maanantai 30. tammikuuta 2023

Ei muuteta vain sukupuolta kokemusperäiseksi

 Mielestäni kokemusperäisiä asioita tulee laajentaa koskemaan muitakin asioita kuin vain sukupuolia. Eihän kokemusperäinen tulkinta voi olla vain pienen marginaalivähemmistön yksinoikeus. vaan se tulee ulottaa myös enemmistön oikeuksiksi. Samoin pelkkä sukupuoli ei voi olla kokemusperäinen asia, vaan myös  ikä, ammatti ja lähes kaikki asiat tulee tästä lähtien olla kokemusperäisiä.

Eli jos tunnen olevani  insinööri, niin voin ilmoittaa työvoimatoimistoon sen ammatikseni ja hakea sen mukaista työpaikkaa. Samoin myös asuinalue pitää voida valita sen mukaan missä henkilö kokee voivansa parhaiten asua. Eli jos koen, että minun kuuluu asua Westendissä rikkaiden asuinalueella, on yhteiskunta velvollinen antamaan minulle asuinpaikan sieltä. Koska alueen muissakin asunnoissa käy siivooja, niin myös minun asunnossani kuuluu käydä siivooja yhteiskunnan laskuun. Ja kun alueen asukkaat ajavat keskimäärin 200 000€ autoilla, tulee yhteiskunnan hankkia minullekin vastaava auto, jotta en erotu porukasta ja joudu syrjinnän kohteeksi.

Jos aamulla herätessä joka paikkaa särkee ja tunnen itseni muutamia vuosikymmeniä vanhemmaksi kuin olen, voin toki ilmoittaa jääväni eläkkeelle kokemusperäisesti. Ja jos taas tunnen olevani kykenevä päättämään valtion asioista, niin voin vain aamulla mennä eduskuntatalolle ja ilmoittaa olevani kokemusperäinen kansanedustaja ja alkaa päättämään muiden kanssa valtion asioista.

Kun kaikki asiat yhteiskunnassa muutetaan kokemusperäisiksi, kasvaa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus huomattavasti. Tällä myös säästetään yhteiskunnan rahoja, koska ei tarvita enää esimerkiksi koululaitosta tai vaaleja, vaan kaikki on kokemusperäistä ja jos huomenna koen asiat toisin, voin senkin muuttaa vain ilmoittamalla asiasta. Todella nerokasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.