostavat sitä nyt! Jussia alkoi naurattamaan.

Useana päivänä huomasimme poliisien ajelevan tiellä ja katselevan työmaalle, ja joka kerta kun menimme syömään tai kahville, olivat he koko ajan perässämme. Usein heitä oli autossa ainakin kolme henkilöä ja mietimme että johan on resurssit käytössä. Valtiolla oli näköjään loputtomasti rahaa, yhden taideopiskelijan kiusaamiseen. Eikä siinä mitään että minua kiusaavat, mutta psyykkaavat vielä kavereitanikin ja täysin laittomasti. Se alkoi olla jo liikaa ja mietin että vielä minä heille näytän ja keksin jotain todella repäisevää, jotain sellaista mitä kukaan ei ikinä ollut keksinyt tehdä. Tämä heidän toimintansahan oli itse asiassa aivan sairasta!

Olin joinakin päivinä ja iltoina jättänyt matkapuhelimeni kotiin ja huomasin että minua seurattiin siitä huolimatta. Näin päättelin autossani olevan myös seurantalaitteen ja ajattelin että onpas röyhkeätä, kyseessähän oli pelkkä kiusaaminen viranomaisten taholta. Siis jumalauta pelkkä lapsellinen kiusaaminen ja henkinen psyykkaaminen, koska minulle näytettiin aivan selvästi tahallaan, miten minua seurataan. Olihan Jussikin huomannut heidät ensimmäisestä päivästä lähtien.

Yhtenä iltana näin televisiosta Jack Ash kaverin ohjelman ja siinä tämä kaveri käveli stringit jalassa perse paljaana kaupungilla ja poliisit tulivat jahtaamaan häntä, hänen juostessa nauraen karkuun. Ajattelin että tuossahan olisikin hyvä idea, tehdä sama ja katsoa naureskellen mitähän poliisit tuumaisivat asiasta. Olin myös miettinyt että kun jonakin päivänä kirjoitan elämänkerran, niin tässähän sitä vasta juttu olisikin. Näytetään persettä laittomasti toimivalle virkavallalle ja juoksutetaan heitä oikein urakalla. Mietin myös että jos minut otetaan kiinni asiasta, niin selitän kuulusteluissa koko jutun perinpohjin ja katsotaanpa sitten mitä tämä rikollinen virkavaltamme sanookaan asiasta? Mietin myös missä tämän tekisin, koska eihän sitä nyt keskelle kaupunkia voisi mennä perse paljaana juoksemaan, ilman että heti otetaan kiinni. Ja sain loistavan idean, alankin juoksuttamaan heitä Mäntymäen kentän ja keskuspuiston läheisyydessä, paikoissa jotka tunnetaan seksuaalivähemmistöjen tapaamispaikkoina.

Samana kesänä pidin Suomenlinnassa taidenäyttelyn, josta myinkin muutaman teoksen, muun muassa -Hakaniemen Kauppahalli Helsinki- teoksen, saman josta hallikauppiaat olivat ostaneet presidentille printin. Teoksen osti pariskunta, joka asui teoksessa näkyvässä hallin takana olevassa Arenan talossa.

                                                                      * * * * *

Juhannuksena olin aattoiltana lähdössä kaupungille juhlimaan, kun naapuritaloissa asuvat Arska ja Kartsa tulivat kertomaan miten pihan muijat, jotka olivat grillaamassa pihalla, olivat ajaneet heidät pois pihalta. Arska ja Kartsa olivat tuttujani jo nuoruudesta ja molemmat mukavia hieman alkoholisoituneita kavereita. Kartsa oli selkävaivainen ja jättänyt työelämän jo aikaa sitten ja Arska tunnettiin pihan juorukellona, kaikki mitä hänelle kerrottiin meni samantien kaikkien korviin. Oli hyvin harvoja asioita joista hän ei puhunut kenellekään, lähinnä hänen omat munauksensa. Mutta ne ketkä asian tiesivät, käyttivät monesti hyväkseen tätä ja kertoivat hänelle tahallaan ne jutut joiden halusivatkin menevän eteenpäin. Arska teki vielä kesäisin rakennusmiehen hommia ja oli yleensä talvisin työttömänä.

Pihan muijat koostuivat Miljasta, hänen äidistään Irinasta joka oli pahasti alkoholisoitunut, Sari P:stä yksinhuoltajasta, joka muutama vuosi aikaisemmin oli muuttanut toisen Sarin tilalle, Tuijasta joka asui samassa rapussa kanssani ja joka myös oli yksinhuoltaja, siskoksista Katista ja Merjasta ja Kallisen muijasta. Sari jonka asunnossa oli asunut toinen Sari, joka oli muuttanut pois Miljan kyttäämisen ja juoruamisen takia. Kallisen muija ja Milja tunnettiin kylän todellisina juorukelloina, paljon muuta eivät olleet elämänsä aikana tehneetkään, kuin juorunneet muiden asioista, vaikka omatkaan asiat eivät olleet kummoisesti. Milja oli nuorimman veljeni Ossin entinen avovaimo ja heillä oli kaksi lasta, Juuso ja Elli. Ja Kallisen muija oli entinen kansakoulun keittiötyöntekijä, joka oli kuulopuheiden mukaan laitettu eläkkeelle, kun oli ollut kännissä töissä ja riepotellut jotakin pikkutyttöä.

Jokin Arskan ja Kartsan jutussa ärsytti minua ja vaikka harvoin puutun näihin pihan muijien touhuihin, niin nyt jokin sai minut puuttumaan niihin. Aikaisemmin olin puuttunut vain kerran, joskus vuosia aikaisemmin kun he potkivat lastensa kanssa palloa aivan parkkipaikkani vieressä. Pallo oli osunut autooni useammankin kerran ja siinä oli useita pallonjälkiä. Olin käynyt huomattamassa tästä ja silloinkin sain valtavan kärmistelyn ja kyttäämisen pitkäksi aikaa. Eihän näille voinut mitään sanoa asiastakaan ja Milja oli sanonut minulle, miksen muuttaisi mökilleni, jos pallon potkiminen häiritsee. Siis kun Milja potkii autoani pallolla parkkipaikallani, niin minun olisi muutettava pois. Tosin asukkaat joilla oli auto omani vieressä, tulivat jälkikäteen kiittämään minua, koska myös heidän autonsa olivat saaneet osumia.

Milja oli muuttunut täysin sen jälkeen kun oli löytänyt uuden miehen Kipan, joka oli Ossin ja minun vanha tuttu. Hänestä oli tullut valtavan katkeran tuntuinen. Jotenkin minulle oli jäänyt mieleen se, kun hän oli yrittänyt ajaa minut muualle asumaan. Siksi menin sanomaan pihan muijille etteivät he omistaneet pihaa ja jokaisella joka taloyhtiössämme asui, oli samanlainen oikeus viettää Juhannusta pihalla. Pihan muijat tyrmistyivät, eihän näille mitään voinut sanoa ilman valtavaa suuttumusta, tai ainakaan huomauttaa mistään heidän tekemisistään, vaikka kuinka olisivat olleet väärässä tai toimineet asiattomasti.

                                                                         * * * * *

Heinäkuussa aloin toteuttamaan suunnitelmiani poliisin seurannan suhteen ja juoksuttamaan heitä keskuspuiston metsiköissä. Ensimmäisillä kerroilla minua nauratti kun he eksyivät, eivätkä huomanneet vaikka kuljin ihan heidän vierestään. Olin vaihtanut hatun, paidan ja aurinkolasit ja muutin kävelytyyliäni, näin pääsin seuraamaan miten he pallo hukassa etsivät minua ihmeissään, vaikka olin aivan vieressä. Samalla pääsin seuraamaan miten valtavalla volyymilla seurantaani tehtiin, välillä oli ainakin kuusi poliisia perässäni ja saattoi olla vieläkin enemmän? Koska heitä oli niin monta perässäni, ei jekkuni onnistunut kuin muutaman päivän ja sitten he älysivät miten heitä pyöritin.

Tämä keskuspuiston metsä ja kalliot, joilla nämä seksuaalivähemmistöt kokoontuivat, osoittautui huvittavaksi paikaksi. Kallioilla miehet ottivat alasti aurinkoa ja metsissä kävivät harrastamassa seksiä keskenään. Pyörin ensialkuun aivan normaalisti ikäänkuin turistina siellä ja tarkkailin toimintaa uteliaana. Kunnes huomasin ettei täällä mitään uhkia ollut, päinvastoin siellä saattoi olla aivan rauhassa, kenenkään häiritsemättä, paitsi tietenkin minua jatkuvasti seuraavien poliisien.

Kun olin noin viikon verran tutustunut paikkaan, leikkasin farkuista takapuolen pois ja aloin pyörimään näin perse paljaana täällä keskuspuiston kallioilla ja metsissä. Minulla oli kuitenkin pitkä kauluspaita aina päälläni jonka sain tarpeen tullen peittämään paljaan takapuoleni. Tämä herätti valtavan huomion näiden keskuspuistossa pyörivien seksuaalivähemmistöjen taholta ja nyt poliisin lisäksi minua ensi alkuun seurattiin myös näiden toimista. He olivat todella uteliaita siitä, miten jollakin oli pokkaa kulkea siellä julkisesti perse paljaana. Monet miehet vinkkailivat minulle ja yrittivät saada minua pysähtymään, mutta saatoin kävellä tuntikausia kallioilla ja metsissä ja näin he ennenpitkää luovuttivat, eivätkä jaksaneet kävellä perässäni. Olin jo alusta lähtien ottanut periaatteekseni, että tapahtui mitä tahansa, minun piti ajatella näytteleväni pääosaa omassa elokuvassani.

Poliisit seurasivat minua todella ihmeissään ja varmaan pitivät minua hulluna? Eivät varmaan koskaan olleet törmänneet vastaavaan ja minua nauratti miten tarkkaan he minua seurasivatkaan? Siinä nyt sitten näytettiin paljasta takamusta rikolliselle poliisille ja juoksutettiin heitä pitkin keskuspuiston metsiä. Alue oli joiltakin osin tiheää metsikköä ja kallioiden ja metsiköiden välissä kulki useita hiekkateitä, joiden yli mennessä tai teillä kävellessä piti paita pudottaa peittämään paljas takapuoli ja heti taas metsikköön tai kalliolle päästessä nostin taas paidan ylös, jotta paljas takapuoli tuli näkyviin.

Välillä meinasin tukehtua nauruun kävellessäni takapuoli paljaana, kun poliisit seurasivat usean miehen voimin minua tuntikausia. Oli heilläkin jotain mitä kertoa vanhana pappana lapsenlapsille kiikkustuolissa, taidemaalari Markku Laitisen seikkailuista. Mikäli sitten koskaan halusivat edes paljastaa minkälaisia rikollisia itse olivatkaan, maammehan oli alkanut muistuttaa entistä DDR:ää. No Tarja Halonen oli alkanut rakentaa omaa diktatuurimaista ihannevaltiotaan, jonka entinen agentti oli.

                                                                           * * * * * 

Loppukesästä olin eräällä ystävälläni Teijolla muutaman viikon töissä Tammisalossa, rappaamassa betonilla ulkopuolen porraskäytävän seinät. Talo oli upporikkaan makkarakauppiaan paritalo, jossa hän itse asui toisessa päässä ja poika venäläisen muijansa kanssa toisessa päässä. Talo oli meren rannalla niemen kärjessä ja joka kerta mennessäni töihin, poliisit seurasivat minua. Heitä varmaan harmitti kun asuinalue oli suljettu, eivätkä he näin päässeet näkemään mitä alueella tein. Joka aamu töihin mennessä ja sieltä tullessa, ajoin tahallaan autollani oikoreittiä Veräjälaakson läpi Viikkiin, reittiä josta ei saa ajaa kuin julkisen liikenteen bussit. Tein tämän tahallani ja seurasin miten poliisit suhtautuivat tähän, mutta kertaakaan minua ei pysäytetty. Tämä oikoreitti lyhensi työmatkaani huomattavasti ja oli paljon nopeampi reitti.

Yhtenä päivänä huomasin poliisiveneen parkissa keula talolle päin ja mietin ovatko he tosiaan seuraamassa työntekoani oikein veneestä käsin ja päätin olla piilossa. Olin juuri tehnyt laastin ja pystyin olemaan rappaamassa portaiden alaosia muutaman tunnin, siten ettei minua voinut nähdä veneestä. Koko tämän ajan vene seisoi paikallaan hievahtamatta ja katselin sitä salaa useita kertoja. Laastin loppuessa olikin kahvitunnin aika ja lähdin tahallani siten että veneestä aivan varmasti näki minun lähtevän. Kävelin talon kulman taakse veneeltä näkymättömiin ja jäin hetkeksi seisomaan paikalleni odottamaan. Hetken odotettuani katsoin nurkan takaa venettä ja näin poliisiveneen lähtevän. Olivat siis olleet satavarmasti minua vakoilemassa ja mietin että kyllä näillä on rajattomat resurssit. Tällaiseen tuhlaavat työaikaansa, yhden taideopiskelijan jatkuvaan seuraamiseen ja vain kostaakseen sen, että olin saanut heidät ärsyyntymään. Tämä oli kertakaikkiaan aivan pimeetä toimintaa!

Teijon työn saatuani valmiiksi, jatkoin poliisien juoksuttamista keskuspuistossa ja syksyn pimeiden tullessa, siirryin iltaisin myös Stadionin lähellä olevalle Mäntymäen kentälle juoksuttamaan heitä. Ja uskollisesti he seurasivat minua jatkuvalla syötöllä, aivan kuin koira seurasi omistajaansa.

                                                                  SYKSY 2002

                                             Toisen luokan ensimmäinen lukukausi

Syksyllä 2002 oli toisen luokan alkaessa, kritiikki kesällä tehdyistä teoksista. Olin itse maalannut yhden aivan huipputeoksen -Vanhankaupunginlahti Helsinki- ja laitoinkin sen heti ensimmäisenä esille jo ennen opettajien tuloa. Tämä minun tyylini laittaa aina ensimmäisenä teokseni esille -pyrin aina laittamaan teokseni joko ensimmäisenä tai viimeisenä esille- jo ennen opettajien saapumista, oli alkanut harmittamaan useitakin oppilaita. Koska teokseni mitätöivät heidän teoksensa, eivätkä kenenkään toisen teokset herättäneet sellaista huomiota kuin minun teokseni. Varsinkin nämä kateelliset Elisa, Rauni ja Satu menivät aina lähes vihreiksi kateudesta ja heistä näki jälleen kerran, miten teokseni saama huomio kirpaisi ja syvältä. Mutta ehkä eniten tämän teoksen esittelyn kohdalla minulle jäi mieleen Elinan ilme, siitä näkyi sellainen ihailu ja kunnioitus, ettei sitä voinut mitenkään jättää huomioimatta.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Helsinki-waterfall-101699560

Elisan vuoron tullessa esitellä teostaan, hän laittoi yllättäen esille aivan selvän kopion minun teoksestani -Vanha Kauppahalli Helsinki-. Hän oli siis kaveriensa näyttelyssä minun teokseeni kiinnittämän huomion takia, yrittänyt tehdä teoksestani kopion. Asia oli niin uskomaton että meinasin väkisinkin purskahtaa nauruun, vain vaivoin sain hillittyä itseni purren huulta. Varsinkin kun Elisan kopio oli todella surkea ja kömpelö verrattuna omaan teokseeni. Eini alkoi kehumaan teosta, kunnes huomasi minun ilkikurisen ilmeeni ja vaikeni. Huvittavinta oli pääopettaja Eilan reaktio, hän katsoi teosta hetken ja sitten minua, ja huomasi myös ilkikurisen ilmeeni. Teoksen arvostelun sijaan Eila sanoi Elisalle, että hän voi viedä teoksensa pois, eikä suostunut sanomaan teoksesta sanaakaan. Huomasihan jokainen teoksen olevan hyvin kömpelö kopio minun teoksestani ja Eila varmaan piti juttua aika halpamaisena. Oppilas kopio toisen oppilaan teoksen ja vieläpä sen oppilaan teoksen, josta teki jatkuvasti valituksia. Mutta tässä Elisa paljasti itsensä niin selvästi kuin olla voi, kateus teoksiani kohtaan oli se valitusten oikea syy, vaikka sitä yritettiin Elisan toimesta vääntää aivan muuksi syyksi! Kateus häntä oli riivannut alusta lähtien!

Taiteilijan myös kopioidessa toisen taiteilijan teoksia tai matkiessa hänen tyyliään, on kyse imartelun korkeimmasta muodosta, ehdottomasti suurimmasta kunnianosoituksesta jonka toinen taiteilija voi toiselle taiteilijalle antaa. Eli Elisa löi kerralla koko kateutensa esille ja Eini oli mennyt halpaan alkaessaan kehua teosta. Tosin eihän Eini taiteesta mitään ymmärtänyt, vaikka niin kovasti yrittikin päteä aina välillä. Muiden oppilaiden reaktioita en ollut kerennyt seuraamaan, Eilan ja Einin ilmeet ja kommentit olivat vieneet koko huomioni. Harmitti kun en ollut huomannut seurata kuinka moni tajusi teoksen olevan kopio omasta teoksestani ja kuinka moni ymmärsi teoksen tekemisen motiivit? Eli sen että hänen kaveriensa minun teoksiini kiinnittämän huomion takia, Elisa oli kopioteoksensa tehnyt.

Kritiikin jälkeen saimme arviot ensimmäisellä luokalla tehdyistä koulutöistä, olimme joutuneet tuomaan teokset kouluun kesän ajaksi opettajien arvioitavaksi. Eila pääopettaja antoi jokaiselle yksityisen palautteen, jota muut eivät saaneet kuulla. Minun kohdallani hän sanoi kaikkien opettajien kehuneen teoksiani ja kertoi Olavin sanoneen hiukan närkästyneenä, minun olevan valmis taiteilija. Olavi oli sanonut minulla olevan niin vahva ja persoonallinen oma tyyli maalata, ettei minua kannattaisi edes opettaa ollenkaan. Olavi oli sanonut myös että tyylini oli kehitetty valmiiksi ja piti joitakin teoksiani lähes abstrakteina maalauksina, tai ainakin hyvin lähellä sitä. Minua nauratti Olavin arvioinnit ja ymmärsin täysin Olavin näkemykset taiteestani.

Luokallemme oli tullut myös uusi oppilas Maria Pakarinen, toinen Maria, luokkamme kaunottaren Maria Lundströmin lisäksi. Tämä Maria P oli ollut aikaisemmin ylemmällä luokalla, mutta halunnut käydä uudestaan toisen luokan, joten kaikki tunsimme jotenkin hänet jo ennestään.

                                                                         * * * * *

Syksy alkoi samalla tavalla kuin ensimmäinenkin vuosi, menimme Tuomarinkylän kartanon maille, mutta nyt Vantaanjoen rantaan ja maalaamaan vesiväreillä. Etsimme jokainen itsellemme rauhallisen paikan maalata ja muutamien tuntien päästä opettajat tulivat katselemaan teoksiamme. Levitimme maalaukset joen varressa kulkevan hiekkatien varteen ja ohikulkevat ihmiset pysähtyivät uteliaina katselemaan niitä. Tapani mukaan aloin heti mainostamaan itseäni ja maalauksiani, ja ihmiset pysähtyivät juttelemaan kanssani. Esittelin heille Helsinki aiheisia postikorttejani ja myinkin muutamia kortteja ohikulkijoille, koska jotkut halusivat niitä ostaa. Huomasin myös tyylini taas ärsyttävän näitä kateellisia oppilaita, ilmeisesti keräämäni huomio, oli taas liikaa joillekin oppilaille.

Seuraavana päivänä tein taas saman, kun ohikulkevat ihmiset tulivat ihmettelemään kiinnostuneina maalauksiamme. Nyt Veera, opettajamme Olavin tytär sanoi minulle. Markku tuo on tosi törkeätä mainostaa itseään ja myydä ohikulkeville postikortteja. Ajattelin, vai että oikein opettajan tytär puuttuu minun tekemisiini ja mietin miksei hän huolehtinut vain omista asioistaan? Tässä ilmeisesti ärsytti minun kaupallisuuteni, sehän oli ärsyttänyt joitakin oppilaita jo ensimmäisestä luokasta lähtien, samoin kuin opettajiakin, mutta että Veerakin oli liittynyt joukkoon.

No sitä seuraavana päivänä ihmiset tulivat taas samassa tilanteessa juttelemaan kanssamme ja nyt sanoin. Emme me saa jutella ohikulkevien ihmisten kanssa, koska me olemme suomalaisia juntteja. Kaikki oppilaat kuulivat juttuni ja alkoivat nauramaan kuorossa, samoin kuin jutun kuulleet opettajat Maarit ja Tuijakin, ja huomasin miten Veera alkoi punoittamaan. Juttuhan osui suoraan häneen, joka edellisenä päivänä oli alkanut valittaa minun tekemisistäni. Ohikulkevat ihmisetkin katsoivat minua alkuun ihmeissään, kunnes tajusivat muiden oppilaiden naurusta kyseessä olleen vitsi ja hekin alkoivat nauramaan.

Muutaman viikon päästä ilmat muuttuivat sateisemmiksi ja siirryimme koululle maalaamaan. Nyt opettajana oli Maarit, pääopettaja Eilan tytär ja saimme tehtäväksi maalata koulun ikkunasta näkyvän maiseman. Maaritinkin ammattitaito oli herättänyt minussa epäilystä ja ajattelin hieman kokeilla sitä. Tuijahan oli osoittautunut jo aikamoiseksi pettymykseksi ja harmitti tällainen opettaja joka ei näyttänyt hallitsevan edes perusasioita. Mutta maalasin koulun ikkunasta näkyvän maiseman taivaan väriksi räikeän keltaisen pilvimuodostelman, joka loisti teoksen yli kiinnittäen huomion lähes kokonaan taivaaseen.

Arvioinnissaan Maarit huomasi taivaan loisteen ja sanoikin siitä. Olin yllättynyt asiasta ja sanoin korjaavani jutun tuotapikaa. Nyt huomasin epäuskon Maaritin silmissä, samoin kuin jutun kuulleiden joidenkin oppilaidenkin silmissä. Mutta minulla oli asiaan pettämätön kikka, kun joku väri nousee liian vahvasti esille maalauksessa, etkä oikein tiedä mitä tekisit, niin helpointa on laseerata koko teos yhdellä ohuella värikerroksella kokonaan yli. Näin värit asettuvat kohdalleen ja harmonisoituvat yhteen täydellisesti.

Itsevarmuuteni teoksen korjaamisen suhteen herätti joidenkin oppilaiden kiinnostuksen ja Maria L ja Pike tulivat seuraamaan miten korjaisin teoksen värivirheen. Huomasin tämän ja

hämäsin tahallaan heitä vahvistamalla ensin keltaista, eli tekemällä teokseen vielä suuremman värivirheen. Vasta sitten otin harmaan värin ja laseerasin sen koko teoksen yli kahteen kertaan, kerta ei riittänyt koska olin vahvistanut hämäyksenä keltaista lisää. Näin teos korjaantui ja näyttäessäni teosta uudelleen Maaritille, hän kysyi ihmeissään miten korjasin sen? Kerron hänelle korjaustekniikan ja hän ihmetteli keltaisen lisäämistä kertaalleen. No enhän voinut kertoa tehneeni sen hämäyksenä, koska minua tarkkailtiin ja vakoiltiin. Eikä minun tehtäväni ollut olla opettaja koulussa, vaikka välillä todella tuntui siltä, että enemmän muut oppilaat minua kuuntelivat kuin opettajia. Tämähän se myös harmitti niin opettajia kuin näitä kateellisia oppilaitakin.

Samalla jaksolla kävi hauska juttu, keskustelimme muiden oppilaiden kanssa Taidemaalari Reidar Säreistöniemestä ja kerroin miten hänen tekemästään ja myymästään teoksesta oli alkanut värit putoilla. Teoksen ostanut asiakas oli soittanut Säreistöniemelle ja valittanut asiaa, johon Reidar oli kysynyt. Näkyykö siinä nimikirjoitus vielä? Kun asiakas oli vastannut että näkyy, oli Säreistöniemi sanonut hänelle, että mitäs te sitten minulle soittelette.

Tälle hauskalle jutulle nauroivat kaikki, kunnes Maarit Björkman joka oli kuullut sivusta tarinan, kertoi että hänelle oli käynyt aivan samalla tavalla. Eräs asiakas oli soittanut hänellekin, että hänen ostamastaan teoksesta tippuivat värit ja Maarit kertoi miten nolona hän oli ollut. Ajattelin että ei voi olla totta, tässä se opettaja kertoo suoraan minkälaatuista työtä tekee. Sanoinkin ihmetellen että minun teosteni värit kyllä pysyvät paikoillaan, koska käytän parhaita pohjustusaineita ja värejä, sekä olen niiden kanssa erittäin huolellinen. Säreistöniemellähän värit olivat pudonneet siksi, koska hän oli sekoittanut hiekkaa ja muita vastaavia aineita värien sekaan. Maaritilla taas oli pohjustus pettänyt, eli hän oli tunaroinut pohjustuksen ja minun oli vaikea ymmärtää miten se oli edes mahdollista!

Kerroin myös toisen hauskan jutun Säreistöniemestä. Hänhän oli ollut Neuvostoliitossa opiskelemassa taidetta Ilja Repinin Instituutissa Leningradissa. Eräänä päivänä Yhdysvaltalaiset kulttuuritoimittajat ja joku valtuuskunta oli kierrellyt katselemassa taiteilijoita jotka tekivät taidettaan. Heidän silmiinsä oli pistänyt se että kaikki maalasivat sosialistista realismia ja he olivat kysyneet Instituutin Rehtorilta, että eikö täällä ole ketään joka saa maalata mitä huvittaa? Nyt nämä kyselijät oli ohjattu Reidarin työhuoneeseen ja juteltuaan hänen kanssaan hetken, he tulivat hänen työhuoneestaan ulos ja sanoivat pitävänsä Säreistöniemeä aivan hulluna! Juttuni herätti taas valtavan naurunpyrähdyksen sen kuulleissa oppilaissa, jotka olivat taas kuunnelleet hiiren hiljaa juttuani!

                                                                         * * * * *

Seuraavalla viikolla ilmojen kerrottiin paranevan ja meille ilmoitettiin että menisimme maalaamaan ulos akryyliväreillä. Hetken päästä sanoin Einille, jolla oli jenkeistä ostetut erittäin kalliit soopelinkarvasiveltimet, ettei hänen kannattaisi ottaa niitä ulos mukaan, vaan ottaa halvemmat siveltimet käyttöön tälle jaksolle. Eini ihmetteli juttuani, samoin kuin muutkin jutun kuulleet oppilaat. Myös opettajat kuulivat juttuni ja huomasin miten kaikki kiinnostuivat asiasta. Jatkoin juttuani Einille ja sanoin että akryyliväri on erittäin nopeasti kuivuva väri ja hyvin vaikeasti puhdistettavissa siveltimistä, joten niitä ei kannata käyttää ulkona noin kalliiden siveltimien kanssa, koska siveltimet todennäköisesti menevät pilalle. 

Eini alkoi mumisemaan joitakin vastalauseita ja en jaksanut kuunnella. Sanoin etteivät ne minun siveltimeni ole ja sinähän voit omillasi tehdä mitä haluat. Mutta minä en käyttäisi noin kalliita siveltimiä ulkona maalatessa akryyliväreillä tai ainakin ottaisin valtavasti vettä ja saippuaa mukaan. Seuraavana päivänä perjantaina akryylimaalausjakso peruutettiin ja sen sijaan ilmoitettiin että menisimme maalaamaan ulos öljyväreillä. Ja tämä jakso vaihdettiin öljyväreillä maalattavaksi pelkästään minun sanomiseni takia, opettajathan eivät ymmärtäneet mitään akryyliväreistä, kun minä taas olin maalannut niillä pitkälti yli viisitoista vuotta. Opettajathan olivat öljyvärimaalareita ja akryyli- ja öljyvärien ero oli kuin yöllä ja päivällä.

Seuraavalla viikolla menimme sitten maalaamaan öljyväreillä koulun lähellä olevaan metsikköön. Oli erittäin lämmin ja kaunis ilma, kun muut oppilaat menivät ylös kallion päälle, jäin itse mieluummin alas yksinäni maalaamaan. Aamupäivän maalasin yksinäni rauhassa, kunnes joukko koululaisia käveli läheistä metsäpolkua ohitseni ja tulivat ihastelemaan maalaustani. Koululaiset kehuivat maalaustani ja sanoivat minun olevan paljon parempi maalari, kuin kallioilla olevat maalarit. Naureskellen kiitin heitä ja koululaiset jatkoivat matkaansa. Eihän teokseni kovinkaan hieno ollut, vaikka taivaan tekemisessä olin onnistunut poikkeuksellisen hyvin, noinkin nopeaksi maalaukseksi. Mutta toki tiesin että jos sitä vertasi muiden maalauksiin, ero oli kuin yöllä ja päivällä!

Nyt huomasin että ruokatunti lähestyi ja pakkasin nopeasti tavarani mukaan ja lähdin koululle päin. Huomasin samojen koululaisten kävelevän läheisiä taloja kohti ja ajattelin heidän koulureittinsä kulkevan metsän läpi polkua pitkin. Samalla huomasin miten joku mies pysäytti heidät, näytti kädellään minun suuntaani ja kysyi heiltä jotakin. Jäin tahallani tarkkailemaan hetkeksi miestä, olin varma hänen olevan poliisi ja kyselevän siitä mitä olin poikien kanssa jutellut. Hetken päästä mies käveli pois poikien luota ja poispäin minusta katsoen, joten hän ei voinut kysellä ainakaan reittiä, koska oli osoittanut minua kohti ja lähtenyt aivan eri suuntaan. Nyt olin entistä varmempi, että kyseessä oli poliisi.

Kouluun mennessä monet oppilaat kehuivat teostani taivaan osalta ja myös opettajatkin kehuivat sitä. Mutta Eila joka oli tullut kouluun, alkoi arvostelemaan teoksen alaosaa. Alaosa koostui puiden oksistoista ja sanoin Eilalle että teoksen olisi pitänyt antaa kuivua ennen oksiston maalaamista. Koska oksistot kulkevat osittain juuri maalatun taivaan päällä. Eila kysyi miksi en antanut taivaan kuivua ja jatkanut teoksen tekemistä sen jälkeen. Vastasin maalanneeni taivaan reilussa puolessa tunnissa ja sen kuivuminenhan olisi kestänyt useita päiviä, joten en viitsinyt loppuaikaa olla paikallani tekemättä mitään ja tein oksiston siksi. Jatkoin myös, ettei näillä kouluteoksilla niin väliä ollut, koska muutenkin kaikki teokset jätetään kesken. No näistä jutuistahan kukaan opettaja ei tykännyt ja näin Eilankin ilmeestä että juttuni ärsytti häntä, samoin kuin muidenkin paikalla olleiden opettajien ilmeistä. Mutta tämähän oli tosiasia, jota ei voinut ohittaa ja minua ärsytti entistä enemmän jatkuva kiire koulussa, josta olin jo ensimmäisenä vuonna huomauttanut useasti.

Seuraavana päivänä menimme taas samaan metsikköön maalaamaan ja sunnilleen samaan aikaan koululaiset tulivat taas kävellen ohitseni metsäpolkua pitkin, mutta nyt kukaan heistä ei tullut katsomaan teostani, kuten edellisenä päivänä. Vaan he katselivat minua ihmeissään ja kävelivät ohitseni kiertäen hieman kauempaa minut. Tämä varmisti edellisenä päivänä näkemäni kaverin, joka oli keskustellut koululaisten kanssa ja osoitellut minua päin, olleen poliisin. Oli ilmeisesti pelotellut minulla koululaisia ja siksi he kiersivät minut nyt hiukan kauempaa.

Koulussa kiirettä haluttiin vain lisätä opettajien taholta ja kun ensimmäisenä vuonna oli kerran kuussa kritiikki, nyt niitä tuli kaksi kertaa kuussa. Aivan älytön juttu ja sanoinkin opettajille mielipiteeni suoraan. Sanoin ettei tuosta mitään tule minun kohdallani ja tarvitsen enemmän työaikaa teoksilleni. Kuukausikin oli minulle liian lyhyt ja sanoinkin että nyt toisella luokalla olisi jo aika alkaa tekemään valmiita teoksia, eikä jättää kaikkia kesken. Jatkoin myös että seuraavalla luokalla oli lopputyövuosi ja eihän valmiiden teosten tekemisen opettelemista voisi siihen asti jättää. Opettajat eivät taaskaan tykänneet sanomisistani, varsinkaan koska nytkin perustelin asiani ymmärrettävästi ja tämä se juuri opettajia harmitti. Samalla olin varma että koska teokseni saivat aina huomiota paljon enemmän kuin muiden, edes opettajien, joiden teokset eivät kiinnostaneet ketään, niin tämä juttu oli tehty sitä varten. Haluttiin estää minulta valmiiden teosten tekeminen, koska ne saivat liian paljon huomiota!

                                                                       * * * * *

Tämän jälkeen menimme Malminkartanon laskettelurinteelle ylös piirtämään, ilmojen ollessa vielä suhteellisen lämpimiä. Käveltyämme ensimmäisen kerran mäen harjalle piirtämään alkoi Eini ihmettelemään keskustassa päin näkyvää sumua ja kerroin hänelle kyseessä olevan ”smogin” eli autojen pakokaasuista kertyvän savusumun. Ensin Eini ei meinannut uskoa asiaa, mutta koska ei löytänyt savulle muutakaan selitystä, piti hänen myöntyä ”smogin” olemassaoloon. Itsekin ihmettelin ilmiötä, koska en olisi ikinä uskonut että savu oli noinkin sankka keskustan yllä.

Jonkinajan kuluttua tulivat mäen harjalle myös Maarit ja Tuija, Eila joka oli ollut koululla aamulla, ei ilmeisesti ollut jaksanut kiivetä mäen harjalle. Nyt sattui mielenkiintoinen juttu. Opettajien ollessa arvioimassa piirustuksiamme, huomasin pariskunnan kävelevän mäen harjaa kohti. He jäivät hetkeksi

seisomaan hiukan alemmalle tasolle ja katselivat hyvin tarkkaan jokaista meistä, itse olin opettajien takana siten että minua oli vaikea nähdä. Näin miten pariskunta keskusteli hetken ja mies lähti meitä kohti, naisen jäädessä paikalleen. Tajusin heti heidän olevan poliiseja ja samalla halusin varmistua asiasta. Miehen tullessa lähemmäksi hän katseli jokaista meistä erittäin tarkasti, aivan kuin etsien jotakin. Nyt astuin tahallani opettajien takaa esille ja huomasin heti miehen ilmeestä hänen tunnistaneen minut. Samantien hän kääntyi ympäri ja käveli takaisin naisen luokse, sanoi hänelle jotakin ja sen jälkeen he kääntyivät takaisin ja lähtivät kävelemään alaspäin.

                                                                        * * * * *

Tämän jälkeen syksy teki tehtävänsä ja ilmat kylmenivät niin että siirryimme koululle maalaamaan. Kyselin uteliaana Sepolta miten kesän ympäristötaideteoksen tekeminen oli sujunut ja hänellä ei ollut siitä muuta kuin moitittavaa. Eniten häntä oli harmittanut Raunin toiminta, joka oli Sepon mukaan ollut aikamoisen röyhkeätä. Rauni oli ensin sopinut Sepon kanssa että menisi Sepon kyydillä pohjoiseen ja maksaisi osan matkakuluista. Sepolla olisi ollut joitakin muitakin kyytiin lähtijöitä, joista kaikki halukkaat eivät olleet mahtuneet kyytiinkään. Viime tipassa Rauni olikin päättänyt mennä junalla ja Sepolla jäi näin ollen autossa paikka vapaaksi, koska ne ketkä olisivat halunneet lähteä Sepon kanssa autolla, olivat jo varanneet junaliput.

Paikan päällä pohjoisessa Rauni oli taas halunnut Sepolta kyydin joka paikkaan, osallistumatta lainkaan kuluihin. Seppoa oli harmittanut tämä Raunin toiminta, koska jos oli tullut junalla, niin miksei hoitanut asioitaan kuten muutkin junalla tulleet, vaan komenteli Seppoa ajamaan itsensä minne milloinkin halusi. Minua nauratti ja osasin hyvin kuvitella Raunin toimivan juuri noin!

                                                                     * * * * *

Syksy jatkui normaalisti koulussa opiskellen ilman kummempia juttuja, huomasin tosin Elisan tarkkailevan minua. Hän tuijotti minua pitkään useita kertoja salaa ja kun käänsin päätäni hänen suuntaansa, hän samantien käänsi katseensa muualle. Eräänä päivänä Rauni kyseli Tuijalta näistä taiteilija-asunnoista ja sivusta kerroin Oulunkylässä olevan näitä asuntoja. Nyt Tuija kertoi miten oli harkinnut juuri Oulunkylän taiteilija-asunnoista asuntoa itselleen, mutta sitten saanut paremman asunnon Puistolasta. Kysyessäni onko se taiteilija-asunto, Tuija vastasi jotain epämääräistä, joka jäi minua hämäämään.

Keskustelu oli jo kiinnittänyt kaikkien huomion ja monet kuuntelivat korva tarkkana. Nyt kysyin Tuijalta että Kehä Ykköstä pitkinkö hän tuli aamuisin kouluun? Tuija vastasi myöntävästi ja heti Tuijan vastauksen jälkeen ihmettelin ääneen, että minäpä olen ihmetellytkin sitä ruuhkaa joka siellä aina aamuisin oli, siis suoralla kolmekaistaisella tiellä valtava ruuhka?! Kaikki oppilaat alkoivat nauramaan. Tuija lehahti aivan punaiseksi ja katsoi minua taas kerran erittäin kiukkuisesti. Heti perään mietin ääneen, että hyvä kun asia selvisi. Tuija katsoi minua entistä kiukkuisempana jos mahdollista. Hän ei todellakaan pitänyt huumoristani, varsinkaan silloin kun se kohdistui häneen.

Pian tämän jälkeen eräänä päivänä ajoimme Tuijan kanssa samaa matkaa koulusta pois Kehä Ykköstä pitkin ja huomasin miten Tuija lähti ohittamaan minua ja painoi kaasu pohjassa ohitseni, katsoen samalla minua pirullisesti ja minua alkoi naurattamaan. Tuija muisti vitsini ja näytti nyt ajotaitojaan kuin keskenkasvuinen kakara!

Yhtenä päivänä juttelimme Raunin kanssa ja hän sanoi, on sinussa ainakin yksi hyvä puoli Markku. Olet erittäin yritteliäs, kunnianhimoinen ja uskot omiin mahdollisuuksiisi. Rauni kertoi miten hänen miehensä oli Raunin mielestä erittäin lahjakas musiikissa, mutta hänen miehellään ei ollut yritystä eikä kunnianhimoa ja se harmitti Raunia suunnattomasti. Soitteli kuulemma vain huvikseen, ilman pyrkimystäkään mihinkään. Nyt aloin ymmärtää, Raunihan oli selkäni takana yrittänyt leimata minut katkeraksi, tosin en tiennyt mistä? Mutta Rauni tuntuikin itse olevan katkera miehensä saamattomuuden ja yrityksen puutteen takia. Ilmeisesti yritti kääntää omat vikansa koskemaan minua, koska hänen miehellään ei ollut vastaavia ominaisuuksia, kuin mitä hän oli minulla maininnut olevan.

Johannalla oli joitakin maksuvaikeuksia ja hän oli neuvotellut opettajien kanssa koulumaksuistaan, eikä ollut varma jatkaako koulussa? Opettajat suhtautuivat erittäin nuivasti Johannaan ja jutellessani Johannan kanssa, minulle tuli mieleen ettei kyse ehkä ollutkaan maksuvaikeuksista, vaan jostain ihan muusta. Minulle tuli tunne että aivan kuin Johanna olisi halunnut kertoa minulle jotakin, mutta ei saanut asiaansa sanotuksi. Pian tämän jälkeen Johanna lopetti koulun ja minua asia harmitti, koska hän oli yksi koulun asiallisimpia naisoppilaita. Johanna oli ollut Raunin kanssa hyvää pataa, mutta niin erilainen kuin Rauni, josta minä en pitänyt henkilönä ollenkaan.

Kaijan ja Itikan kanssa tulin hyvin toimeen ja Seppokin menetteli, myös Anja ja Disa olivat asiallisia. Kaija oli suhteellisen taitava maalari ja ei ihme että hän oli noussut nuorempien tyttöjen auktoriteetiksi. Kaija oli myös toisen luokan alusta vuokrannut itselleen asunnon Konalasta läheltä koulua ja oli erittäin tyytyväinen saadessaan olla kouluviikot miehestään erossa.

Pike oli alusta lähtien siivousalan yrittäjänä, ollut kiinnostunut taiteen kaupallisesta puolesta ja oli miettinyt taiteilijatarvikkeiden kaupallista toimintaa. Hän oli alkanut tehdä maalauspohjia opettajille ja kauppasi niitä oppilaillekin. Itsekin ostin muutaman öljypohjustetun ja yhden liitupohjustetun maalauspohjan, koska niitä tarvittiin koulutöissä. Ajattelin monesti että mitenhän tuokin asia oli, opettajat tekivät avoimesti kauppaa oppilaan kanssa jota arvioivat. Omasta mielestäni asia oli aika erikoinen ja todellisuudessahan opettajien olisi kuulunut jäävätä itsensä Piken arvioinnista kaupankäynnin takia, mutta en viitsinyt sanoa siitä mitään. Pikehän oli omalla tavallaan aika mukava, tai ainakin esitteli sellaista rahankiilto silmissä. Hänhän oli myös yksi niistä joka soitteli opettajille iltaisin ja kertoi koulun tapahtumista, varsinkin minun tekemisistäni ja puheistani, vaikka kovasti yrittikin peitellä asiaa.

Monesti juttelimme taiteesta oppilaiden ja opettajien kanssa ja aina kun puhe kääntyi Juhani Palmuun, olivat Eila ja muut opettajat varsin nyrpeitä. Heistä Palmu ei ollut mitään, vain kaupallinen taiteen kopioija. Eila sanoikin monesti että Palmun kaverit ostivat hänen teoksiaan ja he olivat nostaneet hänet pinnalle. Minua asia nauratti ja mieleni olisi tehnyt useasti kysyä, että ketkä ostivat Eilan teoksia ja kenen rahoilla, mutten viitsinyt tehdä tätä?! Koska vastaushan olisi ollut Eilan kaverit, mutta he ostivat hänen teoksiaan julkisella rahalla, eivät suinkaan omillaan. Mutta oli hauska nähdä opettajien kiemurtelut aina Palmusta puhuttaessa!

                                                                         * * * * *

Jatkoin poliisien juoksuttamista ja syksyn pimeiden tultua tästä tulikin varsin huvittavaa ja mielenkiintoista seurattavaa. Eräänä iltana jätin autoni sokeiden kirjaston parkkipaikalle ja kävelin radanvartta pitkin, kävely- ja pyörätietä joka menee Linnanmäen alapuolella. Yhtäkkiä yläpuoleltani kalliolta kuului jonkun kompastuminen ja kiroileminen, johon vastasi muutama henkilö juuri niin hiljaa, että hädin tuskin kuulin. He sanoivat kompastuneelle, ole hiljaa meidät huomataan. Kävelin

Linnanmäen kohdalla sillan alle ja jäin hetkeksi odottamaan, näin miten metsästä yläpuoleltani tuli kolme henkilöä. Nähdessään minut, he äkkiä palasivat takaisin metsän pimentoon ja tiesin heti kyseessä olevan minua seuraavat poliisit.

Jatkoin matkaani sillan ali Vauhtitien puolelle ja jäin Talvipuutarhan sivussa kulkevalle hiekkatielle odottelemaan tulisivatko tyypit esille. Itse olin niin pimeässä kohdassa, etteivät he voineet nähdä minua. Nyt huomasin myös että Uimastadionille vievään mäkeen oli tullut joku henkilö ja nämä metsiköstä tulleet kaverit tulivat sillan alta ja menivät hänen luokseen. He jäivät hetkeksi juttelemaan ja kaveri joka oli odottanut heitä, osoitti kädellä siihen suuntaan johon itse olin mennyt. Tämän jälkeen he kävelivät Uimastadionin suuntaan, pois näköpiiristäni ja itse lähdin toiseen suuntaan.

Istuuduin hiekkatien varrella olevalle penkille vaihtamaan housut jalkaan, joista olin leikannut takapuolen paljaaksi. Samaan aikaan hiekkatielle käveli Talvipuutarhan puolelta nuori kaveri ja jäi istumaan seuraavalle noin kymmenen-viidentoista metrin päässä olevalle penkille. Tiesin heti kyseessä olevan poliisin ja minua nauratti, huomasin myös miten hän tarkkaili minua kovasti, vaikka yrittikin tehdä tämän mahdollisimman huomaamattomasti.

Housut vaihdettuani kävelin kaverin ohitse jatkaen matkaani Talvipuutarhan sisäänmenoportin ohi Mäntymäen suuntaan. Huomasin vanhan mersun parkissa tiellä ja siellä sisällä nuoren miehen ja naisen, tajusin heti heidän olevan myös poliiseja. Päästessäni Mäntymäelle vievän ylämäen pimentoon, pysähdyin taas tarkkailemaan ja näin miten nuori kaveri tuli hiekkatieltä ja nousi vanhaan mersuun. Tämä varmisti olettamukseni, kyseessä olivat aivan varmasti minua seuraavat poliisit. Mutta nyt tämä oli ennätys, näitä oli jo seitsemän perässäni ja ajattelin ettei näillä ainakaan resurssipulaa ollut, ne olivat näköjään rajattomat.

Jatkoin poliisien juoksuttamista siihen asti kunnes ilmat kylmenivät niin ettei perse paljaana enää tarennut kävellä ja odotin innolla jo ensi vuotta jolloin ajattelin jatkaa poliisien juoksuttamista. Samalla mietin mitähän uutta kivaa katseltavaa keksisinkään rikollisen virkavaltamme huvittamiseksi?

                                                                        * * * * *

Yhtenä päivänä Pike, Maria L, Veera ja jotkut muut juttelivat koosta ja kun naiset juttelevat koosta, jokainen tietää minkä koosta he juttelevat. Kuuntelin sivusta uteliaana maalatessani samalla ja olin aivan kuin en olisi kuullutkaan koko asiaa. Kun usein otin osaa näihin keskusteluihin, olin nyt huulta purren hiljaa, naureskelin itsekseni ja keskityin teokseni maalaamiseen. Nyt hiljaisuuteni alkoi häiritä näitä juttelijoita ja he alkoivat keskustella kovempaan ääneen, katsoen samalla sivusta minua, ihmetellen miksen puuttunut keskusteluun kuten yleensä.

Nyt sain tarpeekseni, kävelin Sepon luo ja sanoin hänelle hiukan korotetulla äänellä. Olisihan se mukavaa tietää mikä se iso tai pieni on kenenkin mielestä, koska siinähän samalla tavallaan paljastaisi omankin, sen vastakappaleen koon. Onhan se lenkkimakkarakin aikamoisen kokoinen, mutta jos sitä sovittaa porttikongiin, niin kyllä se heittämällä sisälle menee. Seppo räjähti nauramaan ja kaikki asiasta keskustelleet menivät aivan hämilleen ja sanattomiksi. He katselivat minua suu auki silmät selällään haukkoen henkeä. Tämä että sain heidät täysin hiljaisiksi, siis koko porukan aina kerralla nokkelalla sanankäytölläni, oli näille naisille aina erittäin kova paikka. Naisethan perinteisesti ovat nokkelampia suustaan kuin miehet ja siksi tämä olikin parasta tilannekomiikkaa, mitä ikinä olla voi. Tämän koko jutun kun olisi saanut filmille, ilmeineen päivineen, olisi filmi ollut varmasti miljoonien arvoinen!

Ruokatunnilla lähdin käymään läheisessä leipomossa ja ostin itselleni ruoan lisäksi paketin sokeria, koska olin huomannut että edellisessä paketissa oli vain kaksi palaa jäljellä. Takaisin kouluun tullessani, huomasin näiden kahden jäljellä olevan sokeripalan kadonneen, joku oli siis vienyt viimeiset sokerini. Pidin asiaa outona, en ollut varautunut kenenkään näpistelevän muiden tavaroita. Ihmettelin myös siksi, koska olin lainannut usealle oppilaalle aikaisemmin värejä, hiiliä, piirustuspaperia ja jopa maalausnesteitä, ihan mitä keneltä tahansa oli joskus puuttunut ja sokeritkin olisi saanut pyytämällä, ei olisi tarvinnut näpistää. Enkä koskaan ollut kieltäytynyt lainaamasta mitä kukakin tarvitsi, jos jotakin minulta tultiin pyytämään. Tosin olin lainannut itsekin vastaavia tavaroita, silloin kun minulla ei jotakin ollut mukana.

Seuraavana päivänä kävin taas leipomossa ruokatunnilla ostamassa ruokaa ja takaisin tullessani huomasin eilen ostetun sokeripakettini olevan lähes tyhjä. Nyt alkoi kiukku nousemaan, kuka tahansa olisi saanut sokerit pyytämälläkin, mutta piti siitä huolimatta ottaa salaa ja jumakauta koko luokka paikalla, vieläpä useat alemmankin luokan oppilaat. Jonkun oli siis ollut pakko nähdä sokerieni vieminen.

Laitoin teeveden kiehumaan ja juodessani teetä kävelin Anjan luo, joka istui paikalla josta varmasti oli nähnyt kuka sokerini vei. Sanoin hänelle korottaen ääntäni, että eilen vietiin viimeiset kaksi palaa sokeria ja tänään jo yli puoli pakettia. Ei siinä mitään, mutta kyllä ne sokerit olisi saanut pyytämälläkin. Ei niitä olisi tarvinnut näpistää! Anja vaikeni ja hänen ilmeestään näki heti, että hän tiesi kuka sokerit oli ottanut. Samoin joidenkin muidenkin lähellä istuvien ilmeistä näki, että hekin tiesivät syyllisen. Mutta minullehan sitä ei kukaan kertonut, eipä tietenkään, minun tavaroitani sai näpistellä mielin määrin tämän kateellisen paskasakin mielestä.

Aloin tarkkailemaan tavaroitani ja muutaman viikon sisällä huomasin miten minulta katosi koko ajan jotakin. Maalausnesteitä, värejä, hiiliä ja joitakin muita tavaroitani katosi järjestelmällisesti. Minulla oli aivan erityinen väri LeFrance&Bourgeoisin permanentti krappilakka, jonka tunnisti oitis muiden värien joukosta. Väri oli erittäin läpikuultava ja öljyinen, ja jätti paletille aivan erityisen öljyjäljen, eikä kenelläkään oppilaalla ollut samanlaista väriä, tai edes mitään vastaavaa. Jopa pääopettaja Eila oli ohimennessään kiinnittänyt huomiota tähän väriin ja muutamaan muuhunkin samanmerkkisen väriin, ja kehunut niiden ominaisuuksia, värikylläisyyttä ja öljyisyyttä.

Huomasin miten Raunilla oli sadanprosentin varmuudella paletillaan juuri tätä väriä, asiasta ei voinut erehtyä. Rauni oli siis luvatta ottanut värejäni omaan käyttöönsä, ilmeisesti iltapäivisin kun koulussa ei ollut opettajaa ja itsekin lähdin aina vähän muita aikaisemmin. Odotin sopivaa hetkeä ottaakseni asian esille ja se tuli eräänä päivänä kun Eila tuli arvostelemaan työn alla olevia teoksiamme. Eilan ollessa Raunin kohdalla ja arvostellessaan hänen keskeneräistä maalaustaan, puutuin asiaan ja sanoin Raunilla olevan mielenkiintoisia värejä teoksessaan, samalla osoittaen sormella Raunin palettia ja kohtaa jossa oli juuri tätä minulta näpistettyä permanenttikrappilakkaa. Rauni valahti kalpeaksi ja katseli minua vaivautuneena. En ole varma kuinka moni oppilas tajusi juttuni, mutta Eilan ilmeestä näki suoraan että ainakin hän ymmärsi täysin asian. Olihan hän kiinnittänyt huomiota juuri tähän väriin itsekin.

Olin varma että Rauni oli myös sokerieni katoamisten takana ja mietin että olihan törkeätä toimintaa. Rauni oli alusta lähtien valitellut minun tekemisistäni nimettömänä selkäni takana, Sadun ja Elisan kanssa, ja nyt sama tyyppi näpistelee itse minun tavaroitani. Ajattelin että Rauni oli aivan tyypillinen esimerkki näistä meidän julkisen sektorin työntekijöistä.

Verovirkailija katsoo oikeudekseen valitella selän takana samasta henkilöstä, jonka tavaroita itse näpistelee. Ja entistä törkeämmäksihän asian teki se, että suurin osa luokkamme oppilaista aivan varmasti tiesi tämän!

                                                                          * * * * *

Maria L pyysi entistä useammin kyytiä kotiinsa ja nyt koulun muutettua Konalaan, kotimatkani kulki aivan hänen kotinsa läheltä ja pienellä lenkillä vein hänet kotiinsa. Timoa asia harmitti suunnattomasti ja hän olikin entistä enemmän siirtynyt näiden kateellisten puolelle minua vastaan. Ja vaikka hän miten halusi jatkaa edelleen suhdettaan Mariaan, ei Maria antanut vastakaikua ja Timoa harmitti suunnattomasti.

Eilaa ja muita opettajia samoin kuin joitakin oppilaita, oli alkanut harmittaa minun selvä Palmun arvostaminen. Opettajiahan en paljon arvostanutkaan, koska heissä ei mielestäni ollut mitään arvostettavaa. Myös kaupallisuuteni harmitti niin opettajia kuin näitä oppilaita, minähän tein jatkuvasti taidekauppaa, niin teoksillani kuin niiden oheistuotteillakin. Yhtenä päivänä Eila tuli taas kouluun Maaritin kanssa ja juttelimme kaupallisuudesta. Nyt Eila väitti että hänkin oli myynyt paljon teoksia, joita oli muka tehnyt väärällä nimellä. Tajusin heti jutun höpö höpöksi ja Maaritin säälinsekainen ilme katsoessaan äitiään Eilaa, paljasti otaksumani oikeaksi. Eilalle oli kova paikka se, ettei hän ollutkaan saavuttanut taiteellaan sitä mitä oli halunnut, eli suuren yleisön suosiota. Hänen suosionsahan oli julkisella rahalla syötettyä pakkosuosiota, joka ei kiinnostanut kuin sitä pientä taiteen sisäpiiriä, jolla oli sama kohtalo. Eikä kyse ollut kuin teoksista. Eila oli kironnutkin joskus miten hänkin oli kouluttanut itseään aivan turhaan kymmeniä vuosia, kun hänen olisi pitänyt vain maalata!

Eräänä päivänä useat naisoppilaat sanoivat olevan sääli, että olen syntynyt tänä päivänä, koska sata vuotta sitten olisin ollut hyvin kuuluisa. Minua asia alkoi naurattamaan ja sanoin että sata vuotta sitten olisin kuollut neljäntoista vanhana umpisuolen puhkeamiseen. Taas kerran juttelu loppui kuin seinään ja huomasin miten he taas alkoivat miettiä juttuani. Mutta mukavahan näitä kehuja oli kuulla ja olihan teokseni tosiaankin herättäneet sellaisen mielenkiinnon, jota kenenkään muun teokset eivät olleet herättäneet.

Kerran puheena oli Miina Äkkijyrkkä ja huomasin Eilan kateuden Äkkijyrkkää kohtaan, kuten taiteilijoilla yleisesti on paremmin menestyviä taiteilijoita kohtaan. Mutta että aina se kateus pitikin tuoda esille noinkin selvästi! Äkkijyrkän taidetta arvostivat myös monet oppilaat, eikä Eila näin ollen voinut mollata hänen teoksiaan samalla tavalla kuin Palmun. Niinpä hän ottikin esille Äkkijyrkän luonteen ja persoonallisuuden, sanoi että kyseessä on niin kamala ihminen kuin olla voi ja minua asia taas kerran nauratti. Kun ei voida arvostella teoksia, arvostellaan henkilöä ja mustamaalataan häntä persoonana. Kaikkea se kateus teettää!

Yhtenä päivänä juttelimme Tuijan kanssa hiukan ennen kuin hän lähti koulusta puolenpäivän aikoihin ja Rauni tuli huomauttamaan meille juttelumme häiritsevän hänen työskentelyään. Tuijan lähdettyä Rauni itse tuli aivan samalla tavalla juttelemaan Elisan ja Sadun kanssa aivan lähelleni, haluten selvästi yrittää häiritä minun työskentelyäni tahallaan. Kuuntelin pitkään ja Rauni katseli minua välillä odottaen selvästi reaktioani, halusi ilmiselvästi tahallaan ärsyttää minua. Siinä se Rauni taas näytti härskiytensä, ei tuntiakaan siitä kun hän oli huomauttanut minua ja Tuijaa, ja nyt itse tekee samaa aivan tahallaan. Jonkin ajan kuluttua tein sen mitä Rauni odottikin, sanoin hänelle että ei ole tuntiakaan kun huomautit minua ja Tuijaa aivan samasta asiasta jota itse teet nyt, teetkö sen tahallasi? Rauni lehahti aivan punaiseksi ja alkoi änkyttämään anteeksipyyntöä, siirtyen samalla Sadun ja Elisan kanssa pidemmälle juttelemaan.

                                                                       * * * * *

Viikonloppuna huomasin MTV3:n chatissa ilmoituksen jossa kolmikymppinen nainen haki seuraa. Nainen kehui olevansa kaunis ja hoikka ja vastasin mielenkiinnosta hänen ilmoitukseensa. Viestittelimme joitakin päiviä ja sovimme treffit Itikseen. Ajoin autolla Itikseen ja kävelin treffipaikalle, odottelin jonkin aikaa kunnes puhelimeni soi. Nainen oli alemmalla tasolla näköetäisyydellä ja huomasin heti miten hän oli valehdellut ilmoituksessaan. Ensinnäkään hän ei ollut kovinkaan hoikka, vaan pikemminkin runsasmuotoinen ja muodot olivat hiukan väärissä paikoissakin. Samoin kovin kauniskaan hän ei mielestäni ollut, vaan tuiki tavallisen näköinen.

Menimme kuitenkin kahville Itiksessä olevaan kahvilaan, tutustumaan hieman paremmin. Istuessamme pöydässä tuli vastapäätä istumaan aivan selvä siviilipoliisi, joka tarkkaili meitä kovasti. Minua alkoi vituttamaan, jumalauta että näillä oli pokkaa seurata jatkuvalla syötöllä ja viedä yksityisyyttäni aivan mielivaltaisesti. Kyllä heillä aikaa oli piinata ja vainota ihmisiä mielin määrin, edes treffeillä ei saanut käydä vapaasti. Kotiinkaan ei voinut mennä rauhassa, aina oli tämä huoltomies Seppo kyttäämässä ja vakoilemassa milloin tulin ja mitä kantelin mukanani, hyvä ettei sentään ollut ruokakaupan kasseja avaamassa ja tutkimassa mitä olin ostanut syötäväksi. Ihmettelin miten tyhmäkin hänen täytyi olla, kuvitteliko hän tosissaan etten ollut huomannut kyttäämistään? Samoin kotonakaan ei saanut olla rauhassa, kun tiesi että koko huoneistoa kuunneltiin ja siellä käytiin kuukausittain tekemässä salaisia kotietsintöjä. Eikä autossakaan ollut yksityisyyttä, sitäkin seurattiin ja varmaan vielä kuunneltiinkin!

Juttelimme naisen kanssa puolisen tuntia ja hän pyysi minua kotiinsa kyläilemään, mutta minua oli alkanut vituttaa siinä määrin tämä poliisin ilmestyminen kahvilaan ja kyttääminen, että kieltäydyin kutsusta. Ajoin kuitenkin hänet hänen kotiinsa Puotilaan ja matkalla hän pyysi minua uudelleen kotiinsa, mutta hyvin kohteliaasti kieltäydyin edelleen. Ajellessani kotiin minulle tuli mieleen että olisiko nainenkin saattanut olla itsekin poliisi, koska hänhän ei muistuttanut lainkaan niitä tuntomerkkejä joita oli itsestään antanut chatissa? No niin tai näin, mutta kyllä näillä seuraajilla oli rajattomat resurssit vainota yhtä taideopiskelijaa, ja vain siksi, koska olivat vetäneet herneen nenään kun eivät saaneet mielivaltaisia syytteitään läpi.

                                                                           * * * * *

Koulu oli mennyt yhä naurettavampaan suuntaan, siis aivan pelleilyksi Tuijan, Maaritin, Eilan ja näiden valittajien toimista. Kiire oli lisääntynyt aivan järjettömäksi, eikä yhtäkään teosta kerennyt tekemään edes puolivalmiiksi ja samalla koin koko opetuksen, jos sitä nyt ylipäätään edes opetukseksi saattoi kutsua, menevän kokonaan hukkaan. Minulle koko koulu oli vain ajanhukkaa, mutta siitä huolimatta minun oli käytävä se loppuun, koska kyse oli uudelleenkoulutuksestani ja halusin itselleni Taidemaalarin ammatin viralliseksi ammatikseni. Koko syksyn olin ottanut kiireen puheeksi kaikkien opettajien kanssa ja henkilökohtaisesti jutellut asiasta pääopettaja Eilankin kanssa, mutta asia ei vain muuttunut!

Eräänä päivänä juttelimme Taidemaalariliitosta muiden oppilaiden, Tuijan ja Eilan kanssa. Ihmettelin liiton jäsenhaun kriteerejä, koska millään muulla ammattijärjestöllä ei ollut vastaavia jasenhaun ehtoja. Taidemaalariliittoonhan piti hakea näytetöillä ja ansioluettelolla, haku ei ollut avoin, eikä kukaan voinut verrata hakemustaan muiden hakijoiden hakemuksiin avoimesti. Eli hylkäävä päätös voitiin tehdä täysin mielivaltaisesti. Päästessään jäseneksi, pääsi taiteilija ensin kokelasjäseneksi, jolla ei ollut äänioikeutta liiton asioissa, eikä hän näin ollen voinut vaikuttaa oman ammattialansa kehittämiseen ja kokelasjäsenenä voitiin pitää kymmenenkin vuotta. Millään muulla ammattialalla ei vastaavaa käytäntöä ollut ja ihmettelin miksei alalla toimineet normaalit työelämän pelisäännöt.

Eila katseli kummissaan ja sanoi ettei hän tiedä miksi liiton käytännöt ovat sellaisia kuin ovat. Tuija puuttui keskusteluun ja sanoi että kyllä liittoon silti kannattaa hakea, koska sinne kuuluivat kaikki maamme taidealan huiput. Minua alkoi naurattamaan ja sanoinkin että omasta mielestäni maamme taidealan todellisista tekijöistä, valtaosa on liiton ulkopuolisia taiteilijoita ja olen miettinyt että miten tämä on mahdollista. Nyt opettajat taas kiihtyivät, asia oli arka paikka heille ja varovaisesti he kyselivät mitä ja keitä tarkoitin. Luettelin kymmenkunta omasta mielestäni maamme parasta taidemaalaria ja yksikään heistä ei kuulunut liittoon.

Nyt opettajat sanoivat ettei sinun Markku kannata liittoon hakeakaan, koska mielipiteesi ovat tuollaisia. Vastasin että mielipiteistäkö se liiton jäsenyys onkin kiinni, ammattitaito ja lahjakkuus ovat siis sivuseikkoja? Nyt opettajat hermostuivat entisestään. Jatkoin että minä perustan oman huipputaiteilijoiden liiton ja sinne ei osaamattomilla tumpeloilla ole mitään asiaa, sinne päästäkseen pitää osata maalata ja omata lahjakkuutta. Nyt jutun kuulleet oppilaat alkoivat nauramaan ja opettajat vetäytyivät taas kerran keskustelusta nuolemaan haavojaan, kuten aina hankalien asioiden tullessa eteen.

                                                                        * * * * *

Syyslukukauden puolivälissä sattui mielenkiintoinen tapaus. Juttelimme Piken kanssa ja yhtäkkiä Pike sanoi että sinulla kuulemma on aina rahaa, siitä sinut kuulemma tunnetaan. Nyt aloin ihmettelemään, jotkut oppilaat olivat siis niin kiinnostuneita asioistani, että olivat alkaneet hankkia tietoja jotain kautta minusta. En tietenkään näyttänyt ihmetystäni, vaan kysyin kylmän viileästi, kuka sellaisia tietoja levittelee? Pike valahti kalpeaksi ja vaikeni, ymmärtäen sanoneensa hieman liikaa. Mutta nyt tiesin että asiani kiinnostivat niin paljon näitä kateellisia, että minusta oli alettu hankkimaan tietoja jotain kautta. Ja Piken laskin ilman muuta näiden kateellisten joukkoon.

Joitakin päiviä myöhemmin Pike kysyi ovelasti naisasioistani, onko asuinalueellani jotakin erityisen mukavaa naista? Tiesin heti mitä Pike yritti ja vastasin että kyllä ainakin yksi erityisen mukava nainen löytyy ja kerroin miten eräs nainen oli ommellut mokkatakkiini povitaskut. Jätin tahallaan mainitsematta että nainen oli paikallisen muusikon vaimo ja hän oli ommellut povitaskut takkiini rahasta. Halusin vain kokeilla mistäpäin tiedot minusta tulivat?

