perjantai 22. tammikuuta 2016

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen johdanto

YK:n -IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLINEN JULISTUS- jonka meidänkin ihmisoikeusrikollinen valtiomme on ratifioinut, eli sitoutunut noudattamaan, löytyy virallisena suomenkielisenä käännöksenä seuraavan linkin takaa.


Otan tässä esille kohdan -Johdanto- jossa mainitaan syyt miksi tämä ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on tehty.

Kun ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa,

kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa, ja kun kansojen korkeimmaksi päämääräksi on julistettu sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta,

kun on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestyksellä, jotta ihmisten ei olisi pakko viimeisenä keinona nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan,

kun on tähdellistä edistää ystävällisten suhteiden kehittymistä kansojen välille,

kun Yhdistyneiden Kansakuntien kansat ovat peruskirjassa vahvistaneet uskonsa ihmisten perusoikeuksiin, ihmisyksilön arvoon ja merkitykseen sekä miesten ja naisten yhtäläisiin oikeuksiin ja kun ne ovat ilmaisseet vakaan tahtonsa edistää sosiaalista kehitystä ja parempien elämisen ehtojen aikaansaamista vapaammissa oloissa,

kun jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään, yhteistoiminnassa Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön kanssa, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleistä kunnioittamista ja noudattamista, ja,

kun yhteinen käsitys näiden oikeuksien ja vapauksien sisällöstä on mitä tärkein tämän sitoumuksen täydelliselle toteuttamiselle,

Niin sen vuoksi

YLEISKOKOUS

antaa TÄMÄN IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLISEN JULISTUKSEN kaikkien kansojen tavoiteltavaksi yhteiseksi ohjjeeksi, jotta kukin yksilö ja kukin yhteiskuntaelin pyrkisi, pitäen alati mielessään tämän julistuksen, valistamalla ja opettamalla edistämään näiden oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista sekä turvaamaan jatkuvin kansallisin ja kansainvälisin toimenpitein niiden yleisen ja tehokkaan tunnustamisen ja noudattamisen sekä itse jäsenvaltioiden toimenpitein niiden oikeuspiirissä olevien alueiden kansojen keskuudessa.

Tämän johdannon jälkeen tulevat ihmisoikeussopimuksen Artiklat, joita meidänkin valtiomme on sitoutunut noudattamaan. Mutta otanpa tästä johdannosta esille muutamia kohtia, maamme tämänhetkisen tilanteen takia.

kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa, ja kun kansojen korkeimmaksi päämääräksi on julistettu sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta,

kun on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestyksellä, jotta ihmisten ei olisi pakko viimeisenä keinona nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan,

Tällä hetkellä kyselyiden mukaan 75% väestöstämme kertoo turvallisuustilanteen maassamme heikentyneen. Tämän turvallisuustilanteen heikentymisen ovat aiheuttaneet lähinnä Afrikan ja lähi-idän valtioista saapuneet turvapaikan hakijat, jotka ovat saapuneet maahamme laittomasti. Eli Schengenin ja Duplinin sopimusten vastaisesti, hyvin monen turvallisiksi luokiteltujen maiden kautta.

Valtiomme on tahallaan vaarantanut kansalaistemme turvallisuustilanteen ja samaan aikaan estänyt kaikin keinoin kansalaisia hankkimasta asianmukaisia välineitä oman ja läheistensä turvallisuuden turvaamiseksi. Valtiomme toimii tarkoituksella YK:N IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLISEN JULISTUKSEN vastaisesti, koska julistuksen mukaan kansalaisilla on oikeus turvalliseen ja pelosta vapaaseen elämään.


Mikäli valtiomme ei ala toimiin kansalaistensa turvallisuuden takaamiseksi, on kansalaisilla oikeus nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan. Jotta he saisivat elää vapaina pelosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.