tiistai 15. maaliskuuta 2016

Poliittinen järjestelmämme on epäonnistunut

Maastamme on myyty jo useiden vuosikymmenien ajan valtion yrityksiä, valtion kannalta elintärkeää infrastruktuuria, kansallisvarallisuutta ja luonnonvaroja pilkkahinnoilla kansainvälisille suuryrityksille. Kukaan täysijärkinen ihminen ei olisi myynyt vastaavilla hinnoilla omaa omaisuuttaan pois, kuin poliittinen eliittimme on myynyt meidän kaikkien yhteistä omaisuutta tuhansien miljardien edestä pois, saaden kauppahintoina vain murto-osan omaisuuksien oikeista arvoista.

Näin ollen poliittinen eliittimme ei voi olla täysissä ruumiin ja sielun voimissa tai sitten he ovat saaneet osuudet alihintaan myymistään valtion omaisuuksista johonkin veroparatiisiin. Eli joko he ovat mielisairaalakamaa tai lahjottuja suurrikollisia.

Tämä tosiasia kertoo toisen tosiasian, poliittinen järjestelmämme on epäonnistunut. Koska se ei ole onnistunut valitsemaan nykyisten puolueiden vaaliehdokkaiksi ja johtoon sellaisia henkilöitä, jotka kykenisivät huolehtimaan kansalaisten edunvalvonnasta ja yhteisestä omaisuudesta asianmukaisesti.

Asioiden ollessa näin, näkisin ainoana vaihtoehtona kaikkien nykyisten puolueiden lopettamisen ja niiden omaisuuksien siirtämisen valtion haltuun, myös säätiöitettyjen ja puolueita lähellä olevien yhdistysten omaisuuksien.

Eduskunta ja hallitus tulisi hajoittaa ja järjestää maahan uudet eduskuntavaalit. Siten ettei yksikään tällä hetkellä istuva kansanedustaja saisi osallistua vaaleihin. Vaaliehdokkaat tulisi valita kylistä, pitäjistä ja kaupunginosista kansalaiskyselyjen mukaan, koska paikalliset ihmiset tuntevat asuinalueidensa kyvykkäimmät ihmiset. Näin vanha poliittinen eliitti ja vanhat puolueet jotka ovat valtiomme katastrofaaliseen tilaan ajaneet, poistuisivat välittömästi mädättämästä valtiota enempää.

Samalla poliittinen järjestelmä tulisi uudistaa kokonaan, ainakin siten että kansanedustajien määrä puolitettaisiin ja kaikki edut joita ei ole muillakaan palkansaajilla, lopetettaisiin. Samoin ehdokkaiden tulisi sitoutua suoraan demokratiaan, sitoviin kansanäänestyksiin valtion tärkeistä asioista.

Maahan tulisi perustaa kansalaisista koostuva jonkinlainen totuuskomissio ja kansantuomioistuin, joka tutkisi poliittisen- ja virkamieseliitin toimet 90-luvun lamasta lähtien. Ja joka laittaisi rikoksiin ja valtion etujen vastaisiin toimiin syyllistyneet poliitikot ja virkamiehet niin rikosoikeudellisen kuin taloudelliseenkin vastuuseen. Samalla jokainen valtion omaisuudella tehty kauppa tulisi tutkia ja jos löytyy vähäisinkin todiste lahjonnasta, kauppa olisi purettava ja esitettävä ostaneelle yritykselle mittavat korvausvaatimukset.


Mitä pikemmin kaikki edellämainitut toimenpiteet tehdään, sen nopeammin valtiomme tilanne alkaa korjaantua ja mitä pidemmälle toimenpiteitä siirretään, sen huonommaksi valtiomme tilanne ajautuu. Siksi kansalaisten tulisi alkaa vaatia laajoilla rintamilla edellämainittuja toimenpiteitä, ennenkuin tilanne ajautuu totaalikatastrofiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.