Ei ollut vaikea huomata miten omituisesti nämä pihan juoruämmät minua tämän jälkeen katsoivat, myös tämä muusikon vaimo. Mutta nyt olin selvittänyt mistä näitä tietoja minusta hankittiin. Oman pihan juoruämmiltä ja asia nauratti minua. Varmaan tämä rahajuttukin oli tullut Miljalta, veljeni Ossin entiseltä muijalta ja pihan pahimmalta juoruämmältä. Minähän olin aikanani lainannut hänelle ja hänen äidilleen rahaa useammankin kerran.

                                                                          * * * * *

Einille oli sattunut paha moka, hän oli onnistunut tunaroimaan kankaan pohjustuksen. En muista miten ja en edes ymmärrä miten Gesso pohjustuksen voi pilata, mutta Eini oli onnistunut tämän tekemään. Eini kyseli Tuijalta neuvoja pohjustuksen korjaamiseksi ja Tuija antoikin jotain vinkkejä hänelle. Muutaman päivän päästä Eini tuli ylpeänä kouluun, kun oli onnistunut Tuijan ohjeiden mukaan korjaamaan pohjustuksen. Koska minä olin ihmetellyt pohjustuksen pilaamista, tuli Eini ottamaan tämän juuri minulle esille kaikkien kuullen. Hän oli tosi ylpeä ja sanoi että Markku kuule, näin niitä asioita kehitellään ja viedään eteenpäin, kokeillaan ja keksitään uusia juttuja. Lisäten että sinunkin kannattaisi kokeilla joskus jotain uutta.

Minua alkoi naurattamaan ja sanoin Einille. Siis mitä, tunaroit yhden maailman yksinkertaisimmista hommista, kankaan pohjustuksen, sitten kysyt opettajalta neuvoa ja korjaat sen opettajan neuvojen avulla. Jatkoin ettei jutussa mitään pahaa ole, mutta jos itse kuvittelee kehittäneensä jotain, tehneensä jonkun suuren keksinnön tai olevansa joku suuri nero, niin se on kyllä hiukan yliammuttua. Kaikki jutun kuulleet alkoivat nauramaan ja Eini itsekin huomasi taas kerran jäävänsä alakynteen keskustelussa ja lopetti kärttyisänä keskustelun. Tosin muutaman päivän päästä hän tuli alistuneen oloisena sanomaan, etteivät Tuijan neuvot olleetkaan pelastaneet pohjustusta ja minua nauratti entistä enemmän, vaikken sitä näyttänytkään.

                                                                          * * * * *

Yhtenä päivänä Tuija kertoi Shjerfbeckistä, joka oli 1800-1900 luvun vaihteessa elänyt naistaiteilija. Hän oli ollut vahva nainen, kiroili, poltti tupakkaa ja joi viinaa siihen aikaan naisena ja koko luokka kuunteli korvat hörössä. Siinä sitä varmaan oli hyvä esimerkki luokan nuorille naisille. Tapani mukaan taas puutuin Tuijan höpötyksiin ja totesin, että kummallista kun nuo samat ominaisuudet katsotaan miehillä heikkouksiksi, mutta naisilla näköjään vahvuuksiksi. Seppo purskahti nauruun, kuten jotkut muutkin oppilaat. Tuija taas valahti aivan kalpeaksi ja alkoi taas änkyttämään, että kyllä sinä Markku tiedät mitä hän tarkoittaa. Vastasin etten ihan varmasti tiedä, koska minun mielestäni oli naurettavaa väittää että kiroileminen, tupakanpoltto tai viinanjuonti olisivat vahvuuksia, sen enempää miehellä kuin naisellakaan.

Tuija jatkoi kuitenkin tarinaansa ja kertoi miten kylillä ihmiset levittelivät Shjerfbekistä juoruja kateellisina ja jopa tonkivat hänen roskapussejaan, etsien poisheitettyjä piirustuksia tai maalauksia. Minua alkoi naurattamaan ja sanoin että sitä samaa minullekin tehdään, minunkin roskiksiani pengotaan samasta syystä. Tästä minulle oli kertonut muutama taloyhtiömme asukas ja olinhan itsekin nähnyt näitä roskien penkojia, mutten ollut tajunnut heidän penkovan juuri minun roskiani. Nyt huomasin epäuskon nousevan Tuijan kasvoille, samoin kuin joidenkin oppilaidenkin, mutta kukaan ei sanonut minulle mitään. Minua asia ei haitannut, koska juttuhan oli yleisesti tiedossa taloyhtiössämme ja tiesin että juttu tarkastettaisiin näiltä pihan juoruämmiltä. Ja koska asiaa ei otettu enää esille, tiesin että tarkastukset oli tehty ja vastaukset annettu. Ja kateus lisääntyi taas muutamalla potenssilla. Tuijan esittämää juorujen levittämistä selän takana, en edes viitsinyt ottaa esille, koska siitähän oli jo koulussa niin paljon esimerkkejä olemassa.

                                                                           * * * * *

Samalla Tuijan jaksolla, Tuija oli tapansa mukaan lähdössä koulusta hiukan ennen puoltapäivää ja kantoi mukanaan kahta isoa teosta, jotka olivat kuvapuoli vastakkain. Hänen kulkiessaan ohitseni, kysyin ensin, onko hänellä kiire? Tuija vastasi ettei hänellä ole mihinkään kiire. Seuraavaksi kysyin kenen teoksia Tuija kantaa ja hän vastasi että omiaan. Hän kertoi olleensa viikonloppuna maalaamassa koululla ja vievänsä teokset kotiinsa. Nyt sanoin Tuijalle että jos kiire ei ole, niin ei muuta kuin teokset esille, annetaan vähän palautetta. Koko luokka remahti nauramaan ja Tuija meni aivan punaiseksi suuttumuksesta, otti teoksensa kainaloonsa ja häipyi sanaakaan sanomatta koulusta. Ihmettelin ääneen, että mistähän se Tuija taas suuttui ja miksei hän esitellyt teoksiaan? Jos minä olisin ollut opettaja, olisin ilman muuta esitellyt teokseni. Mutta Tuijalla ei samaa rohkeutta näemmä ollut ja tämä herätti pitkään keskustelua oppilaiden keskuudessa jälkikäteen.

Muutaman päivän päästä Eila tuli kouluun varta vasten tämän tapahtuman takia, yrittäen pelastaa jälkikäteen Tuijan kasvot. Eila sanoi kaikkien kuullen etteivät opettajat yleisesti esittele teoksiaan oppilaille ja ettei opettajien omilla teoksilla ollut mitään merkitystä. Minä sanoin että minä ainakin opettajana esittelisin ilomielin teoksiani oppilailleni ja tekeehän Olavikin samaa. Olavilla oli joka kerta mukana diakuvia omista teoksistaan ja hän myös esitteli niitä auliisti. Nyt Eila taas vaikeni, kuten yleensäkin, kun keskustelu hänen kannaltaan ajautui liian hankalaan suuntaan.

                                                                          * * * * *

Yhtenä päivänä Eini esitteli taas jotain teoriaansa, en muista mitä, mutta minua alkoi naurattamaan. Nyt Eini viisaana sanoi että kuule Markku, kun sinä et ole lukenut tarpeeksi, niin et voi ymmärtää näitä juttuja. Minua asia alkoi naurattamaan entistä enemmän ja vastasin hänelle. Kuule minun mielestäni sinun ongelmasi ovat täysin päinvastaisia. Nyt huomasin kiinnostuksen heräävän taas kaikkien kuulijoiden kesken ja Eininkin naamalla oli hämmentyneen kysyvä ilme. Jatkoin sanoen että sinun ongelmasi taitaa olla liika lukeneisuus, olet ikäänkuin lukenut yli, eli pääsi hieman pihalle ja kadottanut otteen reaalielämään ja ymmärrykseen. Taas kaikki jutun kuulleet räjähtivät nauramaan ja Eini meni aivan noloksi. Tämä oli omasta mielestäni myös aivan totta, Eini liikaa lukeneena Tohtorina, oli menettänyt jo hieman kosketuspintaa normaalielämään ja kulki jossain ihan muualla.

                                                                          * * * * * 

Jo ensimmäisellä luokalla tietoni taiteesta olivat herättäneet ihmetystä, samoin kuin harmittanut näitä kateellisia samoin kuin opettajia, koska monesti tiesin taiteesta ja taiteilijoista huomattavasti enemmän kuin opettajat. Yhtenä päivänä asia taas kerran konkretisoitui mainiosti. Tuija aina välillä kertoi meille oppilaille tarinoita menneistä taiteilijoista, joista monista tiesin paljon Tuijaa ja muita opettajia enemmän. Nyt Tuija kertoi William Turnerista, Englantilaisesta taidemaalarista joka eli 1500-1600 luvuilla. Hän kertoili jotain tarinaa Turnerin opiskeluajoista ja hänen lopettaessaan jatkoin minä samasta aiheesta. Kerroin että Turnerin aikana, hänen opiskelleensa Tohtori Monron perustamassa taidekoulussa, oli siellä samaan aikaan opiskelemassa kaveri nimeltään Thomas Girtin. Häntä pidettiin tulevana Englannin maalaustaiteen pelastajana, mutta Girtin kuoli 27:n vanhana ja Turner joka opiskeluaikana oli jäljitellyt Girtinin tyyliä ja värienkäyttöä, sanoi vielä lähellä kuolemaansa. Että jos Tom olisi saanut elää, hän itse olisi kuollut nälkään taiteilijana. Niin paljon hän arvosti Girtiniä vielä vanhoilla päivilläänkin.

Koko luokka kuunteli korvat höröllään, taas kerran hiiren hiljaisina, ja huomasin miten Tuijakin oli keskittynyt kuuntelemaan. Vaikka hän ei pitänytkään siitä kun lähes aina otin opettajan paikan itselleni, tietämällä hänen esille ottamistaan taiteilijoista huomattavasti enemmän kuin hän. Samalla näitä kateellisia harmitti aina ja sen kyllä huomasi heidän naamoistaan. Tätä samaa auktoriteettia kuin minulla, ei ollut yhdelläkään opettajalla, sitä siis että kaikki oppilaat kuuntelivat sanaakaan hiiskumatta juttujani taiteesta ja taiteilijoista, aivan kuten nyt!

                                                                             * * * * *

Vähän ennen joululomaa oli Irina Shuvaloffin elävänmallin piirtämisjakso koulussa, Ensimmäisenä Irina kiinnitti huomiota siihen mihin jokainen muukin opettaja ennen häntä. Minä toisin kuin muut oppilaat, en mittaillut mallia lainkaan. Kun muut oppilaat mittailivat suoristamalla hiilen tai kynän kädessään mallia kohti, etsien näin mittasuhteita, minä tein saman silmillä. Irina tuli minulta kysymään, miksen mittaa mallia ja vastasin tekeväni sen silmillä, minun ei tarvitse etsiä mittasuhteita kynällä tai hiilellä. Irina katsoi kummissaan ja muita oppilaita harmitti, koska piirrokseni olivat siitä huolimatta mittatarkempia kuin heidän piirroksensa.

Ajattelin hieman testata Irinaa ja piirsin ensimmäisessä piirustuksessa mallista paljon vanhemman näköisen, kuin hän todellisuudessa olikaan. Irina tuli huomauttamaan minua tästä ja oli erittäin tyytyväisen näköinen, kun oli heti löytänyt perustavaa laatua olevan virheen. No seuraavasta piirustuksesta tein mallista huomattavasti nuoremman näköisen ja nyt Irina katseli minua entistä enemmän kummissaan ja huomautti tästäkin, mutta ei ollut nyt niin tyytyväisen näköinen kuin ensimmäisen huomautuksen aikana. No ei mitään, kolmannen piirustuksen kohdalla tein mallista huomattavasti lihaksikkaamman, kuin hän oikeasti oli. Nyt Irina ilmeisesti tajusi minun tehneen koko ajan virheet tahallaan ja hän katsoi minua jos mahdollista, vielä kummallisemmin, miettien selvästi asiaa mielessään.

Seuraavana päivänä Eila tuli kouluun heti aamusta ja alkoi suoraan moittimaan minua kärttyisenä. Kysyen että Markku pitääkö sinun testata kaikki opettajat? Irina oli siis ottanut edellisen päivän asiat esille Eilan kanssa, joka oli saman tien tajunnut mitä olin tehnyt ja tuli nyt moittimaan minua siitä. Vastasin Eilalle, että totta kai minun täytyy testata jokainen opettaja. Luokkamme oppilaat kuuntelivat ihmeissään, enkä tiedä moniko tajusi jutun liittyvän edellisen päivän Irinan vetämään elävänmallin piirtämiseen? Tämän jälkeen loppui toisen luokan ensimmäinen lukukausi ja olin todella tyytyväinen kun joululoma alkoi!

Joululomalla sattui mielenkiintoinen tapaus. Eräänä viikonloppuna kylässä oli Kristiina, nainen jonka kanssa minulla oli ollut jonkinaikaa suhde. Kristiinan äiti asui lähelläni ja aina kun hän tuli tapaamaan äitiään, hän tuli myös luokseni kyläilemään muutamaksi päiväksi. Lauantaina makasimme Kristiinan kanssa sohvallani ja katselimme televisiota, kun yhtäkkiä ovikello soi. Sanoin Kristiinalle etten jaksa mennä avaamaan, koska ei minulla ole asiaa kenellekään. Nousin kuitenkin sohvalta ja menin työhuoneen ikkunasta katsomaan kukahan ovikelloa oli soittanut? Raotin sälekaihtimia ja meinasin pudottaa silmät päästäni, luokan kaunein tyttö Maria L oli ilmeisesti jostakin ottanut selville asuinpaikkani ja tullut soittamaan ovikelloani. Maria käveli ulos rapustani ja lähti bussipysäkille päin. Matkalla hän kääntyi katsomaan ikkunoihini ja suljin äkkiä sälekaihtimet. En ole varma näkikö Maria minut ikkunassa, mutta toivoin ettei. Kristiinalle sanoin kyseessä olleen naapuritalon Arskan, joka oli ovikelloa soittanut ja hyvä etten avannut. Mutta se että Maria oli tullut soittamaan ovikelloani, tuntui kyllä mukavalta. Mitähän luokkamme kauneimmalla naisella olikaan ollut mielessä?

                                                                 VUOSI 2003

                                                 Toisen luokan toinen lukukausi

Kevätlukukausi alkoi hienosti kritiikillä, en ollut kerennyt tekemään kiireen vuoksi joululomalla tehtäväksi annettuja maalauksia ja olin muutenkin saanut tarpeekseni siitä turhasta kiireestä, joka koulussa jatkuvasti oli tahallaan tekemällä tehty. Laatuhan taiteessa ratkaisee, ei taidetta tehdä niin kuin pikaruokaa, vaan taiteeseen kuuluu ainakin omasta melestäni, käyttää aikaa ja harkintaa, varsinkin sellaisen taiteen jota minä teen. No joka tapauksessa otin mukaani muutamia erikokoisia maalauspahvipohjia, joita olin käyttänyt värien sekoittamiseen ja maalaustekniikoiden kokeilemiseen ja nämähän itse asiassa ainakin omasta mielestäni, vastasivat luokan keskimääräisiä teoksia tasoltaan. Laitoin taas viimeisenä teokseni esille ja toisin kuin yleensä, olin nyt visusti piilotellut ”teoksiani” ennen niiden esittelemistä.

Koko luokka hämmästyi, eikä tiennyt miten suhtautua ”teoksiini”. Tuija katsoi niitä hetken ja alkoi arvioimaan niitä sanoen, että nythän sinä Markku yllätit, olet kokeillut jotain aivan uutta. Purin huulta, etten olisi alkanut nauramaan ja sanoin että joo. Tuija jatkoi teosten arvioimista, isoimmassa maalauspohjassa oli laseerattu keltainen ympyrä, jota Tuija piti mielenkiintoisena ja hän kysyikin mikä tarkoitus tällä ympyrällä oli? Nyt kyllästyneenä, jottei Tuija taas munaisi itseään täydellisesti, kerroin totuuden. Sanoin että koska koulu on osoittautunut aivan pelleilyksi ja kiireen takia en kerennyt tekemään joululomaksi tehtäväksi annettuja teoksia, otin kritiikkiin mukaan muutamia maalauspohjia, joihin olen sekoitellut ja kokeillut värejä ja eri maalaustekniikoita.

Tuija vaikeni ja hänestä näki ettei hän pitänyt vastauksestani, piti varmaan sitä röyhkeänä, kuten sitäkin että kehtasin tuoda kritiikkiin tällaiset ”teokset” arvosteltavaksi. Sitten hän sai vaivoin sanotuksi, ettei hänellä ole sitten syytä arvioida ”teoksiani” sen enempää. Olin itse samaa mieltä, mutta sitä olivat opettajat saaneet mitä olivat tilanneet. Koko edellinen syksy oli mennyt aivan harakoille kiireen takia ja nyt asia sitten kulminoitui tässä! Myös muut oppilaat katsoivat minua ihmetellen ja pitivät tekoani varmaan hyvin erikoisena, ja minua asia jälkikäteen nauratti.

Koska Tuija näytti todella raivostuneelta temppuni takia, kerroin hänelle että seuraavaan kritiikkiin tuon sellaisen teoksen että oksat pois. Sanoin että silloin järkytän teitä kaikkia ja tulette yllättymään, minulla meinaan oli sellainen idea joka varmasti hämmästyttää ja järkyttää jokaisen. 

En tiedä oliko juttuni mennyt eteenpäin, koska seuraavan kritiikin piti Eila ja mukana oli yksi maamme menestyneimmistä naistaiteilijoista, Silja Rantanen! Nytkin, toisin kuin yleensä, pidin visusti piilossa teokseni ennen sen esille laittamista ja tätä varmaan kummasteltiin. Koska yleinen tyylini oli laittaa heti jokainen hiljaiseksi, kantamalla teokseni suojaamattomana kouluun kaikkien nähden. Kun kaikki muut taas pyrkivät peittämään teoksensa ja laittamaan ne esille vasta kritiikin ollessa vuorossa heidän kohdallaan.

Tapani mukaan esittelin teokseni viimeisenä ja kun laitoin sen esille, koko luokka hiljeni. Vain Sepon raikuva naurunpurskahdus rikkoi hiljaisuuden, tosin Seppo vaikeni äkkiä huomatessaan muiden reaktion maalaukseeni. Olin maalannut tyttölapsen naisen kohtuun sikiöasennossa ja ääriviivoilla maalannut samaan kuvaan yhdynnän jossa miehen penis meni suoraan kohdussa olevan tyttölapsen suuhun. Hiljaisuus kesti pitkään ja opettajat miettivät teostani ja siihen jotain sanottavaa.

Viimein Eila rikkoi hiljaisuuden ja sanoi ettei teos järkytä ainakaan häntä, -juttuni oli siis mennyt eteenpäin, aivan kuten olin arvellutkin-, hän sanoi teoksen olevan aivan liian hienotunteisesti ja ystävälliseen sävyyn maalattu. Nyt tämä vieraileva opettaja Silja Rantanen kysyi, minkä takia olen

teoksen tehnyt? Vastasin hänelle että kuvataiteessa on käsitelty lähes kaikki aiheet ja jos jollakin haluat huomiota, niin pedofiliaa ei kai kukaan ole vielä tietääkseni kuvataiteella käsitellyt. Sanoin myös ettei tätä, kuvaa ole tarkoitettu yleiseen jakeluun ja minä en halua olla se, joka pedofilialla nousee taiteilijana julkisuuteen.

Sanoin että sain hyvän idean ja tein siitä teoksen. Sanoin myös etten halunnut kuvata suoraan lapsenraiskausta, vaan tein sen ikäänkuin vihjaavasti ja tässä teoksessahan kukaan osallisista ei ymmärrä mitä tapahtuu. Tällä pedofiliajutullahan muuten pääsi eräs naistaiteilija julkisuuteen vuosia tämän tapahtuman jälkeen, tekemällä teoksen -Neitsythuorakirkko-! Joten tässäkin olin aivan oikeassa ja näin suoraan tulevaisuuteen!

                                                                         * * * * *

Eräänä päivänä kerroin koulussa miten olin ollut joululoman aikana Joulupukkina Jouluaattona, olin kiertänyt kaksitoista paikkaa Kauniaisissa erään joulupukkifirman laskuun. Paikallinen huoltoasema oli ollut auki ja kävin muutaman kerran vessassa siellä illan aikana. Toisella kerralla kun menin huoltoasemalle, siellä oli paikallisia nuoria ostamassa keskikaljaa ja he huomasivat minut joulupukinasussani ja alkoivat heittää huulta kanssani. Nyt aloin torumaan heitä ja sanoin että heti kun pukki on käynyt tuomassa lahjat ja silmä välttää, niin nuoriso lähtee kaljaostoksille. Täytyykin kertoa lasten vanhemmille ja harkita tuodaanko ensi Jouluna lahjoja ollenkaan!? Nuoriso vaikeni ja meni aivan noloksi, kuvittelivat varmaan minun olevan joku heidän tuttunsa ja yrittivät tarkkaan katsoa joulupukin parran taakse tunnistaakseen minut.

Jutun kuulleet oppilaat nauroivat kovasti jutulleni ja Maria P ei meinannut saada nauruaan loppumaan millään. Hän sanoikin, että näyttelen, ei kukaan voi olla oikeasti tuollainen kuin minä olin. Tämä taas nauratti muita oppilaita entistä enemmän. Tämä ei suinkaan ollut viimeinen kerta kun Maria P sanoi saman jutun, häntä useat juttuni naurattivat todella paljon.

Poliisi oli seurannut minua koko Jouluaaton ja kaikki pukkikeikkani ja minua todella ihmetytti asia. Sama toistui useana Jouluaattona ja joitakin vuosia tämän jälkeen, olin ostanut itselleni Jouluaatoksi pullon Dooley`s likööriä. Kerroin tästä Arskalla muutamille kavereille, käydessäni siellä aatonaattona kylässä. Saatuani joulupukin hommat sinä vuonna tehtyä, pysäytti poliisi minut ja puhallutti Kehä ykkösellä Pakilan kohdalla, kun tulin Kilosta päin kotiani kohti. Sinä vuonna minulla oli ollut Kilon alue joulupukkialueena. Poliisi uteli kovasti ettenkö ollut ottanut viinaa lainkaan ja vastasin että kyllähän sitä oli tarjottu, mutta kun kerran autolla oltiin liikkeellä, ei auttanut maistella.

Puhalluskokeen jälkeen poliisi näytti hyvin pettyneeltä ja minua nauratti, koska tämä juttu paljasti että Arskalla ollessa meitä oli kuunneltu. Poliisi oli kuvitellut, että olin ostanut likööripullon josta naukkailisin joulupukin keikkojen väleillä, vaikka olin ostanut sen keikkojen jälkeen otettavaksi. Poliisihan oli tullut valtavaa vauhtia Kehä ykköstä perässäni ja ihan varta vasten puhalluttamaan minut. Koska heti huomatessaan minut autollani, he olivat hiljentäneet vauhtia, vaikka tiellä oli useita autoja liikenteessä.

Tätä kuuntelua ja seurantaa tehtiin matkapuhelinten kautta ja sen huomasi kun puhelimien näyttöihin syttyivät valot. Monia kertoja ollessani useilla eri kavereillani tai kotonani, huomasin miten joko oman puhelimeni näyttöön syttyivät valot tai jonkun kaverin puhelimen näyttöön syttyivät valot, ja usein kerroinkin kavereilleni että nyt meitä taas kuunnellaan näyttäen puhelimiin syttyneitä valoja. Jotkut kaverini kuten Jani K ei uskonut kuunteluun, vaan piti valojen syttymistä puhelimiin aivan normaalina toimintana ja minua nauratti hänen naiviutensa ja lapsenuskonsa. Tätä valojen yhtäkkistä syttymistä puhelimiin jatkui noin 2010 vuoteen, jolloin tekniikka saatiin ilmeisesti muutettua siten että kuuntelu puhelimen kautta, ei enää sytyttänyt valoja puhelimien näyttöihin! Tänä aikana tajusin miten laajaa ja suorastaan sairasta, valtion kansalaisiin kohdistama vakoilu onkaan!

                                                                        * * * * *

Elinan poikaystävällä Jukalla oli tullut riitaa Tuijan kanssa, joka oli hänen lopputyöohjaajansa. Jukka halusi vaihtaa Tuijan toiseen ohjaajaan ja tämä herätti ihmetystä monissa oppilaissa. Minua asia nauratti, mitä Jukan teoksia olin nähnyt, olin varma hänen olevan taiteilijana paljon Tuijaa parempi. Enkä ihmetellyt yhtään että Jukka halusi vaihtaa ohjaajaa, itsekään en olisi kuunnellut Tuijalta mitään neuvoja.

Yhtenä päivänä keskustelimme taas joidenkin oppilaiden kanssa ja sanoin että ainoat todelliset oppineet, ovat itseoppineita. Nyt asiasta nousi valtava häly ja monet olivat juttuani vastaan, mutta kun vastasin heille että itseoppineet ovat ainoita oppineita, koska kaikki muut ovat opetettuja, ei enää kukaan väittänyt vastaan, vaan kaikki nielivät vastineensa ja jäivät miettimään juttuani! Tämähän oli itseasiassa kirjailija Erno Paasilinnan juttu.

Jo syksyllä Elisan, Raunin ja Sadun jatkuva selän takana minua vastaan pelaaminen, oli alkanut saada mukaansa useampiakin oppilaita ja jokainen sana minkä sanoin, meni suoraan opettajille. Nämä valittajathan olivat alusta lähtien soitelleet opettajille iltaisin ja irroittelivat sanomisiani konteksteista ja vääristelivät niitä parhaansa mukaan. Mutta nyt joulun jälkeen peli minua vastaan vain kiihtyi ja siihen osallistui entistä enemmän oppilaita!

Pike, Eini, Timo Veera, Maria L ja Elina olivat selvästi siirtyneet näiden valittajien ryhmään. Tosin hyvin ovelasti, luulivat etten minä asiaa huomannut. Maria L oli jotenkin muuttunut joululoman aikana ja suhtautui minuun paljon viileämmin kuin ennen joulua. Ihmettelin mistä juttu saattoi johtua, koska hänhän oli käynyt oveni takana joululomalla ilmoittamatta etukäteen? Mietin oliko hän nähnyt minut sälekaihtimien raosta, kun käänsi päänsä lähtiessään rapustani, vai mikähän oli syynä?

                                                                       * * * * *

Lukukauden alkupuolella saimme tehtäväksi käydä Taidemaalariliiton teosvälitystilaisuudessa, olimme jo saaneet kuulla näyttelyn annista ja varsinkin Tuijan ja Maaritin siellä esillä oleville teoksille, jotkut ylemmän luokan oppilaat naureskelivat avoimesti. Lähdimme Maria P:n kanssa kahdestaan katsomaan näyttelyä ja etsimme näyttelyluettelo käsissä opettajiemme teoksia. Vaikka kiersimme koko näyttelyn, jonka teokset oli numeroitu, emme löytäneet niitä. Etsimme kohdasta jossa niiden piirretyn näyttelykartan mukaan olisi pitänyt olla, yli neljäkymmentä minuuttia, kunnes menimme kysymään näyttelyn valvojilta teosten paikkaa. Eräs heistä lähti opastamaan meitä ja etsi Tuijan ja Maaritin teoksia parikymmentä minuuttia, kunnes hänkin luovutti ja sanoi ettei hänkään löydä niitä. No jatkoimme Maria P:n kanssa etsimistä ja vihdoin löysimme ne. Ei ihme että ylemmän luokan oppilaat olivat niille naureskelleet, teokset olivat kerta kaikkiaan niin surkeita, kaikilla mahdollisilla tavoilla!

Opettajat koulussa kyselivät näyttelyn annista ja kerroin oman mielipiteeni avoimesti. Sanoin etten ollut ikinä käynyt niin surkeasti järjestetyssä näyttelyssä. Kerroin miten olimme etsineet Maria P:n kanssa opettajien teoksia ja vaikka teokset oli numeroitu, niitä ei oltu aseteltu numerojärjestykseen ja vaikka näyttelyluettelossa oli tilakartta, josta teoksien paikat kävivät esille, eivät teokset olleet merkityillä paikoilla. Samoin näyttelyn taso, oli mielestäni erittäin huono muutenkin. Opettajat eivät tietenkään tykänneet arvosteluistani, varsinkin koska taas perustelin asiat taas kerran hienosti, eivätkä he voineet esittää asianmukaisia vastaperusteita.

                                                                           * * * * *

Pakkaset kiristyivät ja koulussa alettiin pitää ikkunat kiinni, samalla tärpätin ja maalausnesteiden haju kävi ylivoimaiseksi ja jotkut oppilaat kuten Pike, jolla oli astma kärsivät hajuista. Itsekään en pitänyt öljyvärien maalausnesteiden hajusta ja tunsin joskus ne keuhkoissani. Itikka tuli pyytämään minulta apua, hän työskenteli ikkunan luona ja Elisa kävi aina avaamassa ikkunan hänen kohdaltaan, vaikka ei itse työskennellyt lähelläkään. Ja Itikalle tämä ikkunan avaaminen hänen kohdallaan, sai aikaan sen että häntä palellutti. Sanoin Itikalle etten minä voi puuttua Elisan toimiin, koska opettajathan antavat hänen tehdä mitä tahansa, hänellähän on oikeus järjestää kokouksiakin minua vastaan, joissa syyttelee minua nimettömänä selän takana.

Muutaman viikon aikana Itikka tuli sanomaan asiasta useammankin kerran ja pyysi apuani. Itikka sanoi että hän pelkää Elisaa, eikä uskalla sanoa hänelle itse ikkunan avaamisesta, mutta ei halunnut palellakaan. Itikka kertoi laittaneensa ikkunan välillä kiinni, mutta Elisa oli tullut uhmakkaasti avaamaan sen uudestaan, Itikka oli kokenut asian pelottavana. Sanoin Itikalle edelleen Kaijan kuullen, etten minä voi puuttua Elisan tekemisiin. En ollut sanonut Elisalle mitään koko syyslukukauden aikana, en yhtään sanaa, enkä aikonut sanoa kevätlukukaudellakaan. Tyypin kateus oli sitä luokkaa, ettei minulla ollut hänelle mitään asiaa!

Itikka kertoi sanoneensa Eilalle asiasta ja eräänä päivänä Eila ottikin asian esille. Yhä useampi oppilas oli alkanut kärsiä hajuhaitoista, kun ikkunat olivat kiinni pakkasen takia ja Eila sanoi että kaikkien oppilaiden oli pidettävä maalausnestepurkkien kannet kiinni ja avata ne vain silloin kun nesteitä käyttää. Samoin hän sanoi että jotkut oppilaat olivat valittaneet kylmyydestä ja ettei ikkunoita olisi syytä avata, katsoen samalla Elisaa huomauttavasti.

Itsekin kärsin näistä hajuhaitoista ja Elisa oli ainoa oppilas joka ei noudattanut Eilan kehotuksia, vaan piti maalinestepurkkinsa avoimena, välittämättä ollenkaan hajuhaitoista. Samoin hän availi edelleen ikkunaa Itikan kohdalta ja Itikka taas tuli minulle asiasta valittamaan. Sanoi että Markku sinä olet ainoa joka uskaltaa sanoa Elisalle asiasta, ole kiltti ja tee jotain.

No ajattelin etten puutu Elisan ikkunan avaamisiin, jottei Itikka paljastuisi. Vaan menin kysymään Elisalta, miksi hän on ainoa joka pitää maalinestepurkkinsa avoimena? Ja miksei niitä voisi pitää kiinni hajuhaittojen takia, niin kuin opettajatkin edellyttivät? Elisa suuttui, hän kaatoi maalinestepurkkinsa lattialle pakkasi tavaransa, puki päälleen ja lähti koulusta kesken päivän! Jumalauta kaatoi siis maalinesteensä lattialle ja lähti koulusta, sen sijaan että olisi pitänyt maalinestepurkkinsa suljettuina, niin kuin koulussa oli ohjeistettu.

                                                                       * * * * *

Seuraavana aamuna ihmettelimme Disan kanssa missä kaikki muut oppilaat ja opettajatkin viipyvät, heitä ei näkynyt koulussa, vaikka ovet olivat auki ja kellokin jo hiukan yli aamuyhdeksän. Yhtäkkiä muut oppilaat tulivat takahuoneesta ja nyt opettajat kertoivat että siellä oli järjestetty kokous minua vastaan. Maarit Björkman sanoi että he ovat saaneet sellaisia tietoja että heidän oli pakko järjestää kokous. Sanoin opettajille että siis minullako ei ole oikeutta saada tietää kuka valittaa ja mistä, eikä vastata näihin valituksiin asianmukaisesti? Maarit Björkman sanoi tähän, että heillä on salassapitovelvollisuus.

Olin aivan varma että tällaiset kokoukset olivat laittomia ja sanoinkin sen, myös jotkut vanhemmat oppilaat olivat samaa mieltä, Kaija ja itikka sanoivat minulle, että kyllä minulla pitäisi olla oikeus puolustautua. Kaija sanoi Elisan varmaan olevan jonkun lääkityksen alaisena ja asia jäi minua vaivaamaan. Olin meinaan itsekin ajatellut aivan samaa, jo pidemmän aikaa.

Kokouksen jälkeen Rauni tuli pyytämään anteeksi sokerieni näpistelemistä, kertoi ottaneensa niitä salaa ja olevansa asiasta pahoillaan. Kokouksessa oli siis otettu tämäkin asia esille jonkun toimesta ja siksi Rauni tuli kertomaan minulle asiasta ja pyytämään anteeksi. Olin siis ollut aivan oikeassa Raunin suhteen, kun olin epäillyt häntä sokerieni näpistelemisestä.

Tämän jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään, niihin joilla ei ollut mitään minua vastaan ja niihin joilla oli jotain minua vastaan. Seppo, Kaija, Anja, Disa, Itikka, Pike ja minä jouduimme pienempään koulun perällä olevaan luokkaan ja muut oppilaat jäivät isompaan luokkaan. Samalla meille tuli tehtäväksi kopioida vanhojen mestareiden yksi teos. Omalle kohdalleni sattui Rembrandtin Mustalaisnainen, josta jouduin kopion tekemään. Teokset piti tehdä vanhojen mestareiden tekniikalla, eli ohentamalla väri ohueksi Dammar hartsin avulla ja maalata useita ohuita kerroksia päällekkäin.

Aloittaessamme Eila kierteli katsomassa ja antoi ohjeita jokaiselle. Minun kohdalleni tullessaan keskustelimme hetken ja Eila kysyi, oliko tehtävä mielenkiintoinen. Vastasin että olisi mukavampi tehdä mielummin oma versio aiheesta kuin kopioida vanhan mestarin teos sellaisenaan. Nyt Eila mietti hetken ja sanoi lähtiessään, että voithan sinä Markku tehdä siitä oman versiosi, mutta älä nyt liikaa muuta alkuperäistä, maalaat vain sen omalla tyylilläsi.

Koska maalaustekniikkaan kuului kopioinnissa Dammar vernissan käyttäminen värien ohenteena, olivat hajuhaitat moninkertaisia aiempiin haittoihin verrattuna. Kurssin aikana useat oppilaat saivat hengitysoireita, varsinkin meidän huoneessamme joka oli pienempi ja jossa ei ollut tuuletusta. Siellä oli valtava vernissan haju joka otti omiinkin keuhkoihini, niin että jouduin käymään lääkärissä noin viikon päästä. Olin huomauttanut opettajille hajuhaitoista muutamaan kertaan, niin Tuijalle kuin Eilallekin, samoin jotkut muutkin olivat sanoneet samasta asiasta. Kaijakin joutui käymään lääkärissä ja Pike astmaatikkona, varmasti kärsi eniten.

Lääkärissä käynnin jälkeen menin kouluun ja tullessani perähuoneeseen, otin maalaustelineeni ja aloin kantamaan sitä isompaan huoneeseen, Tuija tuli vastaan ja kysyi mitä ihmettä teen? Sanoin Tuijalle että menen isompaan huoneeseen maalaamaan. Nyt Tuija yritti estää aikeeni sanoen napakasti, että minun pitää pysyä siellä perähuoneessa. Sanoin Tuijalle tylysti, että voit mennä keskustelemaan lääkärini kanssa asiasta. Lääkäri oli antanut minulle astmapiipun ja kehoitti ehdottomasti välttämään maalausnesteiden hajua. Nyt Tuija ymmärsi asian, eikä sanonut enää sanaakaan. Samana päivänä koko luokkajako peruttiin ja palasimme kaikki isompaan huoneeseen maalaamaan. Kun eivät voineet eristää minua, ei tarvinnut niitäkään joiden kanssa tulin toimeen.

Jakson lopussa Eila ja Tuija naureskelivat minulle, samoin kuin jotkut oppilaatkin. Koska teokseni ei ollut kopio alkuperäisestä niin kuin muiden teokset, he pitivät sitä epäonnistuneena. Nyt sanoin Eilalle että muistiko hän, mitä oli sanonut minulle. Eila uteliaana höristi korviaan kuten paikalla olevat oppilaatkin ja sanoin hänen itse sanoneen, ettei minun tarvitsisi kopioida teosta tarkkaan, vaan voisin tehdä oman version teoksesta. Nyt Eila oli kuin ei olisi koskaan asiaa sanonutkaan, vaikka olihan pikkuhuoneessa ollut muitakin kuulijoitakin paikalla. Katselin jokaista paikalla ollutta ja monen ilmeestä näin heidän muistavan asian erinomaisesti. Kaija oli kuitenkin ainoa joka uskalsi sanoa kuulleensa asian. Nyt Eila meni aivan hiljaiseksi. Varsinkin kun sanoin, oliko tarkoitus niin kuin antaa vapaat kädet ja sitten arvostella kopiona? Eilan hiljaisuus jatkui, juttu tuntui olleen varta vasten suunniteltu minun epäonnistumisekseni. Nämä olivat näitä opettajien temppuja, kun ilmiselvästi olin saanut teoksillani ja tiedoillani taiteesta sellaisen huomion, joka opettajia ärsytti valtavasti. Opettajat yrittivät vahvistaa itsetuntoaan ja arvovaltaansa tällaisilla kepulikonsteilla.

Opettajien suoritettua arvionsa, minä otin ohjakset taas kerran käsiini ja kysyin kaikilta opettajat mukaan lukien, tietääkö teistä kukaan hyvän muotokuvan perusteita ollenkaan? Nyt kuulijakunta oli varma, jokainen koulussa olija hiljeni ja ihmetteli mielessään mitä oikein tarkoitin? Sanoin uudelleen, että eräs klassisen muotokuvan perusperiaate löytyy lähes jokaisesta kuvasta. Kaikki miettivät asiaa kuumeisesti ja opettajat olivat jälleen kerran käärmeissään, koska eivät osanneet vastata kysymykseeni. Viimein Kaija kysyi mitä Markku tarkoitat ja vastasin hänelle että eräs klassisen muotokuvan perusperiaate on, että mallin toinen silmä on tasan tarkkaan kuvan vaakajanan keskilinjalla. 

Nyt kaikki ällistyivät ja alkoivat katsoa tekemäänsä kopiota ja alkuperäistä mallina olevaa kuvaa, niin oppilaat kuin opettajatkin. Ja kun he huomasivat miten oikeassa olin asiassa, lisääntyi kateus taas huomattavasti ja opettajat olivat taas kerran käärmeissään. Olin taas osoittautunut tietäväni huomattavasti enemmän kuin he ja mukana oli ollut jälleen kerran jopa koulun pääopettaja. Tosin vaikka Eila tiesi paljon taiteesta, en silti pitänyt häntä kovinkaan pätevänä opettajana ja taiteilijanakin hän oli mielestäni jopa alle keskitasoa. Jotenkin vain se tieto joka hänellä oli, ei ollut välittynyt hänen omiin teoksiinsa. Tällaisia taiteilijoita oli muuten paljon, vaikka heillä oli tietoa taiteesta, he eivät jotenkin osanneet käyttää tietojaan hyväkseen oman taiteensa tekemisessä.

                                                                        * * * * *

Olin viimeisen minua vastaan järjestetyn kokouksen jälkeen yrittänyt ahkerasti udella, mistä minua tällä kertaa oli syytetty, mutta kukaan oppilaista ei ollut suostunut kertomaan sitä minulle, sen sijaan huomasin valtavan kyttäämisen alkaneen minua kohtaan. Juttelimme asiasta useita kertoja Kaijan ja Itikan kanssa, ja Kaija sanoi että tytöt olivat syyttäneet minua näiden nuorten naisten tuijottelemisesta ja Kaija kertoi sanoneensa että kuulkaa, kyllä Markkua täällä kytätään aivan samalla tavalla. Aloin nauramaan, Elisaa siis harmitti minun pelini Maria L:n kanssa, minun olisi ilmeisesti pitänyt ihastella häntä, mutta kun hänessä ei kerta kaikkiaan ollut mitään ihasteltavaa. Muutaman viikon päästä perjantaina, sitkeän utelemisen tuloksena Kaija sanoi minulle, että hänestä minun pitäisi viedä Elisan toimet poliisin tutkittavaksi. Itikka yhtyi Kaijan puheisiin ja sanoi että hänenkin mielestä Elisan asiat pitäisi viedä poliisitutkintaan. Nyt kiinnostuin entistä enemmän ja pyysin Kaijaa kertomaan minua vastaan esitetyt kaikki syytteet, Huomasin että oli aivan hilkulla ettei Kaija kertonut asiaa, no ajattelin palata asiaan seuraavalla viikolla.

                                                                         * * * * *

Viikonloppuna sairastuin influenssaan ja jouduin olemaan koko seuraavan viikon koulusta pois. Palatessani kouluun viikon päästä, huomasin heti että nyt oli jotain pahasti vialla. Koko luokka tuijotti ja kyttäsi minua kuin halpaa makkaraa, eikä minulla ollut hajuakaan minkä takia. Yritin udella Kaijalta ja Itikalta, mitä ihmettä täällä on tapahtunut, mutta hekään eivät halunneet kertoa yhtään mitään. Ja tätä outoa kyttäämistä ja kyräilemistä jatkui useita päiviä. Samoin niin Kaija kuin Itikkakaan eivät enää halunneet puhua näistä Elisan ja muiden minua vastaan järjestämistä kokouksista, vaan vaihtoivat heti puheenaihetta kun otin asian esille. Vaikka vielä reilu viikko takaperin, he olivat olleet sitä mieltä että minun pitäisi viedä Elisan toimet poliisin tutkittavaksi.

Viimein loppuviikolla Kaija kysyi, että minäkö olin käynyt laittamassa hänen autoonsa pommiuhkauslapun. Meinasin pudota perseelleni ja hämmästyin todella, kysyin Kaijalta että mitä ihmettä hän oikein hourailee. Siis minäkö olisin käynyt laittamassa Kaijan autoon jotain uhkauslappuja ja ihmettelin että minkähän takia? Nyt Kaija meni hämilleen ja minä mietin miten ihmeessä Kaija tuollaisia edes ajatteli, Kaijahan oli luokan ehdottomasti järkevimpiä oppilaita. Yritin myös edelleen saada tietää mistä Elisa oli minua syytellyt, mutta nyt Kaija eikä Itikkakaan halunnut puhua koko asiasta.

Seuraavien viikkojen aikana huomasin kuitenkin että minut oli leimattu pommilapun laittajaksi, niin opettajien kuin kaikkien oppilaidenkin mielestä. Jumalauta, jopa aikaisemmin puolellani olleet Kaija ja Itikka olivat tehneet saman johtopäätökset. Kaijan autoon oli sairaslomaviikollani joku käynyt laittamassa pommiuhkauslapun ikkunaan, auton seistessä koulun edessä parkkipaikalla. Ja minut oli leimattu syylliseksi siihen, ja jo aikaisemmin minut oli leimattu Piken renkaiden puhkojaksi!

                                                                           * * * * *

Huhtikuussa sain taas apurahan, tällä kertaa SAK:lta, kun kerroin asiasta opettajille ja oppilaille julkisesti, huomasin kateuden iskevän taas pahan kerran niin oppilaisiin kuin opettajiinkin. Varsinkin Tuija oikein kihisi kiukusta apurahani suhteen ja minua asia nauratti. Samoin tämä kateellisten kolmikko Elisa, Rauni ja Satu kihisivät kiukusta vielä enemmän, jos suinkin mahdollista. Mutta myös Einin ja Elinan huomasin olevan selvästi kateellisia saamastani jo toisesta apurahasta kouluaikana.

Eräänä päivänä Veeralla oli ollut maalatessa maalinestepurkki ja kahvikuppi vierekkäin ja hän oli kastanut maalinesteessä ja tärpätissä olevat pensselinsä kahvikuppiinsa vahingossa ja juonut kupista. Veera tuli huonovointiseksi ja kehotin häntä menemään lääkäriin. Koska oli iltapäivä ja suurin osa oppilaista oli jo luistanut koulusta, sanoin että voisin viedä hänet autollani lääkäriin, ettei hänen tarvitsisi mennä julkisilla huonovointisena. Veera kieltäytyi lääkäriin menosta, mutta kysyi voisinko viedä hänet jollekin hänen kaverilleen joka asui Pajamäessä, koska hän oli muutenkin menossa sinne. Sanoin totta kai vieväni hänet, koska Pajamäki ei tehnyt isoa mutkaa kotimatkaani.

Kaijan ja Itikan kieltäytyessä antamasta tietoja Elisan ja muiden syyttelyistä, ja kun ei kukaan muukaan halunnut tietoja antaa, minun piti itse selvittää esitetyt syytteet. Jotka luultavasti olivat erittäin törkeitä, koska kukaan ei halunnut paljastaa niitä. Nyt siis kun kaikki oppilaat opettajien kera kyttäsi, vakoili ja kyräili meikäläistä, niin minun piti salaa tarkkailla heitä ja tehdä se mahdollisimman huomaamatta.

Minulla oli tapana hypistellä ja pyöritellä avaimia ja kolikoita housujeni etutaskuissa kun pidin käsiäni taskuissa. Avaimia pidin vasemmassa taskussa ja kolikoita oikeassa, normaalisti kolikot olisivat olleet pikkutaskussa mutta varastotuonnista ostamissani muutamissa kakkosluokan farkuissa oli reikä tässä pikkutaskussa ja siksi kolikot olivat etutaskussa. Ruokatunnilla minulla oli tapana seisoa tiskiä vasten jossa pesimme pensseleitä, koska annoin mielelläni naisten istua ruokapöydän tuoleilla. Nyt huomasin miten yksi kerrallaan jokainen pöydässä oleva oppilas katseli taskujeni kaivelemista. Useana päivänä seurasin ja juttu toistui jokaisena päivänä. Nyt varmistin asian yhtenä päivänä lopullisesti, seisoin taas kerran samassa paikassa ruokatunnilla ja nyt laitoin kädet niin syvälle taskuun kuin mahdollista, jo lähes polviin asti ja aloin taas hypistelemään avaimiani ja toisella kädellä kolikoita. Huomasin miten pöydässä olevat naisoppilaat meinasivat hypätä seinille. No ei mitään, ajattelin mielessäni että annetaan näille sitä mitä haluavat ja otetaan asia esille tulevaisuudessa.

Muutaman päivän päästä tuli hieno tilaisuus, kokeilla tämän syytteen olemassaoloa. Jotkut oppilaat puhuivat miten jonkun kielen sana, voi tarkoittaa toisella kielellä aivan eri asiaa. Kerroinkin miten Mitsubishillä kävi valtava moka erään automerkkinsä Pajeron kanssa. Nyt Veera kysyi mitä Pajero sitten Espanjaksi tarkoittaa? Vastasin että Espanjaksi se lausutaan Pahero, J lausutaan H:ksi ja se tarkoittaa runkkaria. Kaikki kuulijat hiljenivät ja katsoivat toisiaan hämmentyneinä, minua alkoi naurattamaan, vaikkakaan en näyttänytkään sitä ulospäin. Nyt olin melko varma tämän syytteen olemassaolosta ja ajattelin sopivassa tilanteessa vielä varmistaa asian!

                                                                        * * * * *

Olin useita kertoja iltaisin soitellut Maaritille, opettajalle joka tämän viimeisen kokouksen järjesti ja pyytänyt jatkuvasti saada rehellistä tilaisuutta puolustautua esitettyjä syytteitä vastaan. Saada siis tietää kuka syytti ja mistä, sekä vastata syytteisiin asianmukaisesti. Eikä minulla ollut aikomustakaan antaa periksi, koska olin aivan varma että kokoukset olivat laittomia, ei kenelläkään aikuisella ihmisellä ole oikeutta syytellä ketään nimettömänä. Samoin koska myös tiesin, että nämä syytteet olivat todennäköisesti erittäin törkeitä ja mitä törkeämpiä ne olivat, sen suurempi oikeus minulla oli saada tietää ne ja vastata syytteisiin!

Maarit ei halunnut antaa minulle oikeutta saada vastata esitettyihin syytteisiin, eikä kertonut mitä syytteet pitivät sisällään. Mutta kovalla puhuttamisella sain hänet kertomaan näiden valittajien ja kokousten järjestäjien nimet. Rauni, Satu ja Elisa olivat halunneet kokouksen järjestää ja halunneet koko luokan paikalle minua lukuun ottamatta. Siis samat henkilöt jotka olivat jo ensimmäisestä luokasta lähtien pelanneet kateellista peliään minua vastaan. Ja Elisa, tyyppi joka oli kopioinut teokseni ja näin osoittanut minulle korkeimman taiteilijalle annettavan kunnianosoituksen toiselta taiteilijalta, oli kateuttaan ollut järjestämässä jo kolme kokousta minua vastaan ja jossa vain ensimmäisessä olin saanut olla paikalla vastaamassa.

Sadusta minä en välittänyt, tämä invalidi sai mielestäni valitella ihan niin paljon kuin halusi, mutta Elisa ja Rauni olivat aikuisia ihmisiä ja heitä en kyllä päästäisi ihan ilmaiseksi tässä asiassa. Ja Raunin kohdalla löysinkin hyvän syyn ottaa asian välittömästi Maaritin kanssa esille. Raunihan oli näpistellyt minun sokereitani ja muita tavaroitani ja jos sama tyyppi joka näpistelee minun tavaroitani, myös valittelee minun tekemisistäni ja järjestää kokouksia minua vastaan, niin asia ei kyllä jäisi tähän. Kerroin Maaritille ettei minulla ole mitään syytä sietää moista touhua ja yritin saada järjestettyä vastaavan kokouksen Raunia vastaan, ja kysellä siellä oliko joku nähnyt hänen ottavan muutakin minulta, kuin sokeria. Olinhan itse tehnyt huomioni ainakin värieni näpistelemisestä ja aivan varmasti tämä näpistelijä oli kaikkien minulta hävinneiden tavaroiden näpistyksien takana. Mutta useista pyynnöistäni huolimatta, Maarit ei halunnut järjestää kokousta.

Kerroin myös asiasta Kaijalla, Itikalle, Sepolle, Pikelle ja Molemmille Marioille, jutellessani heidän kanssaan, kun nämä valittajat eivät olleet kuulemassa. Jokaisen mielestä asia oli törkeä, Kaija ja Itikka sanoivat vielä, että onhan kummallista. Raunilla oli siis oikeus olla mukana järjestelemässä minua vastaan kokouksia, joissa syyttelee minua jostain, mitä en edes tiedä. Mutta minulla ei ollut samaa oikeutta häntä vastaan, vaikka hän näpistelee tavaroitani.

                                                                      * * * * *

Kevätlukukaudella Maria L oli ottanut etäisyyttä meikäläiseen, vaikka eihän meillä mitään ollut ollutkaan. Mutta hän ei enää jutellut niin mielellään kanssani, eikä enää pyydellyt kyytejä kotiinsa koulun jälkeen. He olivat Timon kanssa taas läheisissä väleissä. Se miten asian itse ymmärsin, oli ettei Maria ollut tyytyväinen Timon sänkytaitoihin. Kaija joka oli koko kouluajan ehdotellut minulle kaikenlaisia ja jonka ehdotukset olin tylysti torjunut, oli kuitenkin ilmeisesti Marian suostumuksella alkanut seksisuhteeseen Timon kanssa.

Ei asiasta julkisesti puhuttu, mutta jokainen tiesi jutun. Kaijallahan oli kämppä Konalassa koulun vieressä ja usein Kaijan lähdettyä kesken päivän koulusta, Timo lähti heti perässä. Yhtenä päivänä sanoin Itikalle, että miten se Kaija ja Timo lähtevät aina niin peräjälkeen koulusta. Itikka vastasi, hys, hys, ei näistä asioista Markku saa puhua. Suhde ei ollut kovin pitkä ja eräänä päivänä Kaija kehui Timoa minulle, kertoi hänen olevan aivan hyvä seksin suhteen. Minua asia nauratti. Sain käsityksen että Kaija, Timo ja joku Kaijan kaveri, olivat olleet keskustan eräässä ravintolassa ja Kaija kysyi tiedänkö ja olenko käynyt kyseisessä ravintolassa. Kerroin tietäväni paikan ja käyneenikin siellä. Nyt Kaija pyysi minua sinne, sanoi että voisi tarjota kaverinsa kanssa vähän juotavaa, mutta kieltäydyin asiasta.

Huomasin miten hauskaa eräillä naisoppilailla oli ja miten opettajatkin katselivat huvittuneina Timoa. En voinut kuin ihmetellä miten Timo, reilu kaksikymppinen kaveri viitsikin uhrata aikaansa Kaijaan, joka varmaan oli jo yli kuudenkymmenen. Timo varmaan tiesi että Kaija oli laitettu testaamaan Timon seksitaidot ja yritti näin tehdä vaikutuksen Maria L:ään. Tästä huolimatta Maria ei syttynyt Timoon ja Timo oli aikalailla masentunut.

                                                                          * * * * *

Nyt meille kouluun tuli opettajaksi Maaritin kaveri, naisnäyttelijä Liisa Kuoppamäki, vetämään muutaman päivän jakson, En tiedä mikä jakson tarkoitus oli, mutta kerran meidät laitettiin seisomaan vastakkain kahteen riviin ja vaihtamaan koko ajan paikkaa, niin että jokainen oppilas joutui vuoronperään seisomaan jokaisen toisen oppilaan vastapäätä ja katsomaan toista oppilasta silmiin. Joka kerta kun Elisa tuli vastakkain minun kanssani, hän käänsi katseensa alas, eikä suostunut katsomaan minua silmiin. Tämä naisnäyttelijä oli huomannut tämän ja ottanut asian esille muiden opettajien kanssa. Jakson jälkeen Maarit tuli kysymään tiesinkö syytä Elisan käytökseen? Vastasin Maaritille, ettei epärehellinen ihminen kykene katsomaan silmiin. Ajattele nyt, järjestelee kokouksia minua vastaan, joissa syyttelee minua niin etten voi edes puolustautua. Eihän kyseessä voi olla mikään muu kuin epärehellinen ihminen, eihän rehellisellä ihmisellä ole mitään salattavaa. Maarit oli kanssani samaa mieltä ja huomasin miten hän jäi miettimään asiaa.

Eräänä päivänä Rauni kysyi autoani lainaksi, heidän piti Elisan ja Sadun kanssa hakea jotain tavaroita ja he tarvitsivat auton lainaksi. Ajattelin mielessäni että johan on ämmillä pokkaa, jumakauta, ei siis riitä että näpistelee minun tavaroitani ja valittelee minusta nimettömänä sekä järjestelee kokouksia minua vastaan myöskin nimettömänä, vielä pitäisi autoakin lainata. Mutta ajattelin että jos Raunilla on pokkaa pyytää, niin kyllä minulla on pokkaa lainatakin. Mutta siinä sitä vasta verovirkailija, juuri tällaista se varmaan on peli siellä verotoimistossakin. Itikka ja Kaija sanoivat ettei olisi kannattanut lainata, tosin hyvin salaa muiden kuulematta. Palauttaessaan auton, Rauni kehui autoani ja sanoi heillä olevan samanlainen, mutta minun autoni oli kuulemma paljon parempi.

                                                                        * * * * *

Joka viikko kävin kolmisen kertaa kävelemässä noin kympin lenkin ja olin jo syksyllä muuttanut reittiäni poliisin seurannan takia. Nyt kävelin Oulunkyläntielle ja siitä Koskelantietä Käpylän läpi Amerin talolle, siitä jatkoin Hartwall areenan kohdalle, josta ”ruduksen suoran” kautta Maunulan läpi kotiin. Olin mitannut autolla matkan ja siitä tuli reilu yhdeksän kilometriä. Varsin sopiva lenkki kolme kertaa viikossa puntinnoston ja sählyn lisäksi. Olin huippukunnossa.

Joka kerta kävellessäni poliisi seurasi minua ja kun olin saanut tietää Raunin olleen kokouksia järjestämässä ja näpistelevän tavaroitani, ja koska Maaritkaan ei halunnut puuttua asiaan mitenkään, minua alkoi vituttamaan suunnattomasti. Miten helvetissä tällä ämmällä oli oikeus järjestellä kokouksia minua vastaan, niin että kaikki oppilaat ottivat osaa niihin opettajien kera. Mutta ketään ei kiinnostanut tämä Raunin minun tavaroideni näpistely, vaikka kaikki tiesivät siitä. Rauni asui Käpylässä lähellä Koskelantietä ja eräänä iltana poikkesin kävelylenkiltäni, huomasin hänen autonsa tien varressa ja siviilipoliisiauto kyydissään kolme siviilipukuista poliisia ajoi samaan aikaan ohi ja katsoivat tuimasti minua autostaan. Joka kerta olin huomannut heidät muutamaan kertaan lenkilläni ja tämäkin täysin laiton seuranta, oli myös alkanut suunnattomasti vituttaa. En kuitenkaan ollut tajunnut, kuinka lähellä he tosiasiassa koko ajan pyörivät. Nytkin heti kun poikkesin yleiseltä reitiltäni, he tulivat katsomaan missä olin.

Seuraavalla kerralla muutaman päivän päästä otin puukon mukaan kävelylenkilleni ja poikkesin taas reitiltäni ja näin Raunin auton taas tien varressa, lähes samassa paikassa kuin edelliselläkin kerrallakin. Taas sama poliisiporukka samalla autolla ilmestyi paikalle, ajoivat minua vastaan ja katselivat minua tuimasti hiljentäen Raunin auton kohdalla. Olimme rinnakkain Raunin auton molemmilla puolilla, minä jalkakäytävän puolella kävellen ja nämä kolme poliisia autossaan autokaistalla. Heistä mitään välittämättä puhkaisin Raunin autosta molemmat jalkakäytävän puoleiset renkaat, naureskelin ja tervehdin kädelläni poliiseille päin naamaa. Jatkoin kävelyäni eteenpäin ja katsoin taakseni, huomasin auton kääntyvän ympäri ja odotin suurella innolla heidän toimiaan. Suureksi pettymykseksi he ajoivat kuitenkin ohi ja vilkutin heidän peräänsä, huomasin heidät vasta seuraavan kerran Maunulan läpi kävellessäni.

Koko juttu meni aivan toisin kuin olin suunnitellut, olisin ilman muuta halunnut heidän ottavan minut kiinni ilkivallasta. Olisin kertonut heille koko tarinan, näpistetyistä tavaroista järjestettyihin kokouksiin, jotka olivat aivan varmasti laittomia. Samoin olisin ottanut esille heidän täysin laittoman, yötä päiväisen seurannan minua kohtaan.

                                                                           * * * * * 

Koko kevään ajan minulla oli vahvistunut epäily koulua kohtaan, mielestäni koulu oli pelkkää ajanhukkaa ja ihmettelin usein, miten tällainen koulu yleensäkään voi edes olla olemassa. Opettajat kävivät yhä kuumempina, koska en arvostanut opetusta lainkaan. Tosin kaikki johtui heidän ammattitaidostaan, jonka surkeus vahvistui päivä päivältä, samoin kuin opettajien muista toimista minua vastaan. Huvittavinta oli että joka kerta kun minä puhuin taiteesta, koko porukka, kaikki luokassa olevat hiljentyivät kuuntelemaan. Opettajatkin olivat huomanneet tämän ja heitä harmitti asia yhä enemmän, koska heidän itsensä puhuessa juuri kukaan ei kuunnellut. Poikkeuksena tietenkin vierailevat opettajat.

Parin viikon piirustusjakson, meille veti Maahanmuuttaja jonka koulu työllisti. Tämä tummaihoinen herätti pahennusta joidenkin oppilaiden keskuudessa ja häntä arvosteltiin kovasti. Jotkut oppilaat olivat valittaneet hänestäkin opettajille ja Eila kertoi minulle heidän olleen Elisan, Sadun ja Raunin, eli samat oppilaat jotka minustakin valittivat jatkuvasti. Kaveri ei ilmeisesti ollut arvostanut heidän piirustuksiaan, jotka omastakin mielestäni olivat aivan kuin pikkulasten tekemiä. Hänelle siis kävi vähän kuten minullekin, kun heidän tekemisiään ei noteeraa, alkaa valtava valittaminen. Huvittavinta asiassa oli se, että minut oli leimattu näiden toimesta rasistiksikin, vaikka minulla ei ollut mitään tätä maahanmuuttajaopettajaa vastaan.

Epäilyni koulua kohtaan osoittautuivat todeksi eräänä aamuna. Eila ja Maarit tulivat kouluun Tuijan kanssa ja he ilmoittivat heillä olevan tärkeää asiaa kaikille oppilaille. Nyt he kertoivat ettei koulusta saa mitään tutkintoa, eikä koulu virallisesti valmista mihinkään ammattiin, vaan koulu on yksityinen taidekoulu.

Menin aivan sanattomaksi, siis ensimmäistä kertaa koko koulun aikana menin aivan sanattomaksi ja huomasin usean oppilaan katsovan minua vahingoniloisesti. Elisalla, Raunilla ja Sadulla oli vaikea pidätellä nauruaan ja vahingoniloaan, samoin kuin joillakin muillakin oppilailla. Asiasta oli siis keskusteltu oppilaiden ja opettajien kesken, jokainen heistä oli tiennyt että minä olin tullut uudelleen koulutukseen, saadakseni alalle ammatin ja tutkinnon. Mutta kenellekään ei ollut tullut mieleen kertoa minulle, ettei koulu valmistakaan mihinkään ammattiin, eikä sieltä mitään tutkintoa saa. Minua alkoi todella vituttamaan, siis jumalauta, Eila oli valehdellut minulle kouluun pyrkiessäni härskisti päin naamaa, kun oli väittänyt koulun valmistavan ammattiin ja että koulusta saa tutkinnon Kuvataiteilijan ja Kuvataitajan ammattiin. Tämä oli todellinen järkytys ja nyt tajusin miten minua oli huijattu pahan kerran ja kaikki olivat olleet asiasta tietoisia.

Mietin asiaa koko aamupäivän ja ruokatunnilla seisoin taas tiskiä vasten ajatuksissani, minulla oli aivan armoton vitutus päällä, tajusin että yli puolitoista vuotta takana ja lähes saman verran vielä edessä tätä paskaa, siis suoranaista paskaa. Kateellisia naisoppilaita, surkeatakin surkeampia opettajia, työn estämistä, jatkuvaa valittamista ja kyttäämistä, minua vastaan järjestettyjä kokouksia, joissa en saa olla edes paikalla vastaamassa niissä minua vastaan esitettyihin syytteisiin. Ihan kuin jossakin entisen DDR:n suljetussa oppilaitoksessa. Tämähän oli kuin Kafkan tarinoista suoraan, mietin voiko tämä enää olla tottakaan? Mitenhän KELA oli suostunut maksamaan koulun?

Ruokatunnin jälkeen meillä oli takahuoneessa Olavi Pajulahden tunti ja useat oppilaat olivat jo etsimässä istumapaikkaa tai ovella menemässä takahuoneeseen. Veera, Maria, L ja Elisa olivat viimeisinä pöydässä istumassa. Veeran ja Maria L:n lähtiessä kävelemään luokkaan päin jäi Elisa pöydän päähän ja katsoi minua ivallisesti, jotenkin ilkikurinen ilme naamallaan. Seisoin tiskiä vasten kuten aina ja olin ajatuksissani, mietin härskin huijauksen kohteeksi joutumistani, enkä osannut olla varuillani. Yhtäkkiä Elisa oli edessäni kääntyi ympäri pyllisti ja hieroi persettään munieni kohtaan. Kaikki tapahtui erittäin nopeasti, niin nopeasti etten ehtinyt reagoimaan mitenkään. Elisan lähtiessä hän hymyili pirullisesti katsoen taaksepäin suoraan silmiini ensimmäistä kertaa koko kouluaikana.

Tiesin että minun olisi pitänyt huutaa tai jollain lailla saada Maria L ja Veera kääntymään ja näkemään tilanne, mutta oli jo myöhäistä, Kaikki muut olivat jo Ollin kanssa luokassa ja minä viimeisenä kuten oli tapana, tai vaihtoehtoisesti ensimmäisenä, mutta tällä kertaa viimeisenä. Elisa oli ollut ovela ja ajoittanut tilanteen hyvin, kukaan meitä kahta lukuun ottamatta ei ollut nähnyt tilannetta ja olin ollut niin ajatuksissani että olin tullut täysin yllätetyksi. Asia kuitenkin unohtui minulta, koska minulla oli mielessä isommat asiat, koulun jatkaminen, olisiko se enää kannattavaa?

