keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tasan ei käy onnen lahjat

Eräs tuttuni sai toissa vuonna loppuvuodesta 3,9 vuoden ehdottoman vankeustuomion talousrikoksista, hänen katsottiin jättäneen maksamatta 2-miljoonan verot ja työeläkemaksut. Viime vuonna loppuvuodesta hovioikeus korotti tuomiota 5,3 vuoteen ehdotonta vankeutta. Siis 2-miljoonan talousrikoksen tekemisestä saa yli 5-vuoden tuomion.

Vuonna 2007 valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies myi Norjalaisella Yaralle maastamme 207-miljoonalla maailman parhaat Fosfaattivarat. Näiden Fosfaattivarojen arvoksi laskettiin 30-40 miljardia, joidenkin arvioiden mukaan jopa 70 miljardia. Eli valtion omistamat maailman parhaat Fosfaattivarat myytiin reilusti alle prosentilla niiden oikeasta arvosta. Vastuussa kaupoista oli myös kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen.

Juuri ennen kauppoja valtio oli asetuksella määrännyt ettei suomessa voi käyttää lannoitteena kuin tätä myytyä Fosfaattia, joka on ainoana maailmassa kadmiumvapaata. Eli se täyttää luomuviljelyn vaatimukset.

Näitä vastaavia kauppoja on maassamme tehty satoja, joissa valtion yrityksiä, kansallisvarallisuutta tai luonnonvaroja on myyty huomattavaan alihintaan ja monissa maissa kaupoista vastaavat ministerit olisi erotettu ministerinpaikoiltaan ja heidän toimensa olisi tutkittu huolellisesti. Mutta banaanivaltio suomessa kukaan ei eronnut ja asiat jätettiin tutkimatta kokonaan.

Samaan aikaan kun valtion omaisuutta on myyty huomattavaan alihintaan, ovat päättäjämme sallineet nimettömän omistuksen. Eli veroparatiiseista voidaan omistaa yhtiöitä kenenkään tietämättä. Näin ollen äkkiä tulisikin mieleen, että nämä valtion omistuksia huomattavaan alihintaan myyneet ministerit ovat saaneet osuuden myymästään omaisuudesta johonkin veroparatiisiin.

Eli on kaksi vaihtoehtoa, ministerimme ovat joko täysin rikollisia tai sitten niin edesvastuuttomia hölmöjä että heidät tulisi sulkea loppuiäkseen suljettuun hoitoon. Koska eihän kukaan täysijärkinen myy noin valtavaa omaisuutta noinkin huomattavaan alihintaan. Lisäksi kauppojen jälkeen muutaman vuoden sisällä Fosfaattilannoitteiden hinta kaksinkertaistui ja näin ollen valtion tappiotkin kaksinkertaistuivat.


Jos nämä ministerit tuomittaisiin vastaavasti kuin talousrikoksista tuomion saanut tuttuni, eli tuomio olisi suhteessa aiheutettuun rahalliseen vahinkoon. Tulisi heidän tuomionsa olemaan ainakin 50 000 vuotta ehdotonta vankeutta. Mutta koska banaanivaltio suomessa ei ministerien tekemiä rikoksia tutkita, kuten normaaleissa länsimaisissa demokraattisissa oikeusvaltioissa, niin nämä törkeät rikolliset pääsevät kuin koirat veräjistä. Myös oikeuslaitoksen rooli ihmetyttää, miten oikeuslaitos kehtaa tuomita 2-miljoonan verojen ja työeläkemaksujen maksamatta jättämisestä yli 5-vuoden ehdottoman vankeustuomion, samaan aikaan kun poliitikot päästetään monikymmenkertaisista rikoksista täysin tuomiotta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.