Autokaupoilla kaverin kanssa

Viime viikolla eräältä ystävältäni hajosi autosta kytkin ja koska auto oli jo niin vanha ja huonokuntoinen, ja korjaus olisi maksanut niin paljon ettei sitä kannattanut enää korjata, niin kaveri soitti minulle ja sovimme että menemme lauantaina katsomaan hänelle uutta käytettyä autoa.

Lauantaina kun hain kaverin kotipihaltaan ja olimme sopineet ajavamme Hyrylään jossa autoliikkeitä on pienellä alueella useita kymmeniä, niin suunnistimmekin Herttoniemeen, koska kaverini oli netistä katsonut siellä eräässä liikkeessä olevan hinta-laatu suhteeltaan sopiva auto hänelle. Ystäväni etsi siis alle 4000€ autoa itselleen, koska tarvitsee autoa joka päivä työssään.

Päästyämme Herttoniemeen hänen ennalta katsomansa Ford Focuksen farmariauto ei ollutkaan paikan päällä katsottuna sellainen kuin kuvissa oli netissä näyttänyt olevan. Koska Hyrylä oli Herttoniemestä katsoen väärällä suunnalla, jäimme pyörimään Herttoniemeen ja ajelimme siellä olevia autoliikkeitä läpi etsien hänelle sopivaa autoa.

Eräässä liikkeessä olikin 2004 mallinen Nissan Almera merkkinen auto 1.8 litran koneella, joka vaikutti siistiltä ja sopi hinnaltaan siihen hintaluokkaan jota kaverini etsi. Menimme liikkeeseen sisään ja kaverini otti myyjältä auton koeajoon. Auto vaikutti hänen mielestään ihan hyvältä ja siinä oli mukana kahdet hyvät renkaat ja auto oli noin kuukausi sitten katsastettu. Eikä hintakaan ollut lähelläkään hänen ajattelemaansa auton kattohintaa, vaan noin puolessa välissä 4000€ budjettia.

Koeajon jälkeen kaverini aloitti auton hinnan tinkimisen myyjän kanssa ja loppujen lopuksi sopi, että hän soittaa myyjälle vielä viikonlopun aikana ostaako hän auton vai ei. Ajaessani kaveriani kotiin Herttoniemestä Oulunkylään hän mietti koko matkan mitä mahdollisia vikoja Nissanissa saattaisi olla ja kestäisikö auto hänellä pitkään.

Kun olin kuunnellut kaverini miettimisiä Herttoniemestä Viikkiin asti, sanoin ajaessamme Viikin suoraa, että mitähän se auto miettisi jos sillä olisi kyky ajatella kukahan sen nyt tällä kertaa ostaa. Kaveriani alkoi naurattaa ja hän sanoi, että varmaan ensimmäisenä miettisi mikähän vanha juoppo minut nyt aikoo ostaa kun vanha viina varmaan haisi, koska kaverini oli edellisenä päivänä ollut iltamyöhään asti terassilla juopottelemassa.

Vietyäni kaverini kotiin aloin kehittelemään mielessäni auton mahdollisia ajatuksia uudesta ostajastaan hieman pidemmälle. Kun kyseessä oli 16-vuotta vanha auto, niin se tietysti ajattelisi onkohan tuolla vanhalla viinalta haisevalla juopolla edes autotallia, jossa hän autovanhuksena saisi olla lämpimässä talvisin, ettei syksyn sateilla ja talven pakkasilla tarvitsisi koleassa ja kylmässä ulkoilmassa seisoa? Ja jos ei ole autotallia, niin onkohan sillä edes omaa autopaikkaa jossa autovanhus voisi vapaa-aikansa viettää silloin kun sillä ei ajettaisi? Vai joutuisiko autovanhus seisomaan tienvarressa, jossa ohiajavat autot heittävät renkaistaan kuraa ja loskaa syksyisin ja talvisin hänen päälleen ja jossa kesäkuumalla aurinko polttaa maalipintaa?

Auto varmaan myös miettisi onko kaverillani varaa vaihtaa vanhaan autoon öljyt, ilmanpuhdistimet ja tulpat aina tarvittaessa, ja kuinka usein kaverini aikoo auton pestä niin sisältä kuin ulkoa, ettei tarvitsisi likaisena pitkään olla? Varmaan myös kävisi mielessä miten kaverini autoa ajaisi? Ajaisiko vanhan auton tarvitsemalla arvokkuudella ja varovaisuudella, eikä kaahaisi kaasu pohjassa joka paikassa? Koska koeajossa kaverini haisi varmaan myös vanhalle viinalle, niin ei taatusti ainakaan alkolukkoa asentaisi, koska eihän tuo vanha juoppo varmaan muuten ikinä saisi autoa aamulla käyntiin?

Sunnuntaina olin pyörälenkillä ja paikallisen terassin ohi ajellessa huomasin kaverini istuvan taas terassilla ja istuin hetkeksi seuraan kun hän lupasi tarjota lasin punaviiniä. Hän kertoi soittaneensa auton myyjälle ja ilmoittaneensa ostavansa auton. Sovimme myös, että hän saa minulta maanantai aamuna kyydin Herttoniemeen autoa hakemaan.

Juodessani kaverini tarjoamaa punaviini lasillista, hän otti esille sen mitä olin Viikin suoralla hänelle sanonut siitä, että mitähän se auto mahtaisi ajatella hänestä jos pystyisi ajattelemaan? Kaveriani nauratti sanomani edelleen ja hän pienessä nousuhumalassa uhosi, että sanoisi autolleen sinun olevan nyt minun omistuksessani ja minun orjani ja ajat juuri sinne minne minä haluan ja valittamatta. Johon vastasin ettei autovanhukselle noin saa puhua, vaan sinun täytyy puhua sille kohteliaasti ja ystävällisesti ja kertoa, että aiot pitää siitä hyvää huolta, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään ja palvelisi omistajaansa mahdollisimman hyvin. Ajattele jos joku sinulle ikämiehenä puhuisi vastaavalla tavalla, kutsuisi sinua orjakseen ja että teet pullikoimatta juuri niin kuin sinulle sanotaan? .

Kaveriani alkoi taas naurattaa ja kerroin hänelle että vein auton mietteitä tulevasta mahdollisesta omistajastaan hieman pidemmälle ja ajattelin kirjoittaa asiasta blogin. Kaveria alkoi naurattaa entistä enemmän ja hän sanoi että kirjoita vaan. Joten tässä tämä blogi nyt tästä tarinasta tulee ja tänään maanantaina aamusta ajoin kaverini Herttoniemeen ja hänestä tuli vanhan arvokkaan, vähänajetun ja hyväkuntoisen autovanhuksen Nissan Almeran uusi onnellinen omistaja.