                                                                          * * * * *

Mietin asiaa illalla ja ajattelin käydä koulun loppuun. Selvittäisin sitten asian KELA:n kanssa, jos tulisi jotain ongelmia. KELA:han oli kertonut ettei se maksa uudelleen koulutusta, ellei koulusta saa ammattia ja tutkintoa. Eihän minulla ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin jatkaa. Olin myös kuullut huhuja joiden mukaan useat kaverini ja jopa jotkut sukulaiseni, nimeltä mainitsemattomat, olivat epäilleet etten käy koulua loppuun ja heidänkin kiusakseen minun oli pakko jatkaa koulu loppuun asti, kävi miten kävi.

Seuraavana päivänä sattui taas Olavin tunnilla mielenkiintoinen tapahtuma. Olavi oli ennen tuntinsa alkua Sepon kanssa kahdestaan takahuoneessa ja astuessani sinne sisään kuulin heidän väittelevän. Seppo väitti että taidehistoriaan voi jäädä jopa yhdellä ainoalla teoksella, johon Olavi sanoi naurahtaen, ettei kai nyt sentään yhdellä teoksella kukaan ole jäänyt taidehistoriaan. Seppo vaikeni ja huomasin miten pulassa hän oli Olavin kanssa, koska ei kyennytkään mainitsemaan ketään joka olisi yhdellä teoksella jäänyt taidehistoriaan. Odotin hetken ja sanoin sivusta tietäväni ainakin erään taiteilijan, joka on jäänyt suomen taidehistoriaan yhdellä ainoalla teoksella.

Näin miten Seppo helpottui, koska olin tullut tavallaan pelastamaan hänet hankalasta tilanteesta, esittämällä hänen väitteensä todeksi, vaikkei hän itse siihen pystynytkään. Olavi taas katsoi minua epäuskoisena ja kysyi ihmetellen, kuka tällainen taiteilija mahtaakaan olla? Vastasin Edward ”Eetu” Isto, hän oli jäänyt taidehistoriaan yhdellä ainoalla teoksella. -Hyökkäys- (Suomineito lakikirjoineen kaksipäisen kotkan ahdistelemana 1899). Nyt Olavi ja Seppo katselivat minua ihmeissään, molemmat olivat kuin halolla päähän lyötyjä ja Olavi sai vaivoin sanotuksi ettei muistanut koko Istoa, mutta että oikeassa olin.

Nyt hämmästytin heitä vielä enemmän, kun kerroin ettei teos välttämättä ollut edes Iston tekemä. Olavi kiinnostui ja kysyi ihmetellen että mitä, kenenkä tekemäksi sinä sitä väität? Sanoin etten minä väitä mitään, mutta eräs maamme taidehistorioitsija on esittänyt että Iston teoksen maalasi todellisuudessa Edelfelt, mutta hän ei asemansa vuoksi voinut sitä julkistaa omalla nimellään, joten se laitettiin Iston nimiin. Jatkoin myös itse ihmetelleeni Iston tuotantoon tutustuessani, sitä ettei sieltä mielestäni löytynyt yhtään vastaavalla ammattitaidolla tehtyä teosta ja pitäväni asiaa siltä osin ihan uskottavana. Seppo kuunteli ihmeissään ja varmaan mietti vuosisadan juttua mielessään, olisihan tämä totta ollessaan aikamoinen juttu maamme taiteen historiassa. Nyt Olavi pyöritteli päätään, sanoen ettei usko jutun todenperäisyyteen. Vastasin uudelleen hänelle, etten minä itse väitä mitään, kerroin vain mitä asiasta tiesin. Ehkäpä Olavia harmitti tietoni asiasta, jotka olivat huomattavasti laajempia kuin hänen? Olihan hän jo joutunut myöntymään siinä, että maamme taidehistoriasta löytyi todellakin taiteilija, joka on jäänyt sinne vain yhden teoksen ansiosta. Vaikka Olavi oli ensin väittänyt aivan muuta.

                                                                       * * * * *

Muutama päivä sen jälkeen kun oli tullut ilmi ettei koulu valmistanutkaan mihinkään ammattiin, tuli Eila sanomaan että koulu oli sopinut Pekka Halosen Akatemian kanssa, että sieltä voi Alfa-artin päästötodistuksella mennä hakemaan virallisen tutkinnon taidealalle, Halosen Akatemialla oli oikeus myöntää virallinen toisen asteen Taidemaalarin tutkinto. Tämä kiinnosti monia oppilaita, etenkin Raunia ja Seppoa, jotka myös halusivat ilmeisesti virallisen taidealan tutkinnon.

 

Minulle Eila tuli sanomaan että sieltä Tuija ja Maaritkin aikoivat mennä tutkinnon hakemaan itselleen. Nyt en sanonut mitään ääneen, vaan mietin että vai ei Tuijalla ja Maaritillakaan ollut tutkintoa taidealalta ja siitä huolimatta he olivat koulussa opettajina. Ei ihme ettei koulu valmistanutkaan mihinkään ammattiin ja sieltä ei saanut tutkintoa, kun ei vakituisilla päiväopettajillakaan Tuijalla ja Maaritilla ollut taiteesta tutkintoa.

                                                                       * * * * *

Nyt alkoi oppilaiden kesken lopputyöopettajien spekulointi, kevät lähestyi kovaa vauhtia ja jokaiselle oppilaalle piti varmistaa koulun viimeiseksi vuodeksi lopputyöohjaaja. Opettajat kyselivät oppilaiden mielipiteitä, kenen opettajan kukakin halusi. Minulle asia oli aivan sama, kuka tahansa kelpaisi ja sanoin sen opettajille. Sanoin että minä teen teokseni vapaasti ja itsenäisesti, lopputyöhän tehtiin kotona, työhuoneella tai missä kukakin halusi. Samoin vastasin kaikille asiaa kysyville oppilalle. Joillekin tuntui olevan tärkeätä saada Eila, Olavi tai Reijo, kun taas Tuija ja Maarit olivat niiden joukossa, joita juuri kukaan ei halunnut ohjaajakseen lopputyössä. Ohjaajia olivat jotkut muutkin, joita en niin tarkkaan muista, joitakin vierailevia opettajia.

Eräänä päivänä meille luvattiin iltapäivällä ruokatunnin jälkeen kertoa lopputyöohjaajan nimi ja minun vuoroni oli viimeisenä. Opettajat ilmoittivat minun ohjaajakseni itseoppineen taiteilija Markus Forssin johon olin tutustunut. Macke, niin kuin häntä kutsuttiin, oli naivisti joka asui teollisuus tilassa aivan koulun vieressä, jossa ei saanut edes asua. Teollisuuskiinteistön omistaja Henrik De La Chapelle, jolla oli omalla yrityksellään osa teollisuuskiinteistöstä käytössään, oli yksi suomen rikkaimpia suomenruotsalaisia ja hän oli Macken hyvä kaveri. Siksi hän antoi Macken asua tiloissa, koska Mackella ei ollut asuntoa.

Olin ainoana oppilaan tutustunut Mackeen ja käynyt useasti hänen ”asunnossaan” ja ateljeessaan, hän oli erittäin reilu ja mukava kaveri ja vieläpä loistava taiteilija. Aivan eri sorttia kuin koulun viralliset opettajat, joita ei parhaalla tahdollakaan voinut kutsua taiteilijoiksi, mutta ehkäpä joksikin lasten taideopettajiksi heitä olisi voinut kutsua. Koulu oli muutenkin kuin päiväkoti, aikuisten naisten harrastuskerho tai miehiltänsä pakenemiskeino, mutta ei missään nimessä vakavasti otettava taidekoulu.

No ilmoitettuaan Macken lopputyöohjaajakseni, opettajat alkoivat nauraa ja useat oppilaat yhtyivät opettajien nauruun. Opettajat yrittivät nolata minut kaikkien nähden ja tämä oli aivan varmasti suunniteltu etukäteen joidenkin oppilaiden kanssa. Mutta olin ajan tasalla ja aloin itsekin nauramaan ja nostin kädet ilmaan voitonmerkkinä, sanoin että valinta on paras mahdollinen. Nyt nauru loppui kuin seinään ja hymy hyytyi jokaiselta, niin opettajilta kuin oppilailtakin ja jatkoin hurraamistani, sanoin ettei kerta kaikkiaan enää paremmin olisi voinut valita. Niin opettajat kuin oppilaatkin huomasivat menneensä omaansa, nythän sain mahdollisimman vapaat kädet lopputyön suhteen, aivan kuten olin halunnutkin. Minä en tarvitsisi ohjeita tuollaisilta lastentason opettajilta, Olavi olisi ollut ainoa, jonka olisin hyväksynyt ohjaajakseni, mutta Macke oli vielä parempi.

                                                                           * * * * *

Koulu oli keväällä mennyt aivan järjettömäksi, nuorilla tytöillä kateus lisääntyä jatkuvasti ja hätä lopputyön tekemisestä voimistui. Varsinkin kun kerroin kaikkien kuullen tekeväni sellaiset lopputyöt, ettei kukaan ole koskaan koulun historiassa tehnyt vastaavia, eikä tule ikinä tekemäänkään. Useat oppilaat yrittivät naureskella minulle ja Timo sanoi, että olen niin hidas maalari että hyvä jos saan enemmän kuin yhden teoksen tehtyä. Vastasin Timolle, että mitäs jos sinulle käykin niin, että teet viisikymmentä teosta ja Eila sanoo ettei noista nyt yhtäkään oikein voi sinne lopputyönäyttelyyn ottaa. Mutta tuossa yhdessä teoksessa toimii tuo vasen puoli teoksesta ja jos sahaat sen kahtia, niin laitetaan se vasen puoli teoksesta sinun lopputyöksesi. Huomasin miten jokaisen hymy hyytyi ja Timo meni ihan vaikeaksi, Seppo vieressä alkoi nauramaan, eivätkä asian kuulleet Veera ja Maria L voineet myöskään pidättää nauruaan, vaikka olivatkin olleet selvästi Timon puolella asiassa alkujaan.

Kaijan ja Timon jutun jälkeen tapahtui mielestäni ehdottomasti hauskin juttu koko kouluaikana, vaikka en asiasta maininnutkaan kenellekään. Vaikka Kaija oli kehunut Timon maasta taivaaseen sänkytaitoineen, ei Maria L ollut syttynyt sittenkään Timoon ja Timo kärsi asiasta kovasti, hän oli korviaan myöten rakastunut Mariaan. Huomasin miten näillä nuorilla naisilla oli taas jotain outoa meneillään. En päässyt jyvälle asiasta, vaikka yritin kaikin keinoin tarkkailla heitä, asia koski jotenkin Timoa, sen kyllä huomasi. Heillä näytti olevan jotain kinaa tai jotain erimielisyyksiä joista en päässyt perille.

Eräänä päivänä ihmettelin Kaijalle että mikähän nyt on meneillään? Kaijan vastaus yllätti minut täysin. Hän kertoi että Elisa oli rakastunut Timoon ja olisi halunnut suhteen hänen kanssaan, mutta Timo joka oli rakastunut Maria L:ään, ei vastannut Elisan kosiskeluihin. Aloin nauramaan ja sanoin että vai niin, nyt Kaija huomasi iloni ja halusi etten kertoisi kenellekään mistä asian olin kuullut. Hän varmaan ajatteli että saattaisin keksiä jotain nasevaa sanottavaa asiaan.

Se mikä minua asiassa nauratti ja miksi tämä oli ehdottomasti hauskin juttu koko kouluaikana, oli se että vanha sananlasku -suomalaisella kateus on kiimaakin kovempi vietti- piti juuri tässä tapauksessa erinomaisesti paikkansa! Siis Elisa, joka kaikin keinoin oli pelannut kateellisena minua vastaan selkäni takana ja yllyttänyt muutkin nuoret naiset puolelleen. Oli näin saanut Timon ja Maria L:n suhteen joulun jälkeen viritetyksi uudelleen ja Marian kiinnostuksen meikäläiseen hiipumaan. Näin Elisa oli itse munannut mahdollisuutensa Timoon ja se jos mikä osoitti hänen kateutensa kiimaakin kovemmaksi. Olin huomannut miten Elisa oli koko kouluajan katsellut Timoa vähän sillä silmällä, mutta ei ollut ilmeisesti uskonut mahdollisuuksiinsa Timon suhteen. Nyt Kaijan jutun jälkeen, hän oli uskaltanut paljastaa tunteensa. Kuvitteli että jos kuusikymppinen Kaija onnistui, niin miksei hänkin. Mutta kun ei, niin ei, taisi olla kova kolaus itsetunnolle. Joten ei ihme että Elisa varsinkin, halusi salata asian minulta! Siksi kai Kaija oli vannottanutkin minua vaikenemaan asiasta, mutta tätä juttua naureskelin monesti itsekseni!

                                                                           * * * * *

Koulun alakerran katsastuskonttorin työntekijät olivat tulleet minulle tutuksi, he olivat nähneet muutamia teoksiani viedessäni niitä kouluun. Varsinkin maalaukseni Vihreästä torsosta oli herättänyt heidän kiinnostuksensa, sama teos jota eräs ensimmäisen luokan oppilas Daniel oli pitänyt hienoimpana koskaan näkemänään torsomaalauksena. Keväällä yksi konttorin omistajista kysyi maalaisinko katsastusaseman seinälle ison maalauksen, jossa olisi vanha museoauto nosturilla katsastettavana ja kaunis nainen minihameessa katsastamassa tätä vanhaa autoa. Sanoin heille että mietin asiaa ja hintaa.

Muutaman päivän päästä sanoin hinnaksi kymppitonnin vanhoissa markoissa plus tarvikkeet ja konttorin omistaja sanoi miettivänsä asiaa. Kerroin asiasta Tuijalle joka oli asiasta ällikällä lyöty ja samana iltapäivänä kerroin asiasta Olaville, jonka tunti meillä oli. Molemmat opettajat kehottivat ottamaan työn vastaan ja Olavi oli mielestäni erittäin tyytyväinen juttuun. Seuraavana päivänä Eila tuli kouluun juttelemaan katsastuskonttorin maalauksesta, asiahan oli nostanut valtavan kateuden näissä muutenkin kateellisissa oppilaissa edellisenä päivänä, kun olin asiasta kertonut. Eila oli ilmeisesti kuullut asiasta Tuijalta ja hän kielsi minua tekemästä maalausta. Kysyin Eilalta että mitä, tekisin teoksen kesälomalla vapaa-ajallani ja sanoin ettei hän voi kieltää minua tekemästä teosta.

Nyt Eila kiivastui ja sanoi että Markku, sinä teet kouluaikana juuri niin kuin hän haluaa. En jaksanut enää alkaa väittelemään hänen kanssaan, mutta pidin asiaa erittäin törkeänä. Koulun pääopettaja kieltää minua maalaamasta tilausteosta, jonka olin itse hankkinut koulun alakerrassa olevaan katsastuskonttoriin. Olin aivan varma ettei hänellä ollut mitään oikeutta tehdä sitä. Mutta ei jaksanut, ei kerta kaikkiaan jaksanut enää väitellä tämän vanhan huuhkajan kanssa, tämä oli kertakaikkinen hyypiö. Ensin huijaa kouluunsa katteettomilla lupauksilla, järjestelee aivan selvästi laittomia kokouksia ja sitten estää vielä tilausteostenkin tekemisen. Mietin myös miten koulu itse oli järjestänyt luokkaa ylemmällä opiskelevalle Reetalle muotokuvatilauksen, mutta minä en saisi tehdä omia tilausteoksia vapaa-ajallani. Kyse oli selvästi maineestani, jonka huipputaiteilijana olin saanut. Olin laittanut koko koulun oppilaineen ja opettajineen hiljaiseksi, niin teoksillani kuin sananvalmiudellani ja opettajat käyttivät minua vastaan yhä rumempia keinoja. Perkeleen huijarit.

Seuraavana päivänä Tuija tuli antamaan minulle ohjeita seinän pohjustukseen, neuvoja joita viimeiseksi Tuijalta tarvitsisin, vaikka yrittihän hän kuitenkin auttaa. Sanoin hänelle Eilan kieltäneen maalauksen teon ja Tuija hämmästyi todella ja sanoi, no ei hänen sitten tarvitse neuvoa minua seinän pohjustamisessa ja käveli pois.

Sitä seuraavana päivänä Eila tuli juttelemaan ja sanoi, ettei hän ollut kieltänyt minua maalaamasta teosta, vaan oli kehoittanut tekemään sen vasta koulun loputtua, eli reilusti yli vuoden päästä. Sanoin Eilalle, että hän oli muutama päivä sitten erittäin selvästi kieltänyt minua tekemästä teosta ja väittänyt vielä että hänellä oli siihen muka joku oikeus. Nyt Eilalle tuli väkinäinen hymy naamalle ja hän alkoi änkyttämään, ettei hän ihan sitä ollut tarkoittanut. Väitti edelleenkin että oli sanonut vain mielipiteensä siitä, että tekisin teoksen vasta koulun käytyäni. Sanoin hänelle että tässä koulussa kaikki jutut muuttuu koko ajan, mikään ei näköjään kestä päivää pidempää. Eila meni ihan vaikeaksi ja häipyi paikalta, kuten aina hankalien asioiden tullessa eteen. Mutta Tuija oli siis ottanut asian Eilan kanssa esille ja nyt ajattelin etten tekisi maalausta ainakaan kouluaikana. En jaksanut enää näitä opettajien naurettavia ja selvästi kateellisia juttuja.

                                                                           * * * * *

Lopputyönohjaajien valinnan jälkeen koulun toinen luokka alkoi olla lopussa ja odotinkin päästäkseni näyttämään lopputyössäni, kuka on kuka. Vaikka olihan se tullut selväksi jo tähänkin mennessä. Ja huomasin paniikin iskevän entistä enemmän näihin nuoriin naisiin, kaikista eniten näihin valittajiin ja minua nauratti. Minulla ei ollut minkäänlaisia paineita, vaan suuri helpotus siitä, ettei enää tarvinnut sietää tätä kateellista ja naurettavaa naisporukkaa, joka ei kestänyt itseään parempia suorituksia. Se oli näille niin kova paikka, etteivät pystyneet vastaamaan mitenkään sananvalmiuteeni, saatikka että pärjäisivät mitenkään taiteen teossa.

                                                                     KESÄ 2003

Kesällä pyysi eräs nuoruudenkaverini Hannu minua muuraamaan talon, jota he veljensä kanssa rakensivat ja pitkän harkinnan jälkeen suostuin. Hannuhan oli poliisi ja se oli eräs syy suostua, vaikka en käsien puristusvoiman alenemisen jälkeen ollut enää siinä kunnossa, että olisin pystynyt aiempaan työtahtiini. Mutta Hannulle ja hänen veljelleen Petrille oli tärkeintä työnjälki, koska he rakensivat itselleen ja siinä minä olin taas huippu.

Eräänä kesäiltana makasin sängyssä miettien kouluasioita ja juuri nukahtamassa ollessa tuli mieleeni kuvia koulusta. Välähdyksenomaisesti tuli muistikuva viimeisen minua vastaan järjestetyn kokouksen jälkeisistä tapahtumista koulussa. Muistin niin Veeran kuin Anjankin ilmeet ja eleet kun olimme kulkeneet koulussa tiskin ja pöydän välissä ahtaassa tilassa ja samalla sain muistikuvan Elisan tekemästä sylitanssista minulle, sylitanssista jonka hän ovelasti oli tehnyt, enkä aikaisemmin ollut tajunnut asian merkitystä. Mutta muistikuvani Veeran ja Anjan käyttäytymisestä saivat minut pomppaamaan sängystä ylös. Olin aivan varma että Elisa oli syyttänyt minua tällaisesta vastaavasta teosta.

Ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, jumalauta, olin aivan varma asiasta! Mutta miten saada asia selville, siinäpä ongelma. Elisan syytteet oli salattu minulta ja kukaan osallisista ei ollut halunnut antaa minulle mahdollisuutta saada tietää mistä Elisa, Rauni ja Satu olivat minua syyttäneet, saatikka että olisin saanut puolustautua mitenkään. Yritin muistella muita vastaavia tilanteita kouluaikana, mutta en muistanut ainuttakaan kenenkään muun kohdalla ja tulin hieman epävarmaksi. Jotenkin minun piti saada asia tietoon, mutta miten? Jos näin oli, juttuhan oli äärimmäisen törkeä, Elisahan oli suunnitellut kaiken etukäteen. Ensin syyttänyt minua ja sitten härskisti itse lavastanut tilanteen jälkikäteen. Ja lavastanut tilanteen vielä samana päivänä kun sain tietää, ettei koulu valmistanutkaan mihinkään ammattiin ja kaikki luulivat minun lopettavan koulun.

Sen jo tiesin Kaijan kertomana ja muutenkin että yksi syytteistä oli, minun nuorten naisten katseleminen, siis pääasiassa Maria L:n. Tämä minua nauratti, tiesin tarkkaan mikä Elisaa, Raunia ja Satua vitutti, se että heidän kenenkään perään tuskin kukaan mies katselisi, tai oli niitä varmaan niinkin epätoivoisia miehiä olemassa? Rauni ja Satuhan olivat niiden joukossa jotka olivat pyytäneet minua useasti alastonmalliksi, sekin osaltaan jo kertoi missä heidän kohdallaan mentiin. Sen tiesin että toinen syyte oli ollut munien kaiveleminen, tämän syytteen olin varmistanut useampaan kertaan ja minua nauratti. Ihminenhän näkee juuri sen minkä kuvittelee näkevänsä, tai haluaa nähdä, ja aloinkin odottelemaan syksyä, jolloin meillä oli vielä joitakin lyhyitä jaksoja koulussa.

                                                                          * * * * *

Eräänä kesäpäivänä sattui hauska tapaus. Samassa rapussa yläkerrassa kolmannessa kerroksessa asuva pikkutyttö, jonka nimeä en muista ja joka on jo muuttanut poiskin kirjan kirjoittamishetkellä, käveli rappusia alas samaan aikaan kun tulin kodistani ulos. Sulkiessani kotini turvalukkoa, pikkutyttö kysyi onko minulla kotonani jotain arvokasta, kun minulla on kaksi lukkoa ovessani? Vastasin hänelle että minulla on kotonani miljoonien arvoisia taideteoksia ja siksi minulla on kaksi lukkoa ovessa. Tyttö katsoi minua ihmeissään, eikä selvästikään ymmärtänyt kunnolla mitä olin sanonut tai tarkoittanut.

Muutama päivä tämän jälkeen huomasin taas naapurinmuijien katselevan minua hymyillen ja pikkutytön äitikin katseli minua huvittuneena. Tyttö oli aivan selvästi kysynyt äidiltään mitä olin tarkoittanut sanomisellani ja uskoisin hänen äitiään alkaneen naurattaa. Tämän jälkeen tämä pikkutyttö katseli minua aina hyvin epäilevän näköisenä, ihan kuin ajatellen, tuossa se huijari menee ja minua puolestaan nauratti eteenpäin mennyt juttuni.

Myös toisessa kerroksessa asui hauska pikkupoika, joka oli jo pitkään taloyhtiössämme asuneen Reijan poika. Tämä poika käveli pihalla aina pää painuksissa ja useita kertoja ihmettelin miksi poika kulkee aina pää kumarassa? Aloinkin sanomaan pojalle että, pää pystyyn poika, ja poikaa alkoi naurattamaan joka kerta. Välillä poika nähdessään minut, nosti päänsä ylös ja oikein kurkotti päätään ylöspäin, näyttäen minulle ottaneensa opiksi sanomisestani ja minua nauratti. Poika oli todella mukava ja häntä selvästi mairitteli sanomiseni hänelle.

Eräänä päivänä poika taas pää kumarassa käveli pihalla ja kävellessäni hänen ohitseen, sanoin taas että pää pystyyn poika. Nyt pikkupoika sanoi minulle, ettei hän löydä maahan tippuneita kolikoita, jos hän kulkee pää pystyssä ja minua alkoi naurattamaan. Tässä oli siis se syy miksi poika kulki aina pää kumarassa katselleen alaspäin maahan. Tästä jutusta oli kuitenkin tullut hauska tapahtuma pojan ja minun välilleni, joka jatkui useita vuosia, kunnes Reija muutti lapsineen pois yläkerrastani!

                                                                         * * * * *

Yhtenä iltana Hannun ja Petrin taloa muuratessa, tuli yhtäkkiä pihalle poliisi, joka oli myös seuraillut minua. Tunnistin hänet heti nähdessäni, pitkä, tumma, minua hieman vanhempi kaveri. Koska olin ylhäällä telineellä muuraamassa, tämä poliisi ei huomannut minua, vaan morjesti Hannua ja meni juttelemaan hänen kanssaan. Poliisi oli ilmeisesti tullut hakemaan jotain ja Hannulla sattui olemaan muurauslaastin teko kesken, joten hän sanoi minulle käyvänsä sisällä hakemassa jotakin ja tuovansa

sitten lisää laastia. Nyt poliisi näki minut ja huomasin hänen ilmeestään miten yllättynyt hän itsekin oli, hän selvästi tunnisti minut.

Ilmeisesti poliisi oli vapaalla eikä ollut ajatellut että olimme vielä näin myöhään töissä ja siksi yllättyi minun ollessani paikalla. Kun Hannu oli käynyt hakemassa poliisin tarvitseman tavaran ja kaveri oli häipynyt tontilta, kysyin uteliaisuuttani Hannulta kaverista. Hannu mainitsi kaverin olevan Presidentin turvakaartin jäseniä, muttei kertonut mitään muuta. Vain vaivoin sain pidettyä jälleen kerran ilmeeni kurissa, niin ettei Hannu varmasti huomannut mitään. Mutta asia ihmetytti minua aikalailla, koska kaveri oli 100%:n varmuudella, ollut yksi näistä minua seuranneista. Tätä mietin myös monta kertaa jälkeenpäin, miten tämä oli mahdollista, Presidentin turvakaartin jäsen osallistuu seurantaani.

Syksyllä Hannu ja Petri järjestivät harjakaiset talollaan ja sinne oli kutsuttu porukkaa joita minä en tuntenut lainkaan. Sain valtavat kehut muurauksistani, työnjälkeä oli Hannun kertoman mukaan ihmetellyt valtava määrä ihmisiä. Ja täytyy sanoa, että kyllähän kun sitä työnjälkeä vertasi naapuritaloihin, niin olihan se aivan loistavaa. Harjakaisissa tarjottiin syötävää ja juotavaa ja minun viinapäälläni tulin suhteellisen nopeasti aika kovaan humalaan. Lähdimme jatkoille lähibaariin ja olin jo aikamoisessa tuiskeessa, kun paikalle tulivat yhtäkkiä nämä minun seuraajani. Muutama heistä tuli samaan pöytään minua vastapäätä istumaan ja alkoivat vittuilemaan jotain. Ensin lähdin tupakalle ulos ja katsoin olivatko nämä minua seuraavat tulleet siviilipoliisiautolla ja siinähän heidän autonsa seisoi kapakan sivustalla olevalla pienellä parkkialueella. Tullessani takaisin pöytääni, jatkoivat nämä minua seuraavat nuoret poliisit vittuilua minulle. En jaksanut kuunnella, enkä jaksanut edes laittaa heitä hiljaisiksi, sanomalla jotain nasevaa, joten ajattelin lähteä kotiin selviämään.

No kiitin Hannua ja Petriä harjakaisista ja lähdin ulos kapakasta. Ensin kävelin vähän matkaa selvitäkseni ja huomasin miten nämä kolme poliisia olivat lähteneet autolla perääni. Otin hetkeä myöhemmin taksin ja päätin ajaa Malmilla olevaan yökerhoon ja mennä sinne jatkamaan iltaani. Poliisit seurasivat minua koko ajan ja mennessäni yökerhon ovesta sisälle, he olivat autollaan parkissa vähän matkan päässä seuraamassa tilannetta, kolme tyyppiä autossa. Astuessani yökerhon ovesta sisään ja nähdessäni diskovalojen vilkkuvan, minulle tuli huono olo ja käännyin takaisin ulos. Huomasin miten poliisit olivat lähteneet liikkeelle ja katsoivat ihmetellen kun tulin ovesta niin nopeasti ulos. No otin taksin ja poliisit seurasivat minua kotiin asti, jonne menin nukkumaan humalatilani pois. Tässä nämä tyypit siis oikein kolmin kappalein pyörivät työaikana harjakaisissa ja kiusaamassa taas kerran minua seuraamisellaan! Ei näillä ainakaan mitään työaikavalvontaa näyttänyt olevan!

Noin kuukauden kuluttua Hannu ja Petri kutsuivat minut kylään kahville ja esittelivät talojansa sisältä, olivat saaneet huoneistonsa asuttavaan kuntoon. Tee ja kahvikupin ääressä sitten juttelimme harjakaisista. Nyt huomasin miten he olivat tietoisia siitä että olin mennyt Malmille yökerhoon ja luulivat etten ollut päässyt sisälle, kovan humalatilani takia. Katsoivat minua ihmeissään kun kerroin miten asiat todellisuudessa menivät. Nämä minua seuranneet poliisit olivat siis vetäneet johtopäätöksen, etten ollut päässyt sisälle yökerhoon humalatilani takia. Vaikka minua oli alkanut pyörryttämään diskovalot ja siksi olin kääntynyt ympäri ennen narikkaa. Huomasin myös ettei Petri selvästikään uskonut minua, vaan piti ilmeisesti poliisien kertomusta luotettavampana. Ennen lähtöäni molemmat vielä kerran kiittivät minua muuraustyön laadukkaasta työjäljestä!

                                                                         * * * * *

Olin kesän aikana käynyt juoksuttamassa poliiseja hiukan vähemmän, tiiviin työtahtini takia, mutta aina kun aikaa jäi sen verran ylimääräistä, käytin sen tähän juoksuttamiseen. Nyt kävi muutamia kertoja erikoisia juttuja. Eräänä aurinkoisena päivänä pyöriessäni keskuspuiston kallioilla, olin aivan yksin, vaikka yleensä näillä kallioilla oli useita henkilöitä ottamassa alasti aurinkoa ja pyörimässä muuten vain. Kun ketään ei näkynyt paikalla, aloin itsekin ottaa aurinkoa ja huomasin miten noin 30:n ikäinen nainen tuli myös ottamaan yläosattomissa aurinkoa, aivan alapuolelleni noin 10-15 metrin päähän. Ensimmäistä kertaa näin naisen koko paikassa ja vieläpä yksin yläosattomissa ottamassa aurinkoa.

Olin aivan varma että nainen oli poliisi ja minua nauratti samalla kun mietin mitähän tässä nyt oikein kokeiltiin? No aina välillä nousin ylös hetkeksi kävelemään ja polttamaan tupakan, samalla sivusilmällä tarkastelin naista, joka myös katseli suuntaani, olimmehan aivan kahdestaan kallioilla. Joidenkin tuntien auringonoton jälkeen nainen poistui ja jäin yksin kallioille. Tämä kerta kun olin kallioilla ja näissä metsissä aivan yksinäni pyörimässä, ei ollut ainoa ja olin varma että poliisi oli jotenkin järjestänyt asian siten etteivät nämä seksuaalivähemmistöt olleet paikalla. Tässä ilmeisesti haluttiin kokeilla jotakin asiaa, joka minulle on jäänyt hämäräksi? Edellisenä kesänä ei sellaista päivää ollut ollutkaan, jolloin ketään muita kuin minä ei ollut paikalla. Yhtenä päivänä olin myös nähnyt tilanteen, jossa minua seuraava poliisi oli mennyt sanomaan jotain kallioille tulossa olleelle kaverille ja tämä oli kääntynyt pois ja lähtenyt johonkin muualle.

                                                                 SYKSY 2003

                                           Kolmannen luokan ensimmäinen lukukausi

Syksyllä olin tehnyt kesätöiksi joitakin mitään sanomattomia teoksia, olin keskittynyt tekemään lopputyötä ja siihen teoksia. Meillä alkoi koulussa kahden viikon koristemaalausjakso, jota opettamassa oli Sakari Björkman, tämä eläkkeellä oleva maalarimestari ja Eilan aviomies. Sakari oli kaikin puolin mukava ja reilu kaveri, sekä myös mikä harvinaista tässä koulussa, hän oli myös erittäin pätevä opettajana. Ensimmäinen tehtävä oli tehdä koristeellinen kukkamaalaus levylle, suhteellisen helpolla maalaustekniikalla. Työtä ei kerennyt tekemään valmiiksi kouluaikana ja sitä piti jatkaa kotona illalla.

Seuraavana aamuna Sakari arvosteli teoksia ja ihmetteli useiden oppilaiden kanssa kukkateokseni tarkkuutta. Hän kysyi olinko käyttänyt jotain nolla nolla nollan pensseliä ja samaa ihmettelivät monet muut. Sanoin että olin tehnyt teoksen kolmosen pensselillä ja huomasin miten epäusko valtasi kaikki, vaikka he hyvin olivat tietoisia tarkkuudestani. Sakari oli sanomassa jotain, kun Maria L puki kaikkien epäilyt sanoiksi, sanoen että nyt kyllä huijaan. Vastasin että otin pakasta uuden kolmosen siveltimen ja kyllä minä sen sillä tein ja voin tehdä jopa uudestaan kaikkien nähden, jos joku haluaa että todistan asian. Nyt he uskoivat juttuni todeksi ja Sakari sanoi, ettei ole ikinä nähnyt kenenkään tekevän vastaavaa ja hän sentään oli opettanut koristemaalausta maalariammattikoulussa vuosikymmeniä. Mietin että tässähän kävi aivan kuten ”Kirran” vastapäätä käsityönä tekemässäni koristerapatussa talossa. Vuosikymmeniä rappaustöitä valvonut rakennusvalvojakaan Lasse Treuthardt, ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa taitoa.

Sepon kanssa saimme tehtäväksi maalata seinään koristepilarin ja aloin tekemään varjostusta pienellä pensselillä ja Maria L katsoi vierestä uteliaana. Minähän olin enimmäkseen käyttänyt pieniä pensseleitä koulun aikana ja kuullut siitä useita huomautuksia. Mutta en ollut halunnut paljastaa maalaustekniikoitani muille, koska huomasin miten alkeellisia ne muilla olivat. Nyt Maria alkoi tehdä omaan pilariinsa samanlaista varjostusta ja isolla pensselillä, tehden varjostuksen paljon nopeammin ja paremmin kuin minä, samalla naureskellen minulle. No ei mitään otin isomman pensselin ja tein kuten Mariakin ja samalla naureskelin itsekseni, Maria oli aivan pihalla jutuistani.

Seuraavaksi oli marmorointitehtävä levylle, vastaava kuin pilari, mutta pienemmässä koossa ja sen jälkeen puun imitointiharjoitus. En jaksanut enää keskittyä tehtäviin, koska ne eivät antaneet minulle mitään. Jakson lopussa Sakari arvioi teoksia ja sanoikin, etten ollut kovinkaan hyvä näissä muissa tehtävissä, mutta kehui edelleen kukkateostani. Hän myös ihmetteli asiaa ja kysyi mistähän se johtuu. Vastasin Sakarille kaikkien kuullen, ettei ole mitään mieltä voittaa joka asiassa, vaikka pystyisi sen helposti tekemäänkin. Koska koulussa vallitsee sellainen kateuden ilmapiiri, niin pitää antaa muidenkin loistaa välillä. Mutta se ei suinkaan tarkoita, ettenkö tarvittaessa pesisi jokaisen kaikissa tehtävissä halutessani.

Sakari alkoi nauramaan ja sanoi, ettei sinulta ainakaan itseluottamusta puutu. Ja taas muut oppilaat kärmistelivät kateellisina, varsinkin nämä valittajat, koska tiesivät että tarvittaessa myös pystyn mihin sanoin. Itseluottamukseni teosteni ja taitojeni suhteen oli useimmille liikaa, mutta niin muiden oppilaiden kuin Sakarinkin ilmeestä näki, että he tiesivät etten kehunut turhia. Ja kateellisten kiusaksi, oli jälleen kerran mukava tehdä heidät vielä kateellisemmiksi.

Sakarin vetämän jakson jälkeen Eila tuli kysymään jakson mielekkyydestä, samoin kuin oli tehnyt usean kurssin jälkeen ja lähes joka kerta olin vastannut, etteivät ne olleet antaneet minulle paljon mitään, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Nyt kehuin Sakarin opettajana, koska hän oli mielestäni hyvin ammattitaitoinen, reilu ja tasapuolinen opettaja, aivan eri luokkaa kuin koulun naisopettajat. Eila olikin erittäin tyytyväinen kehuihini. Sanoin kuitenkin että kurssi olisi ollut parasta vetää koulun alkupuolella, koska kyseessähän oli maalaustekniikoiden opiskelu ja minä itse olisin ajoittanut kurssin maalausjaksojen alkuun, ensimmäisen luokan toisen lukukauden alkuun. Huomasin miten Eila jäi miettimään asiaa, tämä että aina perustelin asiat niin, ettei niihin paljon ollut vastaväitteiden mahdollisuuksia, ei tietenkään miellyttänyt opettajia. Varsinkin niin kuin nytkin, tein sen kaikkien kuullen.

                                                                          * * * * *

Tämän jälkeen meillä oli koulussa luovan kirjoittamisen jakso, jonka veti Pentti Väliahdet, Maarit Björkmannin aviomies. Pentti oli YLE:llä joku dokumenttien tekijä, tai minä sain käsityksen että hän teki omalla firmallaan töitä YLE:lle. Jouduimme tekemään jonkinlaisen kirjallisen kertomuksen, (en muista aivan tarkkaan minkälaisen). Samana päivänä kun saimme kirjoitustehtävän, tapahtui mielenkiintoinen tapahtuma ruokatunnilla ennen Pentin tuntia. Tony Halme oli päässyt saman vuoden vaaleissa eduskuntaan ja oli edellisenä päivänä haukkunut maamme silloisen Presidentin lesboksi. Naisoppilaat kauhistelivat asiaa ja pitivät tekoa törkeänä. Hehän kuvittelivat minun olevan Perussuomalaisten kannattaja ja ehkä juuri siksi kauhistelivat asiaa niin kovasti, koska tiesivät minun kuulevan kaiken. Huomasin miten jotkut oppilaat odottivat minun puuttuvan heidän keskusteluunsa, kuten niin monesti puutuin, kun huomasin miten typerää keskustelu olikaan. Mutta tällä kertaa en puuttunut mitenkään, tein aivan saman kuin silloin kuin naisoppilaat olivat puhuneet koosta, vaikenin, ja tällä kertaa ajattelin palata asiaan myöhemmin.

Muutaman päivän päästä kun jouduimme itse lukemaan kirjoituksemme kaikkien kuullen, oli Elisa pois koulusta, mutta hänen kirjoituksensa oli ilmeisesti Pentillä. Tai niin ainakin päättelin, koska Pentti kysyi kaikilta oppilailta, en tiedä mistä syystä, mutta onko Elisalla poikkeuksellisen vilkas mielikuvitus ja keksiikö ja kuvitteleeko hän asioita. Nyt vastasin minä, sanoin että opettaja osui täsmälleen maaliin, Elisalla on kyky keksiä ja kuvitella asioita. Kaikki oppilaat alkoivat nauramaan ja huomasin Pentin ihmettelevän asiaa. Vain Satu ja Rauni, Elisan parhaat kaverit koulussa mutisivat jotain vastaan ja sanoin Sadulle ja Raunille, että voitteko muka väittää muuta. Nyt Satu ja Rauni hiljenivät, eivätkä enää mutisseet mitään. Penttihän ei ollut ilmeisesti tietoinen Elisan minua vastaan järjestämistä kokouksista, eikä näin ollen voinut tietää mitä tarkoitin sanoillani ja miksi kaikki oppilaat alkoivat nauramaan.

Kun tuli minun vuoroni lukea kirjoitukseni, huomasin miten useat naisoppilaat alkoivat katsoa minua karsaasti. Olin kirjoittanut miten vastavalittu kansanedustaja Tony Halme haukkui Tasavaltamme Presidentti Tarja Halosen lesboksi ja ihmiset kauhistuivat. Mutta moniko ajatteli onko Tarja Halonen oikeasti lesbo ja saako totuuden sanoa ääneen? Miksi Tarja Halonen on ollut Setan puheenjohtajana ja onko koko järjestössä yhtään normaalia heteroa. Vain Veeran huomasin ajattelevan asiaa hieman enemmän ja hyväksyvän kirjoitukseni. Veera oli muutenkin ollut poikkeuksellisen ystävällinen minua kohtaan, sen jälkeen kun hän oli juonut maalausnestettä ja olin vienyt hänet autollani hänen kaverilleen. Huomasin monesti ettei hän tykännyt pelistä jota minua vastaan kävivät nämä kateelliset, mutta koska nämä valittajat olivat hänen kavereitaan, ei hän voinut kovin selvästi tätä näyttää.

Seuraavana päivänä koulussa huomasin jo heti aamusta Elisan murhaavat katseet, joita hän heitti minulle sivustapäin. Oli ilmeisesti kuullut juttuni Pentin tunnilta. Hänellähän ei ollut rohkeutta katsoa minua silmiin, kuten oli naisnäyttelijä Liisa Kuoppamäen jaksolla tullut esille. Mutta sivusta olin huomannut hänen tuijottavan minua useasti ja suorastaan häiritsevästi, kuten nytkin. Ilmeisesti Satu tai Rauni oli kertonut hänelle edellisen päivän tapahtumat koulussa ja siksi nämä katseet. Mutta se että kaikki, jopa Satu ja Raunikin ensin, ennen mutinoitaan, olivat alkaneet nauramaan. Kertoi että kyllähän molemmat tiesivät Elisan olevan vain tyhjänpäiväinen valittaja, tosin sitä samaahan Satu ja Rauni olivat itsekin.

Onneksi nämä jaksot loppuivat ja pääsimme hetkeksi taas maalaamaan lopputyötä, olin saanut ensimmäisen teoksen valmiiksikin. Teoksen nimeksi olin antanut -Maapallo liipasimella- ja olin ideaan ja teokseen erittäin tyytyväinen. Ideahan teoksessa oli maapallo revolverin panosrullan paikalla ja aseen iskuri piti olla viritettynä. Olin itse asiassa aloittanut teoksen tekemisen jo edellisenä talvena, mutta en ollut mitenkään kerennyt maalaamaan sitä valmiiksi, kun koulutöiden kanssa oli ollut niin paljon tekemistä ja kesä meni duunissa. Joten maalasin sen nyt lopputyöhön valmiiksi.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Wanna-play-101341719

Olin tuonut teoksen tahallani näytille kouluun Pentin jaksolla ja esitellyt sen Eilalle ja samalla muillekin oppilaille, koska tiesin tällä laittavani jokaisen hiljaiseksi. Idea oli aivan loistava ja maalausjälkikin sitä laatua, johon vain minun kohdallani oli totuttu. Eila hämmästeli maalausta, kuten muutkin oppilaat, he olivat aivan ihmeissään ja huomasin miten nämä kateelliset olivat taas käärmeissään. Tämä oli juuri se mitä olin halunnutkin, laittaa kertaheitolla heidät taas kerran teoksellani hiljaiseksi.

Samalla toin toisen teoksen jonka olin saanut lopputyöhön valmiiksi, tässäkin ideana oli maapallo. Tähän olin ottanut idean eräästä aikaisemmasta harjoitus teoksestani, jonka olin maalannut vuosia aikaisemmin.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Judgment-day-101816330

Tämän teoksen kohdalla Tuija kehui vuolaasti teoksen vernissausta, koska se kiilsi niin hienosti. Tuija sanoi että loistavaa kun olet vetänyt siihen Dammarhartsivernissan päälle. Vastasin Tuijalle ettei kyseessä ollut Dammarhartsivernissa, vaan välivernissa, koska eihän öljyväriteosta saa vernissata loppuvernissalla kuin vasta teoksen kuivuttua, eli vähintään puolen vuoden kuluttua. Joissain tapauksissa öljyväriteosten piti antaa kuivua jopa muutamia vuosia, jos maalikerros oli hyvin paksu. Koska jos sen vernissasi loppuvernissalla liian aikaisin, teos ei hengittäisi ja se halkeilisi ajan kanssa.

Nyt Tuija sanoi ettei nykyään tehtävillä maalauksilla niin väliä ole, ei nykyään tarvitse tehdä vuosisatoja kestäviä teoksia, hänkin vernissaa omat teoksensa lähes niiden kuivuttua kosketuskuiviksi Dammarhartsivernissalla. Sanoin Tuijalle että hän voi tehdä omat teoksensa aivan miten haluaa, mutta minä teen omani kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja haluan niiden kestävän mahdollisimman pitkään. Siksihän monesti maalasin teokseni kovalevylle liimatulle kankaalle, jotta niistä tulisi mahdollisimman pitkäikäisiä. Tuija vaikeni nolona ja mietin että tässä se opettaja kehottaa oppilastaan tekemään sutta ja sekundaa, ja vieläpä aivan tahallaan. Nyt en enää ihmetellyt Maaritinkaan teosten värien putoamista ja mietin olikohan näillä naisopettajilla lainkaan työmoraalia?

                                                                            * * * * *

Satu, Elina, Timo ja jotkut muut olivat vuokranneet työhuoneen lopputeosten tekemistä varten ja järjestivät illanistujaiset siellä. Koska olivat kutsuneet minutkin, menin paikalle viettämään iltaa. Jokainen toi omat juomansa ja illan mittaan kun Satu oli hiukan humaltunut, tuli tämä luokkamme invalidi naureskellen vittuilemaan minulle. Veera tuli viereen ikään kuin varmistamaan ja todistamaan mitä meistä kumpikin sanoi toisilleen. No Satu aloitti kyselemällä oliko minulla yleensä edes kavereita, kun en hänen mukaansa osannut edes käyttäytyä?

Vastasin Sadulle että muistaako hän edelliset illanistujaiset, jotka järjestettiin Maria L:n luona samana vuonna mutta talvella alkuvuodesta? Siellä Satu oli tullut minulle valittamaan, kun joku oli juonut hänen kaljansa ja pyysi minulta apua asiaan. Mutta en ollut halunnut Sadun minusta koulussa tekemien valitusten johdosta puuttua asiaan mitenkään. Nyt Satu sanoi muistavansa asian ja minä jatkoin, että niin kun sinun ”kaverisi” varastavat sinun kaljasi ja juovat ne, niin keneltä sinä tulet pyytämään apua? Samalta henkilöltä, jota vastaan olet esittelemässä selän takana nimettömänä syytteitä näiden kaljojasi varastelevien ”kaveriesi” kanssa raukkamaisesti. Jatkoin myös että eikö minun pitäisi kysyä sinulta, onko sinulla oikeasti kavereita? Vai pidätkö kavereinasi sellaisia henkilöitä jotka varastavat tavaroitasi?

Satu meni ihan hiljaiseksi ja näin miten Veeraa oli alkanut kiinnostaa asia. Sanoin myös että Satu muistatko mitä silloin sanoit minulle näistä kavereistasi, jotka kaljasi veivät? Sanoit etteivät he arvosta sinua ihmisenä, koska toimivat siten kuin toimivat. Nyt Satu yritti selittää ettei hän tuolla lailla ollut sanonut, ja vastasinkin hänelle, että sanoit aivan sanatarkasti siten kuin kerroin hänen sanoneen. Lopuksi sanoin vielä Sadulle, että on mielestäni hyvin naurettavaa että sinä kaksikymppinen tyttö pikkukaupungista Imatralta, tulet minun isoon kotikaupunkiini Helsinkiin kertomaan minulle miten minun nelikymppisen aikamiehen tulisi käyttäytyä. Kun oikeasti minun pitäisi kysyä tuollaiselta nimettömänä selän takana valittavalta raukkikselta, että etkö sinä osaa käyttäytyä normaalisti?

Nyt Sadun naureskeleminen oli loppunut jo aikaa sitten ja hän huomasi jälleen kerran joutuneensa tappiolle. Hyvä ettei itkua alkanut vääntää ja ajattelin että saihan tämäkin naurettava valittaja, juuri sitä mitä oli tilannut. Tämän jälkeen aloin poistumaan työhuoneelta ja Veera tuli kysymään, sainko jo tarpeekseni? Veeralla oli mielestäni äärimmäisen pahoillaan oleva ilme, ilmeisesti hän ei olisi halunnut olla mukana koko jutussa. Vastasin hänelle saaneeni todellakin tarpeekseni.

                                                                        * * * * *

Lähempänä joulua koulussa oli Tuijan jakso, jolla maalattiin asetelmaa mallista. Näitä jaksoja oli mielestäni ehdottomasti liikaa lopputyövuonna, olisivat nyt antaneet edes tehdä lopputyön rauhassa. Mutta ei, näitä höpö höpö kursseja näköjään riitti, joilla katkaista lopputyörutiini. Olin tarkkaillut salaa muita oppilaita ja etsinyt merkkejä näistä minua vastaan esitetyistä salaisista syytteistä. Olin aivan varma että Elisa oli syyttänyt minua jostain lähentelyistä tai vastaavista, koska en keksinyt mitään muutakaan Elisan tekemän sylitanssin syyksi. Mutta en kerta kaikkiaan löytänyt mitään muuta viitettä asiaan, kuin hämärät muistikuvat Veeran ja Anjan käytöksestä viimeisen kokouksen jälkeisinä päivinä.

Tuija oli ripustanut kankaan laskoksille, malliksi asetelmalle jota maalasimme ja tässä pääsin taas loistamaan. Useat oppilaat tulivat ihailemaan ja ihmettelemään maalaamaani kangasta, Tuija ihmetteli miten helposti olinkaan sen tehnyt. Kaija sanoi minun ripustaneen oikean kankaan teokseeni ja minua nauratti. Seuraavana päivänä jatkoimme maalausta ja silloin tuhosin teoksen, minulla ei ollut enää tarvetta tehdä sitä valmiiksi, annetaan jonkun muun loistaa välillä.

Tuija ihmetteli teokseni tuhoamista, kunnes sanoin, että samahan se on mitä näille koulutöille tekee, kun ei niitä valmiiksi kuitenkaan koskaan ehdi tehdä. Tuijasta näki miten hän suuttui taas kerran, hänen mielestään varmaankin väheksyin jälleen kerran opetusta, mutta en ollut omasta mielestäni saanut koulusta mitään muuta kuin paskaa niskaan. Vähän ennen ruokatuntia Tuija kyllästyi vetelehtimiseeni, kun en maalannut vaan pyörin keskustelemassa muiden oppilaiden kanssa. Nyt Tuija sanoi että Markku, jos et enää maalaa teostasi, niin vie se tuonne takahuoneeseen ja tee jotain muuta. Nyt tuli loistava tilaisuus kokeilla valmiiksi suunnittelemaani asiaa. Sanoin hiukan ääntäni korottaen Tuijalle että joo, voinhan pyöriä ympyrää ja kaivella muniani loppuajan. Hälinä luokassa loppui kuin seinään, kaikki naisoppilaat ja Tuija katsoivat hämmästyneenä minua ja toisiaan. Seppo oli ainoa joka repesi nauramaan, eikä meinannut saada nauruaan loppumaan millään, vaikka huomasi naisoppilaiden ja Tuijan katselevan häntä tuimasti. Tämä oli juuri se mitä olin arvannut tulevankin, se varmisti lopullisesti tämän syytteen paikkansa pitäväksi ja aivan varmasti myös Elisan sylitanssi oli yksi syyte, mutta en vain yrityksistäni huolimatta löytänyt viitteitä siitä. Nyt yritin kaikin keinoin peittää sen mitä olin saanut selville, mutta huomasin Piken ja muutaman muun oppilaan katsovan minua ja yrittävän ottaa selvää tiesinkö että minua oli tästä syytetty. Samoin huomasin kärmistelyä oppilaiden kesken, luulivat jonkun ehkä antaneen tiedon, eivätkä tienneet kenen.

Yhtenä päivänä sattuikin sitten tapaus, jossa Veera pelasti puolestaan minut ja vieläpä tietämättään. Koulun pienemmän huoneen perällä oli pieni varastohuone jossa säilytimme keskeneräisiä teoksiamme, ja yhtenä päivänä lopetettuani maalauksen tekemisen, olin viemässä teosta varastohuoneeseen ja astuessani ulos Elisa käveli perähuoneen ovesta sisään minua vastaan. Nyt huomasin Elisalla saman pirullisen ilmeen, kuin juuri hetkeä ennen hänen sylitanssiaan ja tiesin että nyt olin pulassa. Elisa katsoi taakseen ja näki Veeran astuvan huoneeseen ja huomasin miten hänen pirullinen ilmeensä kuoli pois ja tilalle tuli hyvin pettynyt ilme. Tiesin että Veera oli pelastanut minut Elisalta, olin aivan varma että Elisalla oli ollut pahat mielessä, ilme ei valehdellut. Vaikka en koskaan asiasta maininnut Veeralle, niin olin kuitenkin hänelle salaa kiitollinen asiasta.

                                                                           * * * * *

Olin tuonut mukanani toisen lopputyöteoksen -Kaiken jälkeen- jonka olin saanut maalattua valmiiksi. Tämänkin toin tahallaan kaikkien nähtäväksi kouluun, koska tiesin sen herättävän valtavan huomion, aivan kuten se tekikin. Tuija ihmetteli teosta kovasti kuten muutkin oppilaat ja huomasin sivusta miten Elisa, Rauni ja Satu kärmistelivät, heitä teokseni saama huomio ei miellyttänyt. Ja tätähän olin hakenutkin!

Teoshan oli aivan uskomaton, se kuvasi maapalloa pääkallona, joten niin idea kuin taito jolla se oli maalattu, oli taattua meikäläistä laatua. Sitä laatua johon vain minä pystyin!

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/After-all-101249745

Olin kesän aikana soitellut Maaritille muutamaan kertaan Raunin jutusta, koska en aikonut antaa periksi. Jos Rauni näpistelee tavaroitani ja samaan aikaan järjestelee kokouksia minua vastaan ja syyttelee minua selän takana, ei minulla ollut mitään syytä sulattaa moista touhua. Syksyn aikana jatkoin soitteluani, mutta Maarit ei halunnut tehdä mitään asian eteen, piti sitä Raunin ja minun välisenä asiana. Sanoin hänelle että minua vastaan hän kyllä järjestelee kokouksia, nimettömien syytteiden takia jotka salataan minulta, mutta kun minulta näpistellään tavaroita, niin hän ei tee mitään. Vaadin asiassa tasapuolisuutta ja kokouksen järjestämistä Raunia vastaan. Kokeilin onko minulla koulussa samat oikeudet kuin muillakin oppilailla. Mutta ei näköjään ollut ja nythän minä en periksi antaisi.

Muutaman päivän päästä Tuija ja Maarit halusivat koko luokan paikalle, heillä oli jotain asiaa. Nyt he ottivat esille minun Raunista tekemäni valitukset Maaritille. He yrittivät taas kerran nolata minut kaikkien nähden. Nauraen he ottivat asian esille ja vähättelivät asiaa, miten kehtasin edes moisesta valittaakaan. Koko luokka yhtyi nauruun ja yrittivät näin lannistaa minut ja ottaa yliotteen vetämällä asian huumoriksi. Rauni pyysi minulta anteeksi tavaroideni näpistelemistä ja sanoinkin ettei niillä tavaroilla ole ollut minulle merkitystä, vaan sillä että hän olisi saanut tavarat pyytämälläkin, mutta sen sijaan näpisteli niitä. Sanoin myös etten hyväksynyt hänen olevan mukana järjestelemässä kokouksia minua vastaan, jos itse kerran näpistelee minun tavaroitani.

Maaritilla oli äärimmäisen raukkamainen tyyli, vaikeissa tilanteissa hän tuli aina esittelemään asiansa ja lähti sen jälkeen aina karkuun odottamatta vastapuolen vastineita, aivan samoin hän teki nyt. Poistui paikalta kun keskustelu alkoi ja jätti Tuijan hoitamaan asian loppuun. Tuija kysyi mistä tiesin Raunin olevan kokousten järjestäjien joukossa, että eikö olisi reilua sanoa asia. Ajattelin että siinä vasta härski ämmä, eihän tässä koulussa mitään reilua ollut koskaan ollutkaan. Mutta koska Maarit oli toiminut tavallaan, ei minulle tuottanut vaikeuksia kertoa saaneeni tiedon Maaritilta. Nyt koko luokka hämmästyi, Maarit oli siis kertonut kokouksien järjestäjien nimet ja nyt he varmasti miettivät mitä muuta hän oli kertonut. Onneksi Maarit oli poistunut paikalta, koska nyt kaikille jäi epätietoisuus hänen sanomisistaan. Nyt Tuija sanoi että kuule Markku, tytöt tekivät kirjallisen valituksen sinusta ja kun sitä käsiteltiin heidän järjestämässään kokouksessa, niin he olivat alkaneetkin perua juttujaan.

Nyt ällistyin, siis minusta oltiin tehty kirjallinen valitus, joka oli salattu minulta ja tiesin tasan tarkkaan, että tällainen kirjallinen valitus minulla oli aina oikeus saada nähtäväksi. Olin jo aikaisemmin ollut varma kokouksienkin laittomuudesta ja nyt olin täysin varma. Nyt myös suututti todenteolla, opettajat siis polkevat näin härskisti minun oikeuksiani, jumalauta johan on koulu. Sanoin Tuijalle että minulla on oikeus aina saada nähdä tällainen kirjallinen valitus ja saada myös asianmukainen oikeus vastata sellaiseen. Nyt hyytyi koko luokan hymy, olin todella vihainen ja se varmasti näkyi naamastani, tämähän oli uskomattoman törkeätä toimintaa. Tuija vaikeni huomatessaan sanoneensa liikaa ja poistui koulusta puhumatta enää asiasta, myös kaikki oppilaat vaikenivat ja katselivat minua ihmeissään.

Lähdin koulusta ja ajaessani kotiin mietin asiaa. Päätin kotiin päästessäni soittaa tietosuojavaltuutetulle ja kysyä oikeuksiani tällaisessa tilanteessa, en nähnyt muutakaan vaihtoehtoa. Soitin tietosuojavaltuutetulle ja hän kuunteli ihmeissään. Kuunneltuaan kertomukseni hän sanoi että jos tuollaista jossakin koulussa tapahtuu, siihen pitää puuttua heti. Hän sanoi kokousten olevan laittomia ja minulla olisi pitänyt olla oikeus olla paikalla vastaamassa esitettyihin syytteisiin, samoin hän sanoi että minulla on aina oikeus saada nähtäväkseni minusta tehdyt kirjalliset valitukset.

Nyt tiesin oikeuteni ja seuraavana päivänä juttelimme Piken kanssa, Pikehän oli yksi näistä oppilaista, joille kerrotut jutut menivät saman tien opettajien korviin. Pike oli ilmeisesti laitettu utelemaan minulta mitä aioin tehdä. Kerroin Pikelle että minulla on oikeus saada kirjallinen valitus nähtäväksi, mutta Pike koetti vähätellä asiaa. Nyt sanoin Pikelle että minua vastaan järjestetyt kokoukset ovat olleet laittomia, Pikeltä meinasi pudota silmät päästä ja hän kysyi ihmetellen mistä sen olin saanut tietää. Kerroin soittaneeni tietosuojavaltuutetulle ja saaneeni tiedot häneltä. Pike kysyi mitä aion tehdä ja vastasin hänelle että mikäli asiaa ei koulussa hoideta kuntoon, vien asian viralliseen tutkintaan, eihän minulla ole muutakaan vaihtoehtoa.

Seuraavana päivänä huomasin tiedon menneen jo kaikille, nyt kaikki oppilaat alkoivat kilpaa nyrpistellä neniään minulle, mutta eivät sanallisesti sanoneet mitään. Eivät tietenkään, koska tiesivät että olisin laittanut heidät hiljaisiksi, kuten aina ennenkin. Ilmapiiri oli kuitenkin mennyt vielä huonommaksi koulussa ja nyt minulla oli vastassani koko luokka. Tuija tuli keskustelemaan kanssani ja kerroin hänelle soitostani, ja sen mitä tietosuojavaltuutettu oli sanonut. Sanoin myös saman kuin Pikelle, että mikäli asiaa ei hoideta koulussa kuntoon, en voi muuta kuin viedä asian viralliseen tutkintaan. Nyt Tuija kertoi juttelevansa muiden opettajien kanssa.

Seuraavana päivänä Eila tulikin kouluun juttelemaan kanssani ja yritti laittaa asian huumoriksi. Hän kysyi mitä sinä Markku välität siitä mitä sinusta puhutaan selän takana? Vastasin etten välitäkään, mutta laittomat kokoukset kirjallisen valituksen perusteella, ovat kyllä liikaa ja vieläpä lainvastaisia. Nyt Eila sanoi ettei hän ole mitään kirjallista valitusta nähnyt, eikä ole siitä tietoinen. Vastasin että höpö höpö Eila! Nyt Eila valahti kalpeaksi, kuten niin usein ennenkin kanssani keskustellessa ja asioiden mennessä hänen kohdallaan epäedulliseen suuntaan, ja poistui paikalta. Ennen joululomaa opettajat tekivät kaikkensa jotta asiasta ei keskusteltaisi, vaikka muistutin asiasta useita kertoja. Näin he onnistuivat siirtämään asiaa joululoman yli ja kuvittelivat varmaan minun unohtavan asian, mutta minulla ei ollut mitään syytä antaa periksi. Jos Elisa oli esittänyt kirjallisessa valituksessaan syytteen tällaisesta sylitanssista ja itse lavastanut tilanteen jälkikäteen, oli kyseessä suunnitelmallinen ja harkittu temppu.

                                                                          * * * * *

Joulua ennen meillä alkoi erään suomen vanhimman ja tunnetuimman sarjakuvapiirtäjän Veikko Savolaisen -taiteilijanimeltään Joonas- sarjakuvapiirustuskurssi. Aamupäivisin Reijon kurssilla piirsimme elävää mallia ja iltapäivisin sarjakuvapiirtäjän tunnilla sarjakuvaa. Nyt meillä oli Reijon tunneilla naismalli jota piirsimme ja huomasin miten Elina tuli tahallaan hieman takaviistoon taakseni piirtämään ja tarkkailemaan piirtämistäni. Kuten aikaisemminkin, kun muut oppilaat mittailivat ojennetussa kädessään olevalla hiilellä mallin mittasuhteita, minä tein saman silmällä ja minua nauratti tämä hiilellä mittaaminen. Olihan lähes joka opettaja minullekin antanut ohjeita tällaiseen mittaamiseen ja kaikille olin sanonut että minä mittaan mallia silmilläni, en tarvitse tuollaisia apukeinoja. Alkuun opettajat olivat närkästyneet vastauksestani, jokainen vuorollaan, mutta koska teokseni olivat huomattavasti mittatarkempia kuin muiden teokset, he eivät voineet puuttua asiaan. Välillä kuitenkin tuntui kuin kaikkien pitäisi tehdä niin kuin opettajat vaativat, vaikka vaatimukset olisivat kuinka naurettavia ja tarpeettomia tahansa.

Ennen Reijon piirustusjaksoa, meillä oli ollut Reijon teoriatunti, jossa hän esitteli meille erilaista taidetta. Tunnilla jotkut oppilaat ottivat taas Palmun esille Reijon kanssa ja kysyivät Reijon mielipidettä Palmusta. Reijo sanoi ettei Palmulla hänen mukaansa ollut vakaumusta. Nyt puutuin opettajan puheisiin taas kerran ja kysyin Reijolta. Tietääkö hän Palmun olleen kolme vuotta vankilassa totaalikieltäytymisen takia? Reijo kalpeni ja kysyi miten asia tähän liittyy ja vastasin

etteikö Palmulla, totaalikieltäytyjällä, muka ole hänen mielestään vakaumusta, vaikka istuu uskonnollisen vakaumuksensa puolesta kolme vuotta vankilassa, koska ei suostu menemään armeijaan? Nyt Reijo menetti puhekykynsä lähes kokonaan ja alkoi änkyttämään jotain epäselvää, ja selittämään ettei Palmulla ole vakaumusta taiteilijaksi. Mutta lopetti nähdessään miten halveksuvasti häntä katsoin. Palmun pärjääminen oli kyllä kova paikka näille virallisten piirien taiteilijoille. Aivan kuin kukaan ei saisi pärjätä taiteilijana, ilman virallisen taidemaailman hyväksyntää.

Edellisenä vuonna olin nostellut puntteja liikaa ja piirtämiseni oli hieman jäykistynyt ja tämä oli herättänyt huomiota joidenkin oppilaiden keskuudessa. Olin huomannut miten he olivat alkaneet epäillä piirustustaitojani, vaikka olin jo ensimmäisestä lukukaudesta lähtien laittanut kaikki hiljaisiksi taidoillani. Mutta nyt olin elämäni kunnossa, olin vähentänyt painoharjoittelua lopputyön takia, jotta käteni herkistyisivät taas entiselleen ja nyt oli aika näyttää kaikille mihin minä pystyn elävää mallia piirtäessä.

Huomasin Elinan seuraavan piirtämistäni erittäin tarkkaan takaviistosta ja minua nauratti, vaikka en sitä näyttänytkään ja olin kuin en olisi huomannut koko asiaa. Käteni toimivat kuin unelma ja huomasin Elinan ällistyksen takanani, hänen naamaltaan näki ettei hän meinannut uskoa näkemäänsä. Ilman minkäänlaista mittaamista aloin piirtämään mallia hiilellä ja piirustuksestani tuli paljon mittatarkempi kuin kenenkään muun oppilaan piirustuksesta. Olin myös tehnyt piirustuksen ennätysnopeasti, mallia piirrettiin aina kaksikymmentä minuuttia ja sen jälkeen oli kymmenen minuutin tauko, jotta malli sai huilata. Jo kolmen piirustusjakson kuluttua piirustukseni oli valmis ja tauolla pyysin Reijolta lupaa käydä kaupassa ruokaa ostamassa, koska minulla alkoi olla nälkä. Tosin en pyytänyt saada poistua vain sen takia, vaan pikemminkin siksi, että tiesin kaikkien kiertävän katsomassa piirustustani ja halusin nähdä muiden ilmeet takaisin tullessani.

