perjantai 22. marraskuuta 2019

Eläkevarat vaarassa

Poliitikkomme ostavat itselleen kansainvälisiä virkoja ja asemia itselleen kansalaisten rahoilla. Muutamina esimerkkeinä voitaisiin mainita Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen, joista Katainen osti itselleen komissaarin paikan myymällä maamme sähkönsiirtoverkot ja Urpilaiselle räätälöitiin ylimääräinen Afrikkakomissaarin paikka Kreikka takauksilla.

Mutta maassamme on enää hyvin vähän tuottavaa omaisuutta myytäväksi ja poliitikkomme ovat hätää kärsimässä, koska kohta ei enää ole mitään millä ostaa näitä kansainvälisiä huippuvirkoja. Maailman parhaita vesovarantojakin myydään jo ulkomaille ja voitot menevät kansainvälisten suuryritysten taskuun, samoin kuin kaivosteollisuudessakin.

Tämän takia poliitikkomme havittelevat säästössä olevia eläkerahoja, joita on yli 200-miljardia. Lähes jokainen poliitikko haluaa olla ensimmäinen maamme poliitikko, joka saa ihan minkä tahansa kansainvälisen huippuviran hetkeksi itselleen, ihan millä tahansa hinnalla. Siksi näistä säästyneistä eläkerahoista on alettu keskustella ja on esitetty, että niiden määrä on aivan liian suuri. Suomen kokoiselle maalle riittäisi kuulemma 60-miljardin eläkepuskurit.

Näin poliitikoillamme olisi valtava yli 140-miljardin kassa, jolla ostaa itselleen näitä kansainvälisiä huippuvirkoja.

Kansalaisten ei tule hyväksyä näiden eläkerahojen tuhlaamista, vaan heidän tulee estää poliitikkojamme tuohoamasta näitä varantoja. Nämä varat ovat kansalaisilta kerättyjä ja niistä säästettyjä, eikä niitä pidä käyttää siihen, että poliitikkomme ostavat niillä itselleen kansainvälisiä huippuvirkoja muutamaksi vuodeksi itselleen.

Näistä kansainvälisistä huippuviroista ei ole mitään hyötyä valtiollemme tai kansalaisillemme ja kuten olemme huomanneet, virat kestävät muutamia vuosia ja sitten nämä poliitikot tulevat takaisin kotimaahan elämään veronmaksajien rahoilla loppuikänsä. Kuten esimerkiksi Katainen joka sai Sitrasta erittäin hyväpalkkaisen työn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.