tiistai 30. syyskuuta 2025

Osaamistason lasku

Helsingin sanomissa on juttu miten Helsingin ylioppilaskunta on pahasti ylivelkaantunut.

HYY saattaa menettää kaikki kiinteistönsä | HS.fi

Olen sen ikäinen, että olen käynyt kansakoulua jonka aloitin kuusi vuotiaana. Neljänneltä luokalta pyrin ja pääsin sen aikaiseen oppikouluun. Se matematiikan testi jonka olen oppikouluun pyrkiessäni tehnyt, vastaa nykyään ylioppilaskirjoitusten lyhyen matematiikan koetta.

Joten onko mikään ihme jos ylioppilaskunta on ylivelkaantunut, kun matematiikan osaaminen on samalla tasolla kuin minulla 10-11 vuotiaana? Kun vaatimustaso on laskettu joka aineessa vastaavasti kuin matematiikan osalta, niin ei paljon tarvitse miettiä miksi valtio on siinä tilassa kuin on.

Joten ainoa keino korjata tilanne, on palauttaa osaamisen arvostus ja vaatimustaso sille tasolle jolla se kuuluukin olla.

perjantai 19. syyskuuta 2025

Trumpilta järkeviä ehdotuksia

 Trump haluaa muuttaa YK:n turvapaikanhaun sääntöjä.

Trump haluaa muuttaa turvapaikanhaun sääntöjä YK:ssa – Suomen Uutiset

Trump myös suunnittelee ottavansa kiintiöpakolaisiksi ihmisiä euroopasta jotka ovat joutuneet mielipidevainon kohteeksi joko poliittisten kantojensa tai maahanmuuton vastustamisen takia.

Saa nähdä moniko suomesta tulee hakemaan turvaa Yhdysvalloista, mielipidevainon vuoksi?

lauantai 13. syyskuuta 2025

Robotit tulevat työelämään

 Kauppalehdessä on mielenkiintoinen artikkeli siitä, miten robotit kohta korvaavat yhä enemmän ihmistyötä ja ne yritykset jotka eivät lähitulevaisuudessa käytä robotteja, maksavat liikaa henkilöstökuluja.

Suomalaistutkija: Ihmisen kokoinen robotti tekee pian työt 1 eurolla tunnissa | Kauppalehti

Kauppalehden artikkeli on vapaasti luettavissa ja suosittelen jokaista lukemaan sen. Varsinkin valtiovallan edustajien tulee lukea teksti huolella ja alkaa miettimään kansalaispalkkaa, koska ihmistyön määrä tulee vähenemään radikaalisti tulevaisuudessa.