Ennen taukoa Reijo oli kiertänyt katsomassa piirustuksiamme ja nähdessään minun piirustukseni, hän oli pudottaa silmät päästään. Vain vaivoin sain pidettyä pokerin naamallani ja voi kunpa Reijo olisi nähnyt oman ilmeensä, tuskin olisi itsekään uskonut sitä todeksi. Reijo kehui piirustukseni maasta taivaaseen, hänellä ei ollut siihen mitään huomauttamista, niin kuin kaikkien muiden piirustusten kohdalla hän oli huomauttanut mittavirheistä tai mallin näköisyyden puutteesta. Minun piirustukseni oli erittäin mittatarkka ja täysin mallinsa näköinen.

Palatessani huomasin miten hiljaiseksi muut oppilaat olivat menneet ja kiemurtelivat taas kateellisina, koska tiesivät miten itsekin olin tietoinen piirustukseni ylivoimaisuudesta. Jatkoimme hetken kuluttua piirtämistä ja tunnin loputtua kiertelimme kaikki katselemassa muiden teoksia. Eini joka oli hyökännyt minua vastaan rajusti toisella luokalla, väittäen etten osaa edes piirtää, oli vaivaantuneen näköinen tullessani katsomaan hänen piirustustaan. Sanoin Einille että piirustushan oli paljon parempi ennen taukoa ja että hän on tunaroinut sen tauon jälkeen. Yllätyin kun Eini alistuneen tuntuisena, oli itsekin samaa mieltä. Kiersin katselemassa muiden piirustukset ja olin erittäin tyytyväinen omaan tulokseeni, kenenkään piirustus ei lähellekään vetänyt vertoja omalle piirustukselleni ja kaikki myös tiesivät sen. Tilanne oli hiukan koominen, kuten niin monesti aikaisemminkin kouluaikana.

Minulla ei ollut fiksatiivia mukana, jolla olisin sitonut hiilipiirustuksen paperille, en ollut ottanut sitä tahallani mukaan, koska en aikonut enää säästää yhtäkään koulussa tehtyä piirustusta. Joten kun kaikki olivat kiertäneet katsomassa piirustuksemme ja tuntikin oli loppumassa, ruttasin piirustuksen ja heitin sen roskikseen kaikkien nähden. Reijo tuli hätääntyneenä kysymään, miksi ruttasin piirustuksen ja laitoin sen roskiin, enkä säilyttänyt hyvää teosta. Vastasin hänelle, ettei siinä mitään erikoista ollut, pystyn koska tahansa tekemään vastaavan uudelleen. Nyt Reijolla pullistui silmät päästä ja huomasin ettei hän tykännyt vastauksestani alkuunkaan. Mutta huomasin myös miten hän jäi miettimään asiaa ja sanoikin lopulta että, näinhän se varmaan on.

Tunnin loputtua sanoin Reijolle että haluaisin keskustella hänen kanssaan, olin pitänyt Reijoa reiluna opettajana, tosin taiteen kannalta ihan höpö höpö tyyppinä. Kerroin Reijolle miten koulussa oli järjestetty kaksi laitonta kokousta, joissa minua vastaan on esitetty syytteitä jotka on salattu minulta, eikä minulla ole ollut lain suomaa oikeutta puolustautua esitettyjä syytteitä vastaan. Huomasin ettei Reijo pitänyt sanomastani, ja hän sanoikin, ettei hän ole tietoinen tai osallinen kokouksiin. Sanoin hänelle että hän ja hänen vaimonsahan ovat osakkaina koulussa ja jos siellä tapahtuu laittomuuksia, niin hänen on hyvä tietää asiasta. Reijo sanoi minulle että minun on hoidettava asia Eilan, Maaritin ja Tuijan kanssa. Vastasin etteivät he halua palauttaa oikeuksiani, vaikka olen niitä useasti pyytänyt. Nyt Reijo ei halunnut enää keskustella asiasta kanssani.

Tämän jälkeen oli koulussa ruokatunti ja jatkoimme sarjakuvan tekoa. Näytin sarjakuvaopettajalle teoksistani ottamiani Helsinki aiheisia postikortteja ja hän ihastui niihin. Kerroin myös miten teoksiani oli ostettu jo Presidentille asti lahjaksi ennen kouluun tuloani ja opettaja kuunteli ymmärtäen olevansa tekemisissä huippuammattilaisen kanssa, kyllähän tekijä aina tekijän tunnistaa!Tämä sarjakuvaopettajahan oli niitä harvoja oikeita tekijöitä koulun opettajista, hän oli juuri niitä oman alansa todellisia osaajia, kuten minäkin oman alani.

                                                                        * * * * *

Seuraavana päivänä ennen Reijon piirustustuntia, meillä oli taas Reijon teoriatunti ja hän esitteli jostakin kirjasta erilaisia taidemaalauksia. Kirjassa oli kuva Picasson tekemästä versiosta Diego Velazquezin maalauksesta -Hovinaiset- ja kun katsoin kuvaa, sanoin ääneen että tuossa on loistava esimerkki Picasson taiteen tuhoamisesta. Nyt muut oppilaat ja Reijo katsoivat minua ihmeissään, nyrpistelivät neniänsä ja joitakin alkoi huvittamaan sanomiseni. Jatkoin että katsokaa nyt Picasson tekemää maalausta ja jos tiedätte Velazquesin alkuperäisen teoksen, niin voitteko väittää että Picasso olisi jotenkin kehittänyt tai vienyt taidetta eteenpäin tässä tapauksessa, teoshan on raiskattu perinpohjin. Nyt kaikki katsoivat minua todella ihmeissään, mutta selvästi miettivät asiaa, eikä ketään enää huvittanut asia.

Picassohan oli näille opettajille kuin kuningas, kun taas minä pidin häntä yhtenä maalaustaiteen tuhoajana. Jatkoinkin juttuani, sanoen että ilman muuta Picasso oli nero, mutta Picasso kuten Hitlerkin, olivat molemmat tuhoavia neroja, eivät kehittäviä tai rakentavia. Jos verrataan keskenään esimerkiksi kahta saman aikakauden maailmankuulua taidemaalaria Picassoa ja Dalia, niin mielestäni Dali vie voiton kirkkaasti. Dali oli taidetta eteenpäin vievä, kehittävä ja rakentava nero, kun taas Picasso pikemminkin tuhoava nero. Nyt kaikkien ilmeet olivat hämmentyneitä ja kaikki kuuntelivat taas hyvin tarkkaan ja vaitonaisina juttuani, myös Reijo.

Jatkoin edelleen että Picassohan olisi kyennyt lähes mihin tahansa, hänen nuoruuden teoksensa todistavat tämän. Mutta sen sijaan että hän olisi kehittänyt taidetta eteenpäin, hän alkoikin tuhota sitä. Sanoin että Picasso on yksi niistä jotka tuhosivat oikean maalaustaiteen ja teki sen vielä suunnilleen samaan aikaan kun Hitler tuhosi maailman, tätä ei vain ole taiteen virallisissa piireissä vielä ymmärretty. Hitlerin tuhot tunnustetaan, mutta Picasson taiteen tuhoamista ei ole vielä tajuttu.

Nyt Reijo puuttui asiaan ja sanoi että onhan Picasso yksi maailman arvostetuimmista kuvataiteilijoista ja hänen tuotantonsa on erittäin laaja, ja että kyllä sinulla nyt Markku vähän lentää mielikuvitus. Vastasin että sanoihan Picasso itsekin elämänsä loppupuolella, oman taiteensa olevan suurimmaksi osaksi huijausta. Nyt Reijoa alkoi jo harmittaa selvästi ja hän ohitti olankohautuksella sanomiseni. Jatkoin että mielestäni Picasso oli ollut tyypillinen lapsinero, jonka lahjakkuus ei kantanut aikuisikään asti. Hän oli myös tehnyt parhaat teoksensa lapsena ja nuoruudessaan, ennen murrosikää. Tätä ei oltu vain tajuttu vielä, koska hän häikäisi kaikki jo lapsena lahjakkuudellaan. Itse uskoisin että hän itsekin ymmärsi vanhempana, ettei kyennyt siihen mihin nuoruudessaan, eikä kehittämään taidetta eteenpäin ja siksi alkoi tekemään lastentason taidetta. Picasson tuhovoimasta kertoivat myös hänen lukuiset naissuhteensa, yksikään nainen jolla oli ollut pitkäaikainen suhde Picassoon, ei toipunut koskaan suhteesta!

Kaikki oppilaat olivat taas kuunnelleet erittäin tarkkaan juttuani, aivan kuten aina kun minä puhuin taiteesta. Tämä oli hauskaa, koska kenelläkään opettajalla ei ollut samaa auktoriteettia, kun he puhuivat tuskin kukaan kuunteli ja tämä harmitti suunnattomasti useimpia opettajia! Varsinkin kun he näkivät tunneillaan miten muut oppilaat suhtautuivat minun taiteesta puhumiseeni! Ja olihan nämä minun näkemykseni taiteesta monesti vertaansa vailla, aivan kuten nytkin! Tuskin kukaan on uskaltanut analysoida Picassoa kuten minä, ei edes lähellekään samalla tavalla!

Teoriatunnin jälkeen jatkoimme saman mallin piirtämistä kuin edellisenä päivänä Reijon johdolla ja samasta kulmasta ja asennosta. Nyt samaan paikkaan missä Elina oli eilen ollut, tuli Satu, ja aivan tarkoituksella. Olen aivan varma että juttu oli suunniteltu Sadun ja Elinan kesken, nyt oli Sadun vuoro tarkkailla piirtämistäni. Malli oli samassa asennossa ja piirsin samasta paikasta kuin edellisenä päivänä. Koska Satu, yksi valittajista oli takanani seuraamassa, en halunnut toistaa edellisen päivän suoritusta, vaan aloinkin tekemään mallista kubistista teosta. Reijo tuli kysymään, mitä ihmettä teen, ja sanoin hänelle, ettei ole mitään järkeä toistaa eilisen päivän piirustusta, joten ajattelin tehdä piirustuksesta kubistisen. Reijo ymmärsi asian koska tiesi, että voisin koska tahansa toistaa edellisen päivän suorituksen ja hyväksyi aikeeni tehdä kubistisen teoksen.

Huomasin miten Satu tarkkaili minua takaviistosta, aivan kuten Elina edellisenä päivänä ja siksi tein hiukan ylimalkaisen kubistisen teoksen. Tunnin loputtua Reijo tuli taas kehumaan piirustustani ja sanoi minulle sopivan kubistisen tyylin tekemisen. Vastasin että onhan noita erilaisia juttuja tullut kokeiltua, mutta kyllä minä edelleen pysyn omassa tyylissäni. Vastaukseni ei taaskaan miellyttänyt Reijoa ja hän katsoi minua häkeltyneenä, vaikeni ja poistui katselemaan muiden piirustuksia.

Ruokatunnin aikana jotkut oppilaat tulivat utelemaan lisää Picassosta, olin herättänyt jutuillani heidän mielenkiintonsa, kuten niin usein ennenkin. Joten jatkoin juttuani Picassosta ja kerroin miten hän oli tullut kuuluisaksi nimenomaan siitä, että maalasi lapsena kuin aikuiset ja aikuisena kuin lapset. Picasson lapsuuden ja nuoruudentyöthän ovat aivan huikeita. Kerroin miten Picasso oli vanhempana maalannut muotokuvan eräästä miehestä, jonka nimeä en muistanut, mutta kukaan ei tunnistanut henkilöä kuvasta. No sattumalta eräs nuori koulupoika sattui näkemään muotokuvan ja tunnisti oitis miehen joka oli ollut mallina, sanoen että tuohan on sen sedän muotokuva ja kaikki paikallaolijat olivat hämmästyneet valtavasti.

Kerroin myös miten Picasso oli yksi niistä harvoista taiteilijoista jotka jäivät Pariisiin, Saksalaisten valloittaessa Ranskan toisen maailmansodan aikana. Dali ja useat muut taiteilijat lähtivät Amerikkaan. Picasso oli saanut jo nimeä siihen aikaan ja Saksalaiset sotilaat poikkesivat uteliaisuuttaan hänen ateljeessaan. He näkivät hänen maalaamansa itkevän naisen muotokuvan seinällä ja kysyivät, onko hän tehnyt sen? Picasso oli vastannut, ei kyllä te olette sen tehneet ja sotilaat olivat katselleet ihmeissään häntä. Nyt kaikki jutun kuulleet alkoivat nauramaan!

                                                                          * * * * *

Iltapäivällä kun jatkoimme sarjakuvan piirtämistä, halusi tämä opettaja Veikko Savolainen nähdä uudelleen postikorttejani ja esittelinkin niitä ylpeänä hänelle. Samalla huomasin, miten kaikkien oppilaiden kateus taas kerran tuli esille niin erinomaisesti, miksi minun teokseni aina herättivät huomiota? Sarjakuvaopettaja jatkoi teosteni kehumista, kun yhtäkkiä Reijo, joka oli jäänyt kouluun ja kuunnellut varmaan salaa tuntiamme, kutsui sarjakuvaopettajan luokseen toiseen huoneeseen.

Palatessaan sarjakuvaopettaja katseli minua ihmeissään, eikä enää halunnut keskustella kanssani koko loppuaikana ja ymmärsin Reijon sanoneen hänelle jotain negatiivista minusta selän takana. Koko koulu oli aivan naurettava ja nyt Reijokin oli siis mukana asiassa. Totta kai edellisen päivän keskustelumme takia, jossa olin kertonut koulussa järjestetyistä laittomista kokouksista. Reijo oli ilmeisesti kysellyt Eilalta ja Maaritilta näistä kokouksista ja levitteli nyt heiltä saamiaan tietojaan minusta tälle sarjakuvaopettajalle. Tämän jälkeen suhtauduin äärimmäisen halveksivasti koko Reijoon, samoin kuin olin jo pitkään suhtautunut Eilaan, Tuijaan ja Maaritiin sekä näihin valittajiin. Minusta tällaiset selän takana pelaavat olivat äärimmäisiä raukkiksia.

Seuraavana päivänä Reijon tunnilla tuli puheeksi taiteilija-asunnot, Rauni oli erittäin kiinnostunut näistä asioista ja oli ottanut asian puheeksi lähes jokaisen opettajan kanssa. Reijo itse asui Myllypuron taiteilijakylässä ja kertoi naapuruston muodostuvan lähinnä hänen hyvistä kavereistaan, kehui myös paikan ilmapiiriä erinomaiseksi. Minulla oli mielessäni edellisen päivän Reijon selvät selän takana sanomiset sarjakuvaopettajalle ja ajattelin hieman pilailla Reijon kustannuksella. Kysyin Reijolta ajaako hän Myllypurosta Kehä Ykkösen kautta koululle? Huomasin miten kaikki oppilaat höristivät korviaan ja valmistautuivat jo ennakolta nauramaan, koska tiesivät aivan hyvin mitä oli tulossa jatkoksi. Saman jutunhan olin heittänyt Tuijalle edellisenä vuonna. Reijo tietenkin tietämättömänä ja aavistamatta mitään, vastasi ajavansa Kehä Ykkösen kautta koululle. No nyt tuli minun vuoroni ihmetellä sitä valtavaa ruuhkaa joka kehällä oli ollut ja kaikki oppilaat toimivat kuin etukäteen ohjattu lammaslauma, hörähtivät valtavaan nauruun. Reijo katsoi minua vihaisena, kun tajusi minun pilailevan hänen kustannuksellaan ja joutuneensa naurunalaiseksi. Mutta minä jatkoin tarinan loppuun sanoen, hyvä tietää että Reijon kurssille pitää aina varata matkaan eräänlainen Reijo lisä. Nyt Reijo katsoi minua entistä vihaisempana, mutta minua asia ei haitannut, Reijo sai mitä oli pyytänytkin!

Keväällä koko luokka oli määrätty Reijon taidenäyttelyn avajaisiin, avajaisiin jossa luokkamme oppilaiden ja opettajien lisäksi ei juuri muita ollutkaan. Nähdessäni Reijon teokset, minua alkoi suututtamaan, teokset olivat kerta kaikkiaan niin surkeita, etten itse olisi kehdannut edes taidenäyttelyä järjestää sellaisilla teoksilla. Koko luokka varmaan näki suuttumukseni ja kaikkien kuullen arvostelinkin niitä kovasti. Minua oikeasti ihmetytti miten joku itseään taiteilijaksi kutsuva edes kehtaa esittää niitä taiteena, luulisi taiteilijalla itselläänkin olevan edes jonkinlaista itsekritiikkiä, mutta sitä ei näyttänyt löytyvän ollenkaan Reijon kohdalla. Tosin ei sitä näyttänyt löytyvän muiltakaan opettajilta!

Näyttelyn avajaisiin oli kutsuttu Flamencokitaristi ja laulaja, jotka asuivat samassa taiteilijakylässä Myllypurossa Reijon ja Olavin kanssa. Kun olimme kiertäneet näyttelyn seisoimme rivissä ja katselimme Flamencoesitystä. Olin niin tympääntynyt Reijon teoksista, etten pystynyt pitämään tyrmistystäni piilossa, en kerta kaikkiaan olisi halunnut osallistua tällaisiin tilaisuuksiin. Oli aivan kammottavaa olla mukana väkisin pakotettuna tällaisen näyttelyn avajaisissa. Flamencoesitystä pitävät huomasivat käytökseni ja minä taas huomasin miten he pitivät sitä erittäin törkeänä, koska olin ainoa joka ei seurannut esitystä, vaan etsin jo pakotietä koko tilaisuudesta pois. No tämä tulikin hetken päästä esityksen päätyttyä.

Tämä Reijon näyttely kertoi paljon, vaikka hän oli virallisen taidekentän toimija, eivät hänen teoksensa juuri ketään kiinnostanut. Siksi näyttelyn avajaisiin olikin kutsuttu Alfa-artin oppilaat, jotta opettajien ja Reijon muutaman tutun lisäksi näyttelyn avajaisissa olisi ollut edes joku paikalla. Ja totta kai Reijo ja hänen muutama tuttunsa ottivat kuvia avajaisista, jotta saisivat esitellä muistojaan joillekin, jotka eivät tienneet totuutta, vaan luulivat meidän olevan hänen taiteestaan kiinnostunutta yleisöä. Olihan meitä hankala luokitella taideoppilaiksi, koska olimme hyvin eri ikäisiä aikuisia ihmisiä.

Eila otti Reijon näyttelyn esille koulussa ja kysyi syytä käytökseeni ja selitin hänelle, että minua alkoi ahdistamaan näyttelyssä, miten joku kehtaakin esittää tuollaisia teoksia taiteena, Eila pöyristyi taas kerran suorasukaisuudestani, mutta alkoi nauramaan. Ei hän itsekään pitänyt Reijon teoksista, mikä oli tullut moneen kertaan esille. Mutta koska Reijo oli virallisesti hyväksytty taiteilija, ei hän tietenkään kovin suoraan ja muiden kuullen tällaisia voinut sanoa. Ja tähän loppui kolmannen luokan syyslukukausi.

                                                                     VUOSI 2004

                                                 Kolmannen luokan toinen lukukausi

Alkuvuodesta olin kerrankin mukana ryyppäämässä Arskan ja muiden kanssa ja Kallisen muija oli kutsunut meidät kotiinsa, sekä tarjosi meille vielä jotain juotavaakin. Kallisen muijan äijä Tenho, todella mukava mies, tuli yhtäkkiä huoneestaan olohuoneeseen. Kallisen muija ja Tenho asuivat neljä huonetta ja keittiön asunnossa ja Tenholla oli huoneiston pienin huone käytössään. Muu osa asunnosta oli Kallisen muijan käytössä.

Tenho ajatteli tulla tarjoamaan meille konjakkipaukut, mutta Kallisen muija alkoi hätistämään häntä takaisin pieneen huoneeseensa. Sanoen että mene sinä ukko sinne koppiisi takaisin. Nyt me Arskan ja muiden kanssa menimme Tenhon puolelle ja pyysimme Kallisen muijalta että Tenho saisi jäädä kanssamme viettämään iltaa. No Kallisen muija suostui, koska me kaikki miespuoliset paikallaolijat suorastaan vaadimme tätä. Olihan paikalla joitakin pihan muijiakin, mutta he eivät vedonneet Tenhon puolesta. Olivat varmaan tottuneet siihen, että Kallisen muija alisti ja pomputti Tenhoa miten sattui. Olihan tästä joskus ollut juttuakin, mutta en ollut tiennyt sitä noin pahaksi pomputtamiseksi!

Joskus vuosia tapahtuman jälkeen luin jonkun artikkelin vastaavasta toiminnasta ja se katsottiin orjuuttamiseksi. Tämä ei artikkelin mukaan ollut niinkään harvinaista miesten kohtelua naisten taholta, vaan jopa aika yleistä. No Tenhohan oli aina ollut erittäin mukava kaveri ja Kallisen muija taas pihan kärttyisimpiä, ilkeimpiä ja pahimpia juoruämmiä. Joten ihmettelin miksi Tenho alistui tuollaiseen orjuuttamiseen. Artikkelin luettuani kerroin siitä myös Arskalle ja kumppaneille ja mietimme monesti miten voisimme asiaan puuttua? Emme kuitenkaan löytäneet mitään keinoa pelastaa Tenhoa tältä orjuuttamiselta.

Arskalta oli suora näkyvyys Kallisen muijan kolmen makuuhuoneen ikkunaan, olohuone ja keittiö olivat talon toisella puolella ja usein istuessamme Arskalla, katselimme Kallisen muijan ikkunoihin ja naureskelimme. Arska oli tarkkaillut ja huomannut miten Tenholla todellakin oli vain yksi huone käytössään, aina hänet nähdessään hän oli samassa pienimmässä huoneessa. Kun taas Kallisen muija oli kuulemma usein molemmissa makuuhuoneissa, pääosin suurimmassa. Naureskelimme myös sitä että Tenholla oli pieni telkkari huoneessaan ja valot syttyivät huoneeseen vasta kun oli todella pimeä. Usein tämä vanha mies luki kirjaa hyvinkin hämärissä olosuhteissa ikkunan äärellä. Ei varmaan saanut laittaa valoja päälle, kuin vasta yhdeksän jälkeen illalla, vaikka muijalla oli omissa huoneissaan valot päällä jopa kirkkailla kesäpäivillä.

Arska kertoi myös miten Kallisen muija usein illalla riisuutui ikkunan äärellä verhojen ollessa auki ja valojen ollessa päällä, siten että Arska näki suoraan riisuutumisesityksen. Samoin Kallisen muija kuulemma aamuisin puki ylleen vaatteet, rinnat paljaana, valot päällä ja verhot auki. Arska sanoi hänen tekevän tämän varmaan tahallaan, koska tiesi että Arska istui aina keittiössä, siten että siitä näki suoraan Kallisille! Arskahan todellakin istui lähes aamusta iltaan keittiön pöydän ääressä, ryyppäsi ja poltti tupakkaa ketjussa. Minua tuo ei ihmetyttänyt lainkaan, mutta Tenhoa minun kävi todella sääliksi!

                                                                            * * * * *

Rami V oli menossa Tangomarkkinoille kilpailemaan ja useasti juttelin hänen kanssaan puhelimessa asiasta, kannustaen häntä ja antaen neuvoja kilpailun voittamiseen. Useat oppilaat ja tämä kateusjengi kuuntelivat ja ihmettelivät asiaa melkein vihreinä kateudesta. Varsinkin kun kerroin avoimesti miten Rami tulisi voittamaan kisat mennen tullen, eikä kenelläkään tulisi olemaan mitään jakoa hänelle. No loppupelissä Rami sijoittui toiseksi kilpailussa ja hänestä tuli Tangoprinssi. Joten ihan väärässä en ollut ollut hänen suhteensa!

                                                                          * * * * *

Keväällä meillä ei enää ollut montakaan kurssia koulussa ja useaan kertaan otin nämä laittomat kokoukset esille, mutta opettajat kieltäytyivät puhumasta mitään kokouksista. Kaija oli joululomalla katkaissut kätensä tai jalkansa, (en muista tarkkaan) mutta hänen poissa ollessaan Itikkakin jota olin aikaisemmin puolustanut, alkoi ajautumaan näiden valittajien puolelle. Opettajat myös lahjoivat häntä, siten että Itikka sai järjestää jonkun muutaman tunnin mittaisen akvarellitekniikka kurssin. Tämä oli ollut erinomainen keino saada hänetkin minua vastaan, Itikka oli niin onnessaan saadessaan toimia hetken opettajana.

Otin useasti opettajien kanssa nämä laittomat kokoukset esille, mutta he kaikki kieltäytyivät puhumasta asiasta. Kunnes sanoin että jos asiaa ei käsitellä koulussa, ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin viedä asiat viralliseen tutkintaan. Nyt opettajille tuli hätä ja eräänä iltana minulle soitti Satu, Rauni ja Elisa, tai ainakin näin minä ymmärsin, koska vain Satu oli puhelimessa. He pyysivät anteeksi valituksiaan ja järjestämiään kokouksia, johon vastasin että haluan tilaisuuden saada puolustautua esitettyjä syytteitä vastaan ja että opettajat ottavat tekemisistään täyden vastuun ja järjestävät tilaisuuden siihen. Nyt Satu hiljeni ja lopetti puhelun. Niin raukkamaisia olivat Elisa ja Rauni aikuisina ihmisinä olleet, että olivat laittaneet keskenkasvuisen invalidin soittamaan anteeksipyyntöpuhelunsa!

Tuija tuli juttelemaan minulle seuraavana päivänä koulussa ja sanoin hänelle, että mikäli asiaa ei kouluaikana hoideta kuntoon, joudun oikeasti viemään asian viralliseen tutkintaan. Tuija säikähti ja meni takahuoneeseen ilmeisesti soittamaan Maaritille, koska tuli jonkin ajan kuluttua uudelleen juttelemaan kanssani sanoen, että he haluaisivat Maaritin kanssa jutella kanssani seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä Tuija, Eila ja Maarit tulivat kouluun ja odottelin kovasti heidän tulevan juttelemaan kanssani. Mutta sen sijaan he kiertelivät koulussa ympäri ja juttelivat muiden oppilaiden kanssa, jotka olivat tuoneet lopputöitään kouluun näytille, katsellen niitä. Vihdoin viimeisenä he tulivat luokseni, katsomaan minun tuomiani teoksia ja arvioimaan niitä, mutta eivät puhuneet sanallakaan näistä laittomista kokouksista. Tuijan ja Maaritin poistuessa kuulin miten Tuija kysyi Maaritilta että miten Markku ja häntä vastaan järjestetyt kokoukset? Tähän Maarit vastasi vähätellen ja viitaten kintaalla, ettei Markku kuitenkaan vie asioita viralliseen tutkintaan. Nyt minussa nousi suuttumus ja ajattelin, vai etten vie, sen asian tulette kyllä vielä näkemään.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Winter-garden-Helsinki-105978169

Eila jäi arvioimaan mukanani tuomia lopputyöteoksia, olin tuonut mukanani muutaman teoksen -Talvipuutarha Helsinki- ja -Kansallisteatteri Helsinki 2:sta-. Talvipuutarha teoksen kohdalla Eila ei pitänyt alaosassa olevan harmaan asfaltin ja punertavan hiekan suorasta rajasta ja kehotti muuttamaan sitä. Mietin asiaa jälkeenpäin ja totesin neuvon asianmukaiseksi, ensimmäistä kertaa koko kouluaikana. Mutta ajattelin etten muuttaisi tahallani teosta tuollaisen laittomia kokouksia järjestävän huijariopettajan toimesta, vaikka hän sitä kuinka haluaisi. Tosin ajattelin että seuraavissa teoksissani korjaan vastaavan tavan maalata.

Tähän Kansallisteatterin teokseen Eila ei puuttunut mitenkään, vaan totesi teoksen olevan valmis, vaikka omasta mielestäni teoksesta olisi pitänyt korjata alaosan kivetyksessä esiintyvät virheet. Mutta ehkä juuri tämän takia teos oli Eilan mielestä valmis, koska siinä oli virheitä joita yleensä ei löydy minun teoksistani. Koska koko ajan jouduimme juoksemaan koulussa joillain höpö höpö kursseilla, oli lopputyöteosten maalaaminen kiireellistä hommaa ja kiireessä tuli oltua huolimaton. Eila tietenkin rakasti näitä virheitä, koska silloin en päässyt loistamaan niin kovasti teoksillani.

                                                                          * * * * *

Lopputalven tai kevään aikana meillä oli vielä viimeinen käynti taidenäyttelyssä, kyseessä oli Olavi Pajulahden, opettajamme näyttely. Joka oli Fabianinkadulla olevassa Galleriassa jonka nimeä en muista. Koko meidän luokkamme oli kutsuttu paikalle. Näyttelyssä Olavilla oli esillä omituisia ei esittäviä teoksia, joihin oli maalattu mielestäni merkityksettömiä aivan kuin lankoja kiemurtelemaan pitkin teosta. Olavi tuli juttelemaan kanssani ja kertoi kutsuneensa lehdistön paikalle, koska Helsingin sanomissa oli ollut näyttelystä hänen mielestään vääränlainen arvostelu. Arvostelussa oli todettu teosten olevan ei esittäviä, kuten ne myös omasta mielestänikin olivat. Kunnes Olavi näytti miten näiden kiemuroiden takana oli yhdessä teoksessa nenä, toisessa korva ja niin edelleen. Vasta nyt huomasin itsekin nämä ja Olavi katseli tarkasti ilmeitäni ja reaktioitani, mutta koska teokset eivät minussa mitään herättäneet, Olavi näytti hyvin pettyneeltä. Nyt hän alkoi kiroilemaan, kun lehdistöä ei näkynyt, vaikka kello oli jo puoli tuntia yli siitä kun toimittajien olisi pitänyt saapua, eivätkä he tulleet lopuksi ollenkaan.

Luin joitakin vuosia tapahtuman jälkeen, tarinan siitä miksi toimittajat eivät viitsi saapua näihin joidenkin virallisten taiteilijoiden näyttelyihin kutsuttuina aikoina. Toimittajat tietävät että heidät kutsutaan samaan aikaan, kuin näiden taiteilijoiden oppilaat on määrätty kouluistaan näyttelyihin tulemaan. Tällä halutaan antaa kuva että näyttelyssä käy paljon väkeä ja että ne kiinnostavat yleisöä. Kun ajattelee omaakin luokkaamme, joka koostui hyvin eri-ikäisistä aikuisista ihmisistä, ei meitä välttämättä olisi taideopiskelijoiksi havainnut. Toimittajilla oli asioista tietenkin tiedot vuosikausien kokemuksilla. Siksi nämä toimittajat kävivät mielellään katselemassa näyttelyt silloin kun taiteilija itse ei ollut paikalla kikkailemassa pakotetuilla kävijöillä, koska silloin näyttelyn kiinnostavuudesta saa oikean kuvan.

Eräs asia oli Olavin näyttelyssä myös pistänyt silmään heti Galleriaan sisälle astuessani. Yksikään teos ei ollut hinnaltaan edes sen hintainen, kuin olin itse saanut Hakaniemen Kauppahalli teoksesta, myydessäni teoksen Suomenlinnan näyttelyssä lähes kaksi vuotta aikaisemmin. Olavi joka oli siis korkeassa asemassa maamme virallisessa taidemaailmassa, ei kyennyt pyytämään teoksistaan edes sitä hintaan, jonka minäkin aivan tuntemattomana taiteilija kehtasin pyytää, ja jolla sain vielä teoksen myytyäkin! Tämäpä vasta yllätys!

                                                                           * * * * *

Koulu alkoi olla keväällä jo lopussa ja jatkuvasti yhä enemmän pyysin opettajilta omia oikeuksiani, mutta mitä enemmän pyysin, sitä enemmän opettajat väistelivät asiaa. Kunnes Eila tuli ottamaan asian esille kanssani, hän pyysi minut juttelemaan kahden kesken kanssaan. Nyt hän otti esille Sadun, luokkamme invalidin, ja sanoi että ajattele nyt Satua ja hänen taiteilijanuraansa. Sanoin Eilalle ettei minulla ole mitään Satua vastaan, en minä invalidien kanssa ala riitelemään. Mutta Elisa ja Rauni, ovat aikuisia ihmisiä ja heidän kuuluisi kantaa vastuunsa laittomista kokouksista, samoin kuin asiaan osallistuneiden opettajienkin. Sanoin myös oikeasti vieväni asiat viralliseen tutkintaan, jos asiaa ei selvitetä, ja vieväni asian niin pitkälle kuin mahdollista.

Nyt Eila säikähti ja kysyi, että mitäs jos koulu palkitsisi sinut parhaana oppilaana lopputyönäyttelyn yhteydessä, voisitko siinä tilanteessa unohtaa tämän asian? Joku Eilan ilmeessä taas varoitti minua, olin lähes varma että tämä oli viimeinen vedätys, jolla asia siirrettäisi kouluajan yli. Mutta halusin kuitenkin katsoa asian loppuun ja otin tarjouksesta kiinni. Eila pyysi minua olemaan sopimuksestamme hiljaa, sanoi että parempi kun asia tulee kaikille yllätyksenä. Nyt olin jo aivan varma että kyseessä oli vain vedätys, jolla asia todellakin saataisiin siirrettyä kouluajan ohi ja näin jättää kokonaan asia hoitamatta. Mutta ajattelin silti katsoa kortin loppuun, koska tiesin että tulisin viemään asiat viralliseen tutkintaan koulun jälkeen, Varsinkin jos osoittautuisi että koulun valmistamisen suhteen tulisi ongelmia työvoimatoimiston kanssa.

Yhtenä päivänä lähdimme Sepon kanssa Galleriakierrokselle jakelemaan lopputyökutsuja eri Gallerioihin. Mennessämme uudenmaankadulla sijaitsevaan Galleria Dix:iin, joka oli yksi kaupungin arvostetuimmista gallerioista ja esitellessämme teoksiamme, myyjä muisti minut heti ja alkoi kehumaan teoksiani. Olin vuosia aikaisemmin käynyt muutaman kerran kyseisessä Galleriassa, eikä minulla ollut muistikuvia myyjistä, mutta tämä näköjään muisti minut. Ja nytkin kun esittelin postikorttejani hänelle, hän alkoi kehumaan teoksiani valtavasti. Vertasi minua tunnettuun Helsinki maalari Kimmo Pälikköön ja sanoi minun olevan huomattavasti parempi taiteilijana, koska minulla oli selkeä oma tyyli. Pälikköä hän piti lähinnä kopioijana. Seppo kuunteli ihmeissään juttua ja olisinpa saanut hänen ilmeensä taas kerran videolle. Kun Seppo esitteli omia teoksiaan, mukana olevasta kansiostaan joka sisälsi valokuvia niistä, myyjä ei ollut kiinnostunut niistä lainkaan ja huomasin hänen pettyneen ilmeensä. Varmaan hän ajatteli miksi hänen teoksensa eivät saaneet samaa huomiota kuin minun teokseni?

Seuraavaksi menimme Juhani Palmun Galleriaan Yrjönkadulle esittelemään teoksiamme ja antamaan lopputyönäyttelyyn kutsun. Näytin Palmulle postikorttejani ja Palmu katsoi niitä ja sanoi, että minun pitäisi saada itseni esille ja teokseni johonkin myyntiin, hän näkisi niillä oivallisen kaupallisen menestyksen. Totta kai tekijä aina tekijän tuntee ja varmaan Palmu ymmärsi heti myös teosteni kaupallisen arvon. Sepon taas esitellessä teoksiaan, huomasin ettei Palmu ollut mitenkään kiinnostunut niistä ja Sepolla oli taas pettynyt ilme naamallaan. Minun teosteni saama huomio, varmasti taas kerran kirveli hänen mieltään?

Pyörimme useita Gallerioita ja joka paikassa vastaanotto oli vastaava. Postikorttini herättivät suuren kiinnostuksen ja Seppo Galleria Gallerialta näytti entistä pettyneemmältä. Mutta eiväthän Sepon teokset tietenkään kiinnostaneet, koska ne eivät olleet esittäviä kuvia, eivätkä siten kovin kaupallisiakaan. Kun taas omat teokseni olivat hyvinkin kaupallisia, asia josta opettajat eivätkä kaikki oppilaatkaan olleet koskaan pitäneet. Taidettahan ei heidän mukaansa saisi tehdä myyntitarkoitusta varten. Tästä olimmekin väitelleet opettajien kanssa usein kouluaikana ja olin totaalisesti tyrmännyt hyvin asianmukaisesti heidän epäkaupallisuutensa. Olin aina sanonut, ettei taide ole kiinni aiheen valinnasta, tämä muistetaan aina mainita puhuttaessa vaikkapa VanGoghin tuoleista tai piipuista, tai ei esittävästä taiteesta. Mutta kun aihe onkin kaupallinen, niin se ikään kuin unohdetaan. Siinä vaiheessa kun aiheet menevät kaupallisiksi, taiteilijaa pidetään vain kaupallisena taiteilijana, vaikkei aiheen valinta sulje pois itse taidetta tai taiteellista näkemystä!

                                                                           * * * * *

Koulun loppupuolella vain Veera oli enää jotenkin puolellani, Kaijahan ei ollut ollut koulun oppitunneilla viimeisenä lukukautena ja Itikka oli saatu ujutettua opettajien lahjonnalla myös minua vastaan. Eräänä päivänä Timo tuli kyselemään Veerasta minulta, hän kysyi mitä mieltä olin Veeran teoksista? Sanoin että kyllä Veerasta harjoittelemalla taiteilija tulee. Nyt Timo ovelasti kysyi, että eikö Veera nyt kuitenkin tee uraansa, isänsä Olavin siivellä? Vastasin että en minä tiedä. Nyt Timo kysyi uudestaan, no mutta eikö Veera nyt kuitenkin tee uraansa isänsä siivellä? Vastasin samoin kuin aikaisemminkin. Nyt Timo kolmannen kerran kysyi taas samaa asiaa ja nyt jo vähän kyllästyneenä Timon jankkaamiseen, sanoin isän asemasta kyllä voivan olla hyötyä. Nyt Timo lähti iloisena naama loistaen pois, hän oli saanut kuulla sen minkä oli halunnutkin.

Seuraavana päivänä Veera oli muuttunut täysin, hän käveli ohitseni ja katsoi minua kuin halpaa makkaraa. Minua asia ei häirinnyt ollenkaan, koska tiesin miten Timo oli vääntänyt juttuni ja tiesin että tämä kuului siihen peliin jota selkäni takana pelattiin minua vastaan. Mutta Veera oli muuttanut suhtautumistaan minuun lopullisesti.

Eräänä päivänä Maria L:ltä oli hävinnyt jugurtti jääkaapista ja huomasin miten minua taas syytettiin selän takana jugurtin näpistämisestä. Maria tuli itse jopa minulta kysymään, olinko ottanut tai nähnyt jugurtin ottajaa, johon vastasin etten tiennyt asiasta mitään. Maria katsoi minua epäuskoisena, aivan kuin joku olisi väittänyt minun ottaneen hänen jugurttinsa, mutta ei sanonut enempää. Huomasin hänen kuitenkin juttelevan Raunin ja Elisan kanssa tämän jälkeen ja keskustelu kävi kiivaana. Harmitti kun en kuullut mitä he keskustelivat, mutta olin varma että he syyttivät minua jugurtin ottamisesta ja minun halveksuntani koko porukkaa kohtaan lisääntyi. Tämä koulu oli kuin DDR:stä kotoisin ja oppilaat sen mukaisia, aivan kuin DDR:n kansalaisia. Ei mitään käsitystä mistään totuudesta tai oikeudenmukaisuudesta tai edes asioiden avoimesta käsittelystä. Minä olen varma että Marian jugurtin vei joko Elisa tai Rauni, vastaiskuna Raunin minun tavaroideni näpistämiselle, jotta saivat minutkin leimattua toisten tavaroiden näpistelijäksi.

Olin pyytänyt pihallamme asuvalta Rami S:ltä kyytiä lopputyönäyttelyyn, koska hänellä oli pakettiauto. Olin maalannut yhden erittäin ison teoksen -Presidentin linna Helsinki- 184x110cm näyttelyyn ja tehnyt virheen kun yleensäkään olin aloittanut noinkin ison teoksen tekemisen, koska siitä ei ollut tullut sen veroinen kuin olisi pitänyt. Viiden kuukauden yötäpäiväinen työaika ei ollut riittänyt saamaan teosta valmiiksi, vaan teoksesta jäi kaikki yksityiskohdat tekemättä, mutta ei auttanut, teos oli siitä huolimatta aika näyttävä kokonsa puolesta ja hyvä että sain sen edes noinkin valmiiksi lopputyönäyttelyyn. Kokonaisuutena ottaen teos ei ollut ollenkaan huono, vaikka suurin osa yksityiskohdista jäikin maalaamatta.

Sen sijaan Oopperatalosta maalaamani teos oli täyttä Markku Laitista, juuri sitä laatua johon vain minä kykenin. Tämäkin teos oli suhteellisen iso 96x53cm, juuri näissä isommissa teoksissa tuli esille teosteni näyttävyys.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Finnish-national-opera-102498787

Lopputyönäyttelyssä minun teokseni laitettiin siten, että ne näkyivät ovelta sisään katsottaessa ja näin toimivat näyttelyn sisäänheittäjinä. Totta kai, koska ei kenelläkään muulla ollut niin hyvin tehtyjä ja kiinnostavia teoksia. Pystyttäessämme näyttelyä saimme näyttelyn vahtivuorot ja kun osa teoksista roikkui liikutettavissa olevissa sermeissä, sanoin omalla vuorollani siirtäväni sermit siten, etteivät kuin minun teokseni ole esillä. Sermit oli asetettu niin, että tämä olisi ollut mahdollista. Nyt huomasin miten niin oppilaat kuin opettajatkin alkoivat miettiä, tekisinkö tosiaankin sen? Siihen minulla ei ollut aikomustakaan, mutta heitin jutun huulena ja taas sain täysin sen vaikutelman kuin halusinkin, kaikki jäivät miettimään asiaa mielessään.

Minä en kutsunut yhtään ketään lopputyönäyttelyyn, paitsi ne keitä Sepon kanssa käydessämme gallerioita kiertämässä olimme kutsuneet, mutten ketään kaveriani tai tuttuani. Koska olin useimmille kavereilleni kertonut ongelmistani koulussa, laittomista kokouksista ja nimettömistä syytteistä jotka oli salattu minulta, eivät useimmat halunneet varmaan tullakaan.

Jussi P, Harri, Pennala, Lende ja Sari P, joka oli yksi näistä pihan juoruämmistä, halusivat itse tulla lopputyönäyttelyyn ja vaikka he olivat kaatokännissä, niin halusin heidät paikalle mielihyvin. Jos ei muuta, niin vaikka yleistä kaaosta herättämään. Harri oli kadonnut matkalla johonkin ja se harmitti minua, koska Harrihan oli se joka olisi eniten aiheuttanut haluamaani yleistä kaaosta. Mutta muut tulivat paikalle ja Jussi P pokasi näyttelystä muijan, joka oli erään ensimmäisen luokan tytön kaveri. Tämä Jussin iskemän muijan kaveri, joka opiskeli ensimmäisellä luokalla Alfa-art:ssa, oli mielestäni sen luokan kaunein tyttö.

Tämä tyttö myös jonka nimeä en muista, oli kouluaikana jo osoittanut kiinnostusta minua kohtaan, aina kun kävelin ohi koulussa, oli hän katsellut minua ja hymyillyt kauniisti. Olimme myös muutaman kerran ohimennen jutelleet ja hän vaikutti mukavalta nuorelta naiselta. Myös näyttelyssä hän tuli juttelemaan kanssani ja jutellessamme huomasin Reijon katselevan meitä ihmettelevän näköisenä. Reijoa varmaan ihmetytti, koska hänhän oli varmasti tietoinen minua vastaan esitetyistä syytteistä. Nämähän Reijo oli varmasti kertonut tälle sarjakuvaopettajallekin. Kun Jussi seuraavana päivänä kertoi muijan pokaamisesta näyttelyssä, hän kertoi tämän hänen kaverinsa joka opiskeli Alfa-artissa, kysyneensä Jussilta minusta ja kertoi olleensa kiinnostunut minusta. Mutta oli todennut olevansa varmaan aivan liian nuori, koska oli vasta 17. Minua asia nauratti ja sanoin että ehkä hän tosiaan oli vähän liian nuori.

Lopputyönäyttelyn avajaisissa Eilan lupaukset osoittautuvat taas kerran katteettomiksi, Elina palkittiin luokan parhaana oppilaana ja Eila oli taas vedättänyt minua perusteellisesti, vain jotta saisi ikävän asian pois tulevaisuuteen. Ajattelin että no, koska koulu ei valmista mihinkään ammattiin ja joudun luultavasti muutenkin viemään koulun asiat tutkittavaksi törkeänä petoksena, niin samallahan vien tutkittavaksi nämä laittomat kokouksetkin.

Mielenkiintoisia olivat Reijon ja Olavin minulle antamat viimehetken neuvot. Olavi kehui näitä maapalloteoksiani ja sanoi että niitä kannattaa tehdä enemmänkin, niillä saattaisi saada paljonkin näkyvyyttä itselleen. Kun taas Reijo tykkäsi enemmän Helsinki teoksistani ja sanoi että niillä kannattaisi jatkaa taiteilijanuraa. Minua nauratti tämä heidän sanomisiensa ristiriita, koska sehän kertoi miten henkilökohtaista taiteen arvostus ja arvioiminen olikaan! Yksi tykkäsi yhdestä ja toinen toisesta!

                                                                  KESÄ 2004

Nyt koulun jälkeen jatkoin poliisien juoksuttamista entistä enemmän, koska nyt oli aikaa ja poliisit seurasivat minua jatkuvasti useiden henkilöiden voimalla ja minua nauratti. Samalla ihmettelin entistä enemmän heidän tähän minun seurantaani käyttämiä määrärahoja ja resursseja, jotka nähdyn mukaan olivat rajattomat. Näitä poliiseja oli keskuspuistossa ja Mäntymäen kallioilla ja metsissä aina vähintään kolme perässäni, mutta useimmiten enemmänkin ja he pyrkivät olemaan jatkuvalla näköetäisyydellä minusta. Ja minua nauratti kun kävelin hyväkuntoisena pitkin metsiä ja nämä seuraajani, joista osa oli vanhempia huonokuntoisia miehiä, yrittivät pysyä koko ajan perässäni. Jopa näiden nuorempien poliisien oli vaikea pysyä perässäni, koska tahallaan yritin eksyttää heitä. Alueen seksuaalivähemmistöihin kuuluvat olivat jo tottuneet jotenkin perse paljaana kävelyyni ja varmaan pitivät minua jonain exhibitionistina. Toki heistäkin jotkut edelleen seurasivat aina välillä minua, mutta kun useista erilaisista vinkkauksista huolimatta jatkoin vain eteenpäin kävelemistä, niin aina he luovuttivat ja sain kävellä aivan rauhassa alueella.

                                                                         * * * * *

Olin koulun jälkeen ilmoittautunut työvoimatoimistoon työttömänä taiteilijana, eikä asiassa näyttänyt olevan mitään ongelmaa. Kunnes eräänä päivänä sain työpaikkailmoituksen ja minulle tarjottiin muurarin paikkaa työvoimatoimistosta. Menin käymään työvoimatoimistossa ja sain kuulla ettei Alfa-Artin koulutusta hyväksytä työvoimatoimistossa, eli en ollutkaan ammatiltani taidemaalari, vaan muurari edelleen virallisesti. Vaikka olin valtion kustannuksella käynyt kolmivuotisen koulun uudelleenkoulutuksena.

Työvoimatoimistossa virkailija lähetti minut opinto-ohjaajan puheille ja kerroin hänelle asiasta. Minulla oli myös mukanani koulun mainos jossa koulu ilmoitti valmistavansa Kuvataitajan ja Kuvataiteilijan ammattiin, ja kuunneltuaan asiani ja nähtyään mainoksen hän totesi. Ai nämä ovat taas näitä kouluja ja kysyi ihmetellen, maksoiko Kela oikeasti tällaisen koulun uudelleenkoulutuksena ja ihmetteli tosissaan Kelan toimintaa. Hän myös kertoi tekevänsä Opetushallitukseen tai Opetusministeriöön ilmoituksen asiasta. Kertoi tehneensä niitä ennenkin, mutteivat ne kuulemma mihinkään olleet koskaan johtaneet. Samat koulut kuulemma vuodesta toiseen huijaavat asiakkaitaan mitä ihmeellisimmillä lupauksilla, eikä kukaan puutu asiaan.

Opinto-ohjaaja kertoi myös ettei Kuvataitajan ammattinimikettä ole koskaan ollut edes olemassa ja Kuvataiteilijankin ammattinimikkeen saa vain ammattikorkeakoulusta, jota Alfa-art ei todellakaan ollut. Koulun opettajat olivat siis itse keksineet Kuvataitajan ammattinimikkeen ja mainostaneet koulua sillä, samoin kuin ammattikorkeasta saatavalla Kuvataiteilijan ammattinimikkeellä. Hän sanoi myös että Kelalla oli kaikki tiedot näistä kouluista ja ihmetteli ettei Kelalta oltu kerrottu minulle, ettei koulu valmista mihinkään ammattiin ja ihmetteli edelleen kovasti, miten Kela oli maksanut tuollaisen koulun uudelleenkoulutuksena. Ei ollut kuullut moista ikinä.

Nyt sain tarpeekseni ja ajattelin että vien kaikki koulun asiat viralliseen tutkintaan laittomine kokouksineen päivineen, mutta vasta sitten kun olen saanut opiskeluasiat kuntoon. Eli ensin minun piti saada uudelleenkoulutus asiat kuntoon ja tutkinto taidealalta, jotta olisin viralliseltakin ammatiltani taidemaalari, kuten alunperin oli koulutukseni tarkoituskin.

Soitin myös Einille, Kaijalle, Sepolle ja Anjalle, näille vanhemmille oppilaille ja pyysin heiltä tietoja näistä laittomista kokouksista ja niissä esitetyistä syytteistä. Samalla kerroin ettei koulu mihinkään ammattiin valmistanut ja oli kokonaan huijausta. Kaija oli huvittava, sain käsityksen että hän oli kehunut ystävättärilleen ja sukulaisilleen koulun maasta taivaaseen ja nämä luulivat varmaan Kaijan olevan nyt hieno taiteilija, eikä hän tietenkään halunnut näille totuutta paljastaa. Oli varmaan näyttänyt saamaansa todistusta, jossa koulu oli todistanut oikein kirjallisesti hänen olevan Kuvataiteilija ja Kuvataitaja. Kaija oli antamaisillaan tiedot näistä kokouksista, mutta kun kerroin tekeväni rikosilmoituksen asiasta, hän kieltäytyikin antamasta tietoja. Hän ei halunnut enää puhua koko asiasta.

Eini oli lähes identtinen Kaijan kanssa tässä koulun valmistamisen suhteen, hänkin oli varmaan kehunut sukulaisilleen koulua ja kuvitteli olevansa nyt oikea taiteilija. Eini ei myöskään halunnut paljastaa minulle mitään näistä kokouksista ja pelästyi kun sanoin vieväni ne poliisitutkintaan. Einihän oli myös kirjoittanut minusta nimellä koulun jaksokirjoituksiin ja oli myös kertonut sen minulle. Sanoinkin hänelle minulla olevan myös oikeus saada käsiini hänen kirjoituksensa, koska niissä mainittiin minun nimeni. Nyt Eini säikähti todenteolla ja halusi lopettaa puhelun.

Anja ei välittänyt siitä ettei koulu valmistanut mihinkään, sanoi olleensa vähän niin kuin viettämässä aikaa koulussa. Eikä koulun anti muutenkaan ollut ollut hänen mielestään kummoinen, sanoi että saihan siellä maalata. Anjakin oli antamassa tiedot näistä kokouksista, kunnes kuuli että olen tekemässä asiasta tutkintapyyntöä poliisille, silloin hän sulki suunsa eikä enää halunnut keskustella asiasta.

Seppo pelästyi selvästi saatuaan kuulla tosiasiat koulusta, hänhän oli käynyt koulun perikunnan rahoilla ja hänen siskonsa olivat olleet koulua vastaan, koska olivat osallisia perikuntaan ja katsoivat sen perikunnan rahojen tuhlaukseksi. Hän pelästyi etteivät hänen siskonsa vain saisi tietää sitä, ettei koulu valmistanutkaan mihinkään ammattiin, vaan oli huijausta. Mutta Seppokaan, vaikka oli esiintynyt kaverinani, ei suostunut antamaan tietoja näistä laittomista kokouksista minulle.

                                                                          * * * * *

Olin Kelaan yhteydessä ja sain työvoimatoimiston opinto-ohjaajalle uuden ajan ja häneltä sain tietää että saadakseni tutkinnon taidealalta, minun piti hakea Imatran Taidekouluun opiskelemaan vuodeksi. Sain myös tietää että kuka tahansa voi mennä Imatralle tekemään taidealan tutkinnon, ei tarvitse olla mitään taidekoulutusta. Riitti että tekee tutkintotehtävät, suoriutuu niistä ja esittelee omaavansa taidealan perustiedot ja taidot, niin saa toisen asteen Taidemaalarin tutkinnon, joka on viralliselta nimeltään Kuvallisen ilmaisun perusutkinto. Tässäkin se mitä Alfa-artissa oli sanottu Eilan pääopettajan suulla, että tutkinnon voi mennä suorittamaan Pekka Halosen Akatemiaan, ei pitänyt paikkaansa. Vaikka Eila oli sanonut että asiasta on sovittu Halosen Akatemian kanssa. Eila oli varmaan keksinyt tämänkin omasta päästään hätävalheeksi, kun koulu ei valmistanutkaan mihinkään ammattiin eikä sieltä saanut mitään tutkintoa. Samanlainen huijaus kuten koulun mainostamat ammattinimikkeetkin!

Olin myös kertonut kavereilleni laittomista kokouksista ja niissä esitetyistä syytteistä jotka oli salattu minulta, samoin kun uusista käänteistä asiassa. Ja huomasin yllättäen että pihan juoruämmistä monet tiesivät näistä syytteistä. Minulla oli edelleen tapana pyöritellä kolikoita ja avaimia taskussa, koska halusin seurata leviävätkö syytteet. Huomasin miten Kallisen muija ja erään vanhan jo nuoruuden ajan ystäväni Tabun muija Eija tuijotti aivan selvästi taskujeni kaivamista. Siis nämä koulun oppilaat olivat alkaneet levittää minusta näitä syytteitä, joita olivat selän takana tehneet laittomissa kokouksissa ja joita olivat jopa pyytäneet anteeksi. Kostoksi levittelivät näitä syytteitä, mutta ajattelin että ei mitään, kokeillaan saadaanko selvitettyä oliko Elisa syytellyt minua siitä mistä epäilin. Olin meinaan asiasta varma ja hyvä että syytteet leviävät, oli hienoa seurata niiden leviämistä ja ottaa aikanaan asia esiin. Ja huomasinkin että tämä Miljan ”jengi” tiesi nämä syytteet aivan selvästi ja samalla myös levittelivät niitä!

Syytteet oli siis levitetty myös kavereilleni ja useat kaverinikin alkoivat naureskella minulle, mutta kukaan ei rohjennut kertoa minulle kuulemistaan syytteistä. Jussi P yritti viestittää minulle monesti asiaa kaivelemalla itse taskujaan selvästi minun nähden useita kertoja. Samoin Efi sanoi minulle, huomatessaan minun taas kerran kaivelevan taskujani, että muniasiko kaivelet ja alkoi nauramaan. Kaivoin kolikot ja avaimet taskustani ja näytin ne hänelle, ja sanoin että niinhän sitä äkkiä luulisi, mutta totuus on toinen. Nyt Efi jatkoi nauramista ja sanoi, että kyllä hän tietää, hänellä itselläänkin on tapana tehdä samaa ja joku on hänenkin kohdalla joskus luullut sitä munien kaiveluksi. Tämän saman olisin halunnut tehdä jo kouluaikana kaikkien oppilaiden nähden, mutta kun siihen ei annettu tilaisuutta. Eipä tietenkään, sehän olisi pilannut koko heidän suunnitelmansa minua vastaan!

Huomasin miten syytteet levisivät tutuilleni ja kavereilleni, mutten löytänyt mitään viitteitä siitä että Elisa olisi syyttänyt minua itse tekemästään sylitanssistaan, vaikka olin asiasta aivan varma.

Samalla aloin kuitenkin kertoa myös kaikille halusta saada vastata esitettyihin syytteisiin, mutta vieläkään kukaan ei halunnut paljastaa näitä syytteitä. Itse halusin ensin varmistua että Elisa todellakin oli esittänyt tällaisen itse keksimänsä -sylitanssi- syytteen. Eli syyttänyt minua siitä minkä oli tehnyt itse jälkikäteen, koska se kertoi teon tarkasta suunnitelmallisuudesta. Hän oli ajoittanut oman ”sylitanssinsa” myös erinomaisesti, siihen päivään kun koulussa oli kerrottu ettei sieltä saa tutkintoa ja oli kuviteltu opettajien ja oppilaiden kesken että minä lopettaisin koulun. Meinaan tällaisessa tilanteessa en tulisi päästämään Elisaa karkuun, tulisin ilman muuta kertomaan asiasta totuuden. Ja minua suututti se etten ollut kouluaikana ollut tiukempi asian suhteen, olin antanut pääopettajan huijata minua uudelleen, lupaamalla palkita minut lopputyönäyttelyssä. Minun olisi pitänyt viedä asiat tutkintaan, heti kun sain tietää kokousten olleen laittomia.

                                                                         * * * * *

Kesällä sattui eräs hauska tapaus. Olimme sählyjengin kanssa pelaamassa jalkapalloa Kivinokassa ja meillä oli varattu sauna ja ruoat Park Hotellista Käpylästä. Yleensä menimme Kivinokan yleisen saunaan ja söimme siellä itse tuomiamme eväitä, mutta nyt teimme toisin. Minä ja Jone olimme autolla ja osa porukasta tuli kyytiimme, useimmat jo hiukan ottaneina, koska jalkapalloa pelatessamme joimme tauoilla yleensä kaljaa tai lonkeroa. Olimme Jonen kanssa niitä jotka harvemmin ryyppäsimme.

Ajoimme Itäväylää ja siitä Sturenkadulle josta käännyimme Mäkeläkadulle. Minulla oli vuoden 1989 Mitsubishi Lancer autonani, vanha nelivaihteinen romu, joka oli jo tullut lähes tiensä päähän, mutta joka oli kyllä palvellut useita vuosia erittäin uskollisesti minua. Jonella oli Subarun ralliauto, joka oli todella näyttävään näköinen valtavine spoilereineen ja muine herkkuineen, sekä todellinen raketti kulkemaan.

Mäkelänkadulle tultuamme ajattelin hiukan huvittaa kavereitamme ja alkaa kisailemaan Jonen kanssa. Kun Jone seisoi Mäkelänkadun ensimmäisissä valoissa Sturenkadulta käännyttäessä Käpylään päin, ajoin punaisista valoista ja pääsin näin Jonen edelle. Valojen vaihduttua Jone totta kai painoi kaasun pohjaan ja tuli kisaan mukaan ja ajoi edelleni. Mutta joutui taas pysähtymään Mäkelänrinteen kohdalla punaisiin valoihin ja minä taas ajoin bussikaistaa päin punaisia ja menin hänen edelleen. Ja Jone taas valojen vaihduttua ajoi edelleni, koska hänen autonsa ylivoima oli musertava. Sofianlehdon kohdalla Jone jäi taas punaisiin valoihin ja minä taas päin punaisia bussikaistaa hänen ohitseen. Kyydissäni olijoita nauratti aivan valtavasti ja Jonen ajoi taas valojen vaihduttua ohitseni kunnes joutui pysähtymään taas Koskelantien risteykseen ja nyt jouduin pysähtymään minäkin, koska risteys oli liian vilkas, jotta siitä olisi voinut ajaa punaisia päin siihen aikaan vuorokaudesta.

Koskelantien risteyksen jälkeen seuraavat valotkin olivat taas punaiset ja Jone pysähtyi valoihin, kun taas minä painoin läpi punaisista ja valojen taas vaihduttua Jone kaahasi edelleni Tuusulan moottoritien valoihin, josta käännyimme oikealle Pohjolankadulle. Jonen edellä oli auto myös kääntymässä Pohjolankadulle ja minä olin Jonen takana seisomassa valoissa ja harmitti kun tässä kohtaa ei voinut ajaa punaisista, koska olimme kääntymässä oikealle ja vasen kaista oli tukossa. Joten valojen vaihduttua ajoimme peräkanaa Jonen edellä ajavan auton perässä, kun yhtäkkiä lähdinkin ohittamaan niin Jonen kuin hänen edelläänkin olevan auton.

Jos tässä kohtaa olisin jäänyt ajamaan Jonen edellä olevan auton viereen vastaantulevien kaistalle ajamaan, olisin voittanut kisan, koska Park Hotelli oli Pohjolankadun toisessa päässä ja kaista oli tyhjä. Mutta ajoin Jonen edellä olevan auton eteen ja nyt Jone painoi kaasun pohjaan ja ajoi niin edessään olevan auton ohi, kuin minunkin ohitseni ja oli juuri ja juuri ennen minua Hotellin kohdalla. Kaverit jotka olivat minun ja Jonen kyydissä, olivat todella mielissään päästessään seuraamaan ja osallistumaan kilpa-ajoomme. Tästä muistettiin mainita vielä useita vuosia tämän jälkeenkin, jopa tänä vuonna 2014 kun kirjoitan kirjan tätä osaa, asia muistettiin sählyjengin saunaillassa. Eli kymmenen vuotta myöhemmin!

                                                                         * * * * *

Olimme aikanamme Jonen ja joidenkin muiden kanssa ajaneet hyviä kisoja mikroautoilla 90-luvulla ja vähän riippui aina päivästä ja autosta kuka voitti. Minuahan oli aina pidetty erittäin huonona kuskina ja sitähän olin ollutkin silloin kun kortin sain. Kolaroin ja ajoin metsään vähän väliä ja minulle aina naurettiin ajotaitojeni kanssa, mutta koska sain kortin 80-luvun alussa, oli 90-luvulla asia muuttunut, tämän Jone sai kokea katkerasti kerran. Olimme samaan aikaan sattumalta Pakilan Teboililla kahvilla ja Jone oli alkanut harrastaa mikroautoilua ja oli ajanut kisoissakin toiseksi.

Nyt Jone halusi viedä minutkin ajamaan mikroautoa, en tosin ollut koskaan ajanut mikroautoa ja olin itsekin varma häviöstäni, mutta siitä huolimatta löin pullakahvit vetoa voittajasta. No ajoimme Hakuninmaan Mikroauto Centeriin ja vuokrasimme autot ja aloitimme kilpa-ajon. Nyt sattuikin niin että voitin Jonen mennen tullen, eikä hänellä todellakaan ollut mitään jakoa minulle ja minua nauratti. Vielä palatessamme Pakilan Teboilille juomaan Jonen tarjoamat pullakahvit, vittuilin hänelle siitä että minunhan olisi pitänyt olla siellä mikroautokisoissa, olisin varmaan voittanut koko kisan ja Jonea nolotti. Näin myös tarinat legendaarisesta ajotaidostani saivat uuden käänteen, minun ajotaitoni surkeushan oli ollut oikea legenda tätä ennen!

                                                                          * * * * *

Kesän aikana hain Imatralle opiskelemaan, Kela oli suostunut maksamaan ylimääräisen vuoden opiskelun, koska asiahan oli kiusallinen Kelallekin, se oli maksanut kolmen vuoden aivan turhan opiskelun. Ja syksyllä aloitin koulun menemällä ilmoittautumaan Imatralle ja sieltä saimme kirjalliset tehtävät, jotka piti tehdä ja palauttaa jouluun mennessä. Onneksi sentään ei tarvinnut olla Imatralla kuin kirjoilla taidekoulussa ja sai tehdä kotona tutkintoon vaadittavat tehtävät.

Olin myös kesän aikana ottanut Alfa-artista enemmänkin selvää ja huomasin että Alfa-art oli päässyt valtion opintotukien piiriin valheellisella ja virheellisellä vertaamisella kahteen viralliseen ja oikeasti ammattiin valmistavaan kouluun, Imatran taidekouluun ja Pekka Halosen Akatemiaan, vaikka sen opetussuunnitelma ei vastannut mitenkään näiden virallisten koulujen opintosuunnitelmaa tai opetusta. Ihmettelin miten tämä oli mahdollista?

Lääninhallituksen mukaan yksityisellä koululla ei edes ole oikeutta olla ammattiin valmistavana kouluna ja lain mukaan yksityisen koulun opetussuunnitelman piti vastata julkisten oppilaitosten opetussuunnitelmaa päästäkseen valtion opintotukien piiriin. Ja Alfa-artin opetussuunnitelma ei mitenkään vastannut Halosen akatemian tai Imatran taidekoulun opetusta, sieltä puuttuivat kokonaan yhteiskunnalliset aineet, kuvanveisto, valokuvaus, matematiikka, toinen kotimainen kieli, valinnainen ulkomainen kieli, yrittäjyysopetus, tietotekniikka sekä animaatio-opetus kokonaan.

