tiistai 29. syyskuuta 2015

Hiukan taiteilija-apurahoista

Julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 22.4.2015

Törmäsin eräällä taidepalstalla kyseiseen taiteilijaan ja siellä kerrottiin hänen saaneen tälle vuodelle 24000€ apurahaa.

Törmäsin myös kyseisen taiteilijan teoksista tehtyyn taidearvosteluun, jonka on tehnyt taidekriitikko ja näyttelykuraattori Timo Valjakka. (Ote Taidelehti/HS)

Näitäkin tarvitaan: maalauksia, jotka eivät esitä mitään ja joiden ainoa aihe on maalaustapahtuma itsessään, paksun tumman maaliaineen levittäminen pitkin kankaan kaksiulotteista pintaa, melkein sen reunasta reunaan. Vain kapea marginaali, kappale maalauskangasta, kertoo mitä kaikkea on levitetty ja miten.

Näitä tarvitaan siksi, että ne muistuttavat meitä yhdestä maalauksen keskeisestä ja jokaiseen maalaukseen sisältyvästä ominaisuudesta, siitä että maalaus ei koskaan ole pelkkä kuva. Se on aina myös esine, todellinen kappale tilassa.

Kysymys on akuutti aikana, jolle on leimallista kaiken läpäisevä virtuaalisuus ja jossa lähes kaiken voi tehdä olematta itse paikalla. Tällaisia maalauksiia tarvitaan muistuttamaan meitä siitä, mikä on todellista. Niillä on ruumis niin kuin meilläkin. Ne on koettava paikan päällä.

Marjatta Holma tekee tällaisia maalauksia. Hän levittää temperaa ja öljyväriä itsensä kokoisille kankaille ja uskoo, että ”jokaisessa käden eleessä on olemassa ihmisen ajattelun muoto.”

Lause antaa eleelle ison tehtävän. Holman ruskeanvihreissä maalauksissa eleitä on kuitenkin paljon, reunasta reunaan. Hitaasti, raskain siivin kuin isot linnut niistä rakentuvat maalaukset nousevat pelkän päiväkirjanpidon yläpuolelle ja kurkottavat kohti jotakin tavallista syvemmän ja tiiviimmän todellisuuden olemusta. Se on aika hyvin maalauksilta, jotka eivät esitä muuta kuin itseään.”

Näin ollen mietin että jos ajattelisin kirjoittaa kirjan, mutta minulla ei olisi minkäänlaista tarinallista ideaa mielessäni, enkä oikein osaisi oikeinkirjoitustakaan tehdä ymmärrettävään muotoon. Mutta minulla olisikin aivan uudenlainen idea. Ajattelin tehdä kirjani vähän kuten nykykuvataiteilijat tekevät kuvalliset taideteoksensa.

Entäpä jos laittaisin satakunta A-4 arkkia kirjoituspaperia lattialle ja sivelisin ne hitaasti kuivuvalla liimalla, ja sen jälkeen pudottaisin irtokirjaimia arkeille? Mitäpä tuumaisi kyseinen Timo Valjakka ja minkälaisen mahdollisen taidearvostelun hän kirjasta tekisi? Voisiko se mahdollisesti mennä näin?

Näitäkin tarvitaan: kirjoja, jotka eivät kerro mitään ja joiden aihe on pelkkä kirjallisuustapahtuma itsessään, paksujen tummien kirjaimien levittäminen pitkin paperiarkkien kaksiulotteista pintaa, melkein niiden reunasta reunaan. Vain kapea vaalea marginaali, kappale paperia, kertoo mitkä kirjaimet on levitetty ja miten.

Näitä tarvitaan siksi, että ne muistuttavat meitä yhdestä kirjan keskeisestä ja jokaiseen kirjaan sisältyvästä ominaisuudesta, siitä että kirja ei koskaan ole pelkkä luettava tarina. Se on aina myös esine, todellinen kappale tilassa.

Kysymys on akuutti aikana, jolle on leimallista kaiken läpäisevä virtuaalisuus ja jossa lähes kaiken voi tehdä olematta itse paikalla. Tällaisia kirjoja tarvitaan muistuttamaan meitä siitä, mikä on todellista. Niillä on ruumis niin kuin meilläkin. Ne on koettava paikan päällä.

Kirjailija tekee tällaisia kirjoja. Hän levittää paperiarkit, sivelee ne hitaasti kuivuvalla liimalla ja pudottaa irtokirjaimia sattumanvaraisesti niiden päälle ja uskoo, että ”jokaisessa käden eleessä on olemassa ihmisen ajattelun ja olemisen muoto.”

Lause antaa eleelle ison tehtävän. Kirjailijan irtokirjaimilla tehdyssä kirjassa eleitä on kuitenkin paljon, reunasta reunaan. Hitaasti, raskain siivin kuin iso lintu siitä rakentuva kirja nousee pelkän päiväkirjanpidon yläpuolelle ja kurkottaa kohti jotakin tavallista syvemmän ja tiiviimmän todellisuuden olemusta. Se on aika hyvin kirjalta, joka ei kerro mitään ja esitä muuta kuin itseään.”

Kuulostaisiko arvostelu hassulta ja olisiko kirjan idea täysin naurettava? Kuvataiteessa ne eivät kuitenkaan ole kumpiakaan, vaan niin teokset kuin arvostelukin on alan ammattilaisen tekemiä! Ja ennenkaikkea voisiko kyseisellä kirjan idealla saada 24000€ apurahan, tai voisiko sillä voittaa peräti Finlandia palkinnon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.