Yhteenvetona voidaan todeta Alfa-artin tehneen törkeän petoksen, josta oli olemassa kaikki todisteet. Saaneen opetusluvat ja päässeen valtion opintotukien piiriin huijauksella, vaikka ei täyttänyt ehtoja. Samoin Kela oli maksanut opiskeluni tällaisessa koulussa varmaan Presidentille ostetun teoksen takia? Alkoi olla selvää että kaiken takana oli maamme Presidentti Tarja Halonen, hänen suhteillaan koulutukseni oli maksettu julkisista varoista. Eihän Kela muuten maksa tällaisia yksityisiä huijarikouluja uudelleenkoulutuksena, koska Kelalla oli tieto näistä kouluista! Ja miten minulle ei ensin Kelan puolelta oltu edes kuviteltukaan maksettavan uudelleenkoulutusta taidemaalariksi, ennen kuin hallikauppiaat ostivat kehystämäni printin Presidentille. Sen jälkeen kaikki oli selvää ihan yhtäkkiä ja taidekoulutus maksettiin uudelleenkoulutuksena, ja vieläpä koulussa jota Kela ei taatusti maksa kenellekään muulle. Ilmankos olin ollut ensimmäinen, jolle Kela maksaa taidekoulutuksen uudelleenkoulutuksena!

Huomasin myös että Eila oli Presidentti Halosen palkitsema, oli saanut 2000- luvun alkupuolella jonkin ansio ristin tai pikkumitalin. Oli siitä joskus kouluaikanakin ollut puhetta, mutta asia oli päässyt unohtumaan. Halonen oli siis järjestänyt minut valtion kustannuksella opiskelemaan vanhan uskollisen alamaisensa huijarikouluun.

                                                                           * * * * *

Syksyllä kun illat pimenivät, siirryin taas juoksuttamaan poliiseja Mäntymäen kentän luokse. Koska sinne olin huomannut näiden seksuaalivähemmistöjenkin siirtyvän. Vaikka toki pyörin myös keskuspuiston metsissä ja kyllä sielläkin syksyllä näitä seksuaalivähemmistön edustajia pyöri. Olin kuitenkin tullut jo huomattavasti härskimmäksi ja pyörin entistä julkeammin perse paljaana. Halusin kokeilla missä vaiheessa tähän puututtaisiin poliisin toimista.

Stadionin parkkipaikalla huomasin yhtenä iltana poliisin kuvaavan minua autostaan ja minua nauratti. Ajattelin että antaa kuvata vain, ei minulla mitään sitä vastaan ole, jos heillä kerran kuvaushaluja oli. Tästäkin tulisi hyvä tarina jonain päivänä kirjaani. Tämä kuvaajani oli usein perässäni juossut nuorempi tummahiuksinen poliisi ja tunnistin hänet heti, jo ennen kuin huomasin hänen kuvaavan minua. Mutta mitenkään muuten tähän pyörimiseeni perse paljaana ei puututtu, vaikka tein sitä todella avoimesti. Tosin niissä kohdin kun huomasin esimerkiksi jonkun pariskunnan tai koiranulkoiluttajan kävelevän parkkipaikalla, pudotin heti paidan paljaan takamukseni peitoksi.

                                                                           * * * * *

Marraskuun puolivälissä syntymäpäivänäni minulta oli autosta puhkaistu kaksi rengasta ja tiesin heti että Rauni oli käynyt kostamassa minulle hänen renkaansa puhkomisen. Oli vielä tahallaan ajoittanut sen syntymäpäiväkseni. Onneksi en ollut kerennyt vaihtaa talvirenkaita alle, koska minulla ei ollut aikomustakaan ajaa talvea pidemmälle autollani, sen takia koska siinä meni katsastus vanhaksi. Auto oli jo niin huonossa kunnossa, ettei sitä kannattanut enää keväällä katsastaa ja näin vahinko jäi pieneksi. Vaihdoin talvirenkaat alle ja minua nauratti tämän näpistelijän, Raunin kostonhimo!

                                                                          * * * * *

Joulukuussa olimme risteilyllä Cossun, Jani K:n ja Jonen kanssa ja siellä sattui muutama erittäin hauska juttu. Olimme saunomassa ja minähän olin varmaan huonoimpia löylymiehiä mitä on ikinä olemassa. Samaan aikaan saunassa oli joku porukka ruotsalaisia miehiä ja koska saunassa oli jopa minun mielestäni hiukan viileätä, otin löylykauhan ja vesisangon ja aloin heittämään löylyä. Nyt nämä ruotsalaiset alkoivat kiroilemaan äänekkäästi ja lähtivät yksi toisensa perään pois löylystä. Ennen lähtöään saunasta yksi näistä ruotsalaisista haukkui muille selvästi ja hyvin äänekkäästi minua, joka heitin löylyä. Minua asia nauratti, koska todellakin olin varmaan koko suomen huonoin löylymies ja silti heitin löylyä heittämällä saunasta ulos porukan ruotsalaisia!

Kun ruotsalaiset olivat lähteneet saunasta, Jone huomasi että yhdeltä heistä oli jäänyt silmälasit saunaan ja pyysinkin Jonelta lasit itselleni. Pukuhuoneeseen mennessämme menin ruotsalaisten luo ja näytin heille löydettyjä laseja. Nyt muutama heistä osoitti samaa kaveria, joka oli minua eniten haukkunut saunasta lähtiessään, tarkoittaen lasien olevan hänen. No kävelin hänen luokseen ja ojensin lasit hänelle, ja hänen kaverinsa nauroivat kippurassa, koska mies meni aivan vaikeaksi ja häntä varmaan nolotti tilanteen koomisuus! Koska jokainen näistä ruotsalaisista tiesi, että olisimme voineet aivan hyvin halutessamme rikkoa lasit ja heittää ne vaikka roskikseen, eikä kukaan olisi tiennyt asiasta!

Toinen hauska tapahtuma sattui takaisintulomatkalla. Minun viinapäänihän oli tunnetusti yksi huonoimpia mitä oli olemassa ja Jone oli sanonut Cossulle ja Janille juottavansa minut humalaan. Jone alkoi kantamaan viinalaseja tiskiltä pöytään ja kippasi samaan tahtiin kanssani, mutta olikin yhtäkkiä itse niin kännissä, ettei pystynyt enää ottamaan. Ja minä tietysti löin pökköä pesään ja sanoin että haepas nyt sitä viinaa, niin aletaan juomaan kunnolla kuin aikamiehet. Jani ja Cossu nauroivat katketakseen ja Jone oli aivan vaikeana kauheassa kännissä, kun huomasi että minähän olinkin juonut hänet pöydän alle! Eikä mennyt kauaa kun Jone joutui lähtemään hyttiin nukkumaan ja jäimme baariin Janin ja Cossun kanssa naureskelemaan Jonelle.

Loppuvuosi meni tutkintotehtäviä tehdessä ja näiden minua vastaan esitettyjen syytteiden leviämistä seuratessa.

                                                                     VUOSI 2005

Joskus Tammikuussa sain loistavan idean tehdä teoksen vaa-asta, jossa vaakakuppien toisella puolella olisi maapallo ja toisella puolella raha, ja vaa-assa olisi lakipykälä merkki. Teoksen nimeksi tulisi -Lain vaaka-. Jo idean saaneena näin teoksen valmiina silmissäni, vaikka ei niistä koskaan tullut sellaisia kuin alun perin oli tarkoitettu, aina niissä muuttui moni asia matkalla. Olin myös aivan varma että teoksesta tulisi merkkiteos, hyvän idean ja totta kai -vaikka itse sanonkin- loistavan maalaustaitoni ansiosta. En tiedä mikä oli, mutta itse olin jo pitkään ollut sitä mieltä, että olin taatusti yksi maailman parhaista taidemaalareista.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Scale-of-law-101248889

Joskus maaliskuun aikana sain teoksen viimein valmiiksi ja kuten olin jo etukäteen ajatellutkin, teoksesta tuli mestariteos. Idea oli loistava ja teos erittäin hienosti toteutettu, juuri sitä laatua johon vain minä pystyin!

Maaliskuussa olin sopinut meneväni pystyttämään taidenäyttelyn Imatralle ja samalla tutkintolautakunta tulisi katsomaan teoksiani ja arvioimaan ammattitaitoani. Koska omasta autostani oli mennyt katsastus umpeen, olin lainannut Jontelta auton. Jone oli lainannut ostamansa Nissan Micran minulle. Aamulla olin lastannut auton täyteen teoksia ja olin lähdössä reissuun Imatralle. Kunnes yhtäkkiä huomasin, että auto ruiskikin öljyt pihalle jostakin. Ajoin läheiselle Nesteen huoltoasemalle ja avasin konepellin, huomasin että öljyt tulivat valtavalla paineella ulos ja ajoin auton takaisin parkkipaikalleni.

Nyt siirsin teokset omaan autooni ja lähdin kauhealla kiireellä ajamaan Imatraa kohti, koska aika alkoi olla tiukoilla. Kiireessä minulta jäi auto puhdistamatta lumesta ja olin varmaan aikamoinen näky, koska yöllä oli satanut parikymmentä senttiä lunta ja saman verran oli autoni päällä. Sellainen näky etten päässyt Pukinmäkeä pidemmälle, kun poliisit pysäyttivät minut. Kerroin heille koko jutun ja sanoin etten voi jättää Imatralle menemättä, koska olen lähes neljä vuotta tehnyt töitä tutkinnon eteen ja auto jonka lainasin hajosi. Sanoin että tehkää mitä tahansa, siitä huolimatta minun on mentävä Imatralle.

Poliisit soittivat jollekin ja neuvottelivat pitkään asiasta, lopulta he sanoivat että he päästävät minut ajamaan Imatralle ja kirjoittivat ajoluvan sinne, mutta siellä minun olisi mentävä katsastamaan auto, koska enempää kuin Imatralle sillä ei saisi ajaa. Nytkin he sanoivat syyllistyvänsä itse laittomuuteen, koska eivät vieneet kilpiä autostani, se heidän olisi pitänyt kuulemma tehdä lain mukaan. Olin todella helpottunut, koska nyt minulla oli lupa ajaa Imatralle. Itse tosin tiesin jo etukäteen, etten menisi katsastamaan autoa Imatralla. Koska aikomuksenikaan ei ollut enää katsastaa autoa, vaan ajaa se romuttamolle. Siinä oli jo sen verran vikaa, ettei sitä enää kannattanut katsastaa.

                                                                          * * * * *

Imatralla pystytin näyttelyn Palvelukeskuksen aulaan. Eräs vanha ystäväni Pasi T oli muuttanut Imatralle joitakin aikoja sitten ja olin sopinut meneväni hänen luokseen yöksi. Pystyttäessäni näyttelyä käveli eräs nainen ohi ja kysyi kiinnostuneena, olenko minä itse taiteilija? Vastasin olevani taiteilija ja hän oli erittäin kiinnostunut Talvipuutarha teoksesta, sanoi tietävänsä teokselle heti ostajan. Nainen kysyi onko näyttelyni kauan esillä ja kerroin sen olevan kuukauden, olin sopinut hakevani teokset kuukauden päästä pois. Nyt nainen sanoi ilmoittavansa sille kenen väitti ostavan teoksen oikopäätä, että kävisi katsomassa näyttelyn. Ajattelin että tämähän menikin hyvin, heti alkaa kauppa käymään.

Seuraavana päivänä tutkintolautakunta tuli katsomaan teoksiani ja arvioimaan näyttelyn pystytystä. Lautakunta koostui kolmesta henkilöstä, kahdesta miehestä ja yhdestä naisesta. He ihailivat teoksiani pitkään ja sanoivat minulla olevan aikamoinen taito maalata. -Kansallisteatteri Helsinki 2- teoksen kohdalla nuorempi miehistä kiinnitti huomiota nimeeni, joka oli kirjoitettu samalla värillä kuin Aleksis Kiven patsas ja nimi patsaan jalustassa oli maalattu. Hän kysyi olenko kenties samaistunut teosta tehdessäni Aleksis Kiveen, kun molempien nimissä oli käytetty samaa väriä. Huomio oli hyvä, mutta analysointi asiasta täysin pielessä. Joten kerroinkin että kyseessä on pikemminkin se, että niin Aleksis Kiven patsas ja jalustassa oleva nimi, kuten minunkin nimeni, on maalattu teokseen viimeisinä ja itse pitäisin asiaa lähinnä laiskuutena tai pikemminkin minulla oli ollut liian kiire, koska en ollut jaksanut vaihtaa väriä omaa nimeäni maalatessa. Selitin että teos on tehty Alfa-artin lopputyöhön ja kiireessä käytin samaa väriä molempien nimissä.

Tutkintolautakunta kuunteli juttuani ja heidän kasvoiltaan paistoi ihmetys. Niin hienosti olin asian esittänyt, että nuorempi mieskin joka naureskellen oli asian esille ottanut, myönteli hyväksyvän näköisesti. Kirjalliset tehtävät oli hyväksytty, samoin teokset ja näyttelyn pystyttäminen olivat kruunanneet kaiken ja sain tutkintopaperit. Samalla vanhempi mies sanoi minulle että jos haluaisin, voisin ottaa teokset seinältä ja viedä ne mukanani, vaikka alun perin niiden olisi pitänyt olla seinällä kuukauden. 

Tämä oli minun kannaltani hieno juttu, koska minun ei tarvitsisi enää kuukauden päästä ajaa Imatralle, vaan koko opiskelu olisi nyt ohi ja saisin lähteä tutkintopaperit ja teokset mukanani kotiin. Kun olin purkamassa näyttelyä, sama nainen joka edellisenä päivänä oli kiinnostuneena katsellut näyttelyäni ja sanonut tietävänsä ostajan Talvipuutarha Helsinki teokselle, käveli ohi ja tuli ihmetellen juttelemaan. Hän kysyi miksi puran näyttelyn jo nyt, selitin hänelle asian ja hän oli todella pahoillaan. Koska hän edelleenkin oli varma, että hänen tuttunsa olisi varmasti ostanut teoksen ja nyt hän ei itsekään päässyt teosta tutulleen suosittelemaan. Minua asia ei harmittanut, koska tiesin sen tason teokselle löytyvän ostajan Helsingistäkin, tokihan olisi tietenkin mukava ollut myydä teos Imatralla ja saada kuitatuksi matkakulut ja olisi jäänyt vielä vähän taskuun rahaakin. Pääasia oli kuitenkin tutkinto, joka nyt oli taskussa.

                                                                          * * * * *

Nyt tein kaikki mahdolliset tutkintailmoitukset Alfa-artista Kelalle ja kävin tekemässä myös rikosilmoituksen poliisille, koulussa järjestetyistä laittomista kokouksista ja törkeästä petoksesta. Mutta niin Kela kuin poliisikin jättivät asiat tutkimatta. Ja vein asiat eduskunnan oikeusasiamiehelle käsiteltäväksi.

Tutkinnon jälkeen menin myös tekemään ilmoituksen poliisin seurannasta Pasilan poliisitalolle. Seurannan takia poliisit osasivat varautua ja kun normaalisti ilmoituksen vastaanottajat ovat virkapukuisia poliiseja, tuli minun ilmoitustani vastaanottamaan siviilipukuinen poliisi. Eräs heistä jotka minua olivat seuranneet ja arvasin heti mikä oli homman nimi. Poliisi kuunteli juttuni, alkoi nauramaan ja sanoi ettei tuollaista suomessa tapahdu, kieltäytyen samalla ottamasta ilmoitusta vastaan. Ihmettelin hänelle asiaa ja sanoin, ettei tämä mikään leikin asia ole, vaan viranomaisrikollisuutta pahimmillaan. Nyt tämä poliisi alkoi vihjailemaan joistakin valokuvista ja kyseessä oli ilman muuta ne kuvat, joita toinen poliisi oli autostaan ottanut edellisenä kesänä. Kun olin ollut Stadionin parkkipaikalla juoksuttamassa poliiseja perse paljaana ja minua alkoi naurattamaan. Mikään ei silti auttanut, ilmoitusta ei otettu vastaan tämän poliisin toimesta, eikä auttanut muuta kuin lähteä pois.

Kerroin asiasta kavereilleni ja he nauroivat minulle, tosin jotkut sanoivat ettei poliisi voi jättää rikosilmoitusta ottamatta vastaan, vaikka ilmoitus koskisi mitä tahansa asiaa. Mietin että johan oli mennyt törkeäksi poliisin toiminta, edes rikosilmoitusta ei otettu vastaan. Ja huomasin seurannan vain kiihtyvän, nyt he näyttivät vielä avoimemmin miten seurasivat minua ja naureskelivat autoistaan minulle suoraan aina tilaisuuden tullen. Koska seuranta tapahtui matkapuhelimen ja autooni asennetun seurantalaitteen avulla, seuraajat häipyivät heti pidemmälle kun olin jonkun seurassa tai ajelin autollani joku kyydissä. Mutta heti kun ajelin yksin, alkoi todellinen psyykkaus, jossa selvästi näytettiin että minua seurattiin. Noin kuukauden päästä näin iltapäivälehdessä jutun, jossa poliisi oli myös kieltäytynyt ottamasta rikosilmoitusta vastaan ja saanut nuhteet. Jutussa sanottiin että poliisin on otettava rikosilmoitus vastaan ihan mistä asiasta tahansa, vaikka kyseessä olisi kuinka erikoinen juttu tahansa. No ajattelin mennä syksymmällä tekemään uudelleen rikosilmoituksen.

Samalla nyt kun olin aikonut päästä poliisin seurannasta eroon, aloin vittuilemaan tälle huoltomies Sepolle. Ensin aloin kyselemään tietääkö hän mitään Ihmis- ja Perusoikeuksista? Sitten aloin vittuilemaan hänen olevan Stasin agentti ja Ihmis- ja Perusoikeusrikollinen. Kyselin että onko hän niin tyhmä, ettei ole tajunnut, miten olen huomannut hänen seurantansa minua kohtaan jo vuosia sitten? Aina hänet nähdessäni, kyselin mitä DDR:lle kuuluu ja onko Stasi vielä voimissaan? Ja kun häntä ei vähään aikaan ollut näkynyt, niin onko hän löytänyt jo uuden kytättävän? Kerroin myös että olen käynyt tekemässä rikosilmoituksen hänen poliisikavereistaan ja ettei sitä otettu vastaan. Mutta menen kyllä tekemään sen uudestaan ja silloin hänenkin ihmisoikeusrikoksensa tutkitaan! Seppo oli aina aivan vaikeana ja häpesi selvästi toimiaan, hän myös alkoi välttelemään minua entistä enemmän. Lähes suorastaan juoksi karkuun minut nähdessään, tai minun mennessäni hänen lähelleen.

                                                                         * * * * *

Sen jälkeen kun olin tehnyt tutkintailmoitukset Alfa-artista ja sen opettajista, alkoi todella törkeä poliisin toiminta. Joka kerta kun kävin Masalla kylässä Pakilassa tai Jönnillä Paloheinässä, ajoin reittiä jossa Äijänpolku oli lähes matkani varrella, vain pieni S-mutkan kohdalla oleva kadunpätkä erotti reittini siitä kadusta jossa Maarit Björkman ja Eila Ekman-Björkman asuivat, eli Äijänpolusta. Joka kerta kun ajoin tästä ohi, olivat poliisit virka- tai siviiliautolla täysin samaan aikaan S-risteyksen kohdalla, vahtimassa ja psyykkaamassa minua. Siis minua joka olin joutunut näiden molempien rikosten uhriksi ja joista poliisillakin oli täydet todisteet. En tiedä mitä he minun kuvittelivat tekevän matkani varrella, mutta joka kerta he tiesivät myös etukäteen mihin olin menossa, koska olin hiukan aikaisemmin jutellut puhelimessa joko Jönnin tai Masan kanssa. Minua psyykattiin vain sen takia, koska olin vienyt asiat täysin normaalisti viralliseen tutkintaan!

Tätä toimintaa jatkui useita vuosia, mutta koska tämä reitti oli nopein reitti kodistani molemmille kaverilleni, en muuttanut reittiäni. Masalle ei oikein muuta kautta edes olisi voinut järkevästi edes ajaa. Joitakin kertoja kyydissäni oli joitakin kavereitani ja silloinkin nämä poliisit olivat aina täsmälleen samassa paikassa minun ajaessa tästä ohi. Tokihan olin usealle kaverilleni tästä koulujutusta kertonut ja maininnut miksi poliisitkin olivat aina samassa kohtaa ajaessani tätä kautta heille ja hekin ihmettelivät asiaa! Ei näillä ainakaan määrärahojen puutetta ollut, vaan resurssit vainota minua, olivat rajattomat. Samalla tämä kertoi miten totalitarista seurantani olikaan!

                                                                        * * * * *

Kevään aikana jouduin myymään Maatilani pois, opiskeluaika oli vienyt kaikki säästöni ja tarvitsin rahaa uuden auton ostamiseen. Tilan myytyäni ostinkin auton ja tilasin myös postikortteja lisää. Valitsin painopaikaksi Roihupellon teollisuusalueella olevan Painotalo REPE Oy:n, jonka omistaja ihastui maalauksiini. Eräänä päivänä hän tuli jopa kotiini asti katsomaan teoksiani ja olin varma että hän olisikin ostanut erään teokseni, mutta yhtäkkiä hän jotenkin muutti suhtautumistaan minuun. En tiedä mikä asian aiheutti, mutta itse veikkaisin poliisin antaneen hänelle jotain tietoja minusta.

Myös korttien saamisessa ja niiden maksamisessa tapahtui outo juttu. Hain kortit perjantaina kun painopaikka oli jo kiinni ja kortit oli jätetty rappukäytävään, jossa oli joitakin eri firmojen postilaatikoita. Olin sopinut jättäväni rahat yhteen postilaatikkoon kirjekuoressa ja ihmettelin tätä asiaa. Miksi omistaja oli halunnut minun jättävän rahat sinne, vaikka olisin voinut tulla maksamaan ne maanantaina? Meinaan jos joku olisi tiennyt rahojen olemassaolopaikan, niin ei kovin vaikeata olisi ollut rahoja itselleen hakea. Koska minulla oli koko ajan poliisin seuranta päällä, mietin asian liittyvän tähän jotenkin. Ehkä tässä kokeiltiin jotain, kenties sitä murtautuisinko itse hakemaan rahat, en pitäisi sitä ollenkaan mahdottomana ajatuksena?

                                                                           * * * * *

Yläkerrassani asui vanha mies nimeltään Simo, hän oli rappumme häirikkö. Usein hän ryyppäsi naisystävänsä kanssa ja aiheutti häiriöitä, ja poliisit kävivät aina noukkimassa joko jomman kumman tai molemmat putkaan. Sama sattui taas kerran, mutta nyt kuulin miten pihalla alkoi kiertää aivan

uskomaton juttu. Minun asunnostani oli kuulemma viety minut ja joitakin kavereitani putkaan poliisien toimesta. Viereisessä talossa asuvat Eija ja Tabu, olivat kertoneet nähneensä kun asia tapahtui, olihan heiltä suora näköyhteys olohuoneen ja parvekkeen ikkunoista rapulleni.

 

Kun asia tuli yleiseen tietoon, Tabulta ja Eijalta meni uskottavuus kokonaan. He olivat siis omin silmin nähneet kun minut vietiin putkaan joidenkin kavereideni kanssa, vaikka Simo ja hänen naisystävänsä oli raahattu putkaan, eikä minulla ollut asian kanssa mitään tekemistä. Minua nauratti ja huomasin miten vaikeina Tabu ja Eija olivat pitkään sen jälkeen ja katselivat minua aina vaivautuneina. Tokihan he tiesivät minun saaneen tietää heidän väitteistään.

                                                                           * * * * *

Olin jo pitkään miettinyt miten kaupallistaisin maapalloteokseni ja sain idean ottaa niistä t-paitoja. Pitkän etsimisen jälkeen löysin Porintien varresta firman joka teki siirtokuvapaitoja ja tilasin niitä muutamia kymmeniä kappaleita -Kaiken jälkeen- ja -Maapallo liipasimella- teosten kuvista. Paitojen laatu oli erinomainen, mutta kuvat haalistuivat muutaman pesun jälkeen tunnistamattomiksi. Sain kuitenkin paitoja myytyä sen verran että pääsin omilleni, vaikka monet valittivatkin kuvien kestämättömyydestä, eikä myyntikatekaan ollut kummoinen. Paidat olivat olleet kalliita minullekin ja asiakkaille suorastaan kestämättömän kalliita, mutta oli pakko ollut yrittää.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Planet-earth-candle-101194493

Kesällä sain taas loistavan idean maalaukselle, ajattelin maalata maapallo kynttilän joka palaisi molemmilta puolilta. Idea oli kerta kaikkiaan loistava kaikessa yksinkertaisuudessaan ja mietin tästä tulevan taas mestariteoksen. Tässä valitsin tekniikaksi öljyvärin, toisin kuin -Lain vaaka- teoksessa olin käyttänyt akryylivärejä, joista itse asiassa pidinkin enemmän. Öljyvärillä oli kuitenkin puolensa, sillä sai paljon helpommin tehtyä värien sulauttamiset keskenään ja siksi valitsin tähän teokseen öljyvärit. Muutamien viikkojen jälkeen teos oli valmiina ja siitä tuli taas todellinen mestariteos.

                                                                         * * * * *

Syksyllä menin tekemään rikosilmoitusta uudelleen poliisin seurannasta ja nyt poliisi otti ilmoituksen vastaan. Virkapukuinen poliisi yritti ensin väittää ettei tällaista suomessa tapahdu ja että määrärahat poliisilla ovat niin tiukalla, ettei kenelläkään ole tällaiseen resursseja. Aloin nauramaan ja sanoin että tuota teille virkapukuisille varmaan syötetään. Tosiasiassa näillä kavereilla, kuten Jovion ryhmällä oli rajattomat resurssit. Poliisi katseli minua ihmeissään ja jäi selvästi miettimään sanomaani, ilmeisesti itsekin tiesi asian olevan kuten sanoin. No joka tapauksessa sain rikosilmoituksen tehtyä, olin kertakaikkiaan saanut tarpeekseni tästä aivan naurettavasta seurannasta, jolla ei ollut muuta tarkoitusta kuin piinata minua ja työllistää poliisia. No meidän valtiolla oli näköjään varaa ihan mihin tahansa, huijarikoulujen ja täysin rikollisten poliisien rahoittamiseenkin.

Tämän jälkeen poliisi aloitti vielä tiiviimmän seurannan minua kohtaan ja nyt poliisi ei edes yrittänyt peittää tätä seurantaa millään tavalla, vaan aivan tietoisesti näytti että heillä oli oikeus tehdä mitä huvittaa, välittämättä lainkaan minun oikeuksistani. Minua alkoi vituttamaan entistä enemmän ja

ajattelin alkaa juoksuttamaan heitä vielä enemmän ja muuttua entistä omituisemmaksi. Kävinkin ostamassa peruukin Kaisaniemen metroasemalla olevasta Aprilli nimisestä liikkeestä.

Poliisi seurasi minua liikkeeseen ja uteliaana katseli mitä olin ostamassa. Kun muutamien päivien päästä kävin liikkeessä uudestaan ostamassa ihomaaleja, huomasin myyjän suhtautumisen muuttuneen täysin ja olin varma että poliisit olivat sanoneet hänelle jotakin edellisen käyntini jälkeen. Myyjä katseli minua nyt kuin pahinta rikollista ja hyvä että suostui palvelemaan lainkaan tai edes myymään mitään minulle. Kun muutama päivä aikaisemmin sama myyjä oli palvellut minua kuin kuningasta.

Värjäsin ihomaaleilla naamani ja takapuoleni mustaksi ja lähdin taas juoksuttamaan poliiseja pitkin Mäntymäen kallioita ja Laakson metsiä. Eräänä iltana kävi hauska juttu, Kisahallin siinä päässä missä oli ravintoloita, oli julkinen maksullinen vessa, joita oli ympäri kaupunkia. Olin aivan tahallani vessassa tarpeilla jonka jälkeen aloin ensin korjaamaan ihomaaleilla kasvoni väriä ja sen jälkeen pyllistin peiliä kohden ja aloin korjaamaan takapuoleni väriä, minulla ollessa jaloissa nämä housut joista oli takapuolen kohta leikattu pois.

Nyt alkoi valtava ujellus, vessassa oli joku hälytysääni joka alkoi soimaan aivan valtavalla volyymilla ja poistuessani vessasta, oli ulkopuolella joku nainen ulkoiluttamassa koiraansa. Nainen katseli minua ihmeissään pillin ulvoessa ja varmaan ihmetteli mitä ihmettä olin vessassa tehnyt, kun tuollaisen metelin olin saanut aikaan. Kävelin parkkipaikan läpi Mäntymäen kallioille ja nainen seurasi koiransa kanssa minua metsän laitaan asti, odottaen varmaan poliisien tuloa Kisahallin toisesta päästä. Minua koko juttu nauratti ja hekottelin vatsa kippurassa, koska olin Hannulta, poliisilta jolle olin muurannut talon, saanut kuulla että näissä yleisissä vessoissa on kamerat peilin takana ja juuri siksi olin tähän vessaan mennytkin korjaamaan meikkejäni ja varsinkin takapuolen meikkejä. Halusin näyttää persettä näille peilin takan kyttääville ja katsoa miten he reagoisivat asiaan ja nythän se oli nähty.

                                                                         * * * * *

Eräänä päivänä Jone oli taas käymässä meillä ja katselimme jotain ohjelmaa televisiosta olohuoneessani. Mainostauolla Jone meni keittiöön keittämään teetä, kun vedenkeitin oli kuumentanut veden ja Jone oli hakenut itselleen kupin teetä, menin minä vuorostani keittiöön hakemaan teekuppia itselleni. Nyt huomasin valtavan nipun rahaa keittiöni lattialla, Jonellahan oli tapana pitää rahojaan housujensa etutaskuissa, josta ne helposti tippuivat. Sanoin Jonelle että tulehan siivoamaan mitä olet roskannutkin. Jone sanoi ettei hän ole mitään roskannut ja tuli kärttyisenä keittiöön vasta kun komensin uudelleen häntä. Osoitin lattialle ja Jonen ilme muuttui kärttyisästä iloiseksi, hän nosti rahansa ja sanoi etteivät nämä mitään roskia ole ja että mielellään hän tällaiset jättämänsä roskat siivoaa. Jone myös kiitti minua kovasti ja sanoi että jos olisin laittanut rahat taskuuni, ei hän olisi tiennyt mihin rahat olisivat pudonneet!

                                                                     * * * * *

Samana syksynä kävi toinenkin hauska juttu Jonen kanssa. Jonella oli tapana raivota liikenteessä ja vähän muuallakin ohimosuonet pullistuneina todella pienistä asioista. Monesti olimme muutamien kavereiden kanssa naureskelleet ja miettineet, koskahan ne ohimosuonet oikein repeävät häneltä. No yhtenä päivänä olimme taas käymässä Mikalla, minä kuskina ja Jone apukuskin paikalla. Joku autoilija töpeksi kaistanvaihdossa ja ajoi suoraan eteemme. Vaihdoin kaistaa ja ajoin töpeksijän rinnalle, aloin hymyilemään ja taputin käsiäni yhteen kuin hurraten töpeksijälle, samalla kun ohjasin autoa polvellani. Jone näki tämän vierestä ja alkoi nauramaan, sanoen että hän olisi alkanut raivoamaan tuollaiselle urpolle.

Muutaman päivän päästä Jone tuli kertomaan hauskan tapahtuman. Hän oli ollut poikansa kanssa liikenteessä ja joku oli taas töpeksinyt liikenteessä. Jone oli tehnyt saman kuin minä, ajanut vierelle ja alkanut hymyilemään ja taputtamaan tälle töpeksijälle. Nyt Jonen poika oli kysynyt, mistä sinä iskä olet tuon oppinut, tuo on paljon parempi kuin se sinun ainainen raivoamisesi? Jonea oli alkanut naurattaa! Samoin alkoi minuakin, koska Jonehan oli ikuinen raivoaja, jonka kaikki myös tiesivät. Enkä pitänyt minään ihmeenä, jos hänen poikansakin sanoi taputtamisen olevan parempi kuin raivoaminen.

                                                                           * * * * *

Syksyllä Jönni oli nähnyt taidemyynti-ilmoituksia tienvarsilla ja kertoi minulle asiasta. Joku kauppias oli myymässä Tammiston Jättijaossa taidetta ja päätin mennä tapaamaan häntä. Tutustuinkin taidekauppiaaseen, jonka nimi oli Matero. Eräänä päivänä vein hänelle kokeeksi teokseni -Vanhankaupunginlahti Helsinki- myytäväksi ja hän myi teoksen samana iltana. Olin aina välillä myös tuuraamassa häntä ja myymässä teoksia, kun Materolla oli asioita hoidettavana.

Tutustuin vieressä työskentelevään Suutariin ja Alkon henkilökuntaan, jotka kovasti ihmettelivät teoksiani, kun olin ottanut joitakin mukaani myytäväksi. Varsinkin -Suomen Pankki Helsinki- ja -Kansallisteatteri Helsinki- herättivät heissä valtavaa ihastusta. Eräänä iltana ohitse käveli kaksi rakennusmiestä, joista toinen oli todella tutun näköinen, mutten millään muistanut mistä. He pysähtyivät -Suomen Pankki Helsinki- teoksen kohdalla ja toinen alkoi naureskellen epäilemään, oliko teos edes maalattu? Kun kerroin hänelle teoksen olevan minun maalaamani, hän katsoi minua huvittuneena ja lähti kaverinsa kanssa kulkemaan poispäin, ja kuulin kun hän sanoi kaverilleen minun huijanneen. Minua alkoi naurattamaan itsekseni!

Olin Materolla useana vuonna myymässä aina välillä teoksia ja hän myi myös joitakin muitakin teoksiani. Hänhän ei ollut vakituiseen samassa paikassa myymässä, vaan oli kiertävä taidekauppias. Eräänä päivänä kun olin taas Materoa tuuraamassa sattui hauska tapaus, joku viisissäkymmenissä oleva hiukan alkoholisoitunut muija tuli katsomaan teoksia ja alkoi kovaan ääneen väittämään erästä Palmun teosta väärennetyksi. Hän sanoi että hän on nähnyt Palmun teoksista lehdissä kuvia ja ne olivat olleet paljon hienompia. Myös nimikirjoitus oli kuulemma aivan erilainen, eikä millään tikkukirjaimilla tehty. Minua alkoi naurattamaan ja esitin tälle rouvalle Palmun kirjan, jossa oli hänen maalauksiaan ja joissa näkyi selvästi nimikirjoitus aivan vastaavalla tavalla tehtynä, kuin myytävänä olevassa teoksessa. Nyt tämä muija meni aivan vaikeaksi ja poistui pikkuhiljaa paikalta vähin äänin. Oli ilmeisesti yrittänyt esittää jotain taideasiantuntijaa, mutta saanut nenilleen pahasti?! Minulle tuli mieleen, ettei tämä muija edes ollut koskaan nähnytkään Palmun teoksia, oli vain kuullut hänestä ja tehnyt omat päätelmänsä Palmun teoksista. Jotka sitten osoittautuivatkin aivan erilaisiksi kuin hänen kuvitelmansa.

Muutamia kertoja huomasin poliisien käyvän katsomassa minua ja yhtenä kertana tajusin miten lähellä he olivatkaan koko ajan. Olin mennyt käymään vessassa ja sanonut Alkon myyjille että he katsoisivat teoksia sen aikaa, ettei kukaan varastaisi niitä. Vessan pönttö oli tukossa ja jouduin virtsaamaan lavuaariin, koska oli niin kova hätä. Juuri kun vedin vetoketjua kiinni, aukesi ovi ja poliisi meinasi kävellä minua päin. Hän jotenkin hämmästyi nähdessään minut ja sanoin hänelle vessan olevan tukossa ja että itse olin virtsannut lavuaariin. Nyt hän kääntyi hämmentyneenä pois, aivan kuin hän ei olisi tajunnut tulleensa vessaan, vaan ikään kuin hän olisi tullut katsomaan mihin olin mennyt, ovessahan ei ollut vessan merkkiä. Mutta tämä kertoi todellakin miten lähellä he koko ajan pyörivät!

Materon kautta opin myös tuntemaan Sami H:n, joka oli itsekin taiteilija ja piti Galleriaa Töölössä. Samalla Sami kehysti tauluja, hänellä oli Gallerian alakerrassa kehystyslaitteet. Muutamien seuraavien vuosien aikana, pidin näyttelyn Samin Galleriassa ja hän myös myi useita teoksiani Galleriastaan. Samoin minä kehystytin teoksiani hänellä ja näin kauppa kävi molemmin puolin. Autoimme ikään kuin toinen toisiamme.

                                                                     * * * * *

Syksyllä Lokakuussa hain myös Taidemaalariliiton jäsenyyttä, olihan minulla jo hiukan meriittejäkin, neljä vuotta opiskelua ja tutkinto, ja olihan takana parikymmentä näyttelyä, kaksi apurahaa ja teoskin ostettu Presidentille asti. Vaikkakin halpa paperikopio, mutta kuitenkin, ja olihan se lahjoitettu oikein virallisessa tilaisuudessa ja vieläpä siten ettei minulla ollut asiaan mitään osuutta. Hakuaika oli lokakuun puoliväliin asti ja joskus joulukuun alussa sain tietää ettei minua oltu valittu liiton jäseneksi.

Joulukuussa huomasin liiton sivuille ilmestyneen Elisan, Raunin ja Sepon nimet ja ihmettelin hetken asiaa. Jokaisella heillä oli ollut paljon pienemmät meriitit kuin minulla ja siitä huolimatta he olivat päässeet liiton kokelasjäseniksi, samassa syksyn haussa kun minulta evättiin jäsenyys. No nyt tiesin että olin joutunut selvän syrjinnän ja epätasa-arvoisen kohtelun kohteeksi, joka myös oli todistettavissa.

Tutkin asiaa myös tarkemmin ja huomasin erittäin mielenkiintoisen seikan, Euroopan Unionin Perusoikeuskirja sanoo näin.

EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSKIRJA

(2007/C 303/01)

12 artikla

Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

1. Jokaisella on oikeus rauhanomaiseen kokoontumisvapauteen ja yhdistymisvapauteen kaikilla tasoilla erityisesti poliittisessa, ammattiyhdistys- ja yhteiskunnallisessa toiminnassa, mihin sisältyy, että
   jokaisella on oikeus perustaa yhdessä muiden kanssa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.

Maamme solmimat Ihmis- ja Perusoikeussopimukset taas sanovat näin.

2.2

Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö

Tasa-arvo Euroopan unionissa

Neuvoston direktiivi miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa 76/207/ETY, jäljempänä työelämän yleinen tasa-arvodirektiivi, on pohjana tasa-arvon edistämiselle työelämässä. Parlamentin ja neuvoston direktiivi edellä mainitun direktiivin muuttamisesta 2002/73/EY laajensi direktiivin alaa. Muutosdirektiivi on tullut voimaan 5 päivänä lokakuuta 2002 ja sen noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset on saatettava voimaan viimeistään 5 päivänä lokakuuta 2005.

Muutosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan perusteella direktiiviä sovelletaan julkisella ja yksityisellä sektorilla, julkiset laitokset mukaanlukien, seuraavilla aloilla:

a) työpaikan, itsenäisenä ammatinharjoittajana tehdyn työn tai toimen saamisen ehdot, valinta- ja työhönottoperusteet mukaan lukien, toimialasta ja ammattiasemasta riippumatta, uralla eteneminen mukaan lukien;

b) mahdollisuus kaikenlaiseen ja -tasoiseen ammatilliseen ohjaukseen ja koulutukseen, ammatilliseen jatkokoulutukseen ja uudelleenkoulutukseen, työkokemus mukaan lukien;

c) työehdot ja työolot, mukaan lukien irtisanominen, sekä palkka samapalkkaisuusdorektiivissä säädetyn mukaisesti;

d) jäsenyys ja toiminta työntekijä- tai työnantajajärjestössä, tai järjestöissä, jonka jäsenillä on tietty ammatti, sekä kyseisten järjestöjen tarjoamat edut.

Tämän takia maamme lakeihin oli liitetty Yhdenvertaisuuslaki jonka sanamuoto vastaa maamme solmimien Ihmis- ja Perusoikeuksien sanamuotoa.

Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21

2§

Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan sekä julkisessa että yksityisessä toiminnassa, kun kysymys on:

1. itsenäisen ammatin tai elinkeinon harjoittamisen edellytyksistä taikka elinkeinotoiminnan tukemisesta:
2. työhönottoperusteista, työoloista tai työehdoista, henkilökoulutuksesta taikka uralla etenemisestä;
3. koulutuksen, mukaan lukien erikoistumis- ja uudelleenkoulutuksen, tai ammatillisen ohjauksen saamisesta; taikka
4. jäsenyydestä tai toiminnasta työntekijä- tai työnantajajärjestössä tai muussa järjestössä, jonka jäsenillä on tietty ammatti, taikka järjestön antamista etuuksista.

Ja maamme Perustuslaki taas sanoo näin!

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731

13§

Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.

Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Maamme solmimat Ihmis- ja Perusoikeussopimukset olivat siis tulleet voimaan 5.10.2005 ja liiton hakuaika oli päättynyt 15.10.2005, eli niiden olisi pitänyt olla voimassa silloin kun päätökset liiton uusista jäsenistä tehtiin! Maamme lainsäädäntöön Yhdenvertaisuuslaki oli lisätty jo Tammikuussa 2004, melkein kaksi vuotta ennen direktiivin voimaantuloaikaa! Nyt tiesin olevani vahvoilla ja ajattelin viedä asian liittoon uudelleen ratkaistavaksi, koska kyseessähän ei ollutkaan enää pelkkä syrjintä ja epätasa-arvoinen kohtelu, vaan myös Ihmis- ja Perusoikeuksien ja myös maamme Perustuslain ja Yhdenvertaisuuslain vastainen toiminta minua kohtaan. Taidemaalariliitto myös mainosti sivuillaan olevansa valtakunnallinen Taidemaalareiden ammattijärjestö, joten koska ammatillinen järjestäytyminen oli turvattu, ei asiassa pitäisi olla mitään epäselvää!

Vein asiani liittoon uudelleen käsiteltäväksi syrjintänä, Ihmis- ja Perusoikeuksien vastaisena toimintana ja Perustuslain ja Yhdenvertaisuuslain sekä Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan takaamien oikeuksien rikkomisena. Liiton hallitus joka koostui seuraavista taiteilijoista käsitteli asiaa, Juha Okko, Petri Hytönen, Jari Jarnström, Sofia Wilkman, Irmeli Mäkilä, Jukka Pohjola, Terhi Aaltonen, Mary Gregory. Seppo Lagom, Sami Sarasalo, Terttu Näsänen ja Ylva Hollander, mutta hallitus ei muuttanut päätöstään, eikä huomioinut syrjintää lainkaan, kuten ei myöskään Ihmis- ja Perusoikeuksien, Euroopan Unioniin Perusoikeuskirjan, Yhdenvertaisuuslain ja Perustuslain vastaista toimintaa. Päinvastoin, aina kun olin yhteydessä liittoon, siellä suorastaan naurettiin minulle päin naamaa puhelimessa. Minulla ei ollut aikomustakaan antaa periksi, koska asioista oli olemassa selvät todisteet. Koska liiton hallitus ei muuttanut päätöstään, oli minun taas vietävä asia Oikeusasiamiehelle käsiteltäväksi. Siis vaikka kuinka yritin keskustella Taidemaalariliiton lakimiehen Terhi Aaltosen kanssa ja liiton Puheenjohtajan Juha Okon kanssa ja ottaa esille edellämainitut seikat, ei päätöstä haluttu muuttaa, vaan kyseiset henkilöt sivuuttivat kaikki esille ottamani seikat asiassa!

Ainoa minkä huomasin liiton tehneen, oli se, että se oli muuttanut sivuillaan olevaa mainosta. Nyt Taidemaalariliitto mainosti olevansa Taidemaalareiden valtakunnallinen järjestö, sana -ammattijärjestö- oli vaihdettu sanaan -järjestö-. Tällä lailla liitto siis kikkaili muuttamalla mainostustaan yhtäkkiä, jottei joutuisi noudattamaan edellämainittuja lakeja ja sopimuksia. Minua asia nauratti, koska nämä lait ja sopimukset edellyttivät vapautta järjestäytyä myös muiden etujen valvomiseksi, ja koska liitto hallitsi useita julkisia merkittäviä taidenäyttelytiloja, eikä näihin julkisiin tiloihin ollut mahdollista saada näyttelyä järjestettyä ilman kuulumista Taidemaalariliittoon. Niin näin toiminta oli myös julkista ja yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa! Joten oli täysin selvää että liiton tulisi noudattaa näitä edellämainittuja lakeja ja sopimuksia!

                                                                VUOSI 2006

2006 vuoden alusta vein liiton jäsenhaun Eduskunnan oikeusasiamiehelle tutkittavaksi ja perustelin asiani niin syrjinnällä kuin maamme solmimilla Ihmis- ja Perusoikeussopimuksilla ja Perustuslain ja Yhdenvertaisuuslain, sekä Euroopan Unionin Perusoikeussopimuksen pykälillä ja jäin innolla odottamaan asian päätöstä, joka tulisi vasta monen kuukauden jälkeen.

Helmikuussa tulivat Tammikuussa tilaamani itse tekemäni tunnustukset Joviolle. Monet kaverini olivat halunneet nähdä nämä, koska olin niistä kertonut heille ja heitä oli naurattanut asia. Mutta näitä tunnustuksia ei ollutkaan kuin viisi itsekirjoitettua A-4 arkkia, vaikka olin tehnyt niitä parikymmentä. Jovio ei siis ollut kehdannut antaa oikeudelle niitä kaikkia. Juuri ne kaikista hauskimmat puuttuivat, joissa ehdottelin minua vanginneille poliiseille mitaleita ja pokaaleita. Mutta tässäkin Jovio syyllistyi rikokseen, hänen olisi kuulunut antaa jokainen kirjoitus oikeuslaitoksen tietoon. No Joviohan oli perusteellisen mätä poliisi, kuten hänen koko ryhmänsä joka minua seuraili ja ahdisteli jatkuvasti.

                                                                         * * * * *

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Crushing-planet-earth-103413587

Alkuvuodesta sain loistavan idean maalata maapalosta kuva jossa se olisi ihmisen käden puristuksissa ja säröille rikkotuneena. Tämä teos oli loistava jatko maapalloteossarjaani ja se kuvasi säröinä olevaa maapalloa jota ihmisen käsi joko puristaa rikki tai pitää kasassa, aivan katsojan näkökulmasta riippuen.

Oikeusasiamiehen päätös liiton asiassa tulikin yllättävän nopeasti ja siinä oikeusasiamies oli käsitellyt asiaa vuonna 1989 säädetyn yhdistyslain nojalla ja sen mukaan kaikilla yksityisillä yhdistyksillä on oikeus valita jäsenensä. Oikeusasiamies siis sivuutti täysin maamme solmimat Ihmis- ja Perusoikeussopimukset, maamme Perustuslain, Yhdenvertaisuuslain ja Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan, vaikka niiden kuuluisi mennä Yhdistyslain edelle. Päätöksen oli tehnyt eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt, jonka sukunimi oli sama kuin Elisalla. Nyt tutkin puhelinluetteloa ja huomasin että Lindstedt sukunimiä ei ollut siellä kuin muutama kappale. Joten tein uuden kyselyn oikeusasiamiehelle, jossa kyselin Jukka Lindstedtin sukulaisuussuhdetta Elisa Lindstedtiin. Vastaus tuli nopeasti ja siinä väitettiin ettei sukulaisuussuhteita ollut. Mutta sitä tosiasiaa ettei Lindstedt sukunimellä varustettuja ollut kuin muutama puhelinluettelossa, sitä tosiasiaa ei muutettu miksikään.

                                                                         * * * * *

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Pin-gone-loose-101341997

Koko alkuvuosi meni nopeasti maalatessa. Olin saanut toisenkin loistavan maapallomaalausidean jossa kuvasin maapallon kranaattina jossa oli jo sokka irti. Annoin teokselle nimeksi -Sokka irti-, enkä edes tekohetkellä tajunnut että alle kymmenen vuoden kuluttua maapallon tilanne alkoi olla

hiukan vastaava, sokka alkoi olla irti vähän joka puolella maapalloa ja räjähdys lähellä.

                                                                     * * * * *

Tutkin enemmänkin liiton asiaa, koska se oli Perustuslain vastaista ja huomasin että meidän maassamme Perustuslain toteutumista valvoo poliittisesti ohjailtu Perustuslakivaliokunta, eikä riippumaton Perustuslakituomioistuin, kuten demokraattisissa oikeusvaltioissa. Tämä myös rikkoi vallankäytön kolmijako-oppia, joka tarkoittaa sitä että väärinkäytösten estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta olisi erotettava toisistaan. Mutta koska Perustuslakimme säätää eduskunta ja samasta eduskunnasta koostuva Perustuslakivaliokunta myös valvoo Perustuslain toteutumista ja tulkitsee Perustuslakia, ei vallan kolmijako-oppi toteudu! Toisin kuin demokraattisissa oikeusvaltioissa, joissa kansalaisella on oikeus viedä asiansa poliittisesti riippumattoman Perustuslakituomioistuimen käsiteltäväksi, ei suomessa kansalainen voinut viedä perustuslaillista ongelmaansa Perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi! Asian viemiseksi Perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi, tarvitsi kymmenen kansanedustajan puoltamisen asian hyväksi! Näin minä en voinut viedä asiaani Perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi!

Ajattelin viedä asian EIT:n käsiteltäväksi, mutta aina kun soitin johonkin virastoon jonka pitäisi asiaa hoitaa, niin juuri se henkilö ei ollut paikalla tai sanoi ettei asia kuulu hänelle. Samalla sain aina uuden henkilön numeron joka asiaa hoitaisi, ja kun aikani olin pomputeltavana ilman minkäänlaista apua, tajusin että minua estettiin tahallaan viemästä asiaa EIT:n käsittelyyn. Näin puolen vuoden määräaika ehti mennä umpeen. Tämä oli meidän maan viranomaisten tapa estää kansalaisilta oikeuksien saaminen ja jopa niiden hakeminen. Mutta olen täysin varma että olisin voittanut asian, koska maamme 2000-luvulla solmimat Ihmis ja Perusoikeussopimukset, Euroopan Unionin Perusoikeuskirja sekä maamme Yhdenvertaisuuslaki ja Perustuslaki menevät vuonna 1989 säädetyn Yhdistyslain edelle. Siksipä EIT:hen vieminen estettiinkin maamme viranomaisten toimista tahallaan, pitkittämällä asian neuvomista puolen vuoden määräajan yli!

Mielenkiintoista tästä tuli kun Tarja Halonen valittiin 2006 Presidentiksi uudelleen, eduskunnan apulaisoikeusasiamiehestä Jukka Lindstedtistä tehtiin Halosen erityisneuvonantaja. Eli Presidenttimme oli tässäkin mukana, maan ylin laillisuusvalvoja siis pyyhki persettään niin Ihmis- ja Perusoikeussopimuksilla, Perustuslailla ja Yhdenvertaisuuslailla kuin Euroopan Unionin Perusoikeuskirjalla, aivan varmasti Presidentin suosiollisella hyväksynnällä. Eli mitä todennäköisimmin, tässä Presidentin -joka on esiintynyt julkisesti ihmisoikeuspresidenttinä- suosiollisella hyväksynnällä, estettiin minulta minun Ihmis- ja Perusoikeuksieni toteutuminen Perustuslain, Yhdenvertaisuuslain ja Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan määrittelemät oikeudet, samoin kuin hyväksyttiin minun syrjintäni ja epätasa-arvoinen kohteluni.

                                                                     * * * * *

T-paitakauppa oli edelleen mielessäni, mutta suomesta niitä ei kannattanut tilata kuvien kestämättömyyden ja liian kalliin hinnan takia. Olin jo aikaisemmin jutellut asiasta Paven kanssa, joka oli vanha tuttuni jo nuoruudesta ja kävi pelaamassa sählyä porukassamme, tai itse asiassa minä kävin pelaamassa heidän porukassaan. Sählyjengin nimihän oli -Vallilan sählärit- ja pääosa porukasta oli alkujaan Vallilasta. Paven kautta olisin saanut paidat noin kolmanneksella siitä hinnasta, jonka suomessa jouduin maksamaan ja kuvat tehtäisiin eri tekniikalla kuin suomessa, silkkipainolla, joka on huomattavasti kestävämpi kuin siirtokuva.

Ongelma oli että paitoja piti ottaa niin paljon, ettei minulla ollut siihen rahaa ja minua harmitti. Mutta eräänä päivänä Pave sanoi voivansa kaveripalveluksena tilata paidat ja luotottaa ne myös. Mietin asiaa jonkin aikaa, koska olen aina ollut tottunut pärjäämään omillani ja karsastanut velan ottamista. Mutta asiaa mietittyäni ja Paven sanottua ettei paitojen takaisinmaksulla ole kiire, päädyin tilaamaan paidat.

                                                                          * * * * *

Maaliskuun alussa poliisi alkoi käyttämään aivan uutta keinoa vainoamisessani. Ajoin Malmilta kotiinpäin, edessäni oli tutka ja ratsia Malmin junaradan yli menevän sillan alla ja minut pysäytettiin. Jouduin odottamaan joitakin minuutteja, poliisin sakottaessa edellistä pysäytettyä. Tullessaan autoni viereen poliisi puhui radiopuhelimeen ja kyseli varmaan miksi minut piti pysäyttää? Tätä ihmettelin itsekin koska en ollut ajanut ylinopeutta ja kaikki muukin oli kunnossa. Avatessani ikkunan, alkoi poliisi väittää minun ajaneen ilman valoja. Sanoin hänelle huvittuneena, onpas kummallista kun autossani on pakkovalaistus, eikä tällä oikein voi ajaakaan ilman valoja. Nyt poliisi hämmentyi ja meni hetkeksi hiukan pidemmälle puhumaan radiopuhelimeensa, tullessaan takaisin hän alkoikin väittämään, että ajelin ilman turvavyötä. Olin tietenkin ottanut turvavyön pois, siksi aikaa kun olin parkissa ja kerroinkin asian poliisille. Mutta mikään ei auttanut, sakot tuli ja aivan turhasta. Poliisi oli siis tällä tavalla alkanut kostaa heistä tekemiäni valituksia. Yrittivät ilmeisesti saada minut lopettamaan valituksieni teot heistä!

Tästä varmistuksena sain vielä toisetkin turhat sakot, kääntyessäni Helsinginkadulta Fleminginkadulle muka ilman vilkkua, vaikka vilkku oli aivan varmasti ollut päällä. Mutta ei auttanut kuin niellä ja ottaa asia esille jälkeenpäin. Tämä oli tätä poliisien painostusta, mutta ajattelin että minua te ette saa vaikenemaan, vaan tulen entistä enemmän vaatimaan oikeuksiani ja valittamaan heidän rikollisesta toiminnastaan.

                                                                          * * * * *

Joskus loppukeväällä tai alkukesästä tapahtui mielenkiintoinen asia jota mietin pitkään. Olin käymässä Hakuninmaan hautausmaan lähellä olevassa Ikeassa ja aurinkoisena päivänä unohdin aurinkolasit päähän myymälään mennessäni, vaikka yleensä vaihdan lasit tavallisiin sisätiloihin mennessäni ja tämä oli ehkä syy siihen, miten tarkasti pääsin seuraamaan yllättävää tilannetta.

Jokainen joka on käynyt tässä Ikeassa, tietää miten siellä kierretään myymälää käytäviä pitkin, joiden varrella on huonekaluja. Satuin juuri kääntymään erään kulman takaa tällaiselle pidemmälle suoralle käytävälle ja näin käytävän toisessa päässä kansanedustaja Irina Krohnin ja huomasin miten hänen puhelimensa soi ja hän vastasi siihen. Vastattuaan hän alkoi hädissään katsella paniikinomaisesti ympärilleen ja huomatessaan minut, hän sanoi jotain puhelimeensa tarkkaillen minua jatkuvasti. Olin aurinkolasieni takaa katselevinani muualle, jotta Krohn ei huomaisi minun tarkkailevan häntä ja mielenkiintoista tapahtumaa, ja koko ajan kun kävelimme toisiamme vastaan, hän tarkkaili minua ja puhui samalla puhelimeensa. Ollessaan noin viiden metrin päässä minusta hän astui pois käytävältä ja kiersi huonekalujen takaa, jottei joutunut kävelemään käytävällä minua vastaan. Kun olin kävellyt Krohnin ohi, käännyin ja huomasin miten hän oli palannut kävelemään käytävälle takaisin ja katseli perääni pelokkaan näköisenä.

Mietin tätä asiaa pitkään, olin aivan varma että hänelle oltiin soitettu juuri siksi, koska minä olin ollut samassa liikkeessä ja kävellyt häntä vastaan. Mutta miksi tämä oli tehty, eihän tällä kansanedustajalla ollut mitään tekemistä minun asiani kanssa? Pitkään asiaa mietittyäni, tulin tulokseen että kyseessä oli jonkinlainen laitteiden testaus. Tätä minun seurantaani tehtiin siis siksi, että niillä mitä todennäköisemmin testattiin näitä seurantalaitteita. Ja tämähän oli aivan sairaan törkeää, varsinkin kun olivat hyvin tietoisia että tiesin minua seurattavan. Eli minua psyykattiin pahasti poliisin taholta tarkoituksellisesti.

 

Olin jo lähes vuosi sitten tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja vienyt sen tutkimatta jättämisen Eduskunnan Oikeusasiamiehelle käsiteltäväksi ja vaatinut asian tutkimista. Joitakin vuosia aikaisemmin olin lukenut rottatesteistä, joissa rottia oli seurattu ympäri vuorokauden ja rottien stressitaso oli noussut niin että elinaika oli pudonnut noin 30%. Olin ottanut tämänkin esille Oikeusasiamiehelle tekemässäni kantelussa. Poliisin toiminta siis täytti törkeän pahoinpitelyn törkeän henkisen väkivallan tunnusmerkit. Jota tehtiin tietoisesti ja tahallaan, haluten aiheuttaa uhrille mahdollisimman suuret henkiset kärsimykset, eli stressitason nousu, ja sitä kautta myös fyysiset kärsimykset!

                                                                        * * * * *

Kesäkuun alussa kävi erikoinen juttu, olin aamusta mennyt Cossun luokse kylään ja lähtiessämme Maunulasta autolla ajoi poliisiauto vastaan valtavalla vauhdilla, ajettuaan ohitsemme auto kääntyi ympäri ja liimaantui peräämme. Tiesin heti mitä oli tulossa, Cossuhan oli muutama viikko takaperin jäänyt kiinni kannabiksen vaikutuksen alaisena ajamisesta ja häneltä oli viety ajokortti. Nyt tarkoituksena oli tehdä minulle huumetesti ja mietin näkyisikö edellisenä iltana polttamani muutama sätkä vielä aamulla testissä. No kohtahan se nähtäisiin.

Poliisi psyykkasi minua ajamalla ihan autoni perseessä kiinni ja varmaan heitä harmitti säntillinen ajamiseni, en tehnyt yhtäkään virhettä, vaan ajoin kylmän viileästi ja täysin virheettä. Ajoimme Patolaan ja pysähdyin tienvarteen kaupan viereen ja Cossu nousi autosta ja meni kauppaan. Poliisit olivat ajaneet taakseni ja Cossun mennessä kauppaan, he nousivat autosta ja tulivat oman autoni ikkunan taakse kuikuilemaan. He avasivat autoni oven ja pyysivät minut ulos, sanoivat haluavansa tehdä minulle huumetestin. No nuolaisin tikkua ja kymmenen minuutin odottelun jälkeen, tikku näytti kannabiksen kohdalla punaista.

Cossu oli tullut kaupasta ulos ja nähdessään tilanteen, oli kävellyt menojaan ja nyt poliisit alkoivat muka tyhmänä kysellä kaveristani. Kysyen mihin hän meni ja vastasin ettei minulla ollut hajuakaan. Aivan kuin heitä olisi muka Cossu kiinnostanut pätkääkään. Eihän Cossu ollut heidän listallaan, tarkoituksena oli vain saada minulta kortti pois. No poliisit lähtivät viemään minua huumetesteihin, jossa otettiin verikoe ja virtsanäyte. Myös ajokortti otettiin pois ja poliisit lupasivat heittää minut kotiin.

Tämän kotiin kuljetuksen selvä tarkoitus oli tutkia miten suhtauduin kortin viemiseen ja kai koko poliisiin. Tiesin tämän ja esiinnyin tosi asiallisesti koko ajan ja huomasin miten poliiseja alkoi harmittamaan. Minun pokkani piti, ei ollut mitään tarkoitusta alkaa vittuilemaan ja poliisit jättivät minut korttelin päähän kodistani. Selvästikin hyvin pettyneenä. Mielenkiintoista oli se ettei kotiini tehty kotietsintää, kuten Cossulle oli tehty hänen jäädessään kiinni kannabiksen vaikutuksen alaisena autolla ajamisesta. Eipä tietenkään, koska poliisihan teki kuukausittain kotiini laittoman kotietsinnän ja tiesi ettei sieltä mitään olisi kuitenkaan löytynyt. Cossulla oli ollut myös eräs kaveri kyydissään hänen kärähtäessään ja hänellekin oli tehty kotietsintä.

                                                                          * * * * *

Seuraavalla viikolla menin ostamaan moposkootterin, jotta voisin kulkea vapaasti ja ajattelin että onneksi on kesä. Ilman autoa on meinaan vaikea tulla toimeen, mutta kesällä skootterikin ajaisi asian. Pääsisin ainakin myymään torille postikortteja, t-paitoja ja printtejä, sekä hoitamaan muitakin asioita rauhassa. Tykästyin myös skootterilla ajamiseen aikalailla, koska reitit joilla sillä ajoi, poikkesivat autolla ajetuista reiteistä. Skootterilla ajaessa näki Helsingin tavallaan aivan uudesta näkökulmasta ja olin todella tyytyväinen.

Huomasin miten sain ajella rauhassa skootterilla, kun en ottanut puhelinta mukaan. Ja tämä vapaus oli jotakin aivan satumaista, pitkästä aikaa minua ei seurattu. Tätä tosin ei kestänyt kuin muutaman viikon ja sitten huomasin miten asunnossani oli taas käyty poissa ollessani. Hiha ovessa oli taas ollut irronnut poissa ollessani ja tämän jälkeen huomasin miten skootterianikin seurataan. Siihen oli laitettu ilmeisesti joku seurantalaite. Huomatessani tämän soitin useille tutuilleni ja kyselin miten tällaisen laitteen löytäisi moposta, mutta en saanut keneltäkään sellaisia neuvoja miten olisin seurantalaitteen löytänyt. Ensin olin tietenkin varmistanut moneen kertaan tämän seurannan ja sen jälkeen tutkin itse mopoani ja etsin siitä seurantalaitetta. Mutta koska en yhtään edes tiennyt minkä kokoinen tai näköinen laite oli, en jaksanut kovinkaan pitkään etsiä laitetta. Poliisit varmaan nauroivat kyselyilleni, koska kuuntelivat puhelintani jatkuvasti.

                                                                         * * * * *

Juhannusaattona lähdin kotoani ulos viemään roskia ja kun astuin ulko-ovesta ulos, näin miten piha oli täynnä poliiseja. Harri M, eräs vanha kaverini, joka oli seppä ammatiltaan, oli poliisin kiinniottamana. Hänen ”tyttöystävänsä” Heidi oli ihan paniikissa. Hän tuli järkyttyneenä kertomaan että Harri oli tappanut Eskon. Esko oli myös paikallinen häirikkö, joka oli asunut lähiössä useita vuosia. Hän oli valtavan kokoinen parimetrinen äijä, jota monet pelkäsivät. Vaikka ei Esko mitenkään vaarallinen ollut, tai ei ainakaan ollut kenellekään mitään tehnyt. Häntä pelättiin lähinnä ison kokonsa puolesta ja häiriökäyttäytymisen takia.

Harri istui poliisiautossa ja poliisit tutkivat läheisiä pusikoita etsien jotain pitkään, kunnes pikkuhiljaa lähtivät yksitellen pois, vieden Eskon ruumiin ja Harrin pois. Harri oli tappanut Eskon rappukäytävään ja poliisien lähdettyä menimme Tabun ja Efin kanssa katsomaan minkälaisia verijälkiä rapussa oli. Ylimmässä kerroksessa oli seinällä ja lattialla verta, ei mitenkään valtavia määriä, vain pieniä roiskeita.

Heidi oli pihalla ihan paniikissa ja turvautui minuun. Olimme Heidin kanssa aina tulleet erinomaisesti toimeen keskenään ja hän pyysi että lähtisin hänen kanssaan paikalliseen Ogelis baariin viettämään iltaa kahdestaan ja juttelemaan. Vaikka minulla oli ollut ihan muita juhannussuunnitelmia, päätin perua ne ja lähteä Heidin kanssa kapakkaan. Eihän Heidiä voinut jättää tuollaisessa tilassa yksinään, hänhän oli aivan kauhuissaan ja erittäin järkyttynyt.

Istuimme kahdestaan iltaa ja aloin tulla pikkuhiljaa känniin, minun viinapäälläni kun ei paljon ryypätä, koska otin niin harvoin. Baarissa oli vain muutamia asiakkaita ja yhtäkkiä näin Elisa Lindstedtin kävelevän baariin sisään Juhannusaattona aivan yksin, ja mielessäni minua alkoi naurattamaan. Elisahan oli muuten kouluaikana sanonut olleensa töissä kyseisessä baarissa. Kerroin Heidille Elisasta ja siitä miten hän oli järjestellyt laittomia kokouksia minua vastaan ja kysyin Heidiltä tunteeko hän tätä Elisaa. Ravintolahan oli ollut Heidin kantapaikka, mutta Heidi ei tuntenut Elisaa. Muistin Elisan tekemät laittomat kokoukset ja selän takana syyttelemiset, minua alkoi huvittamaan, että tässä se selän takana muita syyttelevä raukkis nyt on, joka levittelee itse anteeksipyytämiään syytteitä.

Illan mittaan tulin enemmän känniin ja Elisan kävellessä ohi, kysyin, oletko järjestellyt viime aikoina laittomia kokouksia ketään vastaan? Elisa joka oli huomannut minut jo aikaisemmin baarissa, kääntyi puoleeni ja alkoi haukkumaan minua runkkariksi. Aloin nauramaan ja sanoin että täällä sinä onneton valittaja vietät juhannusta yksinäsi, ilman ainuttakaan kaveria. Nyt Elisa vaikeni, -kuten aina koulussakin, koska tiesi ettei pärjännyt minulle suullisesti-, ja käveli tiskille seisomaan ja jutteli henkilökunnan kanssa osoitellen minua.

Tiskillä myymässä ollut nuori kaveri tuli kyselemään minulta, mitä olin sanonut Elisalle. Kerroin Elisan järjestämistä laittomista kokouksista ja sanoin kaverille, että ole varovainen Elisan kanssa, kyseessä on sairas ihminen. Kaveri katsoi ihmeissään minua ja käveli takaisin tiskille. Heidi huomasi tilanteen ja ehdotti että lähtisimme pois kapakasta, pidin ehdotusta hyvänä ja näin lähdimme kapakasta ulos.

Noin kuukauden Heidi soitteli minulle ja tapailimme lähes päivittäin, kuuntelin hänen ongelmiaan Harrista ja itsestään. Heidillähän oli myös joitakin mielenterveysongelmia, jotka kyllä olivat kaikkien tiedossa ja Harrihan oli myös välillä kohdellut Heidiä aika huonosti. Harrillahan oli myös muija paksuna odottamassa ensimmäistä lastaan ja Heidi oli ollut Harrille vähän sellainen kakkosmuija. Heidin puolelta kyseessä oli kuitenkin aito rakkaus.

Jussi P ja Cossu yrittivät syöttää Heidiä minulle tyttöystäväksi ja Jussi oli itsekin kiinnostunut Heidistä. Minua Heidi ei sinänsä kiinnostanut, vaikka pidinkin Heidiä erittäin mukavana. Se mikä minua ei viehättänyt Heidissä, olivat juuri mielenterveysongelmat ja se ettei hänessä mielestäni ollut yritystä. Heidi varmaan vaistosi tämän ja alkoi pyörimään enemmän Jussin kanssa, mitä minä en ollenkaan katsonut pahalla, olin itse asiassa helpottunut. Tosin huomasin Jussin olevan tästä hyvin otettu ja minua asia nauratti.

                                                                         * * * * *

Harri oli erittäin hyvä kiipeilemään, Oulunkylän Yhteiskoulun remontin yhteydessä Harri oli keväällä löytänyt roskalavalta täytetyn ketun ja vienyt sen kiipeämällä isoon mäntyyn ja sitonut ketun kiinni oksaan, siten että se oli selvästi nähtävillä. Tämä mänty sijaitsi Oulunkylän tekojääradan Pakilan puoleisen autojen parkkipaikan laidassa ja puussa olevaa kettua kävi kesän aikana ihmettelemässä valtava määrä ihmisiä. Seuraavana vuonna palokunta kävi nostolava-autolla irrottamassa ketun ja ottamassa sen pois, siitä oli kuulemma tehty ennätysmäärä ilmoituksia viranomaisille. Tämä oli erittäin hauska juttu, jolle naurettiin pihan ukkeleiden kanssa vielä vuosia tämän jälkeenkin!

                                                                         * * * * *

Loppukesästä sain T-paidat Pavelta ja ne osoittautuivat erinomaisiksi, laatu niin kuvilla kuin paidoillakin oli huippuluokkaa. Menin saman tien uusimaan torikorttiani, niin että niissä olisi myyntiartikkelina myös T-paidat, postikorttien ja printtien lisäksi. Virasto mistä torikortit haettiin oli muuttamassa ja normaalisti virkailija olisi tehnyt uuden kortin, koska myyntiartikkelit olivat painetuin kirjaimin kortissa, mutta nyt hän lisäsi kuulakärkikynällä käsin kirjoittamalla t-paidat korttiin. Koska muutto oli kesken ja viraston tavarat levällään. Kortti näytti hassulta, mutta minua se ei haitannut, pääasia että pääsin myymään paitoja torille.

Seuraavalla viikolla aloin samantien myydä myös T-paitoja torilla ja kuljin skootterillani aamuisin torille. Yhtenä aamuna olin pakannut skootterin täyteen tavaraa, niin täyteen että hädin tuskin mahduin itse kyytiin. Sörnäisten rantatiellä pyörätien mennessä autokaista yli, oli ajokaistalle mentäessä muutaman kymmenen sentin pudotus. Ajaessani kaasu pohjassa autotien yli, tunsin kuinka skootterin jouset löivät pohjaan ja sama taisi käydä selkäni välilevyille, nekin taisivat lyödä pohjaan. Kärsin monta viikkoa selkäsäryistä tämän jälkeen ja minua harmitti suunnattomasti. Olin ollut muurarina ja selkä oli aina ollut kunnossa, mitä monet ihmettelivät. Mutta olin aina pitänyt itseni fyysisesti hyvässä kunnossa ja ehkä sen takia selässäni ei ollut ollutkaan ongelmia aikaisemmin. Mutta tämän jälkeen, selkäni ei enää tullut entiseen kuntoon!

                                                                          * * * * *

Loppukesästä kävi erikoinen tapaus, joka ei liity tämän kirjan tapauksiin, muuta kuin poliisin seurannan osalta. Mutta olin lähtenyt pyöräretkelle polkupyörälläni ja päädyin Malmille iltakaljalle joka vähän venähti pitkäksi ja päädyin paikalliseen yökerhoon. Yökerhossa sattui olemaan eräs nainen jota en tunne ollenkaan, mutta olen nähnyt kyseisen henkilön kaksi kertaa aikaisemmin ja ikinä en ollut vaihtanut hänen kanssaan sanaakaan. Tämä nainen tuntee minut erään toisen naisen kautta, joka liittyy yli kahden vuosikymmenen päähän tapahtuneisiin tapahtumiin.

Lähtiessäni yökerhosta tämä nainen oli ulkona kavereidensa kanssa ja katseli minua ulos tullessani hyvin kieroon ja osoitteli minua kavereilleen puhuen jotain mitä en kuullut. Välittämättä hänen katseestaan ja puheistaan, otin pyöräni ja lähdin ajelemaan kotiini päin. Polkiessani Oulunkylän K-raudan kohdalla, näin auton tulevan valtavaa vauhtia vastaan autokaistalla. Juuri tässä kohtaa pyörätie kulkee pienen metsikön suojassa ja autotieltä ei näe pyörätielle. Tämän auton tunnistin siviilipoliisiautoksi saman tien ja yllättäen auto jarrutti renkaat rajusti vinkuen, juuri minun kohdallani ja kääntyi ympäri K-raudan liittymässä. Auto kääntyi menosuuntaani ja seuraavasta risteyksestä oikealle ja sen jälkeen pyörätielle suoraan eteeni. Olin noin kymmenen metrin päässä autosta ja auto laittoi pitkät valot päälle hetkeksi ja sen jälkeen pakitti pois ja jatkoi valtavaa vauhtia Malmille.

Tiesin saman tien että yökerhossa näkemäni nainen oli soittanut poliisit perääni ja siksi siviilipoliisiauto oli tullut varmistamaan henkilöllisyyteni. Minut oli paikannettu matkapuhelimeni avulla ja täytyy sanoa että tuolloin huomasin miten tarkka paikannus olikaan, autohan oli jarruttanut täsmälleen kohdallani. Kyseessä oli siis tämän naisen tekemä perätön ilmoitus minusta ja ehkäpä jonakin päivänä kerron toisessa kirjassa mihin tämä asia liittyy. Tämä kertoo aivan uskomattomasta katkeruudesta minua kohtaan, vieläpä sellaisen henkilön toimesta jota en tunne lainkaan.

                                                                         * * * * *

Syksyllä kun sateiset ilmat tulivat, siirryin kulkemaan bussilla ja huomasin miten minua seurattiin jokaisella bussireissulla. Eräänä päivänä minulla oli asiaa Itikseen ja menin bussilla numero 550. Nyt minua vastapäätä tuli istumaan naispoliisi siviiliasussa ja tunnistin hänet heti. Huomatessaan minun tunnistaneen hänet, hän otti hyvin anteeksipyytävän ilmeen naamalleen, minun halveksivan ilmeeni vastakohdaksi. Mietin että tämä seuranta oli niin sairasta kuin olla voi ja miten he jaksavatkin piinata yhtä ihmistä?

Muutaman viikon päästä tästä olin kävelylenkillä ja nyt kävelin Oulunkylää ympäri. Koska minua oli alkanut vituttaa tämä seuranta vakioreitilläni. Nyt sama nainen joka oli ollut bussissa, seurasi minua autolla. Hän ajoi ainakin kaksi kertaa minua vastaan, siten että tunnistin hänet selvästi ja toisella kerralla nostin keskisormeni pystyyn, siten että hän varmasti näki sen. Vielä auton ajettua ohi, käännyin ympäri ja jäin seisomaan tielle keskisormi pystyssä.

Jatkoin myös poliisin juoksuttamista ja nyt olin vaihtanut Kaisaniemen metroasemalla olevan Aprilli liikkeen Pilailupuotiin, josta kävin ostamassa uusia peruukkeja, ihovärejä ja lateksinaamareita, joilla taas olin olevinani hämääväni poliiseja. Vaikka hyvin tiesin että seurantani oli niin tiivistä ettei heiltä mikään jäänyt huomaamatta. Pilailupuodissa käydessäni oli useita kertoja perässäni tullut nais- tai miespoliisi kauppaan kyttäämään mitä ostin ja minua asia nauratti kovasti. Nyt en huomannut, että poliisi olisi laittanut henkilökunnan minua kyttäämään, kuten Aprillissa, tällä kertaa he toimivat toisin. Tämä poliisin seurannan tarkkaileminen oli todella mielenkiintoista toimintaa ja minua usein nauratti, kun ajattelin että mitähän he miettivätkään minusta. Eivät varmasti tajunneet, että tarkoitukseni oli vain tarkkailla heidän seurantaansa ja tutkia yhteiskuntaamme.

                                                                        * * * * *

Loppusyksystä kävimme Amsterdamin reissulla Jani K:n, Mikan, Jönnin ja Meen kanssa. Mee oli Jönnin uusi muija, johon Jönni oli tutustunut Thaimaassa ja joka oli ihan äskettäin tullut suomeen. Menimme samalla lentokoneella Jönnin, Meen ja Janin kanssa Amsterdamiin, Mika tuli perässä toisella lennolla. Meillä oli Janin kanssa sama hotellihuone ja Jönnillä ja Meellä oli oma huoneensa. Istuimme odottelemassa Mikan saapumista minun ja Janin huoneessa. Jönniltä oli unohtunut jotain omaan huoneeseensa, en muista mitä, mutta hän oli hakemassa unohtamaansa asiaa, joten olimme Janin ja Meen kanssa huoneessa kolmistaan.

Samaan aikaan Mika soitti ala-aulasta ja Jani lähti hakemaan Mikaa alhaalta huoneeseemme ja näin jäimme Meen kanssa kahdestaan huoneeseen. Muutama minuutti Janin lähdön jälkeen huoneen valot sammuivat yhtäkkiä ja Mee meni valtavaan paniikkiin. Hän ryntäili huutaen peloissaan huoneessa edestakaisin ja etsi ulospääsyä. Koska minä olin huoneen oven puolella, ei hän uskaltanut tulla lähelleni ja ihmettelin mistä ja miksi hän noin paniikkiin meni. Huomasin tilanteen, väistyin siten, että hän pääsi ovesta ulos ja hän lähtikin huutaen valtavassa paniikissa ovesta ulos käytävälle ja suoraan Jönnin syliin, joka oli tulossa takaisin.

Jönni oli ainoa joka osasi keskustella Meen kanssa, Englannin ja Thain sekoituksella ja nyt alkoi selvitä miksi Mee oli mennyt niin paniikkiin. Mee oli kuvitellut että huoneessa kummittelee, koska valot olivat sammuneet yhtäkkiä ja saanut siksi valtavan sätkyn. Valothan olivat sammuneet koska Jani oli lähtiessään ottanut seinästä huoneen avainkortin pois, se oli automaattisesti sammuttanut muutaman minuutin päästä valot. Jönni joutui kertomaan jutun Meelle monta kertaa, ennenkuin tämä uskoi ja jopa näytimme miten juttu tapahtui. Meitä kaikkia nauratti Meen kummitusjutut, mutta hän itse uskoi oikeasti kummituksiin.

Tämän jälkeen Mee alkoi kutsumaan minua Piitapooksi, joka tarkoitti Thain kielellä kummitusta. Olin huomannut Meen jo aikaisemmin katselevan minua hieman pelokkaasti, sen jälkeen kun hän oli käynyt Jönnin kanssa luonani kylässä ja nähnyt näitä maapallomaalauksiani, varsinkin torsomaalaukseni jossa naiselta puuttuivat kädet ja jalat oli pelottanut häntä. Olin myös kerran kun juttelimme kummituksista Jönnin ja Meen kanssa, kertonut miten joskus mahallani tai kyljelläni nukkuessa ja herätessäni, olin aivan varma että takanani sänkyni vieressä oli joku henkilö. Kerroin miten kuulen selvän hengityksen ja kävelyaskeleet, mutta kun käännyn ja nousen ylös, ketään ei näy. Mee olikin sanonut että kummitukset kävivät katsomassa minua, koska maalaan sellaisia teoksia kuin maalaan. Itse pidin sitä vastaheränneiden aivojen luomana harhana! Mutta näin minusta tuli kummitus tämän Amsterdamin reissun jälkeen.

Muutamia vuosia myöhemmin, sattui myös erittäin hauska tapahtuma. Mee kysyi minulta sukunimeäni ja kerroin sen olevan Laitinen. Nyt minä vastavuoroisesti kysyin hänen sukunimeään ja hän vastasi Mai Luu ja näin aloin kutsumaan häntä Mee Mai Luuksi. Huomasin useita kertoja miten kutsuessani häntä siten, hän jotenkin nyrpisteli nenäänsä, varsinkin jos paikalla sattui olemaan joitakin hänen Thaimaalaisia kavereitaan ja Jönnia taas asia nauratti. Kunnes muutamien viikkojen kuluttua Jönni kysyi minulta, tiedänkö mitä Mai Luu tarkoittaa. Vastasin sen olevan Meen sukunimi ja Jönni alkoi nauramaan ja sanoi sen tarkoittavan, en tiedä! Minua alkoi naurattamaan, kun olin kysynyt Meen sukunimeä, hän olikin siis vastannut Thain kielellä, ettei tiedä, ja minä luulin sitä hänen sukunimekseen. Mutta näin minusta oli tullut Piitapoo ja Meestä, Mee Mai Luu! Tosin muutin nimitykseni jonkin ajan kuluttua, Mee Luu Leu:ksi, eli Mee tietää vähän, koska huomasin ettei hän tykännyt Mee Mai Luu nimestä!

                                                                         * * * * *

Alkutalvesta joskus marraskuun puolella tuli käymään Jone, joka oli antanut minulle ensimmäisen tietokoneeni. Hän tuli halvalla myymään parempaa konetta, joka häneltä itseltään oli jäänyt yli. Ostin koneen ja Jone kehotti minua hankkimaan internet yhteyden. Tätä olin itsekin miettinyt. Internettihän oli aivan uusi juttu, maailmanlaajuinen verkko ja ajattelin alkavani julkaista teoksiani netissä. Tässähän oli itse asiassa mahdollista saada teoksensa kaikkien maailman ihmisten nähtäväksi.

Joulukuun alussa sain ajokortin takaisin ja oikeus antoi muutaman satasen sakon rattijuopumuksesta. Tämä oli hyvä, koska tarvitsin korttiani kovasti ja talvikin oli tulossa. Skootterilla alkoi olla todella kylmä ajella ja sateisilla ja liukkailla keleillä jopa vaarallista.

Joulukuun puolivälissä sain nettiliittymän auki ja aloin julkaisemaan teoksiani Toukokuu.com palstalla. Palstalla sai julkaista kuvataidetta, runoja ja valokuvia, kaikille oli oma osionsa. Julkaisin teoksiani ja sain niistä erittäin hyviä palautteita ja tutustuin myös muiden palstalaisten julkaisemiin teoksiin. Esittelin monille kavereilleni palautteita joita olin palstalla saanut ja myös joitakin omasta mielestäni erinomaisia taiteilijoita. Eräs Rovaniemeläinen taiteilija kommentoi paljon teoksiani ja jotkut hänen omatkin teoksensa olivat aika näyttäviä.

Näytinkin muutamille kavereilleni hänen teoksiaan. Vierelällä oli eräs teos jossa oli pieni mökki talvimaisemassa ja näyttäessäni teosta Jussi P:lle, hän kysyi, koska minä pystyn tuohon samaan? Nauroin Jussille ja sanoin että kuule, minun teokseni ovat paljon hienompia, sitä vain on vaikea verrata kun niitä katsellaan pienistä valokuvista. Nyt Jussi alkoi nauramaan ja sanoi että älähän nyt, toihan on kuin valokuva. Hän myös katseli minua epäuskoisesti, niin hienona hän tämän Rovaniemeläisen taiteilija teosta piti. Mutta edelleen vastasin hänelle, että kun minun teokseni pakataan yhtä pieneksi, niin paljon tarkempia ne ovat ja Jussi nauroi edelleen epäuskoisena.

                                                                       * * * * *

Koska oli olemassa näitä kuuntelu- ja seurantalaitteiden paljastajia, ajattelin ostaa itselleni sellaisen ja suojautua valtion laittomalta seurannalta. Tutkin asiaa netin kautta ja huomasin ettei näitä myyty yksityisille ihmisille suomessa. Kyllä niitä myynnissä oli, mutta niitä myytiin vain viranomaisille tai näiden luvalla. Valtiomme oli siis estänyt kansalaisilta suojautumisen valtion rikollisuutta vastaan. Ajattelin tilata ulkomailta vastaavan laitteen, mutta Masa kertoi hauskan tarinan tällaisen laitteen tilaamiseen liittyen ja siksi päätin olla tuhlaamatta muutenkin vähiä rahojani laitteeseen.

Masa tiesi jonkun joka oli tilannut vastaavan laitteen ulkomailta, mutta laite oli jäänyt tulliin muutamaksi viikoksi, ennen kuin kaveri oli saanut laitteen itselleen. Koska eihän laite ollut laiton, niitä ei vain saanut suomesta ostaa itselleen, mutta ulkomailta niitä kyllä sai tilata lakien estämättä. No saatuaan laitteen, kaveri oli huomannut laitteen hälyttävän lähes joka paikassa. Hän oli ihmetellyt asiaa ja hänen jollain kaverillaan oli joku kontakti mihin laitteen oli voinut viedä tutkittavaksi. Nyt oli selvinnyt että laitteessa oli jonkun ammattimiehen tekemä erittäin ovela jonkinlainen ohitus, siten että laite hälytti lähes missä tahansa ja mitä tahansa. Tämä vika oli laitteeseen tehty aivan varmasti tullissa, laitteen ollessa siellä muutaman viikon. Mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, koska laite oli ollut uusi tilattaessa ja tuskinpa mikään firma lähettää tahallaan laitetta johon on tehty tahallinen ohitus, siten ettei laite toimi normaalisti! Juttu oli sinänsä aika erikoinen, koska kyseessä oli ollut aivan laillinen laite, vaikka valtiomme estääkin niiden myymisen omassa maassamme.

                                                                 VUOSI 2007

Joskus alkuvuodesta innostuin harjoittelemaan ”alla prima” maalaustekniikkaa, jossa maalaus tehdään kertaistumalta valmiiksi. Olin nähnyt Youtubessa Bob Ross nimisen jo kuolleen taidemaalarin maalausvideoita. Hän oli maailmankuulu ja teki maalauksensa juuri kyseisellä tekniikalla. Rossilla oli maalineste joka levitettiin maalauksen alkuvaiheessa koko kankaalle ja itse maalaus maalattiin sen päälle. Ilman tätä nestettä jota Ross kutsui -Liquid white- nimellä, maalaus oli hankala tehdä öljyväreillä kerralla valmiiksi. Ensimmäisistä ”alla prima” teoksista ei tullut kummoisia, juuri tämän ”Liquid white” maalinesteen puuttumisen takia ja aloinkin tehdä kokeita, yrittäen itse sekoittaa vastaavan nesteen.

                                                                         * * * * *

Helmikuussa sain työpaikan Helsingin kaupungilta, kyseessä oli taidetyöntekijän paikka Roihuvuoren vanhainkodissa. Tehtäväni oli maalata vanhainkodin seinille teoksia ja sain tehdä työtäni kotona. Ensimmäinen työni oli maalata -Hakaniemen Kauppahalli Helsinki- teoksesta kopio, siis samasta teoksesta josta Presidentti Haloselle olivat kauppahallin kauppiaat ostaneet printin lahjaksi.

Nyt oli jo täysin selvää kuka oli koulutukseni takana ja kuka esti kouluasioiden tutkinnan. Työpaikka oli varmaan järjestetty minulle jotenkin korvaukseksi näistä koulujutuista, kyllähän viranomaisilla oli selvät tiedot koulun huijauksista, niin minun kuin opintotukienkin ja myöskin minua vastaan järjestetyistä laittomista kokouksista. Mutta näitä asioita ei haluttu tutkia, varmaan joidenkin poliittisten suhteiden takia. Ja tiedä vaikka Presidentti olisi halunnut itselleen kopion teoksesta, koska hänhän oli hallin vakioasiakas? Eikä kenellekään tällaista työtä tarjota kuin manulle illallista.

Taidetyöntekijän määräaikaistyö oli kahdeksaan kuukauden kestoinen ja olin sopinut neljän teoksen maalaamisesta vanhainkotiin. Näin jokaiselle teokselle jäi kahden kuukauden työaika, joka sekin osoittautui liian lyhyeksi. Koska en halunnut tehdä hallin teoksesta aivan samanlaista kopiota kuin alkuperäinen oli, valitsin maaleiksi öljyvärit ja tätä ei olisi pitänyt tehdä. Koska alkuperäinen oli akryylimaalaus, olisi kopiokin pitänyt tehdä akryylimaaleilla. Maalauksesta ei tullut lähellekään niin hienoa, kuin alkuperäinen oli. Työaika myös loppui kesken ja teoksesta olisi saanut paljon hienomman muutaman viikon lisäajalla.

Seuraavaksi sain tehtäväksi maalata vanhainkodista kuvan ja henkilökunta pyysi minua piirtämään luonnoksia vanhainkodin pihalla, jotta vanhukset saisivat katseltavaa. Olinkin muutamana päivänä piirtämässä pihalla ja kun henkilökunta talutti vanhuksia pihalla, he tulivat katsomaan piirtämistäni ja kehuivat kovasti. Muutaman päivän jälkeen näytin piirrokset lähimmälle esimiehelleni ja hän innostui niistä niin paljon, että halusi näyttää niitä vanhainkodin johtajalle. Myös vanhainkodin johtaja innostui piirustuksistani, heitä ilmeisesti kiinnosti suuresti taitoni piirtäjänä. Totta kai osaaminen herättää huomiota, kun nykyäänhän taiteilijat eivät juuri mitään osaa. Olihan tämä ilmiö nähtävissä joka paikassa jossa teoksiani esittelin ja tullut esille jopa kovin raadollisena kouluaikana.

Vaikka olin varannut kaksi kuukautta jokaisen teoksen valmistumisajaksi, kuten hallinkin kuvan kanssa, myös vanhainkodin kuvan kanssa aika loppui kesken ja teos jäi tavallaan viimeistä silausta, sitä itse taidetta vaille. Olihan teos huolellisesti ja hyvin maalattu, mutta tunnelman olisi voinut saada pidemmällä tekoajalla vähän oudoksi, kuten teoksissani usein on, Samoin yksityiskohtia olisi voinut hioa enemmän ja laittaa pari mummoa pihalle kävelemään. Mutta kun olin niin pirun hidas ja huolellinen maalari, kahden kuukauden työaika ei riittänyt. Näin vanhainkoti sai hienosti maalatun taulun, mutta josta puuttui se viimeinen silaus!

Maaliskuun puolivälin jälkeen alkoi tapahtua. Toukokuun palstalla samainen Rovaniemeläinen taiteilija, jonka teoksia Jussi P. oli ihaillut, alkoi syyttelemään useita teoksiani tietokoneella tehdyiksi. Hän alkoi kivenkovaa väittämään, ettei kukaan pysty maalaamaan sellaisia teoksia käsin, kuin minä maalasin. Rovaniemeläinen teki näitä syytteitä julkisesti teosten kommenteissa, jotka olivat kaikkien luettavissa, ja vastasinkin hänelle teosten olevan tarkastettavissa. Tästä huolimatta hän vain jatkoi syyttelemistään, eikä hänellä ollut aikomustakaan tulla tarkastamaan teoksiani, vaikka kuinka pyysin. Olimme myös yhteydessä sähköpostien sekä hänen kotisivujensa kautta ja lähetin hänelle jopa kuvan, jonka olin ottanut teoksesta -Kansallismuseo Helsinki-. Kuvan olin ottanut teoksen takaa, niin että kiilakehys ja kangas näkyivät ja teoksen etupuolelle olin asettanut peilin, josta näkyi että kyseessä on yksi niistä teoksista, joita hän väitti tietokoneella tehdyiksi. Tämän teoksen kohdalla perustelut olivat hauskat, teoksen väritys kuulemma paljasti tämän tietokoneella tehdyksi.

Nyt näytin kavereilleni mitä Vierelä teoksistani väittää julkisella palstalla ja kerroin myös kuvan lähettämiset ja muut, ja monet ystävistäni olivat ihmeissään. Varsinkin kun he katselivat Rovaniemeläisen omia teoksia, joista jotkut tosiaankin olivat kuin valokuvia. Näytin myös Jussi P:lle Rovaniemeläisen väitteet teoksistani ja Jussi ihmetteli asiaa kovasti. Sanoi että mitä vittua, tyyppihän itse maalaa kuin valokuvia ja alkaa syyttelemään muita. Muistutin Jussia siitä mitä olin aiemmin sanonut hänelle minun ja Rovaniemeläisen teosten tarkkuudesta ja Jussi pyöritteli päätään ihmeissään. Juttu levisi kulovalkean tavoin ja maineeni taiteentekijänä vain kasvoi. Minua asia nauratti, itse en olisi missään tapauksessa lähtenyt syyttelemään ketään toista taiteilijaa väärentäjäksi, paitsi jos asioista olisi ollut selvät todisteet ja ehkä en sittenkään.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/The-Finnish-National-Theatre-102552169

Vähän tämän jälkeen Rovaniemeläinen Jahu niminen kaveri ilmestyi Toukokuun palstalle ja esiintyi ostajana joka oli kovasti kiinnostunut -Kansallisteatteri Helsinki teoksesta-. Samasta teoksesta jota Rovaniemeläinen niin kovasti oli väittänyt väärennökseksi. Viestittelimme muutamia kertoja ja sovimme hänen tulevan käymään seuraavalla viikolla, kun hänellä muutenkin olisi asiaa Helsinkiin. Eräänä päivänä puhelimeni soi, Jahu soitti tuntemattomasta numerosta ja kertoi olevansa 80km:n päässä Helsingistä ja tulevansa noin tunnin kuluttua tapaamaan minua kotiini. Kerroin olevani kotona ja toivotin tervetulleeksi tämän Jahun.

Jahua ei koskaan näkynyt, enkä kuullut hänestä enää mitään. No olin aivan varma että hän oli tämä Rovaniemeläinen taiteilija itse, joka ei vain kehdannut tulla, koska hänen kotisivuillaan oli hänestä valokuvat ja hän tiesi että olisin tunnistanut hänet ja nauranut pihalle. Olin jo alun perinkin ollut aivan varma, että Rovaniemeläinen taiteilija se siellä esiintyi Jahuna, molemmat asuivat Rovaniemellä ja sattuma että molemmat olivat yksi ja sama henkilö, oli aivan liian iso. Se että Jahua ei koskaan näkynyt, varmisti asian.

Eräänä päivänä Toukokuussa Sami, Töölöläinen Galleristi soitti minulle ja kysyi olenko käynyt Suomi 24:n Kuvataidepalstalla, siellä puhutaan sinusta. Vastasin etten tiennyt koko palstan olemassa olostakaan ja kyselin mitä siellä puhutaan. Sami joka oli tietoinen Rovaniemeläisen tekemistä väitteistä, sanoi että siellä se Rovaniemeläinen varmaan taas ihmettelee teoksiasi. Menin tietokoneelle heti puhelun jälkeen ja hain kyseisen palstan ja todellakin, siellä oli aloitettu viestiketju ”Mitä mieltä olette” ja ketjussa oli linkki vuonna 1998 maalaamaani -Kansallisteatteri Helsinki- teokseen ja kysymys, voiko kyseinen teos olla käsin maalattu.

Siis sen sijaan että Rovaniemeläinen olisi tullut tarkastamaan teokseni, hän alkoi esittelemään perättömiä syytteitään useammillakin palstoilla. Johan nyt taas oli kateutta ilmassa ja minua alkoi vituttamaan tuollaisen äijän toiminta. Olihan taidealalla näköjään huoli muiden tekemisistä, ei kuin muutama kuukausi ole keretty julkaista teoksia netissä, niin alkaa valtava kateus ja syytteleminen. Ja Suomi24 palstalla vieläpä nimettömänä, aivan kuten koulussakin. Vaikka tiesihän minä kuka tämän takana oli.

Nyt aloin myös ymmärtämään sen miksi Eila oli halunnut minut kaikin keinoin kouluunsa, jopa huijaamalla. Tämä teoshan -Kansallisteatteri Helsinki- joka oli maalattu vuonna 1998, oli ollut niiden teosten joukossa joilla hain kouluun ja Eila oli varmasti heti tajunnut tekemiseni arvon, sekä varmaan halunnut minut kaikin keinoin, vaikka huijaamalla kouluunsa, koska oli valehdellut koulun hakutilanteessa.

                                                                          * * * * *

”Alla prima” tekniikka hioutui koko ajan täydellisemmäksi, muutamien kuukausien kokeiluilla onnistuin kehittämään maalausnesteen joka vastasi Bob Rossin -Liquid white- maalausnestettä ja olin erittäin tyytyväinen saavutukseen. Maalauksista alkoi tulla yhä parempia ja myin jo huonoimmat alussa tekemäni teokset aika nopeasti. Jotkut halusivat ostaa ihan väkisinkin juuri näitä huonompia alkuvaiheen teoksia.

Huhti-toukokuun vaihteessa Cossu kysyi minulta alettaisiinko kokeilemaan animaatiofilmin tekoa ja sanoin saman tien omaavani hyvän idean, joka olisi suhteellisen helppo toteuttaa. Ideani perustui tekemääni sarjakuvatrippiin ja vitsiin jossa kaksi kaverusta katsoo telkkaria kaljapullot kädessä, telkkarissa on elokuva loppumassa ja ”The end” teksti ruudussa. Toinen kaveri sanoo toiselle, olipas romattinen elokuva ja olisi mielenkiintoista tietää miltä tuollainen pitkäaikainen parisuhde tuntuu, kun ei ole kokemusta? Toinen kaveri miettii hetken ja ottaa huikan kaljastaan, kunnes hänellä välähtää ja hän vastaa. Että mitä ihmettä, olethan sinä asunut äitisikin kanssa jo yli neljäkymmentä vuotta. Molemmat repeävät nauruun ja filmi loppuu. Cossu piti ideaa hyvänä ja aloimme pikkuhiljaa hankkia kaikkia tarvittavia tavaroita, muovailuvahaa ja muuta rekvisiittaa.

                                                                        * * * * *

Kesä-heinäkuun vaihteessa menimme Jallun kanssa käymään Ogelis baarissa, jossa olin yli vuosi sitten nähnyt Elisan, seisoimme oven vieressä ja juttelimme juoden kaljaa. Yhtäkkiä Elisa tuli sisään ja ajattelin että minulla ei ainakaan ole hänelle enää mitään asia. Huomasin Elisan seuraan liittyvän muutaman kaverin, mutta en kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota ja jatkoimme jutustelua.

Yhtäkkiä molemmat Elisan seurassa olleet kaverit tulivat molemmilta puolilta kiinni minuun ja sanoivat että ahdistelen kuulemma naisia. En kerennyt sanomaan mitään, kun toinen löi minua ja horjahdin pahasti. Sen jälkeen hän yritti kammeta minua ulos kapakasta, mutta ei saanut minua mitenkään liikkeelle. Kaverista näki että hän oli treenattu, mutta huonossa kunnossa en ollut minäkään. Olin itse asiassa ikäisekseni huippukunnossa. Toinen kaveri ei osallistunut asiaan mitenkään, vaan katseli sivusta.

Kaveri yritti vaikka kuinka, eikä saanut minua hievahtamaankaan ja hetken päästä laski irti, kun tajusi ettei saisi minua liikahtamaankaan ja käveli takaisin baaritiskille. Normaalisti olisin toiminut aivan toisin, mutta Elisan läsnäolo ja kavereiden syyttäminen ahdistelusta, saivat minut soittamaan poliisit, olihan Jallu näkemässä koko jutun. Elisa oli selvästi järjestänyt koko jutun. Ehkäpä kapakan henkilökunta oli jopa soittanut Elisan ja kaverit paikalle, joten nyt saisin vihdoin Elisan kiinni näistä törkeistä toimistaan minua vastaan. Pyysin ensin jutun nähnyttä tarjoilijaa soittamaan poliisit, mutta hän ei suostunut, joten kaivoin kännykkäni esille ja soitin itse poliisit.

Poliisien odottaminen kesti pitkään ja koska olin julkisesti kaikkien nähden ne soittanut, Elisa ja minua lyönyt kaveri lähtivät käsi kädessä ulos kapakasta. Lähdimme Jallun kanssa seuraamaan ja muutaman satametriä käveltyämme poliisit ajoivat vastaan ja pysäytin heidät. He olivatkin tulleet

varta vasten paikalle soittoni takia ja kerroin heille asiani. Nyt he juoksivat Elisan ja hänen seuralaisensa kiinni ja Elisa alkoi syyttelemään minua hänen ahdistelemisestaan poliisien kuullen. Kerroin Elisan järjestämistä laittomista kokouksista ja kiusanteosta minua kohtaan ja poliisit kuuntelivat. He ottivat kaikkien nimet ylös ja lähdimme Jallun kanssa jatkamaan matkaa, kuten Elisakin seuralaisensa kanssa.

Seuraavalla viikolla menin tekemään asiasta rikosilmoituksen, Elisa oli syyttänyt minua julkisesti poliisien kuullen ahdistelusta ja valjastanut vielä kaverin hyökkäämään kimppuuni, nyt saisin hänet kertaheitolla aisoihin. Minulla oli lääkärin todistus mukana, jossa lääkäri oli todennut vammani, ei mitään pahempaa, vain silmä mustana. Lyönti oli valtavalla tuurilla osunut aivan silmälasieni alapuolelle, eikä ollut rikkonut niitä. Poliisi otti hyvin vastenmielisesti rikosilmoituksen vastaan ja Elisan kohdalla hän ei halunnut edes ottaa rikosilmoitusta vastaan. Mutta siitä huolimatta lähes pakotin poliisin ottamaan ilmoituksen vastaan ja uhkasin että jos ilmoitusta ei oteta vastaan, menen tekemään oikeusasiamiehelle kantelun. Olin kerta kaikkiaan saanut tarpeekseni tästä maamme rikollisesta poliisista, joka seurasi minua yötä päivää, eikä tutkinut minua vastaan tehtyjä törkeitäkään rikoksia.

Rikosilmoituksen jälkeen minua varoitettiin useilta tahoilta ettei minun kannattaisi liikkua koko Oulunkylässä. Saisin kuulemma turpaani pahasti ja sain myös tietää pahoinpitelijäni nimen. Hän oli Ammattinyrkkeilijä Harri H, Elisa oli siis yllyttänyt Ammattinyrkkeilijän päälleni väittäen että ahdistelen häntä. Olisi kyllä mukava tietää että miten ahdistelen, kun en yli vuoteen ollut nähnytkään koko kammottavaa ämmää. Huomasin myös miten pihan muijista Kallisen muija ja Milja katselivat minua naureskellen, olivat kuulleet että saisin turpaani ja tämä varmasti miellytti heitä.

Elisan kohdalla poliisi ilmoitti ettei se tutki asiaa, siis vaikka Elisa oli poliisien kuullen syyttänyt minua hänen ahdistelemisestaan ja olihan Harri H hyökännyt aivan selvästi päälleni Elisan syytteiden takia. Tämänhän muuten myös kuka tahansa tuomari olisi nähnyt selvästi, jos juttu olisi mennyt oikeuteen. Olihan Jallukin kuullut niin Elisan kuin Harri H:n syyttelyt. Ja olihan tämä ammattinyrkkeilijä itsekin kuulustelukertomuksessaan sanonut Elisan kertoneen hänelle että minä olen ahdistellut Elisaa. Siis Elisa oli syyttänyt minua kahden poliisin, Jallun ja kaikkien kuullen ahdistelusta, ja oli myös Harri H:lle kuulustelukertomuksen mukaan väittänyt minun ahdistelleen häntä. Samoin Elisa oli väittänyt omassa kuulustelukertomuksessaan, että olen ahdistellut häntä ja luokkamme muitakin oppilaita koulun jälkeen. Käsittämätöntä ettei asiaa tutkittu poliisin toimesta, tosin olihan jo tullut selväksi ettei minua vastaan tehtyjä laittomuuksia tutkittu lainkaan. Ja minä en ollut edes nähnyt ketään muuta oppilasta koulun jälkeen ja poliisilla oli aivan hyvät tiedot tästä, koska oli seurannut minua yötä päivää. Juttu oli kerta kaikkiaan aivan sairas.

Koko juttu olisi myös voitu pysäyttää poliisin toimesta tähän, Elisaa vastaan oli selvät todisteet niin Harri H:n kuin hänen omassakin kuulustelukertomuksessaan, mutta ei. Eipä tietenkään, olihan poliisilla ollut todisteet hallussa näistä Elisan järjestämistä laittomista kokouksistakin ja siitä huolimatta nekin oli jätetty tutkimatta. Olisikin ollut mukavaa tietää keitä muita kuin Elisaa olin ahdistellut, samoin kuin sekin miten olin heitä ahdistellut. Olisin myös päässyt kertomaan totuuden ja asia olisi loppunut tähän. Mutta ei, kun kerran saa syytellä nimettömänä tarvitsematta noudattaa mitään lakeja, niin sitä näköjään saa tehdä sen jälkeenkin mielin määrin. 

Veräjänmäessä oli aikoinaan asuneet eräät veljekset jotka tiesin, molemmat olivat kovan karatemiehen ja tappelupukarin maineessa ja aikamoisen kovia olivatkin. Olin nuorempana itsekin treenannut karatea harrastuksena ja tiesin nuoremman veljeksen olleen Suomen mestarikin. Nämä olivat kuulemma Harri H:n hyviä kavereita ja hekin kuulemma etsivät minua, samoin kuin joku paikallinen vapaaottelija ja painijakin, joita en tuntenut lainkaan. Olin saanut valtavan määrän vihamiehiä, vain puolustaessani omia oikeuksiani.

Muutamia päiviä tapahtumien jälkeen menin käymään Jönnin luona ja hän kiinnitti huomiota mustaan silmääni ja kerroin hänelle koko jutun. Jönni sanoi että vedä rikosilmoitus pois ja anna hänen hoitaa asia. Tämähän oli minunkin kannaltani hyvä asia, koska olin aikonut vetää ilmoituksen muutenkin pois. Sen takia, koska poliisi ei tutkinut Elisan toimia ja Harri H oli portsari, jolta olisi mennyt järjestysmieskortti ja ammatti, mikäli hänet todettaisiin syylliseksi pahoinpitelyyni. Eikä minulla ollut mitään halua viedä keneltäkään ammattia tai työpaikkaa. Seuraavana päivänä menin perumaan rikosilmoituksen, mutta sitä ei voinut perua, koska se oli yleisen syytteen alainen rikos ja todisteetkin olivat olemassa ja todistajatkin oli jo kuulusteltu. Menimme sovitteluun eikä minulla ollut rangaistuksellisia tai rahallisia vaatimuksia Harri H:lta ja näin hän sai pitää ammattinsa.

Eräs Jönnin kaveri oli käynyt juttelemassa Harri H:n kanssa ja sen jälkeen kaikki uhkailut minua kohtaan loppuivat. Oli olemassa paljon kovempia kavereita, kuin ammattinyrkkeilijät. Juttu tästä levisi ajatuksen nopeudella ja maineeni kasvoi valtaviin mittasuhteisiin hyvin nopeasti. Milja käveli yksi päivä vastaan kaupasta ja nyt hänen ilkikurinen naureskelunsa oli muuttunut ihmetteleväksi ihailuksi, kävellessäni hänen ohitseen en meinannut saada nauruani millään hillityksi, nähdessäni hänen reaktionsa. Miten helppoa ihmistä loppujen lopuksi onkaan lukea, jos hänet tuntee ja osaa tarkkailla, ja Miljan kohdalla tämä oli äärimmäisen helppoa. Tämän kateellisen paskan ilmeitä osasi lukea kuin avointa kirjaa.

                                                                             * * * * *

Alkuvuodesta olin myös löytänyt netin keskustelupalstat ja HS:n palsta oli suosituin ja varteenotettavin palsta ja koska Demarit olivat vallassa, aloin poliisin jatkuvan seurannan ja tutkimattomien kouluasioiden takia kirjoitella Demareita vastaan, otin kohteeksi myös silloisen Presidentin, Tarja Halosen. Koska olin varma että hän oli koulutukseni takana ja myös sen takana ettei kouluasioita tutkittu. Talven ja kevään aikana vain kiihdytin kirjoitteluani ja sain monesti useita kannattajia kirjoituksilleni, joskus ne nousivat jopa ketjujen suosituimmiksi kirjoituksiksi. Kehityin myös paljon kirjoittajana ja olinhan aina ollut sanavalmis, eikä kirjoittaminen mielestäni kovin vaikeaa ollut. Koska oli myös vaalivuosi, oli äärimmäisen mielenkiintoista kokeilla vaikuttaa julkisilla mielipidekirjoituksilla, joita myös tehostin aina hyvillä perusteilla.

Nyt pihapiirissäni alkoi pyöriä Mika J joka oli nyrkkeilyvalmentajana ja jossain nuorisokodissa Koskelassa vahtimestarina. Minä en tuntenut kaveria ollenkaan, vaikka useat ystäväni tunsivat hänet. Mikan nuoremman veljen tunsin hyvinkin, Tomppa oli vanha tuttuni ja ihmettelin miten en tuntenut Mikaa. Tomppa oli aina ollut äärettömän mukava kaveri ja Mikakin oli omalla tavallaan ihan hauska kaveri. Mika oli Harri H:n kavereita ja hän tunsi Elisankin. Hänet oli laitettu utelemaan meikäläisestä kaikki mahdolliset asiat, ja tiedot kulkivat taatusti niin Harri H:lle kuin Elisallekin.

Huomasin myös että Mika levitteli näitä minua vastaan esitettyjä syytteitä kavereilleni minun selkäni takana ja ajattelin että pelataan nyt sitä peliä mitä kaveri haluaa. Mika kertoi aivan uskomattomia juttuja ja useat kaverit sanoivat ettei hänen juttuihinsa kannata uskoa mitenkään. No tiesin jo hyvin mitä varten tämä kaveri oli taas alkanut pyöriä minun asuinseudullani.

Nämä Mika J:n juorujen levittämiset minua ihmetyttivät, koska hänellä oli paljon enemmän ongelmia kuin minulla. Hänellähän oli ongelmia lastensa tapaamisten ja muidenkin lapsiaan koskevien asioiden kanssa. Ja hän kirosi niitä ongelmiaan avoimesti. Mutta juuri tämä minua nauratti näissä minua syyttäneissä ja juoruja levittäneissä, kaikki pahimmat asiaan osalliset, olivat juuri itse niitä, joilla itsellään oli pahimmat ongelmat! Eli omat ongelmat saivat ilmeisesti helpotusta, kun pääsi levittämään muista juoruja ja ehkä sitä näin pääsi pätemään, ja omilta ongelmiltaan hetkeksi karkuun?

                                                                           * * * * *

Toukokuun loppupuolella Suomi24:llä Rovaniemeläinen kehotti minua julkaisemaan teoksiani Aukea.net kuvataidepalstalla, kun se kohta aukeaisi taas. Minulla ei ollut hajuakaan tästä palstasta, mutta ajattelin siitä huolimatta alkaa julkaisemaan teoksiani palstalla, kunhan se vain aukeaisi. Kesäkuun alkupuolella Aukean palsta aukesi ja julkaisin Aukealla -Kansallisteatteri Helsinki- teoksen ja siitä alkoi valtava polemiikki, useat taiteilijat alkoivat väittää teosta tietokoneella tehdyksi ja vaikka kuinka pyysin näitä tulemaan katsomaan teosta ja toteamaan sen maalatuksi, kukaan ei halunnut tulla. Samanlaisia väitteitä esitettiin -Suomen pankki Helsinki- ja -Tuomiokirkko Helsinki- teoksista.

Tilanne kärjistyi niin että Aukean ylläpito pyysi minulta todisteita -Kansallisteatteri Helsinki- teoksen aitoudesta ja lähetinkin heille yksityiskohtakuvan joka myös julkaistiin teoksen rinnalla Aukean sivuilla. Tämän jälkeen kaikki minua syyttävät pyytelivät kilpaa anteeksi ja maineeni palstalla kasvoi välittömästi tekijänä jonka teoksia kukaan ei uskonut maalatuksi. Tämä myös kasvatti mainettani muutenkin huipputekijänä, koska sana tästäkin levisi kulovalkean tavoin.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Helsinki-cathedral-101810356

Toukokuun lopussa sattui myös uskomaton tapaus. Olin vienyt Taidemaalariliiton jäsenhaun käsiteltäväksi myös syrjintälautakunnalle ja soitin asian tiimoilta virastoon. Riikka Tella niminen nainen hoiti asiaani ja erään soiton yhteydessä kun hän ei hoitanut työtään, uhkasin viedä asian hänenkin kohdaltaan Eduskunnan oikeusasiamiehelle käsiteltäväksi. Hän suuttui minulle ja sanoi ettei hänen tarvinnut kuunnella mitään uhkauksia ja kerroin hänelle minulla olevan oikeus viedä asia oikeusasiamiehen käsiteltäväksi, eikä se mikään uhkaus ole.

Yli neljä tuntia myöhemmin olin maalaamassa ja yhtäkkiä puhelimeni soi, Arska soitti viereisestä talosta ja kysyi mitä siellä teidän talossa on tapahtunut kun poliiseja on talon edusta täynnä, teillekkö ne ovat tulossa? Aloin nauramaan ja sanoin, että yläkerran Simo siellä varmaan taas häiriköi ja katsoin ikkunasta ulos avaten sälekaihtimeni. Ja tosiaankin, piha täynnä poliiseja tulossa rappuuni. Yllätyksekseni ovikelloni soi ja katsoin ovisilmästä, siellä oli muutama poliisi. Ihmettelin asiaa ja avasin oven kysyäkseni mitä heillä on asiaa.

Poliisit tulivat asuntooni ja sanoivat että heille oli tullut syrjintälautakunnalta tieto minun tekemästäni uhkauksesta. Olin kuulemma uhannut mennä haulikolla asiaani selvittämään, jos sitä ei muuten käsitellä. Aloin nauramaan ja poliisit katsoivat kummissaan, kerroin heille minkä laatuinen uhkaukseni oli ollut ja he ihmettelivät asiaa. Mutta kun heille oli annettu tehtäväksi viedä minut Pasilan poliisitalolle, he myös halusivat minut sinne viedä. Koska olin ollut maalaamassa, poliisit katselivat ihmeissään keskeneräistä teostani, samoin kuin valmiina seinällä roikkuviakin, samalla kun vaihdoin vaatteet. He myös pyytelivät anteeksi omalta puoleltaan, kun joutuvat häiritsemään taiteilijaa työssään.

Minua pidettiin yö putkassa, sanottiin ettei kuulustelija ehtisi kuin seuraavana päivänä kuulustelemaan minua. Valvoin koko yön, tiesin että tämä oli poliisin kosto heistä tekemieni rikosilmoituksien johdosta, samoin kuin yritys saada minut vaikenemaan. Aamulla naispoliisi Anja Ovaska kuulusteli minua ja kerroin tosiasiat niin kuin ne oikeasti olivat menneet ja lisäsin että poliisilla on 100%:n varmuudella puhelustani nauhoite, josta asia kävisi ilmi. Kerroin myös mielipiteeni koko jutun motiivista. Ennen kuulustelua olin myös maininnut Ovaskalle etten ole kuulustelukunnossa, koska olen valvonut koko yön. Tästä huolimatta Ovaska kuulusteli minut asian tiimoilta.

Kuulustelun jälkeen en päässyt pois vaan jouduin uudelleen putkaan, poliisi halusi lääkärin tutkivan minut. Olin aamulla valittanut poliiseille mahaani, koska en ollut syönyt mitään putkaan viemisen jälkeen ja olin polttanut ketjussa koko yön, näin vatsaani oli vääntänyt aamulla. Vasta kun sain hiukan ruokaa, asia oli korjaantunut. Poliisit sanoivat lääkärin tulevan tutkimaan vatsani, vaikka sanoin sen olevan aivan kunnossa, koska olin saanut ruokaa. Siitä huolimatta en päässyt ennen lääkärin tutkimista pois.

Lääkäri tuli juttelemaan kanssani ja poliisi olisi halunnut olla paikalla. Mutta lääkäri katsoi ettei minusta ole vaaraa, vaikka poliisit kovasti varoittelivatkin minusta. Nyt keskustelimme lääkärin kanssa kahdestaan suljetussa huoneessa, siitä miksi olin poliisin kiinniottamana. Kerroin lääkärille asiani alusta lähtien, aloittaen Tapsan vuokraamasta tilasta ja poliisin laittomasta seurannasta ja heitä vastaan tekemistäni rikosilmoituksistani, taidekoulusta ja Taidemaalariliiton hausta ja Syrjintälautakunnan jutusta. Kerroin minkä laatuisia uhkauksia olin tehnyt ja että poliisi kostona tekemistäni rikosilmoituksista vei minut putkaan tietäen etten ollut uhkausta tehnyt. Koko juttu oli yritys saada minut vaikenemaan ja lopettamaan oikeuksiani haku sekä nettiin kirjoitteleminen, tai vastavuoroisesti saada minut menettämään malttini ja tekemään jotain harkitsematonta!

Lääkäri kuunteli minua ja totesi tarinani olevan aika uskomaton, mutta sanoi kuulleensa värikkäämpiäkin juttuja. Puolisen tuntia keskusteltuamme hän totesi myös ettei hän katso olevan mitään estettä poispääsemiselleni poliisin huostasta. Nyt kiinnostuin ja kysyin lääkäriltä että mitä hän tarkoitti? Hän sanoi poliisien halunneen tarkastaa mielentilani, olinko täysissä järjissäni ja etten varmasti ole vaarallinen. Aloin nauramaan ja sanoin lääkärille että poliisi on syyllistynyt tässäkin asiassa rikokseen, minulla on aina oltava tiedossa minkä takia minua tutkitaan lääkärin toimesta ja poliisi oli valehdellut lääkärin tulevan tarkastamaan vatsaani. Lääkäri kysyi olenko tosissani ja vastasin, että poliisi ilmoitti minulle kyseessä olevan vatsatutkimus ja sitä paitsi, olin juuri äsken

kuulusteltavana ja kuulustelun teki naispoliisi yksin. Olimme hänen kanssaan kahdestaan suljetussa huoneessa, joten poliisi on täysin keksinyt vaarallisuutenikin. Nyt lääkäri jäi selvästi miettimään asiaa ja minä lähdin kotiin.

Koko juttu oli tehtailtu poliisin toimesta ja sillä haluttiin hiljentää minut ja lopettaa valitusteni teko. Minut oli haettu yli neljä tuntia soittoni jälkeen putkaan, poliisi oli tahallaan viivytellyt niin kauan että sai sillä tekosyyllä, ettei kuulustelija ole enää siihen aikaan paikalla, pitää minut yön yli putkassa kostona tekemilleni juoksutuksille ja rikosilmoituksille. Samoin asuntooni ei tehty edes kotietsintää, jossa olisi etsitty haulikkoa, jolla olin muka uhannut tulla asiaa hoitamaan. Ei kai, koska poliisit tiesivät etukäteen ettei minulla ollut mitään haulikkoa, tekiväthän he kuukausittain kotietsinnän kotiini salaisesti, tämän olin varmistanut moneen kertaan. Ja tiesiväthän he etten ollut myöskään uhannut ketään, koska kuuntelivat puhelintani.

Seuraavaksi menin tekemään rikosilmoituksen Riikka Tellasta ja sitäkään ei meinattu ensin ottaa vastaan mitenkään. Mutta kun uhkasin viedä asian Eduskunnan oikeusasiamiehelle käsiteltäväksi, niin poliisin oli pakko ottaa rikosilmoitus vastaan. Tosin muutamien viikkojen jälkeen tästäkin tuli tutkimatta jättämisilmoitus ja olinhan minä tämän tiennyt jo etukäteen. No ei auttanut kuin viedä tämäkin asia Eduskunnan oikeusasiamiehelle käsiteltäväksi.

                                                                             * * * * *

Aloin julkaisemaan teoksiani myös Taidetta.net palstalla ja hetken päästä sielläkin alkoi sama laulu, teosta -Kaiken jälkeen- alettiin epäilemään tietokoneella tai jollain piirtopöydällä tehdyksi ja joitakin muitakin teoksia vastaan esiteltiin joitain epämääräisiä vihjauksia. Uskoisin että näidenkin takana oli tämä Rovaniemeläinen taiteilija, olin saanut tästäkin kaverista kateellisen syyttelijän ja vain siksi koska kaveri tiesi, ettei pysty itse siihen mihin minä. Aivan kuten koulussakin, teokseni herättivät valtavan kateuden, selkäänpuukotuksen sekä mustamaalauksen, ja nyt teoksiani olivat jo kymmenet taiteilijat väittäneet väärennöksiksi. Samalla minut oli yritetty leimata huijariksi kaikin olemassa olevin mahdollisin keinoin!

Heinäkuun lopulla aloin julkaisemaan teoksiani Harhakuva.org palstalla ja sielläkin -Kansallisteatteri Helsinki- teos nosti metelin ja koska epäilijöitä oli niin paljon, ylläpito pyysi sielläkin todisteita teoksen aitoudesta. Laitoin linkin Aukean palstalle jossa oli yksityiskohtakuva maalauksesta ja näin maineeni tekijänä, jonka teoksia ei edes uskota maalatuiksi, kasvoi entisestään. Nyt näitä syytteitä oli tehty jo niin monella palstalla ja niin monen taiteilijan toimesta, ettei nettimaailmassa ollut ketään toista taiteilijaa, joka olisi joutunut vastaavan kohteeksi.

                                                                            * * * * *

2007 keväällä olleiden eduskuntavaalien jälkeen Demarit kärsivät ennennäkemättömän tappion ja tyytyväisenä luin vaalien jälkeen syksyllä, miten Demarit olivat analysoineet vaalitappionsa ja ilmoittivat hävinneensä vaalit internetin takia. He eivät olleet varautuneet verkon vaikutukseen vaaleissa ja että vaalit käydäänkin netissä. Minua nauratti, olin kirjoittanut päivittäin ennen vaaleja, useita kuukausia Demareita vastaan ja nyt he itse ilmoittivat, että minä olinkin ollut iso tekijä heidän vaalitappioonsa. En meinaan tiennyt ketään, joka olisi kirjoittanut niin paljon Demareita vastaan, kuin minä. Olin myös äärettömän tyytyväinen kirjoitusteni vaikutukseen ja siitä että ihmisoikeuksien puolustajana esiintyvän Halosen demaripuolue hävisi vaalit.

Syksyllä loppui myös työni. Olin tehnyt Tarja Halosesta maalauksen -Leima otsassa- ja runon -Vakoilijat vieraan maan-, joka kuvasti presidenttiämme. Hänhän oli ainakin joidenkin tietojen mukaan entinen Stasin agentti. En ollut julkaissut kumpaakaan vielä missään, mutta olin ladannut ne koneelleni ja totta kai tietokonettani seurattiin ja tiedettiin niiden olemassaolosta. Tästä sain myös aivan selvän viitteen, koska ennen työni loppumista minulle annettiin selvä vihje työni esimieheltä. Jos en julkaisisi teoksia ja lopettaisin nettiin kirjoittamisen, työtäni voitaisiin jatkaa ja sopimus uusia. 

Minulla ei kuitenkaan ollut mitään haluja jatkaa työtäni, eikä varsinkaan niin että puututtaisiin taiteelliseen vapauteeni. Enkä mistään hinnasta myisi Ihmis- ja Perusoikeuksiani tällaisessa viranomaisrikollisuuden paskamaassa, vaan tulisin pitämään oikeuksistani tiukasti kiinni ja vieväni asiat ihan miten pitkälle tahansa. Maalauskannanottoni Halosesta ei pitänytkään olla mikään taiteellinen suoritus, vaan pikemminkin vain kannanotto. Kuka hullu tuollaisesta Presidentistä mitään taideteosta tekisi, vieraan maan agentista, jonka oikea paikka olisi vankilassa istuminen maanpetoksesta.

       VAKOILIJAT VIERAAN MAAN

Sairaus loistaa silmissä, kateus mielen syövereissä.

Katkeraksi jäänyt on, virkamies tuo lahjaton.

Sairaat, lapset, vanhukset, hoitamatta jätetään.

Rahat tyhjänpäiväiseen, valvontaan käytetään.

Vakoilijat vieraan maan, ohjaa väärään satamaan.

Suomi neidon eksyneen, olen nähnyt heidän raiskanneen.

DDR:ää me rakennamme, rakkaaseen suomen maahamme.

Kuka sitä tahtoo ja haluaa, ei aivot toimi ollenkaan.

Ylhäältä katsoo virka ja valta, kätyrit kurkkivat kaikkialta.

Pikku nilkki valtion, tuo marionetti aivoton.

Vakoilijat vieraan maan, ohjaa väärään satamaan.

Suomi neidon eksyneen, olen nähnyt heidän raiskanneen.

Lahjakkuudet murhataan, vain harmaa massa peittää maan.

Robotteja valtion, kaikista nyt tullut on.

Mihin meitä kuljettaa, vakoilijat vieraan maan.

Kansa taivaan porteilla, kolkuttaa näillä korteilla.

Nämä olivat minun kannan ottani tällaiselle presidentille, joka oli rakentanut tällaisen DDR:n omaan kotimaahani, vaikka julkisesti esiintyi ihmisoikeuspresidenttinä. Ja saman tien kun minua oli yritetty lahjoa työpaikalla, jotta en julkaisisi teoksia. Menin suoraan kotiini julkaisemaan molemmat teokset niin Harhakuvassa kuin Aukeallakin. Ja sain molemmista hyvää palautetta ja varsinkin tekemääni runoa ylistettiin kovasti.

                                                                         * * * * *

Joulukuussa tein kirjoituksen taidelehteen, koska näin siellä sopivan ketjun jossa voisin tuoda kouluasiat esille. Otso Kantokorvella joka on maamme johtava taidekriitikko, oli siellä vasemmistopropagandaviesti. Jossa hän kyseli pitäisikö alkaa kerätä joukkoja oikeistohallitusta vastaan, joka uhkaa pakottaa taiteilijat yrittäjiksi ja aikoo vähentää taiteen julkisia tukia?

Vastasin tähän viestiin ja laitoin Kantokorven hiljaiseksi, siten ettei hänellä ollut mitään mahdollisuutta puolustautua, koska olisi tehnyt vastaamalla vain itsestään vielä hölmömmän. Kirjoitin perään toisen artikkelin taidealan todellisista huijareista, jossa kerroin koko kauhutarinan opiskelustani. Tämä kirjoitukseni poistettiin muutamien päivien kuluttua kokonaan ja mietin asiaa jonkin aikaa ja ajattelin että koulun opettajat olivat varmaan halunneet poistaa kirjoituksen.

Muutaman päivän päästä soitin Taidelehden päätoimittaja Arja Elovirralle ja kyselin syitä kirjoitukseni poistamiselle, koska mielestäni siinä ei ollut mitään sellaista, minkä takia se olisi pitänyt poistaa ja kirjoittamani juttu voitiin jopa tarvittaessa todistaa. Nyt Elovirta sanoi ettei tiedä kuka tai minkä takia viestini poistettiin ja lupasi palauttaa sen saman tien. Jonkin ajan kuluttua Elovirta oli palauttanut viestini ja näin pitänyt lupauksensa. Mutta joku Taidelehden toimituksessa oli siis poistanut tai poistattanut viestini, ilmeisesti koska siinä kerrottiin arkoja tosiasioita Alfa-art taidekoulusta.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/River-101815159

Olin kehittänyt "alla prima" tekniikan jo lähes täydelliseksi ja teoksista tuli erittäin hienoja yhdellä istumalla tehdyiksi, vaikka en kokenutkaan tätä omimmaksi tyylikseni maalata. Minä tykkäsin hieroa teoksiani täydellisyyttä hipovaksi ja käyttää niihin valtavasti aikaa, jotta niistä olisi tullut täysin sellaisia kuin halusinkin. Vaikka näillä "alla prima" tekniikalla tehdyistä teoksista olisi saattanut saada kaupallisesti tuottavia. Teos päivässä, muutama parhaassa, olisi tehnyt sen että niitä olisi voinut myydä halvalla niputtain, vaikkapa taidekauppiaille.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Autumn-101814684

Sain näistä ”alla prima” teoksista hyviä palautteita nettitaidepalstoilla joilla niitä julkaisin ja joulukuussa ajattelin myös kokeilla maalausvideon tekemistä ja kerroin asiasta Cossulle. Sanoin treenanneeni tarpeeksi ”alla prima” maalausta ja halusin kokeilla minkälainen videosta tulisi. Cossu innostui asiasta ja halusi tulla kuvaamaan videon. Koska kyseessä oli ensimmäinen maalausvideo, otin aiheeksi mahdollisimman helpon ja yksinkertaisen talvimaiseman. Videosta ei tullut kummoinen ja oman mokani takia se kuvattiinkin väärältä puolelta. Vaikka Cossu oli ehdottanut kuvausta toiselta puolelta. 19.12.2007 latasin videon youtubeen ja aloin julkaisemaan maalausvideoita maailmanlaajuisesti. Tämähän oli aivan uskomatonta, siis maailmanlaajuinen yleisö vapaassa verkossa. Vuodessa olin ymmärtänyt internetin mahdollisuudet ja tehnyt ainakin kotimaassa teoksiani tunnetummiksi, jopa hiukan kuuluisiksi.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Autumn-landscape-103964662

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Lonely-sailboat-104331401

Cossun kanssa meillä oli animaatiohahmot tehtyinä, kuten kaikki muukin rekvisiitta ja olimme ottaneet digikamerallani useita kokeilukuvia ja kuvat osoittautuivat erinomaisiksi. Mutta emme saaneet kameraa pysymään paikallaan, vaikka yritimme miten sitoa sitä paikalleen. Meidän piti ostaa tai lainata kamera

jossa oli kaukolaukaisin, mutta kummallakaan ei ollut rahaa. Eikä kenelläkään tutulla ollut tarvittavaa kameraa ja mietimme mitä tekisimme. Ajattelimme että lainasimme viisisataa, ostaisimme kameran ja palauttaisimme sen kuukauden sisällä ja maksaisimme rahat takaisin. Gigantissahan oli kuukauden palautusaika joka tavaralle, ilman minkäänlaisia perusteluja.

Pasi T oli käymässä muutaman päivän päästä ja juttelin hänen kanssaan ja kiroilin kun rahat eivät riittäneet kameran ostoon. Kerroin että tekisimme animaatiofilmin erään kaverini Cossun kanssa. Nyt Pasi joka oli sattumalta käymässä kotonani, sanoi että hän voisi ostaa -Kansallisteatteri Helsinki- ja -Suomen Pankki Helsinki- teokset ja näin sponssata taiteeni tekemistä. Olihan hänellä tiedot molemmista teoksista tehdyistä väitteistä ja hän varmaan katsoi teokset hyviksi sijoituksiksikin. Näin sain rahat kameran ostoon. Ainoa kamera jonka löysimme kaukolaukaisimen kanssa, oli Gigantissa myytävä videokamera, jolla sai otettua myös still kuvia. Still kuvien laatu ei ollut paras mahdollinen, mutta pakkohan se animaatio oli jollain valmiiksikin tehdä, koska ukot ja kaikki muu rekvisiitta olivat valmiina.

                                                                           * * * * *

Loppuvuodesta taloyhtiöömme tuli remontti ja siinä uusittiin lattiamatot, eteisen naulakko ja kaappi sekä vaatehuoneen hyllyt. Remontin oli saanut tehtäväkseen Teijo ja näin tutut kaverit remontoivat asuntoani. Jouduin myös muuttamaan viikoksi pois asunnostani, noin korttelin päähän saman taloyhtiön vastaavaan asuntoon. Nyt sain ensimmäisen kerran selviä viitteitä että minua kuvattiin tässä asunnossa. Nämä viitteet perustuvat havaintoihini, mutta menevät niin aroille yksityiselämän alueille, että jätän viitteet kertomatta. Mutta olen varma että tästä alkoi myös oman asuntoni tarkkailu kuvaamalla minua asuntoni sisällä, sain asiasta niin monia viitteitä. Saattoi tosin olla, että omaakin asuntoani oli kuvattu myös aikaisemmin!

Nyt kun eteisen naulakko ja kaapit oli vaihdettu, tuli tämä hihan pujottaminen hieman vaikeammaksi, koska välioven viereinen kaappi leveni ja matka naulakolta väliovelle piteni. Kyllä juttu vieläkin onnistui, mutta en enää jaksanut vahtia niin tarkasti koska asunnossani käytiin. Siellä oli käyty jo niin monta kertaa useita vuosia ja asia vitutti niin rankasti, että oli parempikin kun en seurannut jatkuvasti näitä käyntejä. Siitä huolimatta useita kertoja tämänkin jälkeen huomasin eri asioista kotonani käydyn ja tämä oli niin pimeätä kuin olla voi, koska tälle ei ollut mitään muuta perustetta kuin kiusanteko ja poliisin itse itsensä työllistäminen.

                                                                    VUOSI 2008

Jo alkuvuodesta olin saanut useita satoja katsojia maalausvideolleni ja huomasin että Rovaniemeläinen oli tullut kommentoimaan videota. Samoin huomasin että saamani julkisuus Suomi24 palstalla oli herättänyt samalla luokalla opiskelleet ja sinnekin huomasin joidenkin tulleen. Julkisuus palstalla oli tullut jokapäiväiseksi ja syyttely teosteni tekotavoista jatkui kiivaana ja entistä useamman kirjoittajan toimesta.

Helmikuussa alkoi valtava kohu eduskunnassa, seitsemää mieskansanedustajaa Lyly Rajalaa, Esa Lahtelaa, Tapani Mäkistä, Mika Lintilää, Pekka Vilkunaa, Tero Rönniä ja Lauri Oinosta syytettiin nimeltä mainiten naisten ahdisteluista ja kolmannes naiskansanedustajista kertoi kokeneensa tätä ahdistelua. Yksikään naiskansanedustaja ei kuitenkaan syyttänyt suoraan nimeltä ketään mieskansanedustajaa, yksilöimällä syytteitään ja antamalla näille nimeltä mainituille mieskansanedustajille rehellisen tilaisuuden puolustautua.

Toimintahan oli hiukan vastaava kuin minun tapauksessani, paitsi että minulta nämä syytteet oli salattu kokonaan ja näin minua kohtaan toiminta oli ollut paljon törkeämpää. Tiesin myös etukäteen että tässä oli tuhottu näiden mieskansanedustajien poliittinen ura ja pilattu jopa heidän elämänsä, täysin yksilöimättömien syytteiden avulla. Olin täysin varma että yhtäkään heistä ei tultaisi valitsemaan uudelleen seuraavissa vaaleissa eduskuntaan, vaikka vaaleihin oli reilusti yli kolme vuotta aikaa.

Kirjoittelin useasti Helsingin Sanomien mielipidepalstalle niihin ketjuihin, joissa asiaa käsiteltiin ja otin esille Ihmis- ja Perusoikeuksien vastaisen toiminnan, jota kyseinen nimettömänä julkisesti syyttäminen oli. Kyseessähän oli aivan järkyttävä toiminta näitä mieskansanedustajia kohtaan. Heitä syytettiin julkisesti nimeltä mainiten törkeistä asioista, ilman syytteiden yksilöimistä ja ilman minkäänlaista mahdollisuutta voida puolustautua asianmukaisesti. Käsittämätöntä, että samaan aikaan meillä oli Presidenttinä Presidentti, joka oli tehnyt itseään tunnetuksi Ihmisoikeuspresidenttinä. Vielä käsittämättömämpää oli että syytteet oli julkaistu maan suurimmassa sanomalehdessä Helsingin sanomissa, eikä yksikään maan ylimmistä laillisuusvalvojista, oikeusoppineista tai edes oikeusministeri puuttunut asiaan.

                                                                          * * * * *

Joskus alkuvuodesta hain Sosialidemokraattisen puolueen jäsenyyttä, ajattelin uteliaisuuttani liittyä puolueeseen ja aloittaa seuraamaan politiikkaa hiukan lähempää. Sainkin jäsenyyden aika äkkiä ja Oulunkylän paikallisyhdistykseemme kuului tunnettuja nimiä. Jacob Söderman jolla oli poliittisia meriittejä vaikka kuinka paljon, hän oli ollut jopa Euroopan ensimmäinen Oikeusasiamies. Voitto Raatikainen oli vanha urheiluselostaja ja Kari Lehtola oli tunnettu onnettomuustutkija. Sitten oli tavallisia rivijäseniä useampiakin. Yleensä kokouksissa kävi noin kahdeksasta kymmeneen jäsentä ja kokoukset olivat hyvin ylhäältäpäin saneltuja. Vapaata keskustelua oli hyvin vähän ja keskusteltavat asiat oli päätetty yhdistystä vetävien tai puoluetoimiston taholta etukäteen, joka tietenkin ihmetytti ja jopa ärsyttikin minua monesti!

Tämän demareihin liittymisen tein myös sen takia, koska kirjoitin demareita vastaan useilla keskustelupalstoilla ja kun tein sitä siten että kerroin itsekin olevani demari, tuli kritiikki puoluetta kohtaan puolueen sisältä. Yllätyksekseni kun kirjoittelin demareiden omalle keskustelupalstalle, sainkin yhtäkkiä valtavan määrän suosituksia ja minusta tuli palstan yksi suosituimmista kirjoittajista. Monet myötäilivät kirjoituksissani esille ottamia asioita ja olivat samaa mieltä kanssani, vaikka kirjoitin demareiden virallista ja julkista poliittista linjaa vastaa. Oli hienoa huomata että demareissakin oli ihmisiä, joita kammoksutti demareiden silloiset poliittiset linjaukset.

                                                                        * * * * *

Helmikuussa saimme Cossun kanssa animaation valmiiksi ja julkaisimme sen Youtubessa. Animaatio sai alusta lähtien kohtalaisesti katsojia ja saimme monelta tutulta kehuja siitä. Vertasimme sitä tietenkin muihin näkemiimme animaatioihin, varsinkin suomalaisiin ja olimme suhteellisen tyytyväisiä, olihan animaatio ensimmäinen jonka teimme. Olimme myös antaneet animaatiolle nimen -Peräkammarinpojat-.

Animaation valmistumisen jälkeen maalasin muutaman erittäin hienon maalauksen, -Rautatientori Helsinki- ja -Tokoinranta Helsinki- teokset ja olin niihin erittäin tyytyväinen. Maalaukset olivat taattua Laitista parhaimmillaan, teoksia joihin vain minun ammattitaitoni riitti!

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Central-station-helsinki-118904911

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Tokoi-strand-Helsinki-119461338

-Tokoinranta Helsinki- teokseen ihastui eräs vanha kaverini Tane, joka ostikin teoksen muijansa Annelin kanssa. He olivat kuitenkin ajaneet jonain iltana rannassa olevan Graniittilinnan ohi, joka oli kuvassa tavallaan pääosassa. Ja nähneet miten kiviseinään oli heijastettu valo valaisemaan seinän röpelöistä pintaa. Nyt he halusivat että maalaisin talon seinään vastaavan valon ja lupasivat maksaa teoksesta lisähintaa. Pitkään olin kuin en olisi kuullutkaan koko juttua ja ajattelin etten haluaisi rikkoa täydellisen teoksen tunnelmaa, ja koska teos oli niin pieneen kokoon tehty, olin varma ettei valoa edes saisi teokseen maalattua siten, ettei teos jollain lailla rikkoontuisi.

Eräänä päivänä ollessani Tanella ja Annelilla kylässä, he taas kerran kysyivät koska otan teoksen mukaani ja maalaan siihen heidän haluamansa valot? Tane uhkasi maalaavansa itse valot, jos minä en niitä maalaa ja tämän jälkeen ei auttanut kuin ottaa teos mukaan ja maalata valot seinälle ja tavallaan pilata täydellinen teos. Kyllä harmitti nämä asiakkaiden vaatimukset ja tunnelmaltaan täydellisen teoksen pilaaminen! No ajattelin joskus maalata vastaavan teoksen isompaan kokoon. Tosin raha minkä teoksen pilaamisesta sain, oli erittäin tarpeellinen minulle, vaikka pidinkin juttua tavallaan ”huoraamisena”.

Joskus alkuvuodesta eräs kaverini Peksi soitti minulle ja pyysi käymään. Peksi asui Laajasalossa ja ajoin sinne aina Oulunkyläntien kautta Koskelan ja Viikin läpi jatkaen Herttoniemen teollisuusalueen läpi Laajasaloon. Nyt Koskelan kohdalla pysähdyin suojatien eteen ja yhtäkkiä Elisa Lindstedt käveli suojatien yli ja huomasi minut. No jatkoin Peksille matkaani ja olin siellä muutaman tunnin. Lähtiessäni Peksiltä, huomasin poliisien tulevan varmistamaan, että se olen juuri minä joka kävelin autooni ja silloin tiesin Elisan soittaneen poliisit perääni.

Olin ollut jo niin kauan poliisin seurannassa, että tiesin tarkkaan etteivät he olisi tulleet noin selvästi tarkastamaan minun henkilöllisyyttäni, jos joku ei ollut soittanut poliisia perääni ja tässä tapauksessa se oli aivan varmasti ollut Elisa! Nyt poliiseilla oli siis todisteet Elisan turhista poliisien soittamisistakin perääni ja minullahan olisi ollut oikeus saada nämä tiedot itselleni, koska perätön ilmianto oli johtanut toimenpiteeseen. Olin jo edellisenä vuonna pyytänyt poliisilta itseäni koskevat tiedot ja ajattelin tehdä sen tänäkin vuonna. Vaikka poliisi oli salannutkin näistä tiedoista useita minua vastaan tehtyjä perättömiä ilmoituksia, esimerkiksi Malmilla tuntemattoman naisen poliisien perääni soittamisen, vaikka tämäkin oli poliisien toimista johtanut aivan vastaavaan toimenpiteeseen, kuin nyt Elisankin poliisien soittaminen. Ja minulla olisi ollut oikeus saada näiden perättömiä ilmiantoja tekevien tiedot itselleni ja ryhtyä heitä vastaan asianmukaisiin toimenpiteisiin!

Kerroin tästä Elisan poliisien soittamisesta useallekin kaverilleni ja Jani K tuli reilun viikon päästä minulle vakuuttelemaan, ettei Elisa ollut poliiseja perääni soitellut. Tässä oli kanssa sinisilmäinen tyyppi, joka oli siis Elisan kanssa tekemisissä ja joka täysin uskoi kaikki hänen puheensa. Voi jumalauta ja tämä tyyppi esiintyi kaverinani. Janihan oli myös yksi niistä, jotka eivät uskoneet poliisin seuraavan minua jatkuvasti, vaan luuli että minä kuvittelin!

Joskus touko-kesäkuun vaihteessa sattui taas erikoinen juttu, oli lauantai tai sunnuntai aamu ja heräsin aikaisin aamulla, enkä jaksanut alkaa maalaamaan. Lähdin joskus ennen yhdeksää ajelemaan autollani ja ajattelin ajaa Masan asuinpaikan ohi ja katsoa onko hän himassa. Hidastin ohi ajaessani ja huomasin ettei hänen autonsa ollut pihalla ja mietin että Masa oli varmaankin Pakilan Teboililla, huoltoasemalla jossa kävimme usein kahvilla.

No ei mitään lisäsin vauhtia ja lähdin ajelemaan Teboilille päin, seuraavan risteyksen ohi ajettuani edessäni ajava auto hiljensi yhtäkkiä vauhtia melkein pysähtyen. Kun liikenteessä joku edessä ajava alkaa töpeksimään, minulla on tapana ajaa mahdollisimman nopeasti ohi, koska tiedän kokemuksesta miten vittumaista on ajaa jonkun törpön perässä. Saman ajattelin tehdä nytkin ja päästyäni auton rinnalle, se yhtäkkiä painoi kaasua. Ajattelin että mitä hittoa ja samaan aikaan katsoin sivulle ja nostin käteni näyttäen nyrkkiä viereisen auton ajajalle.

Nyt huomasin että Maarit ja Tuija, molemmat opettajat olivat autossa, voi perkele. Jarrutin ja päästin heidät edelleni ja minua alkoi vituttamaan kun en ollut tunnistanut heidän autoaan, koska silloin olisin ajanut aivan toista reittiä Teboilille. Tajusin myös mitä nämä kaksi ääliötä varmaankin kuvittelivat ja miten kertoisivat asian eteenpäin. Mutta ei asialle enää mitään voinut ja ajelinkin heidän perässään kunnes käännyin Teboilille. Masa ei kuitenkaan ollut Teboililla ja en viitsinyt mennä edes sisälle. Lähdin ajelemaan huviajelua ja mietin tapahtunutta, minua harmitti suunnattomasti kun en ollut tunnistanut opettajien autoa. Maarit ja Eilahan asuivat kivenheiton päässä Masasta ja Maarit ja Tuija tulivat varmaan sieltä.

                                                                             * * * * *

Teosten -Rautatientori Helsinki- ja -Tokoinranta Helsinki- teosten jälkeen maalasin Ruttopuistossa olevasta Vanhasta Kirkosta kuvan ja siitäkin tuli erinomainen, tunnelma oli jotain johon vain minä pystyin. Juuri teoksien tunnelmista, sainkin valtavat kehut palstoilla joilla ne julkaisin. Se oikea taidehan on juuri tunnelman luomista.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/The-plague-park-Helsinki-105170815

Nämä minusta tehdyt syytteet levisivät edelleen ja huomasin pihan muijien kyttäävän entistä enemmän minua naureskellen ja samoin useat naapurit ja lähitaloissa asuvat alkoivat katsella minua omituisesti. Huomasin myös että autokohtaus opettajien kanssa oli levinnyt kaikille tutuilleni, aivan kuten olin etukäteen tiennytkin käyvän. Eräänä päivänä lähikaupassa olin tulossa kassalle, kun edessä kassalla olivat Milja, Kallisen muija, Sari P ja Tuija H. Yhtäkkiä Milja ja muut halusivatkin antaa tietä minulle ja kaikki muijat siirtyivät kassalta pois antaen minun mennä edellä. Takanani oli erään vanhan kaverini Jämän äiti, mutta tätä he eivät päästäneet edelleen. Huomasin Miljan ilkikurisen katseen ja ajattelin mitähän nyt on menossa.

No seuraavien päivien jälkeen huomasin mikä oli ollut meneillään. Jämän äiti katseli minua tämän jälkeen hyvin epäilyttävillä katseilla aina kun hänet näin ja kaupassakin myyjät alkoivat karsastaa minua. Siis jumalauta Milja oli levitellyt minusta näitä koulun syytteitä kaupassa, asia oli aivan varma. No tätä en ihmetellyt ollenkaan, koska Miljahan oli aina ollut kaikille kateellinen ja kytännyt aina muiden tekemisiä, vaikka omat asiatkin olivat aina olleet hoitamatta.

Yritin epätoivoisesti kaikilta kavereiltani saada tietää nämä syytteet ja mahdollisuuden puolustautua niitä vastaan, mutta kukaan kavereistani ei antanut sitä mahdollisuutta. Ei kukaan, ja minua alkoi tosissaan vituttamaan. Valtava kyttäys ja vakoileminen ja poliisin jatkuva seuranta oli alkanut tosissaan alkanut hankaloittaa koko elämääni. Syytteiden levittäminen ja se ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta puolustautua tätä vastaan, alkoi todella haitata työntekoanikin. Maalaamiseen keskittyminen alkoi olla erittäin hankalaa ja minua alkoi harmittamaan oikein urakalla. Minun työtäni oli helppo häiritä, jokainen tietää että mitä tarkempi kone, sen herkempi häiriöille. Ja minua tarkempaa konetta, silloin kun olin parhaimmillani, oli aika vaikea löytää.

                                                                       * * * * *

Keväällä sain loistavan idean maalata maapallo omenana josta oli haukattu pala pois. Idea oli kerrassaan loistava kaikessa yksinkertaisuudessaan ja aloinkin heti työstämään sitä. Mutta tämä kyttääminen, vakoileminen, seuranta ja syytteiden levittäminen, vaikutti entistä enemmän työhöni haitallisesti ja teoksesta ei tullut niin hieno mihin olisin pystynyt normaalisti. Minulta oli kadonnut jotenkin työmotivaatio ja kun olin aina tehnyt pitkiä päiviä töitä, useasti maalannut aamusta iltaan, en enää kyennyt keskittymään aina kuin hetken maalaamiseen. 

Minua harmitti suunnattomasti se ettei työhön kerta kaikkiaan enää kyennyt keskittymään entisenlailla, varsinkin kun viimeisten teosten kohdalla työ oli maistunut erinomaisesti ja ne olivat valmistuneet kohtuuajassa, joka oli minulle saavutus. Samoin niiden tunnelma oli loistava, parasta laatua ehdottomasti. Juuri tämä tunnelman luominenhan on se minun bravuurini, näissä parhaissa teoksissani.

Julkaisin maalaukseni taidepalstoilla ja sain valtavat kehut niistä kaikista, jotkut olivat tosissaan tykästyneet teoksiini. Suomi24 palstalla jotkut kutsuivat minua useaan otteeseen neroksi ja tästä alettiin tietysti väittämään että kutsuin itse itseäni neroksi. Kateelliset tekivät kaikkensa mustamaalatakseen minua palstalla päivittäin, yhdessä kyttäämisen ja vakoilemisen kanssa tämä alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan työhöni erittäin haitallisesti ja tähänhän tällä oltiin pyrittykin. Kun ei roskasakki kyennyt kilpailemaan teoksillaan, niin piti tehdä kaikkensa häiritäkseen työtäni!

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Planet-earth-apple-101889596

Alkukesästä menin uusimaan torikorttiani ja yhtäkkiä virkailija kiinnitti huomiota t-paitoihin jotka olivat myyntiartikkelina kortissa. Koska paidat oli kirjoitettu käsin muiden artikkeleiden ollessa koneella kirjoitettu, hän kysyi olenko itse lisännyt paidat korttiin. Samalla hän sanoi ettei paidoille ole yleensä annettu myyntilupaa, koska niiden kotimaisuusasteen pitäisi olla vähintään 75% ja sitä oli kuulemma vaikea todistaa. Kerroin virkailijalle miksi torikortissa luki t-paidat kuulakärkikynällä lisättynä ja minulla olevan kahdenlaisia paitoja, osa kokonaan kotimaisia ja osa thaimaasta tilattuja. Selitin myös hintaerot ja kuvankestävyydet koti- ja ulkomaisten paitojen kohdalla, ja ettei suomesta voinut tilata kuin huonolla kuvan laadulla olevia paitoja, jotka olivat vielä liian kalliitakin.

Nyt virkailija hälytti paikalle esimiehensä Tapio Sademiehen, joka vastasi torimyynnistä lupineen. Selitin Sademiehelle saman kuin virkailijalle ja hän vastasi että tarvitsisin todistuksen paitojen kotimaisuusasteesta. Kysyin häneltä miten kotimaisuusaste määritellään, mikä on kuvan

prosenttiosuus ja mikä itse paidan? Eikä Sademies osannut vastata. Selitin hänelle etteivät postikorttinikaan tai printtinikään välttämättä ole painettu suomalaiselle paperille suomalaisilla väreillä. Minä olen taidemaalari ja myyn etupäässä kuvaa oheistuotteessa, on se sitten T-paidassa, printissä tai postikortissa.

Nyt Sademies vaati edelleenkin todistusta kotimaisuusasteesta, vastaamatta ollenkaan kysymyksiini. Samoin hän alkoi epäilemään kuvieni aitouttakin ja sanoi että minun pitäisi todistaa kuvat itse tekemikseni. Kysyin mistä virastosta minun pitäisi todistus hakea, hän vastasi ihan minkä tahansa viraston käyvän. Kysyin ihmeissäni ja osittain huvittuneena, että kävisikö terveysviraston todistus koska minulla on siellä eräs tuttu töissä ja hän ehkä voisi kirjoittaa todistuksen? Tähän Sademies vastasi että terveysviraston todistua asiasta käy vallan hyvin.

Minua oli jo aikaisemmin alkanut vituttaa ensin naisvirkailijan ja sitten Sademiehen toiminta. En ollut tullut uusimaan kuin torikorttiani, ja perkele olin joutunut taas kerran jonkun täysin sairaan ja mielivaltaisen byrokraatin hampaisiin. Nyt minulla alkoi todella keittää ja sanoin Sademiehelle päin naamaa. Kuule sinä pikku virkamiesnilkki, sinä et minun paitakauppaani estä, teen asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun. Sademies hermostui kutsuessani häntä pieneksi virkamiesnilkiksi ja uhatessani kantelulla. Hän alkoi nauramaan väkinäisesti ja kutsui vartijan häätämään minut virastosta. No minut ohjattiin virastosta pihalle vartijan suosiollisella avustuksella ja ajoin saman tien autolla kotiini kirjoittamaan kantelua Oikeusasiamiehelle.

Menin myös tekemään rikosilmoituksen Sademiehen toiminnasta, kuten myös Suomi24 palstalla esiintyvien jatkuvien väärien ja valheellisten väitteiden tekemisistä. Olin meinaan saanut viranomaisten kiusaamisesta tarpeekseni, elämä oli muuttunut aivan helvetiksi, yhden perkeleen paskakoulun takia, rikollisen poliisin seuraamisen takia ja tällaisten mielivaltaisten Sademiesten toimista. Ajattelin tehdä joka kerta kaikista viranomaisista rikosilmoituksen, jotka toimivat minua vastaan laittomasti ja jos niitä ei tutkittaisi, niin kantelut siitä mahdollisimman pitkälle.

Mennessäni tekemään rikosilmoitusta, ilmoitusta vastaanottanut poliisi vihjaisi minulle jotain autolla seuraamisesta ja että onhan julkisilla teillä tosin oikeus ajella missä tahansa, eikä siitä ketään voida syyttää. Tajusin heti mistä oli kyse, Maarit ja Tuija olivat ilmoittaneet poliisille autokohtauksen ja kertoneet varmaan oman kauhutarinaversionsa asiasta. Minua alkoi naurattamaan, olin vieläkin jatkuvassa poliisin seurannassa ja poliisi tiesi aivan varmasti tosiasiat tästäkin asiasta. Mutta jos opettajat olivat tehneet poliisille asiasta ilmoituksen, olisi minulla laillinen oikeus saada ilmoitus käsiini ja tiedot asiasta.

Olinhan jo edellisenä vuonna pyytänyt kaikki itseäni koskevat tiedot ja totta kai koska tiedot saa hakea kerran vuodessa ilmaiseksi, ajattelin tänäkin vuonna hakea tiedot ja katsoa salaako poliisi edelleen tietoja jotka lain mukaan minulle kuuluisivat. Tässä oli samalla myös todisteet poliisin rikollisuudesta minua vastaan. Vaikka eihän näitä kukaan tällaisessa paskamaassa tutkinutkaan, maahan oli täysin viranomaisrikollisten hallussa.

                                                                      * * * * *

Kevään aikana olin lähettänyt runoni -Vakoilijat vieraan maan- runokilpailuun -Suomen suomalaisin runo-. Syksyllä kilpailuun osallistuneista runoista julkaistiin Antologia, johon oma runoni pääsi mukaan. Runoista parhaimmat, noin kolmasosa julkaistiin tässä Antologiassa. Nyt runoni oli jopa runokirjassa ja olin asiasta erittäin ylpeä! Eipä ollut tullut tehtyä turhaan sitäkään runoa.

Alkuvuodesta olin tehnyt myös uuden runon, johon olin ottanut aiheeksi tämän minua kohtaan aloitetun valtavan kateuden. Ajattelin omistaa sen Alfa-artin oppilaille ja opettajille, sekä Leo Vierelälle, samoin kuin kaikille nimimerkkiensä suojasta minua Suomi24 Kuvataidepalstalla vainoaville.

                             Kateellisille

Sä halusit niin kovasti jotain olla, millä tahansa hinnalla.

Jos lahjakkuus on kuitenkin täysi nolla, on vaikea pysyä pinnalla.

Kun se tulee sydänverestä, naamion vihreän takaa.

Vie kateus kalatkin merestä, se kahtia mielen jakaa.

Jätä minut silti rauhaan, en mä sulle mitään tehnyt oo.

Älä syytä minua mistään, en ole syy sinun ahdinkoon.

Olen oman työni vain tehnyt, vaikka itse sitä usko et.

En ole sinulta mitään vienyt, sinä vain kuvittelet.

Ei ilman siipiä lentää voi korkealle, ilman eviä ei syvälle sukeltaa.

Siksi soittelemaan jäit lehdelle, ja sekö sua harmittaa.

Silti minulta mitään pois et saa, vaikka kuinka sitä tahtoisit.

Et voi minun töilläni loistaa, nolaat siinä vain itsesi.

                                                                        * * * * *

Syyskuussa julkaisin Aukealla ja Harhakuvassa hiukan erilaisen teoksen, johon olin saanut idean kouluaikana. Olimme olleet toisen luokan alussa Vantaanjoen varrella maalaamassa vesiväreillä maisemia, olin yhtäkkiä alkanut miettiä, että mitähän jos maalaisikin joen reunalla olevat puut plus merkeillä ja vedessä olevan heijastuksen miinus merkeillä ja antaisin teokselle nimen -Positiivisen maiseman negatiivinen heijastus-? Idea oli vallan loistava, mutta muutin ideaa sen verran että tein siitä kaksi asetelmateosta jo kouluaikana, jotka olivat saaneet muut oppilaat hämilleen. Jotkut olivatkin sanoneet minussa olevan myös nykytaiteilijan puoli. Nyt olin kuitenkin tehnyt ideasta kolmannen version ja sainkin siitä hyviä palautteita Aukealla ja Harhakuvassa. Jotkut pitivät kovasti teoksestani sen erilaisuuden ja hyvän idean takia. Kerroin teoksen esittelyosuudessa tehneeni teoksen negatiivisen heijastusosuuden säröille, jotta teos ei aukeaisi ihan niin helposti.

Suomi24 palstalla keskustelu minusta ja teoksistani oli jatkunut taukoamatta, minusta oli tullut palstan suurin julkkis ja toiminta oli mennyt valtavaksi ajojahdiksi ja vainoamiseksi. Marraskuun loppupuolella teokseni -Havis Amanda Helsinki 2005- linkitettiin Aukean sivuilta Suomi24:n sivuille ja sitä alettiin haukkumaan kovastikin. Nyt sattui mielenkiintoinen tapahtuma, palstalle tuli nimimerkki ”Mussini” antamaan hiukan palautetta teoksestani.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Helsinki-2-104330679

Mussinin arvio teoksesta. 22.11.2008 klo: 21:17

-Suihkulähteessä liike on tuotu esille veden elävällä kuvaamisella. Toinen liikettä esille tuova elementti on hienoiset valöörivaihtelut sekä rakennetussa ympäristössä, että taivaassa. Muu osa kuvasta on staattista. Veteen on käytetty melko lailla samoja värejä kuin esimerkiksi torikivetykseen. Liikkeen tuntu veteen onkin saatu aikaan paitsi siveltimen käytöllä, myös muun ympäristön staattisuudella, sillä kulkuvälineet eivät vaikuta liikkuvilta.

Ajoneuvojen puuttuva liike ei liene tekijän tarkoitus, sillä kun miettii kuvan sommittelua niin tapahtumien keskipiste on kuvan keskellä toimiva suihkulähde. Sitä lähestyvät molemmilta suunnilta ajoneuvot. Oikealta kuvan ulkopuolelta saapuu pakettiauto joka ohittaa suihkulähteen sen takapuolelta ja vasemmalta lähestyy raitiovaunu, joka on työntymässä suihkulähteen ja katsojan väliin kuvan etupuolelle. Pakettiauto jatkaa matkaansa oletettavasti teoksen toisen reunan kautta kuvan ulkopuolelle, mutta raitiovaunun lähestyminen kohti katsojaa tuo kuvaan elävyyttä, suorastaan dramaattisuutta. Tai toisi, jos olisi hyödynnetty sommittelun suomia mahdollisuuksia. Nyt draama jää saavuttamatta koska ajoneuvot tuntuvat seisovan paikoillaan, sillä niiden liikkeen tuntua – toisin kuin veden – ei ole tehostettu millään tavalla.-

-Kuvasta kertoo paljon myös se mitä siihen otetaan ja mitä jätetään pois. Paikka mahdollistaa nähdä Unioninkadun kautta Senaatintorille. Siirtymällä muutama metri vasemmalle kuvaan olisi voitu tuoda paitsi Esplanadin puita, myös kauemmas ulottuva syvyysvaikutelma, jota olisi voitu tehostaa valöörimuutoksin. Tekijä on kuitenkin sommitellut tämän mahdollisuuden ilmeisen tarpeettomana pois. Melko suoraan kuvattu osa Unioninkatu olisikin tuonut kuvaan kenties liikaa staattisuutta niin, että se olisi horjuttanut sommittelun tasapainoa. Tilavaikutelma luodaankin rakennusten sommittelulla ja voisin itsekin kuvitella päätyväni toteutuneeseen vaihtoehtoon.-

-Kuva ei mielestäni ole pikkutarkka. Maalatuista muodoista saa sen vaikutelman, että ne on sivelty kohtuullisen kokoisella siveltimellä, ei suinkaan millään 0-000 siveltimellä. Pikkutarkan sijaan voisi käyttää termiä säntillinen. Siveltimen käyttö on hillittyä, voimakkaat suunnat ja vedot eivät ole näkyvissä, kuten ei myöskään paksumpien ja ohuempien maalikerrosten variaatioita. Siveltimen käyttö on pikemminkin mietittyä kuin impulsiivista. Varovaista se ei kuitenkaan ole vaan päämäärän saavuttamiseksi on harjoittelulla hankittua osaamista.-

-Kuvassa käytetään väri-, valööri- ja sävymuutoksia melko niukasti. Tämä vähentää osaltaan kuvan elävyyttä ja korostaa maltillisuutta. Niiden sijaan käytetään enemmänkin yhtenäisiä värikenttiä hyvinkin vähäisin muutoksin värikenttien sisällä. En luonnehtisi muutoksia hienovaraisiksi tai ilmaviksi vaan mieluummin mutkattomiksi. Voisin kuvitella, että variaatiot värikentissä ovat tekijän mielestä jos ei nyt täysin tarpeettomia, eivät ehdottoman tarpeellisiakaan, eivätkä siksi ole myöskään teoksessa suuremmin edustettuina.-

-Eräs pieni yksityiskohta, eli Havis Amandan takana olevan rakennuksen ikkunoiden valo – joko sisältä tuleva tai ulkoa heijastuva – lisää hieman elävyyttä ja antaa vihjeen teokseen sisältyvistä mahdollisuuksista.-

-Teoksen sisäinen maailma eroaa mielestäni melkoisesti sen ulkoisesta, melko liikkumattomasta ja rauhallisesta ilmeestä. Vapauksia on otettu ja totunnaisuuksia rikottu maalaamalla taivas ja maa samalla värillä, sinisellä. Tekijä on värillä yhdistänyt kevyen raskaaseen, vapaan paikalleen sidottuun. Se mikä saattaa näyttää ulospäin yhtenäiseltä, samalta, kenties harmoniselta tai jopa tarkoituksellisuudelta, onkin sisältä ristiriitainen, normeista poikkeavaa erilaisuutta, idearikkautta, jopa kahleista vapaata.-

-Vuorokaudenaika on päivä, mutta aurinko ei paista kovinkaan voimakkaasti varjojen perusteella. Taivasta lukuun ottamatta kaikki on ihmisen tekemää. Ihminen ei ole näkyvillä, mutta rakennettu ympäristö, pakettiauto ja raitiovaunu antavat aiheen olettaa, että ihminen on läsnä. Kuvassa tapahtuva toiminta aiheutuu ihmisestä, vaikka ihminen ei toimi näkyvillä. Ihmisen rakentamat rakennukset, tiet, suihkulähde, sen vesi joka suihkuaa, pakettiauto ja ihmisiä täynnä oleva raitiovaunu liikkuvat, Teos on täynnä liikettä, elämää jotka on kuitenkin tarkoin tekijän toimesta rajattu pois, edes yhtä roskaa ei näy.-

-Mietin joitakin vaihtoehtoja selittää tämä. Tulee mieleen onko syynä halu jäsentää, hallita elämää. Taulu tarjoaa vapaat kädet tuottaa haluamansa visio. Siivota ja rajata häiritsevät tekijät sivuosiin ja nostaa esille ne joita arvostaa. Toisaalta tulee mieleen käytössä olevat resurssit. Yleensä resurssit ovat kytkeytyneet taloudellisiin mahdollisuuksiin. Onko esimerkiksi aikaa käytettävissä niin vähän, että on pakko valita ja karsia mitä teokseen tulee. Yksi mahdollisuus on tyyliseikat ja mieltymykset. Taiteilijalla on käytettävissään lukuisia mahdollisuuksia, toisista hän pitää, toisista ei ja niitä joista ei pidetä, ei myöskään tauluun maalata.

Jokainen maalari hallitsee myös jonkun osa-alueen paremmin kuin toisen. Silloin käy helposti niin, että keskittyy vahvuuksiin ja laiminlyö heikkouksien kehittämisen.

Vaihtoehtoja on lukuisia ja lopputulos on jonkinlainen sekalainen yhdistelmä eri motiiveja joita ulkopuolinen voi vain arvailla.-

-Nämä mietteet riittäköön tällä kertaa.-

-Ja lopuksi varsinainen syy. Tekijällä on oikeus tuoda teoksensa vapaasti julkisuuteen, mutta tähän vapauteen ei kuulu oikeus rajoittaa toisten oikeuksia tai vapauksia. Jokaisella on oikeus valita milloin tuo mielipiteensä julki. Siksi, vastoin tekijän toivetta, tuon mielipiteeni vapaasti esille hänen julkisuudessaan olevasta teoksestaan nimenomaan tällä palstalla.-

Nyt palstalla alkoi valtava häly ja väitteet siitä, että itse olisin nimimerkki Mussinin takana ja arvostelisin näin omia teoksiani ovelasti. Samoin jatkuivat teoksistani tehdyt syytteet ja vaikka kuinka pyysin näitä, jotka väittivät teosteni olevan tietokoneella tehtyjä, tulemaan tarkastamaan teokseni aidoiksi, niin yksikään ei rohjennut tulla. Nimimerkki Mussinilla oli erinomainen kuvanlukutaito ja uskoisin ettei maastamme löydy montaakaan hänen vertaistaan, ja olisikin mielenkiintoista joskus saada tietää hänen henkilöllisyytensä.

Nyt myös monet muut pyysivät Mussinilta arvioita teoksistaan ja Mussini suostuikin siihen että useat taiteilijat linkittivät teoksiaan nimimerkkiensä suojasta, siten ettei teoksien tekijä paljastuisi. Tosin itse bongasin sieltä erään tietämäni taiteilijan. Ja tämän jälkeen Mussini antoi murska-arviot näiden taiteilijoiden teoksista. No totta kai tämä kääntyi taas minua vastaan, kun entistä enemmän minua alettiin syyttelemään Mussini nimimerkin takana olemisesta. Koska millä todistat anonyymipalstalla, ettet ole se nimimerkki joksi sinua väitetään?

                                                                      * * * * *

Eräänä iltana olimme Arskalla istuskelemassa, Arska ja kumppanit ryyppäsivät kuten aina ja paikalla oli useita kavereita. Jossakin vaiheessa iltaa juttu kääntyi Miljaan, tähän veljeni Ossin entiseen muijaan ja hänen lastensa äitiin. Miljahan oli Kallisen muijan kanssa pihan pahimpia juoruämmiä ja yhtäkkiä Tabu sanoi, ettei Miljalla pitäisi olla varaa arvostella yhtään ketään. Katsoimme ihmeissämme Tabua kun hän jatkoi että Miljan nuorin lapsi -hänellähän oli uuden miehensä Kipan kanssa kaksi lasta- Anni oli aivan selvä alkoholistilapsi. Tabu sanoi että Annin kaikki merkit viittasivat siihen, hänellä oli kuulemma oppimisvaikeuksia koulussa ja muutenkin muistutti kaikilta piirteiltään alkoholisti äitien lapsia.

Aloimme kaikki paikalla olleet miettimään asiaa ja todellakin kaikki merkit viittasivat tähän, ja olihan Milja käyttänyt melkoisesti alkoholia Annin odotusaikana. Olin todella ällikällä lyöty, en koskaan ollut katsellut Annia tarkemmin ja ajatellut asiaa tuolta kantilta. Tabuhan oli ollut paljon enemmän muijansa Eijan kanssa Miljan ja Kipan kanssa tekemisissä, joten hänellä oli ollut tarkempi näkökulma asiaan. Mutta ei ihme että Milja juorusi niin paljon muiden asioita, halusi ilmeisesti peittää omat asiansa kiinnittämällä huomion muiden asioihin.

Miljan äiti Irina oli samana vuonna alkuvuodesta menettänyt kämppänsä, hän oli juonut sosiaalitoimiston antamat vuokrarahat ja saanut häädön. Muutamia kuukausia hän oli asunut Miljan ja Kipan luona, mutta joku oli tehnyt isännöitsijän toimistoon ilmoituksen asiasta ja sen jälkeen hän joutui muuttamaan sieltäkin pois. Nyt hän hävisi koko kylästä ja joku sanoi Irinan menneen johonkin keskustan asuntolaan asumaan.

Joitakin vuosia tämän jälkeen, Efi kertoi että Irina oli duunissa jossain keskustan kapakassa, jossa Efi kävi aina välillä kaljalla duuninsa jälkeen. No eipä se työpaikka hänellä kovinkaan kauaa ollut. Efi tuli kertomaan miten oli kuullut Irinan saaneen lopputilin ”polaamisen” takia. Polaaminen tarkoitti työnantajalta varastamista ravintolakielellä. Hävikki niin rahoissa kuin viinoissakin oli ollut kuulemma melkoinen.

No Irinahan oli ollut alkoholisti koko ikänsä ja jos lastensuojelu olisi toiminut silloin kun Milja ja hänen siskonsa olivat nuoria, olisi molemmat otettu huostaan. Irina ei koskaan ollut kotona, vaan aina ryyppäämässä kapakoissa. Milja oli käytännössä asunut naapureilla tai ollut pikkusiskonsa kanssa kahdestaan kotona pienestä pitäen, jonka kanssa heillä oli aikamoinen ikäero. Arska kertoi miten he kerran olivat olleet Miljalla kylässä nuorena, kun Irina ja hänen sen aikainen miehensä olivat tulleet kotiin. Arska oli nähnyt miten he piikittivät itseään jollain piikkihuumeilla, luultavasti heroiinilla.

                                                                        * * * * *

Joulukuussa olin Jone kyydissäni ajamassa autollani Pakilantietä Cossulle ja käännyimme entisen Pirjon Krouvin kohdalta mäkeä ylös. Pakilantiellä oli vastaamme ajanut poliisiauto joka oli kääntynyt ympäri ja lähtenyt seuraamaan meitä. Jone pelästyi ja sanoi minulle että laittaisin turvavyön päälle, koska aivan kohta meidät pysäytetään. Sanoin Jonelle että ei pysäytetä, vaan kohta poliisiauto lyö jarrut pohjaan ja kääntyy ympäri. Samaan aikaan käännyimme mäen päältä oikealle Cossun suuntaan ja kun poliisiauto kääntyi perässämme se yhtäkkiä laittoi jarrut pohjaan ja kääntyi ympäri. Jone kysyi minulta, mistä hemmetistä tiesin miten he toimivat ja sanoin että minulle on jo pitkään sattunut useita vastaavia tapauksia!

Ja todellakin vastaavia tapauksia oli sattunut jo monta kertaan. Kerran olin ollut Mikan kanssa yöllä töissä avustamassa häntä MTV3 urheiluarkistossa ja ajaessani maikkarilta kotiin, ”ruduksen suoran” kautta. Metsälän risteyksen jälkeen Maunulan kohdalla minut pysäytettiin bussipysäkille poliisin toimesta. Kyydissä oleva poliisi oli tullut kysymään ajopapereitani ja puhalluttamaan minua, kun huomasin taustapeilistä miten kuski alkoi viittomaan hänelle, jotta hän tulisi poliisiautolle. No kyydissä ollut poliisi meni kuskin luo ja he juttelivat hetken aikaa keskenään, jonka jälkeen kyydissä ollut poliisi toi ajopaperini takaisin, jätti minut puhalluttamatta ja meni poliisiautoon takaisin, joka kääntyi ympäri ja lähti takaisin Pasilaan päin. Minua nauratti, heti kun olivat kysyneet autoni tiedot, olivat jättäneet minut rauhaan, aivan kuten Jonenkin kanssa ajellessani.

Valitukseni poliisista olivat saaneet siis ainakin jotain aikaan, sen että sain ajella rauhassa! Jo pitkään kun olin ajanut sattumalta poliisiauton perässä tai he vastaavasti minun perässäni, oli poliisiauto ajanut mahdollisimman nopeasti pois edestäni tai perästäni ajamasta ja tätä jatkui useita vuosia. Tosin tämä kertoi myös jatkuvasta kokoaikaisesta seurannastani, jota tehtiin edelleen, siis seitsemättä vuotta. Ja vaikka tämä toiminta minua naurattikin, se samalla kuitenkin vitutti suunnattomasti, koska tiesin edelleen olevani jatkuvan seurannan alla!

                                                                  VUOSI 2009

Olin tilannut vuoden alusta poliisilta kaikki minua koskevat tiedot ja näissä olisi pitänyt näkyä niin tämän toissa vuonna Malmilla poliisit perääni soittaneen naisen, kuin viime vuonna Elisan ja opettajienkin tekemät vastaavat ilmoitukset. Tai ainakin Malmin naisen ja Elisan, koska ne olivat johtaneet toimenpiteeseen ja poliisi oli tullut tunnistamaan minut aivan selvästi, vieläpä siten että olin itse molemmissa tapauksissa heidät huomannut. Opettajien Maaritin ja Tuijan tapaus on ehkä hiukan tulkinnanvarainen, mutta tästäkin poliisi oli maininnut minulle rikosilmoitusta tekemässä ollessani. Olin etukäteen Tietosuojavaltuutetulta tiedustellut oikeuksiani ja jos joku ilmoitus johti toimenpiteeseen, oli toimenpiteen kohteella aina oikeus saada tietää ilmiannon tekijä. Vain lastensuojelu muodosti poikkeuksen.

Koska tämän Malmin naisen ja Elisan tekemiä ilmoituksia ei poliisilta saamissani tiedoissa näkynyt, syyllistyi poliisi tässäkin rikokseen. No poliisihan oli muutenkin todella rikollinen organisaatio, joka valvoi itse itseään. Toisin kuin demokraattisissa oikeusvaltioissa, joissa poliisilla oli ulkopuolinen valvontaelin. Muutenkin tällaiset nimettömät ilmiannot eivät mielestäni kuulu demokraattisen oikeus- ja sivistysvaltion tapoihin, koska niillä voidaan kiusata ihmisiä ja saada ihmiset poliisin kirjoihin. Koska kaikki ilmoitukset jäivät poliisin arkistoihin, vaikka ne eivät johtaisikaan mihinkään. No entistä DDR:ää tämä maa muistutti entistä enemmän, Halosen Presidenttiaikana maa oli mennyt vuosikymmeniä taakse päin kansalais- ja ihmisoikeuksien suhteen ja viranomaiset olivat ottaneet täydellisen mielivallan.

Seuraavien vuosien aikana tilasin useina vuosina vastaavat minua koskevat tiedot poliisilta ja kaikissa näissä tiedoissa edellä mainitut tiedot jätettiin antamatta. Poliisi syyllistyi joka vuosi jatkettuun tietosuojarikokseen, eli rikoksen törkeään muotoon.

                                                                        * * * * *

Koska minusta oli tullut Suomi24 vakiojulkkis, niin otin esille myös Taidemaalariliiton jäsenhaun ja kerroin syrjinnästä, epätasa-arvoisesta kohtelusta ja miten Taidemaalariliiton jäsenhaun systeemi on maamme solmimien Ihmis- ja Perusoikeuksien sekä maamme Perustuslain ja Yhdenvertaisuuslain sekä myös Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan vastainen ja asiasta nousi valtava häly. Nyt palstalle ilmestyi selvästi liiton jäseniä kirjoittelemaan ja puolustamaan liiton lakien ja ihmisoikeussopimusten vastaisia käytäntöjä. Eräs näistä viesteistä herätti huomioni, viesti oli yksi harvoista hyvin asianmukaisista viesteistä ja siinä mainittiin että liittoon hakijalla pitää olla suosittelija liiton sisältä, vain näin on mahdollista päästä liiton jäseneksi.

Siis taidealalla ammattijärjestössä pitäisi olla suosittelija, jotta taiteilija pääsisi oman ammattialansa ammattijärjestön jäseneksi. Ja kun jäseneksi pääsee suosittelujen kautta, niin ensin Taidemaalariliitossa pääsee vain kokelasjäseneksi ja kokelasjäsenenä voidaan pitää kymmenenkin vuotta. Eikä kokelasjäsenellä ollut äänioikeutta liitossa ja näin hän ei voinut vaikuttaa oman ammattialansa kehittymiseen. Toimintahan muistutti enemmän näiden poliisin laittomiksi leimaamien moottoripyöräkerhojen ja prosenttijengien toimintaa, kuin ammattijärjestön. Eikös näihin kerhoihinkin ensin pitänyt olla suosittelija kerhon sisällä ja niissäkin joutunut ensin kokelasjäseneksi siivoamaan kerhotiloja muutamaksi vuodeksi? Ja sitten kun oli luotettavaksi ja uskolliseksi havaittu ja tarvittavat rituaalit uskollisuuden takaamiseksi suoritettu, vasta sitten pääsi täysjäseneksi.

Asiaa puitiin pitkään, eikä kukaan kyennyt kumoamaan minun väitteitäni, kun löin maamme solmimat Ihmis- ja Perusoikeudet pöytään, sekä otin esille maamme Perustuslain ja Yhdenvertaisuuslain pykälät sekä myöskin Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan määrittelemät kansalaisten oikeudet ja vapaudet.

                                                                      * * * * *

12.2.2009 Entinen poliisiylijohtaja Markku Salminen 61v. surmaa itsensä, kyseessä oli jo kolmas korkea poliisijohtaja neljän kuukauden sisällä. 2.10.2008 poliisien laillisuusvalvonnasta vastannut Jouni Välkki 52v. surmasi itsensä. Samoin kuin 4.12.2008 suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Nevala oli kuollut hämärissä olosuhteissa, joka luokiteltiin itsemurhaksi. Kaikki nämä henkilöt liittyivät korkeiden poliisijohtajien vuosikausia jatkuneisiin korruptiotapauksiin ja huumerikollisuuteen, joita ei poliisin laillisuusvalvonnasta vastaavan ja myöskin itsemurhaan ajautuneen Välkin mukaan voitu tutkia normaalisti. Koska se olisi paljastanut kansalaisille miten mädäntyneet ja rikolliset poliisivoimat suomessa olivatkaan. Tämä olisi vienyt poliisin uskottavuuden ja arvovallan kokonaan kansalaisten silmissä.

Noin vuosi aikaisemmin Salmisen kuolemasta 29.2.2008 oli Salmisesta tehty nimettömiä ilmiantoja. Väitettiin että korkeat poliisijohtajat kuten Helsingin apulaispoliisipäällikkö Jari Liukku ja ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio johtivat suomen huumekauppaa. Kaikki epäillyt kiistivät julkisuudessa syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

13.3.2008 poliisiylijohtaja Markku Salminen oli antanut julkisuuteen tiedon, ettei hän tiedä kuka hänestä on tehnyt nimettömiä ilmiantoja. Hänelle määrättiin aseistettu kuljettaja turvallisuussyistä. Nimettömien ilmiantojen kohteeksi joutunut Salminen sanoi julkisuuteen, ettei tällainen mukavaa ole, kun joutuu nimettömien ilmiantojen kohteeksi. Tokihan tiesin itsekin omalla kohdallani, miten epämukavaa oli joutua nimettömien syytteiden kohteeksi!

Alkukesällä poliisiylijohtaja Markku Salminen oli nimennyt Sisäasiainministeriöstä kolmen hengen ryhmän haastattelemaan ja tutkimaan Helsingin huumepoliisin henkilöstöä. Haastattelut videoitiin. 30.7.2008 oli tullut ilmi että Sisäasiainministeriössä nämä nauhat oli tuhottu kokonaisuudessaan.

15.8.2008 Mikko Paatero oli noussut poliisiylijohtajaksi Salmisen tilalle. Sisäministeri Anne Holmlund, jonka poliittisena avustajana toimi Mikko Paateron poika Sami Paatero, oli nimittänyt hänet tehtäväänsä.

5.9.2008 Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi oli kokenut tulleensa uhatuksi, halutessaan avata KRP:n kassakaapin. Semi haki turvaa tuomalla asian julkisuuteen. Hänellä oli Vantaan ja KRP:n korkeiden huumepoliisien tekemiset tutkinnassa, mistä tehtävästä hänet vapautettiin.

Poliisi joka oli minua seurannut jo vuosikausia täysin laittomasti, olikin itse täysin rikollinen organisaatio. Poliisi joka alun perin oli aloittanut minun seurantani kannabiksen kasvattamisen takia, olikin itse maan suurin heroiinin salakuljettaja ja kauppias. Poliisi jolla oli ollut alusta lähtien todisteet minua vastaan tehdyistä nimettömistä syytteistä laittomissa kokouksissa, mutta joka oli jättänyt asiat tahallaan todisteista huolimatta tutkimatta, olikin myös itse joutunut tällaisten nimettömien ilmiantojen kohteeksi. Jotka myös olivat johtaneet korkeiden poliisijohtajien tekemiin itsemurhiin. Poliisi oli saanut maistaa omaa lääkettään ja se mihin he olivat yrittäneet minua ajaa jo vuosikausia, olikin koitunut näiden poliisijohtajien kohtaloksi. Tämä jos mikä oli todellista kohtalonivaa!

                                                                      * * * * *

Maaliskuun loppupuolella sain eräänä päivänä puhelinsoiton ja Marjut Tervola soitti TV-kakkosen -Hullu juttu- ohjelmasta ja kysyi olisinko valmis tulemaan heidän ohjelmaansa vierailemaan. He haluaisivat että tulisin teokseni -Leima otsassa- kanssa heidän ohjelmaansa kertomaan jotain teoksesta ja sen tekemisestä. Kieltäydyin tiukasti ohjelmasta ja sanoin etten ole julkisuuden kipeä henkilö. Hän sanoi että julkaisethan sinä teoksiasikin julkisesti, joten mikset tulisi ohjelmaan esiintymään. Sanoin hänelle ettei minulla ole mitään teosteni saamaa julkisuutta vastaan, mutten halua julkisuutta itselleni. Tervola yritti pitkään saada minua ohjelmaansa ja oli erittäin ihmeissään kun kieltäydyin tulemasta ohjelmaan, juttuhan olisi itse asiassa ollut parasta mainosta työlleni, mutta minä kieltäydyin. Sovimme lopuksi että mietin asiaa ja hän ottaa minuun yhteyttä myöhemmin.

Muutaman viikon päästä Tervola soitti uudelleen, mutten vastannut, koska olin päättänyt olla menemättä ohjelmaan. Ei minulla muuta syytä ollut olla menemättä ohjelmaan, mutta halusin ensin kouluasiat kuntoon ja saada vastata esitettyihin syytteisiin. Sitä ennen en ollut valmis julkisuuteen.

Aloitin asiasta viestiketjun Suomi24 kuvataidepalstalle, jossa kateelliset olivat pitäneet minua puheenaiheenaan ja jatkuvien syytteidensä kohteena muutamaa kuukautta vaille kaksi vuotta. Ja nyt palstalaiset villiintyivät, kateus vain yltyi ja useat palstalle kirjoittavat väittivät minun valehtelevan. Jotkut myös ihmettelivät miksen ollut ottanut ilmaista julkisuutta vastaan, vaikka sitä tarjottiin kultalusikalla. Olin kertonut asiasta myös Galleristi Samille ja hänkin ihmetteli huuli pyöreänä miksen mennyt ohjelmaan, mutta sanoin kaikille etten halua julkisuutta itselleni, mutta teosteni saamaa julkisuutta vastaan minulla ei ollut mitään. Samikin yritti suostutella minua julkisuuteen ja sanoi sen sopivan minulle. Mutta en antanut periksi, minä toimin omalla tavallani, ensin kouluasiat kuntoon ja sitten julkisuus.

                                                                        * * * * *

Syytteet oli levitetty yhä useammalle ja pihan muijat kyttäsivät jatkuvasti minua, mutta kenellekään ei tullut mieleen kertoa syytteitä minulle, että olisin voinut puolustautua. En vieläkään ollut löytänyt mitään todisteita Elisan ”sylitanssi” syytteistä, mutta selvästi huomasin miten lähes kaikki pihan muijat vakoilivat ja kyttäsivät minua, ja yksi pahimmista oli Cossun mutsi. Olimme Cossun kanssa keskustelleet kouluasioista ja huomasin selvästi hänen tietäneen mistä minua oli syytetty, mutta vaikka kuinka yritin, hän ei suostunut paljastamaan syytteitä. Mutta yhtenä päivänä keskustellessamme, Cossu mainitsi näiden opettajien ja oppilaiden tuhonneen minun taiteilijanurani ja tämä sai minut miettimään asiaa. Eihän tuollaiset munien kaivelut tai nuorten naisten katsomiset voineet mitenkään tuhota kenenkään uraa. Joten Cossun sanomiset antoivat viitteen törkeämmistä syytteistä ja olin ihan varma että ”sylitanssi” syyte oli yksi näistä. Ensimmäistä kertaa olin asiasta täysin varma!

Eräänä päivänä kun juttelimme näistä kouluasioista Cossun kanssa ja tuli puheeksi miten minua oltiin syytetty pommilapun laittamisesta Kaijan autoon ja kerroin miten katsastusmiehet olivat luultavasti laittaneet lapun. Cossuhan oli tietoinen asiasta ja hän ei meinannut uskoa katsastusmiesten olleen lapun laittamisen takana, ja mietin tätä hetken itsekin. Cossusta sain kuvan, että hänkin piti minua lapun laittajana, näin helppoa oli ihmisten psyykkaaminen ja toisen syylliseksi tekeminen.

Samana iltana mietin pommilappua ja aloin itsekin miettiä, miksi katsastusmiehet olisivat käyneet lapun laittamassa? Jos Kaijan auto oli ollut heidän tiellään, niin ainakin sen perusteella mitä minä tunsin näitä katsastusmiehiä, en olisi heistä tätä uskonut. Ja minähän todellakin tunsin heidät jotenkuten, olivathan he olleet tilaamassa minulta maalausta, joka jäi kuitenkin toteutumatta Eilan takia. Mietin asiaa tarkkaan ja yhtäkkiä minulla välähti, näin sen asian täytyi olla.

Olin mennyt lääkäriin maanantaiaamuna influenssan takia ja ilmoittanut siitä kouluun, samana päivänä aamupäivällä olin soittanut Eilalle ja kertonut saaneeni viikon sairaslomaa koulusta influenssan takia, ja tulevani vasta seuraavalla viikolla kouluun. No totta kai maanantaina tai tiistaina Eila oli kertonut kaikille, että olin koko viikon poissa koulusta ja pommilappu oli ilmestynyt Kaijan autoon muistini mukaan joko tiistaina tai keskiviikkona. Olin aivan varma että kyseessä oli joko Elisan tai Raunin jättämä lappu, Sadusta en uskonut tällaiseen. Tämä oli tehty jotta saatiin minun ja Kaijan välit huonommiksi, Kaijahan oli edellisellä viikolla sanonut, että minun pitäisi käydä tekemässä rikosilmoitus Elisan toimista. Cossu oli tietämättään saanut minut miettimään asiaa tarkemmin ja juuri näin sen täytyi olla. Mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, pommiuhkauslappu oli joko Elisan tai Raunin laittama!

                                                                       * * * * *

Toukokuussa oli Anen 50-vuotis synttärit paikallisessa Cafe Siltavoudissa ja kutsuttuina oli useita tuttujani. Jo alussa huomasin miten Katja, joka oli töissä baarissa, keikisteli minulle ja seurasin ihmeissäni asiaa ja totta kai tiesin heti mistä oli kysymys, syytteet oli levitetty hänellekin. Illan aikana sain poikkeuksellisen paljon puheluita ja koska baarissa oli valtava meteli, minun täytyi aina mennä ulos puhumaan. Joka kerta kun menin ulos, huomasin miten Katja tuli samaan aikaan joka kerta ulos tupakalle ja kun menin takaisin sisälle baariin, hän oli usein oviaukolla seisomassa. 

Minua ihmetytti Katjan käytös, koska olin aina pitänyt häntä erittäin mukavana, vaikka en häntä sen paremmin tuntenutkaan. Hänhän oli Anen tyttöystävän Jennin serkku. Ane oli myös asiakkaani ja ostanut minulta useita teoksia ja syytteet oli levitetty siis jo heillekin. Jos Katja tiesi niistä, niin myös Ane ja Jennikin luultavasti tiesivät syytteet.

Huonolla viinapäällä aloin äkkiä humaltua ja taas kerran tulin tupakalta ulkoa sisään ja meni pöytääni joka sijaitsi kapakan peräosassa. Tie sinne oli tukossa ja jouduin änkeämään Tabun 

muijan Eijan ja en muista enää kuka oli toinen kenen välistä pöytääni. Samalla kun änkesin ahtaasta välistä pöytääni, osui etumukseni Eijan käteen joka nojasi tuolin käsinojalla ja takamukseni osui takana istuvaan. En kiinnittänyt asiaan ennen huomiota, kunnes istuin pöytään ja katsoin taakseni, silloin huomasin niin Tabun kuin Eijankin hämmentyneet ilmeet, molemmat katsoivat minua silmät selällään ja silloin tajusin heti että Elisan ”sylitanssi” syyte piti paikkansa. Vain vaivoin sain ilmeeni pidettyä kurissa, niin etten paljastaisi asiaa, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa täysin varma Elisan tekemästä ”sylitanssi” syytteestä. Olinhan vuosikausia etsinyt tästä viitteitä ja nyt yhtäkkiä yli kuusi vuotta myöhemmin asia selvisi.

Samana iltana tutustuin Villeen joka oli runoilija ja muusikko, Ville oli hauska huumorimies ja varsinaiselta ammatiltaan sprigleriasentaja. Villellä oli ärrävika, runoilija tai springleriasentaja kuulosti hänen sanomanaan hauskan kuuloiselta, ja hän nauroi sille itsekin. Sanoi että arvaa miltä kuulostaa, kun menee pokaamaan muijia ja sanoo ammatikseen runoilija ja springleriasentaja hänen ärräviallaan. Koska baarissa oli nettiyhteys ja tietokone, näytin hänelle tekemiäni maalauksia ja niistä annettuja kommentteja, sekä laulujen sanoituksia jotka olin julkaissut netissä. Luettuaan -Vakoilijat vieraan maan- ja -Kateellisille- runot, kehui Ville niitä erittäin hienoiksi, samoin kuin maalauksianikin. Ville oli myös ihmeissään teoksistani tehdyistä väitteistä.

Illan mittaan tulin yhä enemmän humalaan ja minua oli alkanut vituttamaan, halusin kovasti kokeilla oliko tämä ”sylitanssi” syyte levitetty Katjalle ja erinomainen tilaisuus tuli aivan loppuillasta. Seisoin keskellä käytävää kun Katja halusi ohittaa minut, vaikka tilaa olisi ollut reilusti, otin vain puoli askelta taaksepäin ja Katjan ollessa kohdalla, esitin horjahtavani humalassa, niin että etumukseni osui Katjan lantioon. Katsoin tyhmänä Katjaa ja saman tien huomasin hänen ilmeestään että syytteet oli levitetty hänellekin, ja minun oli todella vaikea pitää ilmeeni kurissa, vain vaivoin onnistuin tekemään sen niin ettei Katja varmasti tajunnut asiaa. Mutta tämä varmisti syytteen olemassaolon, olin alusta lähtien ollut oikeassa!

Seuraavana päivänä mietin asiaa, yli kuuden vuoden jälkeen minulle oli selvinnyt koko juttu ja ajattelin että nyt ei anneta periksi, nyt vastataan vaikka millä keinoilla näihin syytteisiin. Kaikki pahimmat epäilykseni olivat tulleet ilmi ja vaikka olin ollut tietoinen koko ajan asiasta, en ennen eilistä ollut voinut uskoa asiaa todeksi. Juttu oli kokonaisuudessaan niin uskomattoman törkeä, tosin samalla en voinut olla ihailematta Elisan oveluutta ja omaa typeryyttäni. Koko juttu olisi ollut aivan täydellinen, mikäli hän ei itse olisi näyttänyt tahallaan minulle mistä oli minua syyttänyt. Mutta Elisa oli ilmeisesti halunnut näyttää miten ovela oli ollut. Kaikkihan olivat kuvitelleet minun lopettavan koulun, kun saan tietää ettei koulu valmistakaan ammattiin ja samana päivänä Elisa oli päässyt yllättämään minut ja tehnyt ”sylitanssinsa”.

Tosin enhän tiennyt ketkä kaikki olivat mukana, olivatko Rauni ja Satu mukana vastaavissa syytteissä, samoin en tiennyt Maaritin, Tuijan tai Eilan osuutta asiaan ja se olisikin ollut mielenkiintoista tietää. Elisahan tunsi opettajat jo ennen koulua ja koko juttuhan saattoi olla Maaritin, Eilan ja Tuijan suunnittelema. Halusivat tuhota urani, koska koulu oli ollut pelkkä huijaus ja tiesivät että nostaisin asiasta metelin saadessani tietää asian. 

Yksi huono juttu edellisessä illassa oli ollut, olin nyt leimannut itseni ja varmistanut Elisan syytteet kahteen kertaan. Toisen vahingossa ja toisen tahallaan, mutta ei auttanut muuta kuin kestää, pääasia että nyt olin saanut tietää sen minkä olin halunnutkin. Tämän jälkeen huomasin syytteiden leviävän kaikkialle ja olen aivan varma, että tätä syytettä ei oltu kerrottu kavereilleni, ainoat jotka varmasti tiesivät asiasta olivat Tabu ja tietenkin Cossu, ilmeisesti äitinsä kertomana. Vain naisille oli levitetty tämä törkein syyte, ja nyt selvisi miksi en ollut saanut keneltäkään vastausoikeutta, eikä kukaan ollut kertonut minulle syytteistä. Eivät he olleet halunneet kertoa näitä syytteitä, olivat vain naureskelleet minulle selkäni takana salaa.

Nyt minulla oli kuitenkin kirjan aihe valmiina ja ajattelin syksymmällä alkaa kirjoittamaan kirjaa koko aiheesta. Juuri tätä olin vuosikausia odottanut, epäilemieni tosiasioiden paljastumista ja nyt ne olivat paljastuneet kaikessa kaameudessaan.

Seuraavalla viikolla eräänä päivänä olimme pihalla, Tabu ja Eijakin olivat istumassa penkillä ja tarkkailin heidän käytöstään. Eija katseli minua ihmetellen, ei meinannut saada millään silmiään irti minusta ja aikoi sanoa jotain viikonlopun tapahtumista, ja odotinkin erittäin kiinnostuneena. Toivoin niin että Eija esittäisi syytteet minulle ja voisin kertoa hänelle miten asiat oikeasti olivat. Koska paikalla oli muitakin, olisin selittänyt asiat heille alusta lähtien ja kiittänyt lopuksi. Mutta Tabu puuttui kesken Eijan sanoman ja sanoi, että älä sinä nyt ala ketään syyttelemään ja näin Eija vaikeni. Tabuhan oli alistanut Eijan kokonaan mielivaltansa alle ja sitä me pihan ukkeleiden kanssa aina välillä naureskelimme. Minua alkoi vituttamaan, mutta yritin olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja että en ymmärtäisi missä mennään. Tabu varmaan oli huomannut koko jutun ja tajusi sen olleen vahinko, tosin he varmaan olivat jo kuulleet Katjankin jutun ja ehkäpä Tabu halusi ettei Eija sotkeennu asiaan?

                                                                           * * * * *

Anen syntymäpäivien jälkeen alkoi aivan uskomaton maineeni mustamaalaaminen, tottakai, koska Katja oli lähibaarissa töissä ja varmaan tunsi Elisan ainakin jotenkin, koska Elisahan oli ollut viereisessä kapakassa töissä, jossa Katja kävi asiakkaana. Näin juttu meni tietysti Elisan ja kaikkien muidenkin korviin ja osasin kuvitella miten tyytyväinen Elisa saattoikaan olla tapahtuneesta. Itse sain kuitenkin kuvan että Katja itse piti tapahtumaa vahinkona, kun taas Eija vainoharhaisena piti tapahtumaa tahallisena ja minua asia tavallaan harmitti ja nauratti samalla kertaa. Harmitti siksi, että Eija, jota minä en ikinä ollut pitänyt mitenkään viehättävänä, kuvitteli moisia, ja nauratti siksi että molemmat osuivat harhaan.

Mutta nyt kun olin saanut varmistettua syytteiden laadun, ajattelin pyytää oikeutta uudelleen julkisesti Suomi24 palstalla ja teinkin siitä kattavan oikeudenhakupyynnön mainiten kaikkien kokouksiin osallistuneiden nimet. Pyysin heiltä julkisesti oikeuksieni palauttamista, mielestäni asia oli niin törkeä vedätys Elisalta, etten missään nimessä tulisi antamaan periksi, vaan vaadin heitä järjestämään kokouksen, jossa minulla olisi mahdollisuus puolustautua esitettyjä syytteitä vastaan.

Sen sijaan että olisin saanut vieläkään oikeutta, ajojahti palstalla minua kohtaan vain kiihtyi ja minua uhattiin oikeustoimilla ja rikosilmoituksella. Minua asia ei haitannut, koska ilomielin ottaisin vastaan rikosilmoituksen. Jos näillä ressukoilla olisi kanttia viedä oikeudenhakuni tutkittavaksi, muttei palauttaa oikeuksiani, niin minulla asia olisi aivan se ja sama. Jonkin ajan päästä viestiketju kuitenkin poistettiin palstalta ja totta kai laitoin sen uudelleen, ja taas minua uhattiin rikosilmoituksella. Minua alkoi jo naurattaa, siis sen sijaan että nämä osalliset palauttaisivat oikeuteni, he uhkailivat rikosilmoituksilla ja poistattivat kirjoituksiani.

No laitoin viestin yhä uudestaan ja uudestaan, ja ennen pitkää sitä ei enää poistettukaan palstalta ja tämä harmitti selvästi näitä palstan vainoajiani, jotka selvästi koostuivat Vierelästä ja näistä entisistä ”koulukavereistani”. Ja itse uskoisin käyneen seuraavaa, kirjoituksistani tehtiin rikosilmoituksia, mutteivat ne johtaneet mihinkään, koska poliisit totta kai tiesivät, että kirjoituksessa mainittuja vainosi minua palstalla. Samoin varmaan myös palstan ylläpito huomasi saman asian ja antoi oikeudenhakujeni jäädä julkisiksi, ja tämä jos joku harmitti näitä osallisia ja ajojahtini palstalla vain kiihtyi. Poliisihan tiesi myös, että kokoukset joiden perusteella pyysin oikeutta, oli järjestetty, vaikka olivatkin jättäneet asiat tutkimatta, siksi koska Presidentti suojeli näitä syyttelijöitä ja vainoajiani!

                                                                         * * * * *

Kesäkuussa minut oli kutsuttu Pakilaan Hemmolle kylään ja suunnitelmissa oli viettää rattoisaa iltaa kaveripiirissä. Hemmolla oli useita kavereitani, mutta myös Aki, Katjan poikaystävä ja alusta lähtien hän katseli minua kieroon ja olin kuin en huomaisikaan koko asiaa. Aki oli iso äijä ja huomasin miten hän vain vaivoin malttoi olla illan aikana ottamasta esille tätä Anen syntymäpäivillä tapahtunutta asiaa. Ilmeisesti Harri H:n tapaus oli kasvattanut mainettani, niin ettei hän uskaltanut ottaa asiaa esille. Mikäli hän olisi tullut ottamaan asian esille, olisin pyytänyt häntä odottamaan huomiseen ja selittänyt asian alusta lähtien hänelle seuraavana päivänä.

Mitään muuta syytä tällä Akilla ei ollut kärmistelyynsä minua kohtaan, kuin Anen syntymäpäivillä tapahtunut juttu. Mehän olimme siellä hetkeä aikaisemmin pelanneet tämän Akin kanssa kahdestaan pokeria, kaikki muut olivat pudonneet jo pois ja olimme turnauksen loppupari ja hävisin Akille ja jäin kakkoseksi. Mutta enhän minä mikään pokerihai ole ikinä ollut, tai kyllä minä korttia aina olen osannut pelata, mutta lähinnä muita pelejä kuin pokeria. Ja koska Katjan juttu oli tapahtunut Akin näkemättä pokerinpeluun jälkeen, olin asiasta aivan varma.

Hemmo oli musiikkimiehiä ja hänen luokseen kokoontuivat usein viikonloppuisin erilaisia musiikin harrastajia ja nytkin bändi oli paikalla. Tähän kuului Reksa, kaveri joka oli ostanut Efiltä minun kuvallisen t-paitani päältä ja antanut vielä oman intiaanipaitansa tilalle. Reksalla oli muija nimeltä Kati, pyöreä pikkuinen punapää ja tämä Kati katseli minua myös hyvin kieroon, olihan hän Katjan hyvä kaveri. Kati yritti illan aikana moneen kertaan tulla lähelleni ja aavistin mikä oli tarkoituksena ja yritin pysytellä hänestä mahdollisimman kaukana. No ilta kului tavanomaiseen tapaan ja loppui kun Jaana, Hemmon tulinen muija passitti kaikki kotiin.

                                                                           * * * * *

Eräs vanha ystäväni Marko S oli tilannut minulta teoksen kuolleesta isästään Matista, jonka minäkin tunsin ja minulle oli jäänyt hauska muisto Matista jonka kerroin Markolle eräänä päivänä, hänen tullessaan katselemaan keskeneräistä teosta. Matti oli ollut menestynyt auto- ja rengaskauppias, ja joskus vuosia sitten olin ollut käymässä autoliikkeellä ja iltapäivälehdessä oli maininta lasten pahoinpitelemisestä. Matti luki ääneen otsikkoa ja sanoi kaikille paikalla olleille, ettei lapsia saisi hakata, tuossa meidän pojassa näkee loistavan esimerkin minkälaiseksi tulee kun pahoinpidellään lapsena. Muistan miten Marko oli katsonut isäänsä ihmetellen ja kaikki paikalla olijat olivat alkaneet nauramaan. Todellisuudessahan Matti ei varmasti ollut lyönyt Markoa koskaan millään muulla kuin rahanipulla ja senkin oli taatusti lyönyt Markon taskuun. Kaikki myös tiesivät tämän ja siksi kaikkia paikalla olijoita naurattikin.

Eräänä päivänä olin Markon autoliikkeellä käymässä ja huomasin Markon siskon Katjan S:n katsovan minua myös omituisesti, ymmärsin että syytteet olivat levinneet hänellekin. Marko tarjosi minulle aina teetä käydessäni autoliikkeellä, koska en juonut kahvia. Kun olin ottanut teetä kupin ja kävelin huoneen toisesta päästä toiselle puolelle istumaan, nojasi Katja Markon pöytään perse pystyssä ja ihan selvästi yritti tarjota selvää tilaisuutta varmistaa Elisan syytteet. Huomasin myös Markon ilmeen, kun hän katsoi siskoaan ja ihmetteli hänen toimiaan, hän ei selvästi pitänyt tilanteesta ja Katjan toimista. Marko 100% varmuudella tiesi mitä Katja oli hakenut toiminnallaan. Tunsin Markon sen verran hyvin ja ilme ei valehtele, varsinkaan kun kukaan heistä ei tiennyt että nyt olin hyvin perillä minua vastaan tehdyistä syytteistä ja vain seurasin uteliaana niiden leviämistä ja ihmisten käytöstä!

Minua Katjan toiminta alkoi vituttamaan, vaikka en siitä ulospäin näyttänytkään. Katja josta aina olin pitänyt ja joka aina oli ollut erittäin asiallinen minua kohtaan, oli saatu mukaan juttuun. Hänelle nämä syytteet oli aivan varmasti levittänyt Cossun mutsi, joka oli Markon ja Katjan vanha perhetuttu. Cossun mutsin toiminta minua vastaan oli kerrassaan törkeätä ja minä jumalauta olin tehnyt Cossun

kanssa animaation omilla ideoillani ja vienyt vielä jutun läpi lähes väkisin, Cossun työhaluttomuudesta huolimatta! Animaatio ei meinaan olisi koskaan valmistunut, jos minä en olisi vienyt sitä väkisin läpi.

                                                                          * * * * *

Kesän aikana kävin myös joitakin kertoja kaljalla tai muuten vain istumassa ja kavereita tapaamassa läheisessä Kivibaarissa, joka sijaitsi Ogelin liikekeskuksessa, jossa oli erinomainen terassi. Tämä Reksan muija Kati oli töissä siellä ja joka kerta kun kävin kaljalla, hän pyöri selvästi tahallaan istumapaikkani läheisyydessä ja pyllisteli minua kohti. Ensin minua alkoi naurattamaan, mutta ajan myötä ja useamman kerran tapahtuneena asia alkoi vituttamaan ja oli lähellä etten sanonut hänelle siitä. Tai olisin kai mennyt sanomaan Reksalle, että pidä muijasi kurissa ja selittänyt asian perusteellisesti hänelle. No onneksi en istunut baarissa päivittäin ja näin sain hillittyä sanomiseni, mutta asia Katin kanssa toistui useita kertoja. Ja Kati aivan selvästi, useita kertoja yritti saada lavastettua Elisan syytteet. Kati oli yksi törkeimmistä, jotka yrittivät saada Elisan syytteet näyttämään todelta!

Tässäkin tuli erittäin selvästi esille miten asia vaikutti kaupankäyntiini, Reksahan oli ostanut minun T-paitani Efiltä päältä pois ja antanut vielä oman intiaanipaitansa tilalle. Eli Elisan syytteissä ja niiden levittämisessä, oli kyseessä minun kaupankäyntini tuhoamisyritys. Tällä selvästi yritettiin tuhota minun kaupallinen taiteilijanurani ja koska myös viralliselle taiteenkentälle minun pääsemiseni oli estetty syrjinnällä ja ihmisoikeuksien vastaisella toiminnalla, jota ei todisteista huolimatta ollut tutkittu. Oli asia kokonaisuutena minun taiteilijanurani erittäin törkeä tuhoamisyritys.

                                                                            * * * * *

Naapurirapussamme asuva nuori tyttö nimeltään Tanja oli ollut muutamia vuosia sitten vielä hyvin herttainen tyttö ja hymyillyt aina niin kauniisti nähdessään minut, vaikka emme olleet koskaan vaihtaneet sanaakaan. Nyt jo jonkin aikaa Tanja oli katsellut minua kieroon ja vastaan tullessa hän ei enää hymyillyt, vaan tuijotti aina jähmeä ilme kasvoillaan minua, tiesin että syytteet oli levitetty hänellekin. Eräänä päivänä syksyllä satuimme kauppaan samaan aikaan ja hän oli kassalla ennen minua. Huomasin sivusilmällä miten hän tuijotti minua herkeämättä ja minua asia alkoi häiritsemään, katsoin häntä suoraan silmiin ja laitoin naamalleni ihmettelevän ilmeen. Tanja käänsi saman tien katseensa pois, oli ilmeisesti saanut aikaan sen mitä oli mielessään halunnutkin. Saamaan minut katsomaan itseään ja vahvistamaan taas kerran syytteet oikeiksi, nyt nuorten naisten tuijottamisesta. Ja pahintahan tässä oli se, että itse tiesin tasan tarkkaan missä mennään, kuten niin monesti ennenkin, mutta miten puolustautua kun mitään mahdollisuutta siihen ei ollut?

                                                                        * * * * *

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Oh-Amy-136103509

Heinäkuun loppupuolella sain valmiiksi teokseni -Oh Amy- joka herätti taas valtavan huomion niin Aukealla kuin Harhakuvassakin, joissa sen julkaisin. Idea oli jo kouluajoilta, mutta koska samasta ideasta tehtyä koulutyötä ei koskaan ollut saanut tehdä valmiiksi, kuten ei koulutöitä yleensäkään, niin nyt olin tehnyt samasta ideasta uuden version. Tämän teoksen malliksi olin valinnut maailmankuulun Jazz- ja Soul laulaja Amy Winehousen, koska hän oli tunnettu huumeiden käytöstään. Teoksesta tuli kerrassaan mestariteos ja olin todella tyytyväinen teokseen. Palstoilla joilla sen julkaisin, sanottiin teoksen olevan tyylipuhdas ja monet alkoivatkin kutsua kaikkia teoksiani tyylipuhtaiksi. Tosin henkilö joka oli ensin teostani tyylipuhtaaksi sanonut, oli jo aikaisemmin kutsunut teoksiani samalla nimityksellä ja näin minusta oli tullut tyylipuhdas taiteilija!

Pian teoksen julkaisemisen jälkeen luin lehdestä, miten Lily Allen ja Kate Moss olivat polttaneet marihuanaa huvijahdilla. Juttu josta lehdet repivät valtavia otsikoita. Jos olisin lukenut jutusta aikaisemmin, olisin valinnut kohteeksi Lily Allenin, koska hän oli eräällä tavalla suosikkini. Tosin ei Amy Winehousekaan huono malli ollut, varsinkaan kun teoksesta oli tullut todellinen mestariteos, sitä laatua johon vain minä pystyin. Toki teoksessa voisi nähdä myös aikamoista itsekritiikkiä, koska polttelinhan minäkin kannabista.

                                                                           * * * * *

Alkusyksystä huomasin miten nämä syytteet olivat levinneet Cossun muijan Tiinankin korviin ja hän alkoi katselemaan minua hyvin kieroon aina käydessäni Cossulla kylässä. Eräänä päivänä olin kylässä Cossulla ja lähdin hakemaan jotakin kotoani, en muista mitä, mutta Tiina halusi lähteä mukaani, muka katsomaan taidettani. Totta kai tiesin heti mikä oli kyseessä ja asia varmistuikin päästyämme kotiini. Nyt Tiina selvästi kokeili oviaukoissa ja ahtaissa paikoissa pitivätkö Elisan syytteet paikkaansa, ja minua alkoi vituttamaan suunnattomasti. Olin aikaisemmin tullut Tiinan kanssa hyvin toimeen, mutta nyt sain tarpeekseni. Mietin asioita muutaman päivän ja ajattelin laittaa välit poikki kokonaan Cossun ja hänen muijansa kanssa. Olin omista ideoistani tehnyt Cossun kanssa animaatiofilmin ja vienyt sen väkisin läpi valmiiksi, ja siitä huolimatta Cossu oli mennyt Elisan ja näiden syyttelijöiden puolelle, koska hänhän tunsi Elisan ja oli tiennyt syytteet alusta lähtien, muttei ollut kertonut niitä minulle. Eli hän oli valinnut Elisan paremmaksi kaveriksi kuin minut!

                                                                          * * * * *

Syksyllä aloin kiinnostumaan mitä netti sanoisi tällaisista laittomista kokouksista ja syytteistä joihin ei saanut puolustautua. Hyvin äkkiä huomasin että kysehän oli aivan selvästä psykologisesta väärinkäytöstä, jos syytteet -niin kuin minun tapauksessani- olivat törkeitä, niillä pyrittiin tuhoamaan ihmisen ammatillinen ura ja pilaamaan hänen elämänsä, sekä pahimmassa tapauksessa ajamaan syytteiden kohde itsemurhaan. Aloin miettimään asiaa ja kun Maarit Björkman oli psykologisen koulutuksen saanut taideterapeutti. Olin siis joutunut psykologisen koulutuksen saaneen alan ammattilaisen tekemän törkeän psykologisen väärinkäytön kohteeksi, jonka avulla yritettiin, ei vain tuhota urani taiteilijana ja pilata elämäni, vaan ajaa minut myös pahimmassa tapauksessa itsemurhaan. Kyseessä oli siis selvä murhayritys Maarit Björkmanin taholta ja murhayrityksen tästä teki juuri Björkmanin psykologinen koulutus!

Psykologista väärinkäyttöä koskeva kirjallisuus mainitsi vielä minun tapaukseni tavallaan malliesimerkkinä. Niissä mainittiin että yleisin tapa tällaisissa väärinkäyttötapauksissa on se, että syytteiden esittäjä väittää pelkäävänsä sitä josta esittää syytteitä ja siksi haluaa esittää syytteet salassa niin, ettei syytetty pääse puolustautumaan. Aivan kuten Elisa, Satu ja Raunikin, esittivät pelkäävänsä minua, vaikka mitään muuta aihetta pelätä ei ollut kuin lahjakkuuteni ja se että saisin puolustautua heidän esittämiään syytteitä vastaan. Kyse oli myös 17:sta ihmisen salaliitosta ja murhayrityksestä, koska laittomiin kokouksiin minua vastaan oli osallistunut 17 ihmistä!

Mitä enemmän internetin kautta asiaa tutkin, sitä varmemmaksi osoittautui että kyseessä oli psykologian ammattilaisen tekemästä erittäin törkeästä tempusta, jolla pyrittiin aiheuttamaan minulle mahdollisimman pahat psykologiset vauriot ja ajaa jopa itsemurhaan. Ja teko oli tehty vieläpä huijauksen peittelemiseksi, koulun toimintahan minua kohtaan oli ollut aivan selvä törkeä petos! Ja poliisilla oli ollut alusta lähtien asiasta kaikki todisteet, mutta se oli jättänyt asiat kokonaan tutkimatta.

                                                                            * * * * *

Syksyllä olin saanut myös tilausteoksen valmiiksi, jonka oli tilannut minulta sählyjengiimme kuuluva Jukka K. Hän oli tilannut minulta maalauksen omasta kotitalostaan joka sijaitsi Katajanokalla ja joka oli vanha hieno Jugend talo.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Old-jugend-building-in-Helsink-131498107

Julkaisin teoksesta otetun kuvan Aukealla ja Harhakuvassa ja sain maalauksesta kovat kehut, maalaustaitojani ihailtiin entistä enemmän. Harhakuvassa eräs sivuston ylläpitäjä ihmetteli miksi teen maalaukset niin pieneen kokoon, koska tämänkin koko oli vain 33x41cm. Hän oli sitä mieltä että jos maalaisin nämä kuvani isompaan kokoon, niille löytyisi ostajat hyvinkin nopeasti. Nyt kerroin teoksen olleen tilausteoksen ja asiakkaan määritelleen teoksen koon. Hienoahan näitä palautteita oli saada, varsinkin kun niissä teoksiani kehuttiin valtavasti ja ihailtiin maalaustaitojani! Kukapa taiteilija ei tuollaisesta tykkäisi ja kenenkä itsetuntoa eivät moiset kehut hivelisi?

                                                                           * * * * *

Poliisi seurasi minua vieläkin. Tosin paljon hienovaraisemmin ja huomaamattomammin, mutta joitakin kertoja paljastui miten lähellä he oikeasti pyörivät. Olin yhtenä yönä ajamassa polkupyörällä ja tulin Pasilasta Messukeskuksen ohi pyörätietä joka meni metsään ja jossa näin syksyllä oli todella pimeää. Ajattelin taluttaa pyörän mäkeä ylös ja polttaa samalla tupakan. Puolivälissä mäkeä ajoi ohitseni nuori nainen ikivanhalla naisten pyörällä ja minua nauratti katsoa miten vaivalloista hänen polkemisensa oli. Hänen pyörässään ei ollut vaihteita ja nainen joutui tekemään todella töitä päästäkseen mäen ylös vanhalla pyörällään. Itse polttelin tupakan rauhassa ja samalla talutin pyöräni mäen päälle. Sieltä alkoi alamäki, joka jatkui lähes suoraan invalidisäätiön ohi Mäkelänkadun ja Koskelantien risteykseen.

Nainen joka oli ylämäessä ajanut ohi, oli Mäkelänkadun valoissa odottamassa niiden vaihtumista vihreiksi ja juuri kun olin tulossa risteykseen, vaihtuivat valot ja ajoin naisen ohi. Amerin konttorin kohdalla, mietin polkisinko Koskelantietä kotiini, vai kääntyisinkö Amerin talon jälkeen vasemmalle ja menisin Käpylän läpi pikkuteitä ja koska ajoin usein autolla Koskelantietä, päätin viime tipassa tällä kertaa kääntyä ja pyöräillä Käpylän läpi.

Tämän tein myös sen takia, jotta voisin seurata oliko kamera joka oli Koskelantien ja Mäkelänkadun risteyksessä, kääntynyt seuraamaan menoani. Olin huomannut useita kertoja samassa paikassa pyörällä kulkiessani öisin, kameran seuraavan minua. Nytkin kun olin polkenut Messuhallilta päin, olin seurannut salaa katseellani kameran kulkemista ja huomannut sen kääntyvän seuraamaan minua. Samalla kun käännyin Amerin talon nurkalta vasemmalle, katsoin pikaisesti kameraa ja huomasin miten se oli kääntynyt täyden puoliympyrän ja seurasi kulkemistani.

Kääntyessäni huomasin valoissa seisseen naisen myös kääntyneen ja pyöräilevän edelläni, hän kääntyi seuraavasta risteyksestä oikealle ja minä ajoin suoraan. Ajaessani Pohjolankadulle seuraavaan risteykseen, melkein törmäsin siviilipoliisiautoon, joka selvästi oli seuraamassa minua. Auto pysähtyi aivan eteeni ja päästi minut kadun yli, autossa olevat kaksi poliisia tuijottivat minua tarkasti, hyvä etteivät pudottaneet silmiä päästään. En jaksanut enää miettiä mitähän nuokin taas kuvittelivat minun tekevän, kyllä oli niin naurettavaa porukkaa. Tämä oli kyllä aivan järjetöntä yhteiskunnan rahojen tuhlaamista, ei kertakaikkiaan mitään järkeä. Seurata nyt taiteilijaa, joka juoksuttaa heitä sen takia, koska itse aloittivat täysin laittoman seurannan ja piinaamisen.

                                                                         * * * * *

Eräänä iltana kaupassa käydessäni törmäsin tähän huoltomies Seppoon kaupan edessä ja taas kerran aloin utelemaan häneltä, että miten se Stasi voi? Onko hänelle riittänyt vakoiluhommia ja kai hän on uuden uhrin löytänyt, kun häntä ei ole näkynyt minua kyttäämässä? Tätä samaa olin kysellyt jo monta vuotta, aina hänet nähdessäni, mutta nyt Seppo suuttui tosissaan. Oli hän ennenkin punoittanut naamasta ja hiiltynyt, mutta nyt hän raivostui täydellisesti. Hän uhkasi käydä tekemässä minusta rikosilmoituksen ja minä vittuilin hänelle vain entistä enemmän. Sanoin että menehän tekemään se rikosilmoitus, niin selvitetään asiat täydellisesti. Sanoin että minulla on todistajia jotka näkivät sinun olevan yli kaksi tuntia asunnossani tekemässä poliisien kanssa kotietsintää. Joten minulla ei ole mitään sitä sinun tekemääsi rikosilmoitusta vastaan, vaan otan mielihyvin sen vastaan! Tutkitaan oikein perusteellisesti sinun minun kyttäämiseni, kotietsinnästä lähtien!

Tämän jälkeen Seppoa ei enää näkynyt, hänen tilalleen tuli toinen huoltomies. Hän oli kuulemma pyytänyt siirtoa toiseen paikkaan taloyhtiössämme, jolla oli useita asunto-osakeyhtiöitä Oulunkylässä, Maunulassa, Pakilassa ja Paloheinässä. Kaikki taloyhtiössämme tiesivät mitä oli tapahtunut ja jonkun aikaa naapurit katselivat minua kieroon, koska Seppohan oli kyttäämisestään huolimatta ollut äärimmäisen ahkera huoltomies. Ja tämä joka tuli hänen tilalleen, istui vain huoltotuvassa tekemättä mitään!

                                                                        * * * * *

Loppuvuodesta ajattelin että kun Suomi24 palstalla pyöri näitä ”koulukavereitani”, tehdä oikein videon kanssa oikeushakupyynnön. Otin koulukuvasta skannaamalla jokaisesta kasvokuvan ja tein oikeudenhakuvideon, jonka julkaisin Youtubessa ja linkitin videon Suomi24 palstalle. Videossa julkaisin heidän kuvansa ja nimensä, sekä pyysin palauttamaan oikeuteni tai antamaan poliisille pyytämäni tiedot. Minulla ei ollut haluakaan antaa asiassa periksi, vaan halusin kiivaasti vastausoikeuden ja ajattelin että video saisi heidät palauttamaan oikeuteni.

Videosta nousi valtava häly ja taas minua uhkailtiin rikosilmoituksilla ja jotkut sanoivat jo käyneensä tekemässäkin ilmoituksia. Minua asia nauratti, mitään muuta en olisi mielummin ottanut vastaankaan, kuin rikosilmoituksen. Siinä sitä heillä vasta selittämistä, kun saisin paljastaa totuuden Elisan touhuista. Välillä kun olin muutaman päivän poissa palstalta, alkoi valtava kirjoittelu minun olevan putkassa tai valkotakkisten hoidossa, ja minua aina vastatessa nauratti kun oioin heidän juttujaan. Vastaukseni harmittivat heitä, varsinkin kun laitoin aivan samalla tavalla heidät hiljaisiksi kuin kouluaikanakin.

                                                                           * * * * *

https://www.youtube.com/watch?v=C5zXZksw9fE

Joulukuussa sain valmiiksi -Mielenosoitus- teoksen, jota maalasin Eduskuntatalon edustalla ja jonka otin videolle ja julkaisin Youtubessa. Maalasin teoksen alkuosan Eduskuntatalon edustalla protestina vuoden 2007 Eduskuntavaalien korruptiolle. Neljäsosa kansanedustajista kaikista valtapuolueista oli ottanut laitonta vaalirahaa, eikä kukaan joutunut vastuuseen. Siksi minun taiteilijana piti ottaa asiaan kantaa eräällä vanhalla ideallani. Teoksessa naispuolinen piru on pöntöllä paskalla ja ulosteesta muodostuu eduskuntatalo pöntön pohjalle, vessapaperina hänellä on Suomen lakikirjasta irti revittyjä sivuja! Loppupelissä vuosia tämän jälkeen vain yksi laitonta vaalirahaa antanut välikäsi, Arto Merisalo joutui vankilaan istumaan. Yksikään laitonta vaalirahaa ottanut kansanedustaja tai Merisalon takana ollut oikea vaalirahoittaja ei joutunut vastuuseen.

Teos herätti taas valtavan huomion ja siitä keskusteltiin Suomi24 palstallakin. Nyt varmistui että Maarit Björkmankin oli palstalla keskustelemassa. Olin meinaan kirjoittanut koulun lopputyö ideaksi harkitsevani vastaavalla idealla olevan teoksen maalaamista, mutta siten että naisen paikalla olisi suomalainen työmies ja uloste olisi veristä. Ja tätä kirjoitusta eivät tienneet kuin koulun opettajat. Koska palstalle tultiin suoraan sanomaan, että teos olisi ollut parempi mikäli teoksessa olevan naisen tilalla olisi ollut suomalainen työmies. Tiesin heti jutun olevan Maarit Björkmannin kynästä. Mutta siis opettaja, joka oli jo koulussa järjestänyt minua vastaan laittomia kokouksia, osallistui minun vainoamiseeni myös Suomi24 palstalla. Ilmankos tätä vainoamista sai tehdä mielin määrin, nythän sitä oli jatkettu jo pitkälti yli kaksi vuotta!

Tämän että Maarit Björkman oli palstalla näiden vainoajien joukossa, olin tiennyt jo ennen tätä tapahtumaa. Koska kun olin palstalla pyytänyt oikeuksiani, oli kanssani yritetty hieroa kauppaa. Minulle oli ehdotettu anteeksipyyntöä asioista ja apua taidenäyttelyn järjestämiseen jostakin hyvästä galleriasta. Mutta minä olin kieltäytynyt ja sanonut, että näitä anteeksipyyntöjä olin saanut jo kouluaikana, mutta eivät ne mitään olleet merkinneet, niillä vain yritettiin härskisti päästä hankalasta asiasta eroon. Vastasin myös etten minä käy kauppaa, enkä myy Ihmis- ja Perusoikeuksiani millään hinnalla. Olihan todella härskiä yrittää pyydellä anteeksi ja samaan aikaan levitellä näitä syytteitä edelleen!

Teoksen alkuvaiheessa kun olin eduskuntatalon edustalla teosta maalaamassa, sattui muutama hauska tapahtuma. Paikalla oli samaan aikaan toinenkin mielenosoitus, johon osallistui muutamia henkilöitä. En muista minkä asian puolesta he olivat mieltä osoittamassa, mutta eräs heistä tuli katselemaan mitä teen. Nähdessään alkuvaiheessa olevan teoksen, hän kehui jo siinä vaiheessa teosta erinomaiseksi, vaikka siinä ei ollut kuin ääriviivat. Hän kertoi itsekin olevansa taiteilija, mutta ei hän tuollaiseen kuulemma pystynyt, piti teoksen pohjapiirrosta niin erinomaisena.

Tämän jälkeen Eduskuntatalon sisältä tuli joku pukumies katsomaan teosta uteliaana ystävällinen ilme kasvoillaan ja kiertäessään katsomaan teosta, hänen ilmeensä muuttui täysin. Huomasin miten silmät muljahtivat päässä ja hämmästys oli valtava, hän meni aivan vaikeaksi ja kalpeaksi ja poistui hämmentyneenä paikalta. Minua hänen ilmeensä ja toimintansa nauratti, olisinpa saanut hänenkin ilmeensä videolle, mutta hän osasi kiertää kameran juuri siten etten saanut häntä kuvaan ja minua harmitti!

                                                                     VUOSI 2010

2010 alkuvuodesta hain Helsingin Taiteilijaseuran jäsenyyttä, tämähän on ammattijärjestö taiteilijoille jotka asuivat Helsingin alueella. En halunnut enää toista kertaa hakea Taidemaalariliiton jäsenyyttä, koska olin jo ensimmäisellä kerralla joutunut selvän syrjinnän kohteeksi. Vaikka minun oli jo useamman vuoden ajan annettu ymmärtää useammastakin suunnasta, että kannattaisi hakea uudelleen. Samoin tiesin että jos haen liiton jäsenyyttä ja saan sen, en voisi viedä asiaa EIT:n tutkittavaksi.

Olin myös katsonut taiteilijaseuran sivuilta ja huomannut että opettajien lisäksi seuraan kuuluivat myös Rauni ja Elina. Näin mikäli pääsisin jäseneksi, voisin mennä ottamaan laittomat kokoukset esille heidän kanssaan, jossain seuran tilaisuudessa ja vieläpä ilman Elisan paikallaoloa.

Odotin innolla kieltävää vastausta, koska halusin viedä asian EIT:hen asti. Koska Taidemaalariliiton kohdalla 2005 maamme viranomaiset olivat estäneet EIT:hen viemisen, pitkittämällä asian neuvomista yli puolen vuoden määräajan. Mutta nyt he eivät sitä pystyisi tekemään, internetin kautta oli saatavissa kaikki tiedot ja lomakkeet asian EIT:hen viemistä varten. Ja en todellakaan ollut yllättynyt siitä ettei taiteilijaseura ottanut minua jäsenekseen, olivathan opettajatkin seurassa jäseninä.

Olin myös aivan varma että olen asiassa oikeassa, ammatillisen järjestäytymisen Ihmis- ja Perusoikeus kuuluu myös taiteilijoille. Samoin kuin oikeus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi, sanovat maamme viralliset taidekentän toimijat, viranomaiset tai laillisuuvalvojat mitä hyvänsä ja olkoon systeemi miten vanhanaikainen tai mätä tahansa.

No ei mitään, vein asian uudelleen taiteilijaseuraan käsiteltäväksi ja laitoin maamme solmimat Ihmis- ja Perusoikeussopimukset sekä Perustuslain ja Yhdenvertaisuuslain pykälät liitteeksi ja pyysin oikaisua näiden perusteella. Mutta aivan samoin kuin liitonkin kohdalla, ammatillinen järjestäytyminen estettiin Helsingin Taiteilijaseuran hallituksen toimista, joka koostui seuraavista henkilöistä, Tero Annapoli, Annu Kapulainen, Minna Kattelus, Katariina Salmijärvi, Laura Uusitalo, Riikka Wesamaa, Nagashila, Maria Wolfram ja Mika Vesalahti taiteilijaseuran puheenjohtaja. Sen jälkeen vein asian Eduskunnan Oikeusasiamiehelle käsiteltäväksi, mutta aivan samoin kuin 2005 vuonna Taidemaalariliiton haun kohdalla, ei Eduskunnan Oikeusasiamies tutkinut tätäkään asiaa. Ja näin pääsin sitten viemään asian EIT:n käsiteltäväksi. Tässä vastauksessaan Oikeusasiamies ei perustellut päätöstä mitenkään, ei minkään lain tai asetuksen perusteella.

Koska viranomaisen päätöksen pitää aina perustua lakiin, eikä Oikeusasiamiehen päätöstä perusteltu minkään lain mukaan, päätös oli selvästi lainvastainen ja pidinkin päätöstä hienona kannaltani. Samoin päätöshän oli aivan kuten Taidemaalariliitonkin kohdalla myös maamme solmimien Ihmis- ja Perusoikeussopimusten, Yhdenvertaisuuslain, Perustuslain ja Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan vastainen!

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Planet-earth-football-197921567

Alkuvuodesta olin aloittanut tekemään uutta maapallo teosta, jossa oli äärettömän hyvä idea maalata maapallo jalkapalloksi, joka on saumasta rikki ja kuvata tekeminen myös videolle. Ajattelin julkaista videon Youtubessa, kunhan saisin sen valmiiksi. Huhtikuun alkupuolella maalaus oli valmis, video leikattu ja musiikki oli hankittu vanhan ystäväni Jussi K:n pojalta Villeltä. Latasin videon Youtubeen ja julkaisin sen jälkeen niin Aukealla kuin Harhakuvassakin, ja samalla laitoin linkin videoon.

Sain palstoilla hyvät kehut ideasta ja teoksesta, tosin jotkut arvostelivat usein käyttämääni maapalloaihetta. Jotkut taas olivat sitä mieltä että saisin vielä paljon julkisuutta teoksillani. Kerroin miten minua oli pyydetty televisioonkin teosteni kanssa, mutten ollut kiinnostunut. Monet ihmettelivät tätä ja sanoivat, että taiteilijalle olisi hyväksi julkisuus ja se auttaisi myös teosten myynnissä. Vastasin ettei minulla ole mitään teosteni saamaa julkisuutta vastaan, mutta itselleni minä en mitään julkisuutta tarvitse! Tosin en halunnut itselleni julkisuutta näiden keskeneräisten kouluasioiden takia, vaan halusin hoitaa ne ensin kuntoon ja sitten saada täysillä keskittyä työhöni.

Suomi24 palstalla meno vain kiihtyi ja minua syyteltiin lähes mistä tahansa, ja haukuttiin melkein miksi tahansa. Eräänä päivänä oikeudenhakuvideo oli poistettu Youtubesta ja ihmettelin että miksiköhän, koska eihän siinä mitään laitonta ollut. Nyt Suomi24:llä alkoi hurraaminen, video oli poistettu ja totta kai ”koulukaverit” siellä ilkkuivat, kun olivat saaneet sen poistettua. Mutta ei mitään, koska omia maalausvideoitani oli kopioitu erittäin monille videopalstoille, löysin sitä kautta Veoh videopalstan, kirjauduin palstalle ja latasin Oikeudenhakuvideon sinne ja linkitin sen Suomi24 palstalle. Nyt loppui videon poistamisen aiheuttama tyytyväisyys ”koulukavereilta” ja ajojahti minua kohtaan taas kiihtyi ja uhkailu rikosilmoituksilla. Tällä kertaa videota ei saanut pois, vaikka varmasti sitäkin yritettiin!

                                                                            * * * * *

Olin saanut Anelta kissataulu tilauksen, Anella oli kolme kissaa joista hän halusi taulun, jonka antaisi avovaimolleen Jennille syntymäpäivälahjaksi.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Cats-166314380

Alkukesän aikana Ane tuli lunastamaan teosta ja oli todella tyytyväinen siihen, julkaisin sen myös Aukealla ja Harhakuvassa ja sain hyvät kehut teoksesta, jotkut jopa pitivät sitä parhaimpana teoksenani. Itse pidin -Lain vaaka- teosta parhaimpana teoksenani, siinä olevan hyvän idean takia ja muutenkin teos oli mielestäni kaikinpuolin mestariteos. Tosin joinakin päivinä mieltymykseni oman parhaan teoksen kohdalla muuttui ja pidin useita muita teoksia parhaana teoksenani, vähän päivästä ja mielialasta riippuen.

                                                                            * * * * *

Minulla oli tapana käydä Ogelin kauppakeskuksessa olevasta Cafe Piknic kahvilasta ostamassa täytettyjä patonkeja silloin tällöin ja kahvilassa oli töissä mukava nainen, jonka tunsin jostain ennestään, vaikka en ilveelläkään muistanut mistä. Nyt kesän alusta naapurirapun Tanja oli tullut töihin kahvilaan ja huomasin miten hän alkoi kyttäämään minua valtavasti ja levitteli näitä syytteitä minusta muillekin työntekijöille ja huomasin heistä monen katselevan minua todella kieroon.

Eräänä aamuna olin maksamassa laskuja liikekeskuksen Nordean maksuautomaatilla ja menin sen jälkeen juttelemaan käytävällä olevan vaatekauppiaan kanssa. Olin nähnyt hänet useasti Paven varastolla, kaveri haki joitakin vaatteita Pavelta myyntiin, joita sitten myi eteenpäin liikekeskuksessa. Kello oli jotain puoli yhdeksän aamulla ja kahvilan työntekijät olivat valmistelemassa kahvilan avaamista. Huomasin miten kahvilan työntekijät olivat pöydässä juomassa aamukahvejaan ja tämä

Tanja osoitteli pöydässä istuville minua ja sanoi jotain. Ja tämän jälkeen niin aiemmin jostain tuntemani nainen ja muutkin työntekijät kyttäsivät minua koko kesän. Aina kun kävin kauppakeskuksessa, huomasin heidän kyttäävän minua kuin halpaa makkaraa.

                                                                         * * * * *

Kesällä kävin myös taas Marko S:n autoliikkeellä ja Markon sisko Katjakin oli siellä. Koska oli erittäin hieno ilma, menimme ulos juttelemaan. Markolla oli joku asiakas jolle hän esitteli autoa ja juttelin Katjan kanssa pihalla. Huomasin miten Katja tahallaan nojasi autoon ja pyllisti tahallaan takamuksensa niin että halusi kokeilla selvästi Elisan syytteiden paikkaansapitävyyden. Minua asia alkoi vituttamaan ja kävelin tahallani useita kertoja hänen takaansa edestakaisin samalla jutellen hänelle niitä näitä, varmistaen hänen yrityksensä. Joka kerta kun kävelin hänen takaansa hänen ohitseen, hän aivan selvästi tyrkytti takamustaan entistä enemmän esille, pyllistäen jopa liiankin reilusti persettään ja näin varmistin asian moneen kertaan. Nyt myös tiesin että Katjan juttu tuli varmasti mukaan kirjaani, viimevuotisen olisin vielä voinut jättää mainitsematta, mutta koska kyseessä oli useampi kerta, niin en todellakaan jätä asiaa kertomatta! Tämä harmitti minua koska Marko, Katjan veli oli aina ollut hyvin mukava ja asiallinen kaveri. Eikä Katjassakaan ollut mielestäni ollut vikaa, vaan hänkin ennen näitä tekemiään juttuja, oli ollut hyvinkin mukava ja asiallinen!

                                                                         * * * * *

Olin kesällä käynyt muutamia kertoja paikallisessa ravintola Vegassa ja tutustunut Leksaan ja hänen muijaansa, jotka molemmat olivat portsareita. Leksan muija oli ihastunut postikortteihini ja T-paitoihini, joita olin hänelle esitellyt ja olimme tulleet hyvin toimeen Leksan muijan kanssa. No syksymmällä olimme muutaman kaverini Ranen ja Jukka K:n kanssa Vegassa ja mennessäni vessaan, näin Elisan istuvan yksinään baaritiskillä. Kävelin vessaan ja tullessani takaisin näin miten Elisa katsoi minua suoraan silmiin, hyvin pirullinen ja voitonriemuinen ilme naamallaan. Oli saanut monta vuotta piinata minua, kenenkään puuttumatta asiaan ja saanut tuhota minun taiteilijanuraani ja pilata elämääni, niin ettei minulla ollut ollut minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua. Tämä oli saanut hänet itsevarmaksi, koska oli saanut huijata kaikkia pitkään ja saanut valtavat määrät ihmisiä mukaan tähän minun vainoamiseeni. Katsoin Elisaa suoraan silmiin mahdollisimman röyhkeästi ja naureskellen, huomasin miten hän käänsi katseensa pois häpeillen, aivan kuten kouluaikanakin. Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut kanttia katsoa minua kaikesta huolimatta silmiin. Eipä tietenkään, eihän epärehellinen ihminen kykene katsomaan rehellistä silmiin, rehellistä josta itse on keksinyt aivan poskettomia syytteitä!

Seuraavalla kerralla mennessäni vessaan, olivat portsarit tulleet töihin ja pysähdyin juttelemaan Leksan muijan kanssa hetkeksi. Viittasin Elisaan päin ja kysyin käykö hän usein täällä. Leksan muija vastasi että aika usein ja aina yksin istumassa samassa paikassa. Nyt kerroin miten olin ollut taidekoulussa samaan aikaan ja tyyppi oli kateellisena järjestellyt laittomia kokouksia minua vastaan ja syytellyt minua nimettömänä. Varoitin että tyypin kanssa kannattaa olla varovainen!

Joitakin viikkoja myöhemmin käydessäni Vegassa, huomasin koko henkilökunnan suhtautumisen muuttuneen ja valtavan kyttäämisen alkaneen minua kohtaan. Myös Leksa ja hänen muijansa eivät enää keskustelleet niin mielellään kanssani ja tajusin että Elisa oli levitellyt syytteensä heillekin. Myös kymmeniä vuosia Vegassa töissä ollut vaalea nainen Kati, jonka tunsin jo vuosien takaa, alkoi tosissaan kyräilemään ja kyttäilemään minua. Samoin kulkiessamme ahtaista väleistä samaan aikaan, hän selvästi kokeili pitivätkö Elisan syytteet paikkaansa!

                                                                          * * * * *

Kesällä kävi erikoinen juttu. Olin Oulunkylän Neste huoltoasemalla tankkaamassa, joka oli noin korttelin päässä asunnostani. Kun minulle soitti Tahvo joka asui myös noin korttelin päässä minusta, mutta aivan eri puolella kuin mitä Neste oli. Minulla oli Tahvolta saatavia ja siksi hän soittikin minulle ja pyysi tulemaan hakemaan äkkiä omani pois, koska hänellä oli kiire ja hän oli lähdössä niin pian kuin mahdollista.

Tankkauksen jälkeen lähdin ajamaan kovaa vauhtia Tahvolle päin ja huomasin Merjan ja Mikin tytön ajavan edelläni jonkun matkan päässä. No ajoin autollani aivan hänen peräänsä ja kun tyttö kääntyi samalle kadulle jossa itsekin asun, käännyin vaistomaisesti perään kotiani kohti. Samantien kun olin kääntynyt, tajusin virheeni, minun olisikin pitänyt ajaa suoraan Tahvolle, eikä kääntyä. No heti kääntymiseni jälkeen käännyin U-käännöksen ja jatkoin risteyksestä oikealle Tahvolle päin, jonne käännyttiin vasta seuraavasta risteyksestä.

Tämän jälkeen huomasin Merjan ja Mikin tytön katselevan minua äärimmäisen kieroon joka kerta nähdessäni hänet, vaikka olihan hänkin selvästi tiennyt minusta esitetyt syytteet jo aikaisemminkin. Tottakai oli, koska Merjahan oli ollut töissä vuosikausia samassa lastentarhassa jossa Maarit Björkmannin lapset olivat hoidossa ja Merjahan oli varmasti yksi taho jonka kautta syytteitä minusta leviteltiin eteenpäin. Samoin Mikki ja Merjakin katselivat minua joitakin kertoja ihmeissään, tyttö oli siis kertonut heille omituisen tapahtuman. Onneksi tunsin Mikin ja Merjan vuosien takaa ja olimme Mikin kanssa olleet hyviäkin kavereita nuorempana ja tokihan Mikki tiesi että tapahtumalle piti olla luonteva selitys. Minua asia alkoi kuitenkin vituttamaan taas kerran ja oikein kunnolla!

Mikki ja Merja olivat ostaneet asunnon Viereisistä osaketaloista ja heidän tyttönsä oli jäänyt asumaan kaupunginasuntoon jossa koko perhe oli aikaisemmin asunut. Seuraavana kesänä tyttö oli vaihtanut asuntonsa pienempään, koska oli asunut neljän huoneen ja keittiön asunnossa yksinään. Merjan sisko Kati tuli kertomaan minulle tästä asunnonvaihdosta ja selvästi katseli miten suhtautuisin uutiseen. Minut oli siis selvästi yritetty leimata tässäkin asiassa ties miksi! Näin tehokasta tämä oli, teit mitä tahansa, aina joku tulkitsi sen ihan miten halusi ja minua vastaan, kerta kaikkiaan sairasta!

                                                                         * * * * *

Sepi R oli tilannut kesällä muotokuvat niin tytöstään kuin pojastaankin ja olin innoissani tilauksesta, koska Sepi antoi minulle luvan julkaista teokset. Minuahan oli jo monta vuotta syytetty Suomi24 palstalla siitä etten osannut maalata muotokuvia. Tämän jutunhan heittivät palstalle kirjoittavat ”koulukaverit”, samaahan he olivat yrittäneet väittää jo kouluaikana. Ja minultahan oli koko kouluajan viety mahdollisuus näyttää muotokuvan tekemistäni, opettajien tahallisen pelleilyn takia. Ainoa jossa olin päässyt laittamaan kaikille luun kurkkuun, oli Reijon elävän mallin tunti viimeisellä luokalla.

Sepi oli tarkka, eikä heti suoraan hyväksynyt pojasta tehtyä maalausta, vaan jouduin muutamaan kertaan korjaamaan teosta ja olin erittäin tyytyväinen Sepin tarkkuuteen. Koska halusin ensinnäkin maalata hänelle täydelliset kuvat ja toiseksi halusin kuvien olevan täsmälleen tilaajan toiveiden mukaisia. Koska olin saanut luvan julkaista muotokuvat, näyttäisin nyt mihin minä muotokuvissa pystyn ja laittaisin kertaheitolla Suomi24:llä valittavat ”koulukaverit” ja muutkin hiljaisiksi.

Valitsin myös akryylivärit teosten toteutustavaksi, olin kertakaikkiaan saanut tarpeekseni öljyväreistä, niiden hitaan kuivumisen ja hajuhaittojen takia. Maalausnesteissä oli valtavat hajuhaitat, vaikka kuinka käytti hajutonta tärpättiä. Akryyliväreissä oli muotokuvien suhteen hankalaa lyhyt työaika ja värien sulauttaminen toiseen väriin tai sävyyn, oli paljon työläämpi homma kuin öljyvärien kanssa, mutta ei ainakaan tarvinnut odottaa värien kuivumista.

Jeren teoksen jälkeen aloitin maalaamaan Sepin ja Tarjan tytön Lotan kuvaa ja tätäkään Sepi ei ensin hyväksynyt, vaan jouduin korjaamaan teosta ja olin taas tyytyväinen Sepin tarkkuuteen. Tein korjaukset ja Sepi oli teokseen tyytyväinen, kuten itsekin. Molemmat muotokuvat olivat täydellisiä ja vein ne kehystämöön. Kehystämöstä menin suoraan kotiini ja koneelleni julkaisemaan muotokuvat Aukealla ja Harhakuvassa ja sainkin niistä valtavat kehut.

Muutaman päivän päästä hain teokset kehystämöstä ja vein ne Sepille ja samalla näytin Sepille netistä Aukean ja Harhakuvan palstat ja niissä olevat kommentit. Sepi luki kommentit ja oli niihinkin tyytyväinen, olivathan kommentit teoksista ihan asianmukaisia. Tämän jälkeen loppui myös Suomi24:llä muotokuvista vittuilu meikäläiselle, aivan kuten olin ounastellutkin. Olivat menneet ”koulukaverit”, samoin kuin Rovaniemeläinen ja muutkin palstan kateelliset hiljaisiksi, kun tiesivät etteivät mitenkään kyenneet samaan.

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Jere-199228525

https://www.deviantart.com/markkalaitinen/art/Lotta-199227401

Ogelin liikekeskuksessa nämä syytteet oli levitetty lähes kaikille ja jouduin aina käydessäni valtavan kyttäämisen kohteeksi. Myös Nordean henkilökuntakin, joka aina aikaisemmin oli palvellut minua erittäin auliisti, alkoi katselemaan minua kieroon. Yhtenä päivänä olin liikekeskuksessa sijaitsevassa Alepassa, niin eräs pankin henkilökuntaan kuuluva nainen tuijotti minua herkeämättä ja seurasi vielä kaupasta poistuessanikin, mihin lähdin. Tämähän oli sairasta ja ajattelin etten varmasti jätä tätä asiaa kesken, vaan tulen vastaamaan Elisan syytteisiin vaikka millä keinoilla, vastaamatta ei jätetä koska tilanne oli sellainen. Vaikka enhän minä tiennyt mistä kaikesta minua oli syytetty, vain ne syytteet olivat tiedossa, mitkä itse olin omien havaintojeni perusteella saanut selville.

                                                                        * * * * *

Elokuussa huomasin U2:n olevan tulossa esiintymään Olympia Stadionille ja sain aivan loistavan idean. Ajattelin että mitäpäs jos lahjoittaisin Bonolle T-paitojani ja mietin muutaman päivän mitenhän sellaisen asian voisi tehdä. No päätin soittaa Stadionille ja kysyä asiaa sieltä, ja sieltä neuvottiin soittamaan suoraan ohjelmatoimistoon joka U2:n suomeen oli keikalle tuomassa. Niinpä soitin ohjelmatoimistoon ja sieltä sanottiin että heille ei koskaan ole tullut vastaavaa tilannetta eteen. Mutta jos veisin T-paitani sinne niin he lupasivat yrittää toimittaa paidat Bonolle. Tosin he eivät taanneet paitojen päätyvän Bonolle, mutta lupasivat ainakin yrittää.

Pakkasin saman tien neljää eri kokoa olevat ja neljällä eri kuvalla varustetut paidat kassiin ja itse kirjoitetun postikortin mukaan hänelle saatteeksi. Idea oli loistava, vaikka en koskaan saanutkaan tietää menivätkö paitani perille. Mutta jos Bono olisi edes vahingossa pitänyt jotakin niistä julkisesti päällään, niin uskoisin että niitä olisi varmaan myyty kymmeniä, ellei satoja tuhansia kappaleita. Tosin totta kai tiesin ettei Bonon tasoinen äijä, pidä mitään päällään jota ei ole tarkkaan harkittu, hänellähän saattaa olla jopa ilmaiset vaatteet joista saa jopa tuloja. Mutta saahan sitä yrittää, eikä yrittämättä mitään saa ja mitä ufompi yritys tavallaan on, niin sitä paremmalta se tuntuu kun se onnistuu! Sanoohan vanha viisaus myös, että isoa kalaa kannattaa aina pyytää, vaikkei saisikaan.

Kun juttu tästä levisi, niin monet hämmästelivät kekseliäisyyttäni ja yritteliäisyyttäni, sekä myös kehuivat ideaa loistavaksi.

                                                                        * * * * *

Joskus syksyn aikana Sami lopetti Galleriansa Töölöstä, tai oli saanut sen myytyä ja uusi omistaja ei saanut sitä toimimaan. Sami muutti Poriin takaisin, josta oli lähtöisinkin. Samoin Matero oli joutunut vaikeuksiin, häneltä oli jäänyt verot maksamatta ja häntä ahdisteltiin viranomaisten tahoilta. Hän ilmeisesti joutui oikeuteen maksamattomista veroista ja ehkä jopa istumaan pienen tuomion, tästä en kuitenkaan ollut aivan varma. Joka tapauksessa taiteen myynnin hän lopetti, ainakin virallisesti. Taideala oli hankala ala ja mielestäni yhteiskunnan olisi pitänyt tulla jotenkin vastaan näissä kulttuuriasioissa. Varsinkin näissä taidemyyntiasioissa, koska Matero kuten muutkin kiertävät taidekauppiaat, myivät paljon vapaiden, järjestöihin kuulumattomien taiteilijoiden teoksia.

No valtiolla oli omat taiteilijansa, joita se tuki. Kuten nämä Alfa-artin huijarit ja muut järjestöihin kuuluvat taiteilijat. Valtio oli ikään kuin kaapannut taide- ja kulttuurialat itselleen, ainakin kuvataidepuolella ja näin päätti ketkä saivat tehdä taidettaan. Samana vuonna lopetti Käpylässä ollut Galleria Ajatuksenpoikanen, joka myös oli myynyt postikorttejani, printtejäni ja teoksiani. 2008 alkanut finanssilama oli alkanut pudottaa Gallerian toisensa jälkeen pois pelistä. Jäljelle alkoivat jäädä vain nämä niin sanotut viralliset galleriat ja julkiset näyttelytilat, jotka olivat näiden taiteilijajärjestöjen hallinnassa. Itäkeskuksestakin lopetti taiteen myyntiliike jonne olin myynyt joitakin teoksiani. Siellä oli ollut eräs kiertävä taidekauppias, Arto niminen kaveri väliaikaisesti myymässä ja hän oli ostanut minulta muutamia teoksia. Artokin oli hiukan tämän jälkeen alkanut jossain maaseudulla hotelliyrittäjäksi ja jättänyt taiteen myynnin, kuten useimmat muutkin kiertävät taidekauppiaat!

                                                                          * * * * *

Kesän ja syksyn aikana kävin erään ystäväpariskuntani Tanen ja Annelin luona usein kylässä ja jo kesällä minulle tuli tunne että minua seurataan joka kerta Tanelle mennessäni. En tarkemmin osannut sanoa mistä asia johtui, mutta silti olin varma asiasta. Tanehan asui Pihlajanmäessä ja Alfa-arthan oli sijainnut Pihlajamäen Ostoskeskuksen takana, ennen kuin muutti Konalaan 2002 ja Seppohan oli maininnut koulun lopussa, että tilat olivat ainakin silloin olleet vielä koulun käytössä. Joten ne saattoivat olla vieläkin ja olin varma että seuraaminen liittyi tähän.

Yhtenä iltana mennessäni Tanelle, olivat he Annelin kanssa grillaamassa parvekkeella ja sisään tullessani menin suoraan parvekkeelle. Katsoessani ulos, pihalta poistui musta maasturi ja ihmettelin asiaa. Koska minulla oli auto talon toisella, rapun puolella ja auto ei ollut seissyt pihalla kun olin ajanut oman autoni rapun eteen. Eikä rappuun myöskään ollut tullut ketään, koska olisin kuullut sen hississä tai kun odotin Tanen oven avaamista. Nyt menin takaisin rappuun ja hissi oli edelleen kuudennessa. Nyt olin aivan varma että maasturi oli seurannut minua ja tullut katsomaan mihin jätin autoni.

Muutama viikko myöhemmin kun lähdin illalla Tanen ja Annelin luota ajelemaan kotiini, huomasin miten Ostoskeskuksen parkkipaikalta lähti sama musta maasturi perääni. Kääntyessäni Kehä 1:lle huomasin että poliisiauto oli pysäyttänyt toisen auton Pukinmäen kohdalla junasillan jälkeen ja minulle tuli mieleen pysähtyä ja ilmoittaa seuraamisesta, hiljensin autoni vauhtia huomattavasti, tilanteessa jossa vauhtia olisi pitänyt liittymästä tullessa lisätä. Takana tullut maasturi reagoi välittömästi ja hidasti vielä enemmän vauhtia, olin varma että kuski tajusi minun huomanneen hänet ja että pysäytän auton ja ilmoitan seurannasta poliisille. Mutta en viitsinyt pysäyttää ja mennä näille poliiseille ilmoittamaan mitään, koska ei se mitään olisi auttanut, ei näiden tekemisiä tutkita, tekivät sitten mitä hyvänsä.

Ajaessani poliisiauton ohi lisäsin vauhtia ja huomasin miten maasturikin taas lisäsi vauhtia ja nyt kuski varmaan kuvitteli, etten ollutkaan huomannut häntä. Auto seurasi minua Oulunkylän Nesteen risteykseen, josta se kääntyi Itä-Pakilaan, koulun opettajathan asuivat Itä-Pakilassa. Joten olin aivan varma että seuranta oli heidän tekosiaan. Ja mietin kääntyisinkö ympäri ja lähtisin itse seuraamaan maasturia ja varmistuisin asiasta. Mutta en katsonut sitä tarpeelliseksi, koska olisin myös voinut paljastaa miten tiesin heidän seurailevan minua. Mutta jumalauta, minä pyysin näiltä tyypeiltä omia oikeuksiani, en perkele mitään muuta. Heillä oli oikeus edelleen rikkoa minun oikeuksiani, sen sijaan että palauttaisivat edes entisetkin oikeudet joita ovat rikkoneet.

                                                                           * * * * *

Syksyllä sattui toinenkin seuraamistapaus. Olin ajamassa Herttoniemeen katsastaakseni autoni ja Oulunkyläntiellä näin Maarit Björkmanin tulevan Veräjänmäestä mäkeä alas ja lähtevän seuraamaan minua. Oulunkylän tien Käpylän puoleisen liikenneympyrän jälkeen lähdin ajamaan kovempaa, kun huomasin hänen kääntyvän perääni Koskelaan päin. Koskelantielle tullessa näin Maarit Björkmanin jäävän risteykseen seisomaan ja auton vilkun näyttäen Viikin suuntaan mihin itse olin kääntynyt. Jatkoin matkaani Viikin läpi Herttoniemeen katsastamaan autoni ja ajattelin että johan nyt, seurailevat minua näköjään jatkuvasti.

Eikä mennyt kuin päivä, niin Kipa, Miljan uusi mies tuli utelemaan missä päin Herttoniemeä kävin auton katsastamassa. Oli varmaan saanut tiedon autoni katsastuksesta pihan juorukalleilta Arskalta ja muilta ja nyt tuli aivan varmasti utelemaan Maarit Björkmanin toimesta. Maaritia oli ilmeisesti kiinnostanut mihin olin ollut ajelemassa, koska ei ollut pystynyt seuraamaan minua. Olin eksyttänyt hänet tahallani, kun olin huomannut hänen seuraavan minua!

Eräänä päivänä lähdin kävelemään pitkästä aikaa kuntolenkkiä ympäri ja huomasin Miljan seisovan pihalla ja näkemässä kävelemään lähtöni. Samaan aikaan kuntolenkillä oli Jokke V joka usein kävi juoksemassa kuntolenkkiä ympäri. Jokke pysähtyi hetkeksi juttelemaan kanssani ja kertoi nähneensä Kipan myös lenkillä. Milja oli siis laittanut Kipan seuraamaan minua kuntolenkille, vaikken häneen törmännytkään itse, Kipa varmaan seurasi minua jostain pusikosta. Kipahan ei koskaan lenkkeillyt kuntolenkillä, vaikka muuten oli kova urheilemaan, joten aivan varmasti oli minun perässäni Miljan laittamana!

                                                                        * * * * *

Yhtenä iltana olimme Jallun kanssa iltakaljalla paikallisessa Hugo ravintolassa, samassa paikassa oli tämä Akin kanssa seurusteleva Katja töissä, sama Katja joka oli ollut Anen syntymäpäivillä. Baarissa istuivat vakiokävijät, Efin Anne ja useita hänen kavereitaan, joita en sen paremmin nimeltä tuntenut, ulkonäöltä kumminkin koska aina istuivat samassa baarissa. Olin tilaamassa tiskillä kun yksi näistä naisista tuli viereeni ikään kuin flirttailemaan ja työnsi persettään reittäni vasten, katsoi minua silmiin ja lähti nauraen pois kavereidensa pöytään. Minua alkoi halveksuttamaan ja vituttamaan oikein kunnolla, siis muija jota en tuntenut ollenkaan tuli tekemään samaa kuin Elisa koulussa ja aivan pokkana kaveriensa nähden. No joimme kaljamme ja lähdimme seuraavaan baariin Jallun kanssa. Jälkikäteen tuli ilmi että naisen nimi oli Sirkka ja hän kuului näihin Annen kavereihin, paikallisiin baarikärpäsiin! Tämä Sirkka joka kerta kun hänet näin, tuijotti aina minua pitkään ja jos hänellä oli joitain kavereita mukana, levitteli heillekin näitä Elisan tekemiä syytteitä. Hänkin vaikutti olevan näitä sairaita naisia.

2010 loppuvuodesta maalasin muutaman hyvällä idealla olevan teoksen, jotka otin videolle ja julkaisin seuraavan vuoden alkupuolella Youtubessa. Teoksella otin kantaa Abortin tekemiseen ja keskenmenoon. Teoksesta ei tullut niin hieno kuin normaalisti, mutta teoksen erikoisuuden vuoksi en halunnut teosta muuttaa. Tosin mietin ehkä palaavani aiheeseen ja tekeväni uuden teoksen samasta aiheesta tai muuttavani teosta myöhemmin.

Aukeassa ja Harhakuvassa teos sai ristiriitaisen vastaanoton ja jotkut eivät aluksi ymmärtäneet ideaa, mutta kun he ymmärsivät sen, he palasivat kehumaan teosta, ensin haukuttuaan sitä. Ideahan oli mitä parhain, mutta teos itsessään ei omasta mielestäni ollut kaikista onnistunein. Tekemiseeni vaikuttivat liikaa niin Suomi24 palstan, kuin poliisinkin jatkuvat vainoamiseni ja nämä Elisan poskettomien syytteiden levittäminen, joihin ei ollut koko aikana ollut edes mahdollisuutta puolustautua. Minua vastaan käytiin erittäin törkeää psykologista sotaa.

                                                                          * * * * *

Loppuvuodesta tuli YLE:n jossain ajankohtaisohjelmassa ilmi, miten maamme valtion yritys Nokia, oli myynyt Iranille ja Kiinalle elektronisia valvontalaitteita, joilla nämä maat olivat valvoneet ja vainonneet omien maidensa toisinajattelijoita. Ohjelmassa esiintyvä nainen kertoi miten tämä toiminta oli poikkeuksellisen laajaa ja törkeää, sekä näiden ihmisten Ihmisoikeuksien vastaista. Valvonta oli koskettanut satojatuhansia ihmisiä ja sen perusteella oli vangittukin useita toisinajattelijoita.

Nyt varmistui että olin aivan varmasti ollut koekaniinina valvontajärjestelmien kehittämiselle. Maamme viranomaiset olivat siis tehneet kehitystyötä valtion yritys Nokialle. Jokainenhan tietää ettei Nokian kokoinen yritys myy keskeneräisiä laitteita, vaan laitteet joita ulkomaiden käyttöön myydään, ovat valmiita toimivia komponentteja. Ja missä muualla näitä olisi testattu, jos ei oman maan kansalaisilla? Minä olin aivan varmasti ollut testiryhmän kohteena, minä vain valtavan huomiokyvyn omaavana taiteilijana huomasin tämän seurannan. Ja koska olin myös yrittänyt puuttua asiaan jo vuosia aikaisemmin, niin kyseessä oli erittäin törkeä temppu valtion taholta. Voidaan sanoa kyseessä olleen murhayrityksen valtion taholta, poliisin suorittamana! Ja murhayritys nimenomaan sen takia, koska olin huomannut seurannan ja yrittänyt vuosia lopettaa sitä. Siksi sen jatkaminen täytti täysin psykologisen murhayrityksen tunnusmerkit!

Tämä oli monessakin suhteella huomionarvoinen juttu, meillähän oli Presidentti joka esiintyi ihmisoikeuksien puolustajana ja samaan aikaan meidän maassamme valvotaan valtion puolesta valtavia määriä ihmisiä ja rikotaan heidän Ihmisoikeuksiaan. Ja vain jotta ihmisoikeusrikollisen valtiomme yritys Nokia, pääsee myymään seurantalaitteistot maille joissa ei ole lainkaan ihmisoikeuksia.

                                                                       * * * * *

Seuraava teokseni idea oli myös vallan mainio ja tässä en edes yrittänyt tehdäkään mitään taiteellista ihmesuoritusta, vaan maalata teoksen hyvin yksinkertaisesti ja selvästi. Tämän teoksen tarkoitus oli olla kannanotto, kaikille niille naisille, jotka olivat osallistuneet piinaamiseeni!

https://www.youtube.com/watch?v=GQumncku820

Tämä sai valtavat haukut palstoilla joilla sen julkaisin ja jotkut ottivatkin esille arvostelijoiden tosikkomaisuuden. Omasta mielestäni tämä kuvasti erinomaisesti maatamme, juuri Noita-akkavaltio tämä minun kotimaani oli ja aivan pahimmasta päästä!